Ihmetelkää

Moninaiset oireeni alkoi tammikussa 2006. Huimauksella. Tämän jälkeen jaloissa tuntui kun ne olisivat olleet muurahaispesässä(pistelyä ja kuplimista) ja jonkinlaista heikotusta niihin myös tuli. Huimaus hellitti noin 1 kuukauden päästä. Kaikenlaista vapinaa on esiintynyt koko kropassa varsinkin levossa ja kädet vapisee kokoajan vähän. Isoin ongelma on kun nitkautan ranteita saan siitä "pienen sähköiskun sormiin tai jos kohautan hartioita niin kyynerpäässä säkenöi samallatavalla kun sen löisi johonkin.Lisäksi etureisilihakset tuntuvat jotenkin epämääräisen pehmeiltä kun niitä painaa niin tuntuu vähän kuin siinä välissä olisi pumpulia vaikka kosketustunto on täysin normaali. Lihasvoimat ovat kyllä normaalit kun puntit nousee normaalisti ja jalkapallon peluu onnistuu ihan ok. Testejä ollaan kyllä aikalailla tehty :
-Pään CT
-Pään MRI
-LIKVOR
-VEP
-SEP
-Sydänfilmi
-Laajat verikokeet
-ENMG2 käsiin, niskaan, selkään ja 2 kertaa jalkoihin.
neurologinen status (normaali)

Kaikki testit ovat olleet normaaleja mutta oireet silti jatkuvat. Nyt huimaus tuli myös takaisin. Neuronpolita pistivät ulos kun ei kuulema voi olla noitten testien perusteella neurologinen ongelma vaan psyykkinen. Olenko siis luulosairas???mielellänihän uskoisin että ei ole neurologinen ongelma mutta oireet tuntuvat niin paljon MS-tautiin sopivilta. Täältäkin voisin yleistä mielipidettä kysyä että mitä mieltä olette noiden testien jälkeen?vaan siksi että saisin tietää että olenko muidenkin mielestä luulosairas vai mikä????
72982
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

esim. alkava MS-tauti, joku tai jotkut ko. tutkimustuloksista puhuisivat taudin puolesta. MRI:n ja liqvorin tuloksilla on suuri merkitys taudin diagnostisoinnissa. Sinulle on tehty paljon tutkimuksia, joista mm. MRI, liqvor, VEP ja SEP verikokeet sekä neurologin tekemät käsi/jalka/näkö/voima/tasapainotutkimukset kuuluvat tutkimuksiin, joilla poissuljetaan tai saadaan MS-tautidiagnoosi.

Äänestä
  • Voidaanko selkäydinnäytteestä osoittaa luotettavasti MS? Minulla magneettikuvassa löydös, oireet ja juuri tuota punktion tulosta jännityksellä odotan. Mitäs jos se ei näytä yhtään mitään enempää?

    Äänestä

  • eri kysyjä kirjoitti:

    Voidaanko selkäydinnäytteestä osoittaa luotettavasti MS? Minulla magneettikuvassa löydös, oireet ja juuri tuota punktion tulosta jännityksellä odotan. Mitäs jos se ei näytä yhtään mitään enempää?

    http://www.kaypahoito.fi/kh/kaypahoito?suositus=hoi36070

    Äänestä

  • eri kysyjä kirjoitti:

    Voidaanko selkäydinnäytteestä osoittaa luotettavasti MS? Minulla magneettikuvassa löydös, oireet ja juuri tuota punktion tulosta jännityksellä odotan. Mitäs jos se ei näytä yhtään mitään enempää?

    Minulla magneetti näytti pesäkkeitä, likvor puhdas.Tehty molemmat 2 kertaa. väliä 2 vuotta.seuranta keskeytetty toistaiseksi. ei voi ennustaa miten jatkossa. olen oireillut alkuperäisen kirjoittajan tavoin n. 10 v.

    Äänestä

  • eri kysyjä kirjoitti:

    Voidaanko selkäydinnäytteestä osoittaa luotettavasti MS? Minulla magneettikuvassa löydös, oireet ja juuri tuota punktion tulosta jännityksellä odotan. Mitäs jos se ei näytä yhtään mitään enempää?

    aluss seuraantaan kun likvor oli puhdas ja päästä löytyi plakkeja. Nyt 2 vuotta myöhemin sain diagnoosin, kun tuli uusia oireita ja plakkeja oli tullut lisää. Nyt myös likvor puolsi mäsää.
    Ihan hyvä että sain diagnoosin, saan aloittaa lääkityksen, eikä tarvitse vuosikausia oireilla ja pohtia että onko tautia vai ei.

    Äänestä

  • jäi kanssa kirjoitti:

    Olis helpottavaa saada edes jokin diagnoosi niin tietäisi (ehkä) paremmin, mitä tulevaisuudessa odottaa.
    Minulla likvor-näyte on kai puhdas kun perään ei ole soiteltu. Magneettikuvassa oli plakki. Mitenkäs noille "plakeille" käy? Häviävätkö ne ajan kanssa vai mihin palautuminen, vaikka osoittainenkin huonojen jaksojen jälkeen perustuu?

    http://www.ms-liitto.fi/index.phtml?s=159

    Jonkinlaisen selityksen löydät "Hermovaippa vaurioituu" -osion lopusta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

tätä kirjoitti:

Moninaiset oireeni alkoi tammikussa 2006. Huimauksella. Tämän jälkeen jaloissa tuntui kun ne olisivat olleet muurahaispesässä(pistelyä ja kuplimista) ja jonkinlaista heikotusta niihin myös tuli. Huimaus hellitti noin 1 kuukauden päästä. Kaikenlaista vapinaa on esiintynyt koko kropassa varsinkin levossa ja kädet vapisee kokoajan vähän. Isoin ongelma on kun nitkautan ranteita saan siitä "pienen sähköiskun sormiin tai jos kohautan hartioita niin kyynerpäässä säkenöi samallatavalla kun sen löisi johonkin.Lisäksi etureisilihakset tuntuvat jotenkin epämääräisen pehmeiltä kun niitä painaa niin tuntuu vähän kuin siinä välissä olisi pumpulia vaikka kosketustunto on täysin normaali. Lihasvoimat ovat kyllä normaalit kun puntit nousee normaalisti ja jalkapallon peluu onnistuu ihan ok. Testejä ollaan kyllä aikalailla tehty :
-Pään CT
-Pään MRI
-LIKVOR
-VEP
-SEP
-Sydänfilmi
-Laajat verikokeet
-ENMG2 käsiin, niskaan, selkään ja 2 kertaa jalkoihin.
neurologinen status (normaali)

Kaikki testit ovat olleet normaaleja mutta oireet silti jatkuvat. Nyt huimaus tuli myös takaisin. Neuronpolita pistivät ulos kun ei kuulema voi olla noitten testien perusteella neurologinen ongelma vaan psyykkinen. Olenko siis luulosairas???mielellänihän uskoisin että ei ole neurologinen ongelma mutta oireet tuntuvat niin paljon MS-tautiin sopivilta. Täältäkin voisin yleistä mielipidettä kysyä että mitä mieltä olette noiden testien jälkeen?vaan siksi että saisin tietää että olenko muidenkin mielestä luulosairas vai mikä????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu