Helsingin Poliisin lupayksikkö toimii mielestäni lainvastaisesti. Olen yrittänyt hakea ostolupaa 9mm:n pistooliin. Tarkoituksenani olisi alkaa harrastaa practikal ammuntaa. Johon pienin sallittu kaliberi on 9mm. Nyt kuitenkin hakemukseni on hylätty, koska minun olisi pitänyt liittää hakemukseeni kahden henkilön kirjoittama "puolto"lausunto, että minulle voi myöntää luvan ko aseeseen. Mihinköhän lain kohtaan kyseinen vaatimus mahtaa perustua? Sitä eivät minulle kertoneet. Minulla on taustat kunnossa ja kuulun ampumaseuraan. Mitään lakiin perustuvaa estettä ei ole olemassa. Kertaankaan en ole ollut Poliisin kanssa tekemisissä negatiivisessa mielessä. (paitsi ylinopeus sakko vuonna 1996 minkä ei käsittääkseni pitäisi vaikuttaa) Minun luonani ei kertaakaan ole Poliisin tarvinnut tehdä kotikäyntiä.
Ongelma ei todellakaan ole se etten saisi noita tarvittavia puoltolappuja. Kyse on nyt lähinnä periaatteesta ja siitä mikä antaa lupayksikölle oikeuden vaatia mitä mieleen juolahtaa.
Onko täällä joku törmännyt samanlaiseen Poliisin mielivaltaisuuteen mihin minä olen törmännyt?
Ongelma luvan saamisessa
14
3191
Vastaukset
- ampuja
Aivan ok, täälläpäin. Luvat saa jos ampumaseuraan kuuluu. Mutta taskupistooliin sain vain luvan ilman panoksen osto oikeutta. Sanottiin että aina kun haluan ampua niin anoa lupa erikseen panoksen ostoon.
Vit...:aa kun viereisellä paikkakunnalla on liian löysää. Siellä saa luvan siltä seisomalta esim. taskupistooliin vaikka ei kuuluisi edes ampumaseuraan eikä metsästysseuraan.
esim. yksi taksikuski sai juuri äskettäin luvan 7,65 taskupistooliin. Ikinä mies ei ole ammuntaa harrastanut ja aikaisempia aseita ei omista. - ASDi
Käy keskustelemassa naamatusten asiallisella asenteella ostoluvan kirjoittajan/myöntäjän kanssa. Itsellä oli samanlainen tilanne, kun ensimmäistä pistoolia hain (sillä hetkellä oli kaapissa useampi kivääri kuitenkin olemassa jo). Täytyy myöntää, että keskustelu tilanne oli rakentava ja aukaisi minullekkin, mitenkä vaikeata on arvioida pelkän kirjallisen materiaalin kautta hakijan lähtökohtia. Lopputulos -> ei puoltavien lausuntoa, mutta lupa tuli.
- Ruttupena
Tosi on se, että ihan aina luvanmyöntäjäkään ei välttämättä perustele lakipykälillä/muilla järkevillä syillä hylättyä anomusta. Luvanmyöntäjä käsittääkseni ei joudu vastuuseen siitä, että jätti myöntämättä tietyn lupa-anomuksen mikäli joku veettuuntuisi siitä niin että nostaisi kanteen vaan asia on uudelleen käsiteltävä. Luvanmyöntäjä voi jättää luvan antamatta ja myöntämättä silläkin perusteella että "epäilee", ei ole varma jolloin sitä lupaa ei anneta. Luvanmyöntäjä tällöin juurikin odottaa ANOJAN oma-aloitteista yhteydenottoa, jotta asiasta voitaisiin keskustella. Jos yhteinen sävel löytyy ja lakipykälät ei ole esteenä, lupa myönnetään! Mikäli keskustelu päättyy siihen, että lupaa ei myönnetä vaikka myöntäjän "epäilyt" ovat osoittautuneet turhiksi ja laki ei ole esteenä on mahdollista asiasta tehdä valitus.
Elämä on. Aikalailla ne pelaa pykälien mukaan, mutta joskus ja usein käsiaseiden kohdalla on näitä "keskustelutapauksia" jotka sitten päättyy järkevästi vain lakia noudattavan päättäjän kanssa.
Kauan sitten näitä asioita tuli "kuunneltua" sivusta työharjoittelun takia.
Se todellakin on vaikeaa myöntää lupa ampuma-aseelle pelkän yhden vaivaisen paperin perustella. Tai oli sitten mukana todisteet jne. Vois kuvitella että vaikea se on nimi raapustaa luvan myöntämisen merkiksi lappuun, kun kuvittelee että jos tämä luvan saaja sitten teilaa jonkun... ja luvan myönsin MINÄ.
- Kertaaja
tuo on ollut vakiintunut tapa jo vuosia. Eli siinä ei ole mitään ihmeellistä. Minulla on ollut tapana viedä pari harrastetodistusta automaattisesti noin vuoden välein niin ei tarvitse niitä poliisin turhaan kysellä.
Oletko suorittanut practicalin peruskurssin jo? Jos se ei ole suoritettu on poliisilta ihan järkevää pyytää harrastetodistuksia, jos ei ole näyttöä harrastuksesta ilman noita (seuran jäsenyys ei ole todiste harrastamisesta, se on vain todiste jäsenmaksun maksamisesta). Sehän ei ole perustelu aseen hankinnalla, että olisi tarkoitus aloittaa harrastus. Mitä jos et aloitakkaan?
Voitaisiin helsingissäkin mennä vaikka lahden rahastus malliin, eli siihen että lupa myönnetään ja se on määräaikainen. Lupa voimassa vuoden ja sen jälkeen vasta todistat harrastuksesti ja maksat 20€ tms. ja sitten saat toistaiseksi voimassa olevan luvan. Nykyinen systeemi on mielestäni huomattavasti edellusempi ja toimivampi ainakin minun kannalta.
PS. helsingin poliisilla on tapana soitella asiakkaalle jos jotain papereita puuttuu tms. Minultakin on pyydetty sillä tavalla pari kertaa ne puuttuvat harrastetodistukset.Vastaan tässä samassa sekä ruttupenalle sekä kertaajalle.
Ymmärrän täysin ruttupenan pointin myös luvanmyöntäjän vastuusta ja mahdollisesta syyllisyydestä jos asetta käytetään lainvastaisesti. Kirjoitin hakemukseen myös erikseen, että tarvitsisin pistoolia practikal harrastuksen aloittamiseen ja että lajin pienin sallittu kaliberi on 9mm.
Kertaajalle: En ole suorittanut practikalin aloittamiseen vaadittavaa turvallisen ampujan kurssia. Tämä kurssin suorittamatta jättäminen johtuu yksinkertaisesti siitä syystä, että kurssille mentäessä pitäisi olla on ase tarvittavine varusteineen. Joten tästä tulee se toinen ongelma. En pääse kurssille koska en omista pistoolia ja en saa pistooli koska minulla ei ole todistusta, että harrastan kyseseistä lajia. Ihmettelen jos kyseinen käytäntö on ollut jo pitkään käytössä eikä siitä mainittu minulle lupaa hakiessa.- fennoman
Von-Perälä kirjoitti:
Vastaan tässä samassa sekä ruttupenalle sekä kertaajalle.
Ymmärrän täysin ruttupenan pointin myös luvanmyöntäjän vastuusta ja mahdollisesta syyllisyydestä jos asetta käytetään lainvastaisesti. Kirjoitin hakemukseen myös erikseen, että tarvitsisin pistoolia practikal harrastuksen aloittamiseen ja että lajin pienin sallittu kaliberi on 9mm.
Kertaajalle: En ole suorittanut practikalin aloittamiseen vaadittavaa turvallisen ampujan kurssia. Tämä kurssin suorittamatta jättäminen johtuu yksinkertaisesti siitä syystä, että kurssille mentäessä pitäisi olla on ase tarvittavine varusteineen. Joten tästä tulee se toinen ongelma. En pääse kurssille koska en omista pistoolia ja en saa pistooli koska minulla ei ole todistusta, että harrastan kyseseistä lajia. Ihmettelen jos kyseinen käytäntö on ollut jo pitkään käytössä eikä siitä mainittu minulle lupaa hakiessa.Näyttää sinun tapauksessasi siltä että joudut pyytämään turvallisen ampujan kurssin järjestäjältä todistuksen aikeestasi kurssin suorittamiseen.Jos eivät kirjoita,sinun tulee etsiä toinen kurssi ja kysyä sieltä samaa paperia lupahakemukseen liitettäväksi.
Tuntuu kuitenkin perin kummalliselta tuo kurssin järjestäjän käytös asetta vaatiessa!
Onhan heillä oltava ase tai aseita myös sellaisille jotka eivät vielä 9 millistä omista.
Eihän sinua voi kurssilta jättää sen takia ettet omista practical asetta.Outoa toimintaa. - v_t_n_t_h_ä
fennoman kirjoitti:
Näyttää sinun tapauksessasi siltä että joudut pyytämään turvallisen ampujan kurssin järjestäjältä todistuksen aikeestasi kurssin suorittamiseen.Jos eivät kirjoita,sinun tulee etsiä toinen kurssi ja kysyä sieltä samaa paperia lupahakemukseen liitettäväksi.
Tuntuu kuitenkin perin kummalliselta tuo kurssin järjestäjän käytös asetta vaatiessa!
Onhan heillä oltava ase tai aseita myös sellaisille jotka eivät vielä 9 millistä omista.
Eihän sinua voi kurssilta jättää sen takia ettet omista practical asetta.Outoa toimintaa.tämä Von-Perse on täys mulkku, jolle ei luvallista asetta suvaita.
Onhan tää nyt todella outoo, jos tuollaista practical-peruskurssia ei voi suorittaa esim seuran tai kaverin aseella. Ei todellakaan tarvitse olla mestariampuja suorittaakseen tuon kurssin. - Kertaaja
Von-Perälä kirjoitti:
Vastaan tässä samassa sekä ruttupenalle sekä kertaajalle.
Ymmärrän täysin ruttupenan pointin myös luvanmyöntäjän vastuusta ja mahdollisesta syyllisyydestä jos asetta käytetään lainvastaisesti. Kirjoitin hakemukseen myös erikseen, että tarvitsisin pistoolia practikal harrastuksen aloittamiseen ja että lajin pienin sallittu kaliberi on 9mm.
Kertaajalle: En ole suorittanut practikalin aloittamiseen vaadittavaa turvallisen ampujan kurssia. Tämä kurssin suorittamatta jättäminen johtuu yksinkertaisesti siitä syystä, että kurssille mentäessä pitäisi olla on ase tarvittavine varusteineen. Joten tästä tulee se toinen ongelma. En pääse kurssille koska en omista pistoolia ja en saa pistooli koska minulla ei ole todistusta, että harrastan kyseseistä lajia. Ihmettelen jos kyseinen käytäntö on ollut jo pitkään käytössä eikä siitä mainittu minulle lupaa hakiessa.kerran kurssille pitää olla oma ase niin pitää mennä toiselle kurssille. Yleensä aina järjestävältä seuralta lyötyy laina-aseita, suuri osa kurssille menijöistä on sellaisia jolla ei vielä omaa asetta ole.
Kurssille voit myös mennä varmasti jonkun tuttusi kanssa jolla sopiva kalusto löytyy. Tutun pitää vaan lain mukaan olla sinun mukanasi siellä, koska sinä et hallussapitolupaa omista. Eikö muuten ampumaseuralla johon kuulut ole yhtään asetta jota voisivat kurssille lainata? Vähän myös ihmetyttää seura joka järjestää kursseja mutta sillä ei ole laina-aseita osallistujille... Kertaaja kirjoitti:
kerran kurssille pitää olla oma ase niin pitää mennä toiselle kurssille. Yleensä aina järjestävältä seuralta lyötyy laina-aseita, suuri osa kurssille menijöistä on sellaisia jolla ei vielä omaa asetta ole.
Kurssille voit myös mennä varmasti jonkun tuttusi kanssa jolla sopiva kalusto löytyy. Tutun pitää vaan lain mukaan olla sinun mukanasi siellä, koska sinä et hallussapitolupaa omista. Eikö muuten ampumaseuralla johon kuulut ole yhtään asetta jota voisivat kurssille lainata? Vähän myös ihmetyttää seura joka järjestää kursseja mutta sillä ei ole laina-aseita osallistujille...Täytyypä sitten etsiä jos löytyy kurssi mihin voi osallistua laina aseella tai vaihtaa seuraa missä kyseinen järjestely olisi mahdollista. Nykyisessä ampumaseurassa mihin kuulun se ei ainakaan ole mahdollista vuokrata/lainata asetta kurssille.
