Tämän viestin toinen motiivi on koota ajatuksia omassa päässäni mutta kyllä haluan apua myös viestissä kirjoittamiini kysymyksiin jos vain suinkin mahdollista. Sain noin 6-8 vuotiaana jonkinlaisen kohtauksen, joka varmaan muistuttaa kovasti paniikkikohtausta. Oli aamuyö ja olin jostain syystä koko yön ollut hieman peloissani ellen väärin muista. Hengitys alkoi hiljattain tuntua hieman raskaalta. Kehoni alkoi vapisemaan ja vaikka kuinka yritin rauhoittua se ei onnistunut. Aloin mennä paniikkiin yhä enemmän ja enemmän ja kohta huomasin että en saa enää ollenkaan henkeä vedettyä. Nousin ylös ja koitan repiä ilmaa keuhkoihini mutta sitä ei vain tullut. Menin hädissäni herättämään vanhempani ja pääsin pian terveyskeskukseen. Minulle tehtiin kaikenlaisia tutkimuksia mutta lopulta sanottiin että "ei mitään vikaa löytynyt..". Täyttiköhän tuo kohtaus paniikkikohtauksen kriteerit?
Samoina ikävuosina sain myös toisen kohtauksen mikä oli hieman erilainen. Minua huimasi aamuyöstä kovasti ja kun nousin pystyyn en kyennyt olla paikallani vaan huimaus oli niin voimakasta että pääni yläkroppani pyöri ympyrää. En voinut hallita tekemääni liikettä. Tuollaisia huimaustyyppisiä kohtauksia olen saanut tuon kohtauksen jälkeen vain kaksi kertaa ja ne olivat luonteeltaan samanlaisia mutta pystyin kontrolloimaan niitä niin että kehoni ei lähtenyt liikkeeseen vasten tahtoani.
Minulla oli noina ikävuosina muistaakseni myös enemmän hengitysvaikeuksia, eli hengitys oli tavallista raskaampaa. Ollessani kahdeksannella luokalla koulussa koin taas jotakin paniikkiin liittyvää. Tarkkailin erästä luokallamme ollutta tyttöä syystä jota en tohdi tässä sanoa, katselin hänen liikkeitään jne.. Kerran kun katsoin häneen päin hän tuijotti minua samalla sekunnilla suoraan silmiin ja silloin sydämeni alkoi lyömään noin 5-8 kertaa sekunnissa valehtelematta.. sitä jatkuin hetken aikaan ja rytmi alkoi siitä tasaantumaan. Voisiko tuollainen kokemus liittyä jotenkin paniikkihäiriöön?
Huimauksesta vielä sen verran että nyt viimeiset 2 viikkoa minua on huimannut hieman. Tällaisia huimausjaksoja olen kokenut aiemminkin mutta en koskaan näin voimakkaina. Nyt kun eräänä päivänä aloin miettiä asioita ja yhdistelemään eri kokemuksia ja asioita niin aloin pelkäämään että minulla on jokin vakava sairaus. Yhdistelin eri oireita ja etsin netistä tietoa eri sairauksista ja pelokseni huomasinkin että oireeni täyttävät pelottavasti joidenkin sairauksien tunnusmerkit. Tänään vasta aloin etsiä tietoa paniikkihäiriöstä ja huomasin että yksi oire on sellainen että pelkää sairastuvansa vakavaan ruumiilliseen sairauteen. Noh, juuri tuo oirehan minulla selvästi on. Yhtenä päivänä jopa itkin peloissani kun olin "täysin varma" että minulla on eräs sairaus johon minulla joitain oireita on. Huomasin tuossa tietoa etsieässäni että myöskin paniikkihäiriön oireet voivat olla seurausta joistain muista sairauksista. En enää oikein tiedä mitä minun pitäisi ajatella.
