Sorma

Miksi isäni on ilkeä minulle ?
Miksi hän on ottanut minut hampaisiinsa ?

Hän haukkuu ja nälvii milloin mistäkin asiasta - mielestäni syyttä ! Mutta veljeäni hän ei hauku koskaan !

En jaksa tällaista enää !
7303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

hän ei välttämättä tiedä itsekään syytä.kuitenkin häntä ärsyttää suunnattomasti, koska et tottele ja tee hänen tahtonsa mukaan.mutta sinä teet myös ihan oikein, sinulla on ja pitää olla omat mielipiteet.
isälläsi on tunnepuolen kanssa ongelmaa.ei ehkä tule koskaan muuttumaan.
elä ja toimi kuin et kuulisi ja huomaisi nälvimistä, ole oma itsesi.sinussa ei ole mitään sellaista vikaa, jonka muuttamalla isäsi muuttuisi.

Äänestä
  • Kiitos, kuh ehdit vastata!

    Isäni taitaa ajatella jotenkin vanhanaikaisesti eli naisella ei saisi olla mitään omia mielipiteitä ja tämän tulisi tehdä kaikessa niin kuin mies määrää/tahtoo ! Ilmeisesti isä ei ymmärrä (tai ei halua ymmärtää), että minulla on ja saa olla omat mielipiteeni, eikä minun tarvitse taipua muiden tahtoon !

    Kerran sanoin äidille (isä ei kuullut), että saan olla omaa mieltäni asioista, eikä minun tarvitse olla samaa mieltä hänen ja isän kanssa !
    - Äiti sanoi : Oot sä sit itsekäs !
    - Jatkoin : Mitä itsekkyyttä sellanen muka on, kun on omaa mieltänsä jostakin asiasta !?

    Veljeäni hän ei tosiaankaan koskaan hauku ja muutenkin isä aina on tykännyt hänestä, mutta minusta ei. Tai ainakin minusta tuntuu sellai-
    selta.

    Hiljattain isä haukkui minua suunnilleen huoraksi, joka ei tosiaankaan pidä paikkaansa !
    Hän julisti myös, etten ikinä tule saamaan ketään miestä, koska olen kuulemma maannut kaikkien kanssa (=valhe !) eli ei kukaan kunnon mies huoli sellaista naista !
    - Tuollainen väite loukkasi minua, mutta milläs olisin itseäni puolustanut, koska isä ei kuiten-
    kaan usko, mitä sanon ...

    Eilen illalla isä rupesi haukkumaan minua siitä, kun haluan ostaa takavetoisen auton ! Takavetoinen minulla on nytkin ja AINA olen takavetoisia omistanut. Isän mielestä minun pitää hommata etuvetoinen, enkä kuulemma ymmärrä mistään mitään ! Lopulta hän huusi : "Olet paskiainen, hullu ämmä !"

    Olen koettanut olla jo pidempään niin, etten puhu isän kanssa mitään, ellei ole aivan pakko. Mutta välillä haukkuminen alkaa jonkin jokapäiväisenkin asian yhteydessä eli niin, etten ole itse sanonut mitään sellaista, jolla koetan puolustaa itseäni.

    Äänestä

  • En jaksa enää kirjoitti:

    Kiitos, kuh ehdit vastata!

    hyväksynnän hakeminen teoillesi ja toiminnoillesi. et sitä saa.
    tee niinkuin itse olet päättänyt.
    muista, että nuo loukkaavat sanat ja kommentit ovat yksistään isäsi tuotoksia.et tarvitse puolustautua niitä vastaan muuten, kuin olemalla kuuntelematta. tai sitten vain toteat rauhallisesti, että olet päättänyt näin ja aiot myös niin tehdä.
    olet aikuinen ihminen, ei vanhempien kuulu elää elämäänsä sinun kauttasi määräämällä sinun elämääsi.älä alistu siihen. vältä riitelyä, se ei johda mihinkään muuhun, kuin että saat lisää lokaa päällesi.
    pärjäät kyllä itsenäisenä.

    Äänestä

  • Sorma kirjoitti:

    Kiitän !

    En halua riidellä, mutta kai sitä jotenkin vaistomaisesti koettaa puolustaa itseään isänsä haukkuessa, vaikkei se mitään hyödytäkään !

    Vanhempani eivät ilmeisesti ymmärrä, että minulla on oma elämä elettävänä. Tai sitten he koettavat määräillä minua, koska eivät voi nykyään veljeäni määräillä.

    Veljeni meni avioon suht lyhyen tuntemisen jälkeen eri kulttuuria olevan naisen kanssa. Isäni hyväksyy hänen vaimonsa ja jopa ylistää tätä ! Jos minä tekisin jotakin vastaavaa, sitä ei taatusti hyväksyttäisi !

    Eräs nainen sanoi mulle vanhemmistani :
    Tytön kohtalo on tollanen, pojalle ollaan aina erilaisia.
    - No, ainakin ennen vanhaan tyttöä vahdittiin eri tavalla kuin poikaa.

    Joskus on tullut mieleeni, jos äitini on kateellinen minulle, kun uskallan olla erilainen kuin muut naiset ? Hänen on kai täytynyt alistua isäni tahtoon, eikä ole voinut tehdä oman mielensä mukaan.

    Äänestä

Sorma, millaista näet yleisesti tulevaisuudestani ?

(Tarkoitan muita asioita, kuin vanhempiini liittyvät. Työ- ja miesasiat esimerkiksi.)

Äänestä
  • tulee tähän sinulle. uskollinen ja kiltti. kuitenkin tomera.
    tapaaminen liittyy ehkä johonkin kaupantekoon tai jokatapauksessa tässä käsitellään rahaa.aikaa en tiedä.

    Äänestä

  • Sorma kirjoitti:

    tulee tähän sinulle. uskollinen ja kiltti. kuitenkin tomera.
    tapaaminen liittyy ehkä johonkin kaupantekoon tai jokatapauksessa tässä käsitellään rahaa.aikaa en tiedä.

    Roteva kuulostaa hauskalta, koska itse olen suht pienikokoinen :)

    Tietynlaiset autot kiinnostavat minua, jotenka mahdanko sitten niiden katsomiseen/ostoon liittyen törmätä siihen rotevaan mieheen ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

En jaksa enää kirjoitti:

Miksi isäni on ilkeä minulle ?
Miksi hän on ottanut minut hampaisiinsa ?

Hän haukkuu ja nälvii milloin mistäkin asiasta - mielestäni syyttä ! Mutta veljeäni hän ei hauku koskaan !

En jaksa tällaista enää !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu