pelottaa

Jos pääset sisään niin lykkää opintoja puolella vuodella tai vuodella, yritä saada itsellesi vaikka työpaikka siksi aikaa.

Jos ei kuullosta hyvältä, niin sitten vaan kaukosuhteeseen. Ei se yksin asuminen niin hirveätä ole, ainakaan jos muutat soluasuntoon :)

Itse elin kaksi vuotta kaukosuhteessa niin, että tyttöystävä opiskeli 200 kilometrin päässä. Nähtiin siis lähinnä lomilla ja viikonloppuisin. Rahaa meni matkoihin, mutta kannattihan se, nyt asutaan yhdessä. Jos suhde ei kestä parin sadan kilometrin välimatkaa, niin ei se tule muutenkaan pitkään kestämään.

lykkäykseen täytyy olla todella hyvä peruste (esim. raskaus, asepalvelus tai muu tiedekunnan hyväksymä syy), kun kerta yliopistosta on kyse.

Tee esimerkiksi näin. Otat opiskelupaikan vastaan, maksat yo-kunnan jäsenmaksun ja ilmoittaudut läsnäolevaksi yliopistoon. (Yo-kunnan jäsenmasku on pakko maksaa, jotta voi ilmoittautua läsnäolevaksi ja läsnäolevaksi on nykyisin ilmoitauduttava 1. vuodeksi jos ottaa opiskelupaikan vastaan). Mutta, sitten et vain muuta ko. opiskelupaikkakunnalle. Kannattaa myös huomata se, että jos et suorita opintoja, niin et voi nostaa opintotukea.

No, siis asian ydin oli se, että vaikka on ilmoittautunut läsnäolevaksi, niin mikään pakko ei ole opiskella - ja läsnäolevaksi pitää ilmoittautua jos haluaa pitää opiskelupaikan.

Kannattaa myös huomata, että nyt opintoaikaa on rajattu, joten jos et tämän 1.vuoden aikana tee lainkaan opintoja, menetätä näin 1 vuoden kokonaisopintoajasta. Voit tietysti harkita, että teet omalla kotipaikkakunnallasi avoimessa yliopistossa opintoja - ja vaikka omalla paikkakunnalla ei olisi varsinaista avointa yliopistoa, niin sitten ehkä joku kansanopisto, kansalaisopisto tai kesäyliopisto (joissa järjestetään avoimen kursseja) tai avoimen verkko-opinnot (=>www.avoinyliopisto.fi) - nämä voi sitten sisällyttää varsinaiseen tutkintoon. Rahan saamiseksi joudut sitten kyllä tässä skenaariossa hankkimaan jonkinlaisen työpaikan.

Mutta, pakko ei ole luopua opiskelupaikasta. Täytyy myös sanoa, että ei 200 km ole kyllä matka eikä mikään kulkea. Jos oppiaine jota ole päässyt opiskelemaan ei vaadi hirveästi läsnäoloa, niin voit mahdollisesti opiskella kotopaikkakunnalla ja käydä tenttimässä opiskelupaikkakunnalla. Toisaalta kannattaa huomata, että yliopistossa saat itse suunnitella lukujärjestyksesi, joten on ihan mahdollista tehdä sellainen lukkari, jossa on luentoja esim. vain parina päivänä - eli voisit viettää kuitenkin ison osan ajastasi siellä kotopaikkakunnallasi. SIIS: OTA SE OPISKELUPAIKKA VASTAAN.

Mistä tiedekunnasta puhut? ÄLÄ missään nimessä laita opiskeluasioissa toisen edelle. Uudelle paikkakunnalle muutto on aina upea asia ja kaikki se, mikä tulee fuksi-vuoden mukana ei todellakaan ole menettämisen arvoista. (vaikka kokisitkin sen myöhemmin) Mutta mitä asian lykkääminen auttaa, vuoden päästä tilanne on sama- ja voi olla jopa niin, että olet eronnut tästä poikaystävästä ja sulla on uusi: miten voisit silloin lähteä?

ELämä on täynnä valintoja. Itse olen oppinut ensimmäisen yliopisto-vuoden jälkeen ja 400km kaukosuhteen kautta sen, että tyhmä olisin ollut, jos en olisi lähtenyt. Olen saanut uskomattoman paljon uusia asioita elämääni.

Mieti asiaa harkiten- keskustele vanhempiesi kanssa, olen varma, että he kannustavat sinua jatkamaan.

Se, että pystyt tunnustamaan pelkosi tulevan opiskelun suhteen, kertoo enemmän kypsyydestäsi kuin kypsymättömyydestäsi.

Näkisin, että tuolla perusteella olet valmis asumaan yksinäsikin - tai kuten jo joku mainitsi, mahdollisesti solussa. Koeta muistaa, että uusi itsenäinen elämä tuo myös monia mahdollisuuksia. Pääset sisustamaan lukaaliasi, kukaan ei vahdi tekemisiäsi tai niiden aikoja ja kontakti läheisiin on kätevästi hoidettavissa puhelimitse ja netin välityksellä. Uusia tuttavuuksia ja ystävyyksiäkin syntyy takuuvarmasti, kun opiskelut alkavat. Perhe ja poikaystävä pääsevät käymään ja vastavuoroisesti sinä pääset piipahtamaan kotiseudulla.

Itseksesi voit myös miettiä sitä, mitä opiskeluiden vuoden siirto aiheuttaisi. Ensi vuonna sama paniikki saattaisi toistua entistä vahvempana, mikäli suhde poikaystävään olisi läheisyyden ansiosta vahvistunut entisestään. Järjettömältähän tuntuisi myös esimerkiksi vuoden pituinen kaupan kassana toimiminen, kun olisi ollut mahdollisuus edetä elämässä uusille urille.

Ihmissuhteen takia ei myöskään kannata uhrata omia haaveitaan tai tavoitteitaan. Itse lähdin aikoinani poikaystävän kanssa samalla paikkakunnalle työskentelemään, kun hän sai opiskelupaikan ja minä en. Siitä tuli katkeraksi, että ylipäätään oli hakenut opiskelemaan niihin paikkoihin, jotka sijaitsivat samalla paikkakunnalla kuin poikaystävän opinahjo. Jos olisin hakenut muualle, poikaystävästä välittämättä, olisin saattanut paikan saadakin. Kolme välivuotta jouduin viettämään ennen kuin paikka asuttamaltamme kaupungista löytyi opiskeltavaa myös minulle.

Meni jo vähän aiheen vierestä, mutta pointtina oli, että ole rohkea ja sisukas, ajattele omaa elämääsi ja etuasi sekä luota siihen varmaan asiaan, että tapaat uusia ihmisiä, joista voi tulla sinulle hyvinkin läheisiä - ja jotka siinä samalla saavat koti-ikävän unohtumaan. Tsemppiä!

Itsenäistyminen kuuluu elämään! Etköhän siitä selviydy ihan hienosti - miksi siirtää kokemusta vain muutamalla vuodella eteenpäin? Väitän että harmittelet myöhemmin, mistäs tiedät mihin poitsusi lähtee in few years ja meneekös teillä sitten taas keljummin kun huomaatte että ootte sittenkin jämähtäneet yhteen, kun et lähtenytkään opiskelemaan? Suomi on pieni maa ja 200 km todella pieni välimatka! Uudet tuulet ja uudet kaverit, elämä kasvattaa, sanoisin! Aivan ilman muuta sinuna lähtisin kokeilemaan vaikka vuodeksi ja jos ei maistu, niin pääseehän sitä takas kotiin ja peiton alle ;)

Tuo 200 km on ihan pikku matka, jonka voi vaikka päivässä ajaa ees-taas. Toista se on, kun muuttaa toiselle puolelle Suomea (yli 600 km), jonne ei ole suoria lentoja eikä edes suoraa junayhteyttä. Minulla on tällainen muutto edessä.

Serkkuni poikaystävä asuu liki 500 km päässä hänestä, eikä serkkuni paikkakunnalla ole rautatieasemaa, joten sinnekin joutuu koukkaamaan.

Joten valitukset pois.

itse pääsin aikanani eräälle pienelle paikkakunnalle opiskelemaan. valinta oli vaikea, mutta silti niin helppo; lähdin ja poikaystäväni jäi kotipaikkakunnalleni. (olimme seukanneet pari kk)Muutin soluhuoneeseen jonne en koskaan kotiutunut ja tulinkin joka viikonloppu kotipaikkakunnalleni.matkaa oli n. 160 km. Rahaa meni melkoisesti matkusteluun mutta ei se nyt niin kauheaa ollut, kun nyt näin oikein tarkkaan ajattelee. jaksoin olla jouluun, jonka jälk.ilmoittauduin poissaolevaksi ja palasin kotipaikkakunnalleni. Kestin kyllä eron rakkaastani mutta opiskelu ei lähtenyt sujumaan, eikä huvittanut lähteää mihinkään opiskelijarientoihinkaan.
Sain seuraavana syksynä paremman opiskelupaikan toisesta paremmasta kaupungista. En lähtenyt sinnekään, vaan opiskelin "etänä" koko vuoden. Tein opintoja kesäyliopiston kautta ja osan tein kotiyliopistooni esim. kirjatentein..sain mukavasti opintoviikkoja tehtyä, vaikka helppoa sekään ei ollut. Yksin ja ilman vertaistukea piti vääntää..
Seuraavana syksynä sain poikaystäväni houkuteltua lähtemään mukaani opiskelupaikkakunnalleni joten eessun taassun venkslaaminen vihdoin loppui!
Korostan kuitenkin etten tätä kaikkea tehnyt vain poikaystäväni vuoksi vaan koska oma kiinnostukseni ko.opiskelupaikkoja ja kaupunkeja kohtaan oli heikohko.Suosittelen siis kuitenkin miettimään myös omaa kiinostustasi alaa kohtaan jota olet lähdössä opiskelemaan.nuorena vielä ehtii, eikä aina ne kaikista järkevimmät ratkaisut ole sittenkään niitä parhaita.vaikeita valintoja on aina..