Tämä kappale tulee nyt tähän koska unohdin vielä mainita erääseen paniikkiin liittyvän kohtauksen ja siitä seuranneen trauman. Siis tämän kappaleen piti tulla ennen edellistä kappaletta mutta kirjoitan sen nyt tähän. Kerran yläasteella pidin kaverini kanssa esitelmän. Kun tuli minun vuoroni ottaa paperi käteen ja alkaa lukea tekstiä pystyin ensin lukemaan muutaman sanan aivan normaalisti mutta sitten lukeminen alkoi takkuamaan ja aloin huomata oireet itsessäni ja sitten ääneni alkoi vapisemaan ja olin täysin paniikissa. Sydämeni hakkasi voimakkaasti. Olin aivan sekaisin olin shokissa ja juuri alkamassa itkemään, ajattelin jo että juoksen takaovesta takahuoneeseen itkemään ja selitän muille myöhemmin jotain. Sinä hetkenä en pystynyt puhumaan. Olin paperi kädessäni hetken hiljaa ja sitten onnistuin kokoamaan itseni ja sanoin vapisevalla äänellä että "jj-a kaverini jatkaa tästä.." ja niin hän vei esitelmän loppuun ja selvisin tilanteesta.
Tässä tilanteessa moni varmaan ajattelisi että kyseessä on vain esiintymisjännitys. Mutta minä olin luokan innokkain esiintyjä ja sain monilta opettajilta palautetta sujuvasta esiintymistaidostani. Tuo oli ensimmäinen kerta kun esiintyminen takkusi ja se takkusi todella pahasti. Epäilen että kyseessä oli jonkinlainen paniikkitila. Mitä mieltä muut ovat asiasta? Muilla vastaavanlaisia kokemuksia?
Tuon kokemuksen jälkeen tapahtui vielä jotakin erikoista. Muistan vielä selvästi nyt 18-vuotiaana kuinka aloin mielessäni yhdistellä asioita ja tuota paniikkikohtausta muuhun esiintymiseen. Muistan kuinka ajattelin että "Miten selviän jatkossa esimerkiksi ääneen lukemisesta". Noh en siitä enää koskaan selvinnytkään. Sain jonkinlaisen trauman/fobian ääneenlukemiseen. Aina kun opettaja käski minun lukea jotain ääneen olin aivan paniikissa usein sain tekstin luettua vapisevalla äänellä loppuun ja usein jouduin kertomaan jonkun tekosyyn että miksi en voi lukea tekstiä ja muut katsoivat minua ihmeissään. Aloin pelätä käydä koulua ja sinne oli todella ahdistavaa mennä. Aloin aina miettiä että millä tunnilla joutuu lukemaan ääneen jotain jne.. Käyn nyt lukiota ja ensi lukuvuosi on minulla lukion viimeinen. En ole tähän päivään mennessä hakenut tähän ongelmaan apua. Haluaisin tietää että onko minulla syytä hakea apua tuohon ongelmaan? Ja jos on niin mistä sitä kannattaisi lähteä hakemaan? Tämä asia on vienyt energiaa runsaasti minulta ja jos vielä huomaan itsessäni paniikin oireita kun opettaja sanoo "ja nyt avataan kirja sivulta.." niin en varmaan jaksa enää. Osaisiko joku sanoa sellaista että minkälainen yhteys tuolla paniikkikohtaus -> trauma -kokemuksella on paniikkihäiriöön. Kiitos jos joku jaksoi lukea sekavan tekstini ja olisi kiva että joku ottaisi tähän kirjoitukseen ja siinä esiintyviin kysymyksiin jotain kantaa.
Samoina ikävuosina sain myös toisen kohtauksen mikä oli hieman erilainen. Minua huimasi aamuyöstä kovasti ja kun nousin pystyyn en kyennyt olla paikallani vaan huimaus oli niin voimakasta että pääni yläkroppani pyöri ympyrää. En voinut hallita tekemääni liikettä. Tuollaisia huimaustyyppisiä kohtauksia olen saanut tuon kohtauksen jälkeen vain kaksi kertaa ja ne olivat luonteeltaan samanlaisia mutta pystyin kontrolloimaan niitä niin että kehoni ei lähtenyt liikkeeseen vasten tahtoani.
Minulla oli noina ikävuosina muistaakseni myös enemmän hengitysvaikeuksia, eli hengitys oli tavallista raskaampaa. Ollessani kahdeksannella luokalla koulussa koin taas jotakin paniikkiin liittyvää. Tarkkailin erästä luokallamme ollutta tyttöä syystä jota en tohdi tässä sanoa, katselin hänen liikkeitään jne.. Kerran kun katsoin häneen päin hän tuijotti minua samalla sekunnilla suoraan silmiin ja silloin sydämeni alkoi lyömään noin 5-8 kertaa sekunnissa valehtelematta.. sitä jatkuin hetken aikaan ja rytmi alkoi siitä tasaantumaan. Voisiko tuollainen kokemus liittyä jotenkin paniikkihäiriöön?
Huimauksesta vielä sen verran että nyt viimeiset 2 viikkoa minua on huimannut hieman. Tällaisia huimausjaksoja olen kokenut aiemminkin mutta en koskaan näin voimakkaina. Nyt kun eräänä päivänä aloin miettiä asioita ja yhdistelemään eri kokemuksia ja asioita niin aloin pelkäämään että minulla on jokin vakava sairaus. Yhdistelin eri oireita ja etsin netistä tietoa eri sairauksista ja pelokseni huomasinkin että oireeni täyttävät pelottavasti joidenkin sairauksien tunnusmerkit. Tänään vasta aloin etsiä tietoa paniikkihäiriöstä ja huomasin että yksi oire on sellainen että pelkää sairastuvansa vakavaan ruumiilliseen sairauteen. Noh, juuri tuo oirehan minulla selvästi on. Yhtenä päivänä jopa itkin peloissani kun olin "täysin varma" että minulla on eräs sairaus johon minulla joitain oireita on. Huomasin tuossa tietoa etsieässäni että myöskin paniikkihäiriön oireet voivat olla seurausta joistain muista sairauksista. En enää oikein tiedä mitä minun pitäisi ajatella.
Tämä kappale tulee nyt tähän koska unohdin vielä mainita erääseen paniikkiin liittyvän kohtauksen ja siitä seuranneen trauman. Siis tämän kappaleen piti tulla ennen edellistä kappaletta mutta kirjoitan sen nyt tähän. Kerran yläasteella pidin kaverini kanssa esitelmän. Kun tuli minun vuoroni ottaa paperi käteen ja alkaa lukea tekstiä pystyin ensin lukemaan muutaman sanan aivan normaalisti mutta sitten lukeminen alkoi takkuamaan ja aloin huomata oireet itsessäni ja sitten ääneni alkoi vapisemaan ja olin täysin paniikissa. Sydämeni hakkasi voimakkaasti. Olin aivan sekaisin olin shokissa ja juuri alkamassa itkemään, ajattelin jo että juoksen takaovesta takahuoneeseen itkemään ja selitän muille myöhemmin jotain. Sinä hetkenä en pystynyt puhumaan. Olin paperi kädessäni hetken hiljaa ja sitten onnistuin kokoamaan itseni ja sanoin vapisevalla äänellä että "jj-a kaverini jatkaa tästä.." ja niin hän vei esitelmän loppuun ja selvisin tilanteesta.
Tässä tilanteessa moni varmaan ajattelisi että kyseessä on vain esiintymisjännitys. Mutta minä olin luokan innokkain esiintyjä ja sain monilta opettajilta palautetta sujuvasta esiintymistaidostani. Tuo oli ensimmäinen kerta kun esiintyminen takkusi ja se takkusi todella pahasti. Epäilen että kyseessä oli jonkinlainen paniikkitila. Mitä mieltä muut ovat asiasta? Muilla vastaavanlaisia kokemuksia?
Tuon kokemuksen jälkeen tapahtui vielä jotakin erikoista. Muistan vielä selvästi nyt 18-vuotiaana kuinka aloin mielessäni yhdistellä asioita ja tuota paniikkikohtausta muuhun esiintymiseen. Muistan kuinka ajattelin että "Miten selviän jatkossa esimerkiksi ääneen lukemisesta". Noh en siitä enää koskaan selvinnytkään. Sain jonkinlaisen trauman/fobian ääneenlukemiseen. Aina kun opettaja käski minun lukea jotain ääneen olin aivan paniikissa usein sain tekstin luettua vapisevalla äänellä loppuun ja usein jouduin kertomaan jonkun tekosyyn että miksi en voi lukea tekstiä ja muut katsoivat minua ihmeissään. Aloin pelätä käydä koulua ja sinne oli todella ahdistavaa mennä. Aloin aina miettiä että millä tunnilla joutuu lukemaan ääneen jotain jne.. Käyn nyt lukiota ja ensi lukuvuosi on minulla lukion viimeinen. En ole tähän päivään mennessä hakenut tähän ongelmaan apua. Haluaisin tietää että onko minulla syytä hakea apua tuohon ongelmaan? Ja jos on niin mistä sitä kannattaisi lähteä hakemaan? Tämä asia on vienyt energiaa runsaasti minulta ja jos vielä huomaan itsessäni paniikin oireita kun opettaja sanoo "ja nyt avataan kirja sivulta.." niin en varmaan jaksa enää. Osaisiko joku sanoa sellaista että minkälainen yhteys tuolla paniikkikohtaus -> trauma -kokemuksella on paniikkihäiriöön. Kiitos jos joku jaksoi lukea sekavan tekstini ja olisi kiva että joku ottaisi tähän kirjoitukseen ja siinä esiintyviin kysymyksiin jotain kantaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuli vielä joitain asioita mieleen edelliseen viestiin liittyen. Eli jos jollain on kokemusta vastaavanlaisesta ilmiöstä niin minkälaista psykologista apua tollaseen voi saada? Perinteistä psykoterapiaa vaiko jotain muuta? Ja sen verran vielä että on ole kovin montaa tollasta paniikkiin liittyvää kohtausta saanut. Että voiko olla paniikkihäiriö vaikka olisikin tähän ikään mennessä vasta muutaman kohtauksen saanut? Ja huimaus on kai määritelty paniikin oireeksi. Mulla toi huimaus saattaa johtua myös siitä että niskat ja hartiat on jumissa vaikean purentavian takia.
Paniikkihäiriöiseltä noi oireet kyllä vaikuttaa. olen itse huomannut että paniikkihärö tulee monesti sosiaalisille ihmisille, tai sosiaalista työtä tekeville ihmisille. ja kun itse kerroit että olet innokas esiintyjä profiloin että olet silloin varmasti myös todella sosiaalinen.
Ittelläni on ollu paniikkihäiriön oireena myös tuo pyörrytys se on ollut jopa niin yleistä että olen alkanu kutsumaan sitä "perus pyörrytykseksi" päässä vaan heittää kokoajan mut ei voi mitään = )
kun luin tekstisi. Kirjoitit kuin omasta suustani. Olen itse aina nauttinut esiintymisestä ja näytellyt yms.
Lukiossa kerran jouduin ykskaks alkaa lukemaan jotain kolumnia ääneen luokalle. Alussa meni hyvin mutta yhtäkkiä sanat menivät sekaisin, sydän alkoi hakkaamaan, pisteli iholla, en saanut henkeä. Annoin kolumnin äkkiä luokkakaverilleni josta hän jatkoi. Senjälkeen en ole uskaltanut esiintyä MISSÄÄN MITENKÄÄN ja sosiaaliset tilanteetkin ovat alkaneet pelottamaan..
Mukavaa kun löytyi yksi kohtalotoveri. Oletko hakenut minkäänlaista apua ongelmaan, ja jos niin millaista? Oletko jo lukion suorittanut? Itse olen viime päivinä miettinyt asioita ja olen ajatellut että voisin itse hakea jotain apua tähän. En vain oikein tiedä pitäisikö varata aika kouluterveydenhoitajalle, lääkärille, psykologille, psykiatrille vai jollekin muulle.