Jokainen voi kyseisen asian tarkistaa HSC:n sivuilta jos tuntuu että puhun p....a.- Kertaaja
Von-Perälä kirjoitti:
Täytyypä sitten etsiä jos löytyy kurssi mihin voi osallistua laina aseella tai vaihtaa seuraa missä kyseinen järjestely olisi mahdollista. Nykyisessä ampumaseurassa mihin kuulun se ei ainakaan ole mahdollista vuokrata/lainata asetta kurssille.
Jokainen voi kyseisen asian tarkistaa HSC:n sivuilta jos tuntuu että puhun p....a.HSC:ltä sinun pitäisi saadata se harrastustodistus minkä poliisi haluaa (minulle ainakin se on riittänyt aina kun käsiasetta olen ollut hankkimassa).
Toiseksi HSC ja HAUR ry tekee selvästi yhteistyötä kurssin suhteen, koska HSC SAL:n kuulumattomana seurana ei voi itsenäisesti edes kurssia järjestää, vaan sieltä taustalta pitää löytyä HAUR ry:n porukkaa.
Ja kolmanneksi vain HSC:hen kuulumalla et kuitenkaan voi harrastaa practicalia joten voit saman tien etsiä seuran joka järjestää kursseja ja jonka riveissä voit ko. lajia harrastaa. Suuremmilla seuroilla on kyllä laina-aseita kursseille osallistujille. Kertaaja kirjoitti:
HSC:ltä sinun pitäisi saadata se harrastustodistus minkä poliisi haluaa (minulle ainakin se on riittänyt aina kun käsiasetta olen ollut hankkimassa).
Toiseksi HSC ja HAUR ry tekee selvästi yhteistyötä kurssin suhteen, koska HSC SAL:n kuulumattomana seurana ei voi itsenäisesti edes kurssia järjestää, vaan sieltä taustalta pitää löytyä HAUR ry:n porukkaa.
Ja kolmanneksi vain HSC:hen kuulumalla et kuitenkaan voi harrastaa practicalia joten voit saman tien etsiä seuran joka järjestää kursseja ja jonka riveissä voit ko. lajia harrastaa. Suuremmilla seuroilla on kyllä laina-aseita kursseille osallistujille.Alkuperäinen ongelma ei ollut harrastetodistuksen puute vaan kahden henkilön puoltojen puute. Keskustelu vaan ajautu tohon harrastetodistukseen. Tiedän kyllä myös sen etten voi harrastaa practicalia pelkästään kuulumalla HSC:n. Jos aion käydä ko. seuran kautta turvallisen ampujan kurssin minulla pitää olla oma ase. Ilmeisesti tästä "sopasta" keskustelu siirtyi pelkästään harrastetodistukseen. Voisin veikata, että oman aseen pakko kurssilla johtuu juurikin tosta mistä kirjoitit. Kun HSC ei ole SAL:n jäsen ei se voi järjestää itsenäisesti kurssia.
Soitan tänään sille käsittelijälle ja katsotaan millaiseen yhteisymmärrykseen päädymme. Kiitoksia kaikille ASIALLISISTA vastauksista ja hyvää kesän jatkoa kaikille.
- leksa06
kyllä täälä ruotsinkielisellä pohjanmaalla on vielä sairaampi lupa politiikka.täällä vaikutaa lupien saantiin myös äidinkieli. olen harrastanut eri ammunta muotoja 20 vuotta,ja vieläkin ahistaa täällä päin kaliberit on peikkoja mitä isompi sitä pahempi.lupien kanssa saa tapella kuukausi kaupalla ja sitten saa määrä aikaisen ja kun lupaa tullaan uusimaan pitää näyttää todistus aseella tapahtuneesta harrastamisesta pidin kirjaa ampuma kerroista joka kerta 2vuotta olin tietokoneella päiväkirjaa sitten ukkonen rikkoi koneen kovalevyt tiedot hävisivät ja ase myös kun en saanu määrä aikana myytyä meni valtiolle. eikö tässä rajoiteta omistamis oikeutta?
- fennoman
Miten on käynyt lupa-asioiden kanssa?
fennoman kirjoitti:
Miten on käynyt lupa-asioiden kanssa?
Lupa on valituskierroksella. Nyt katsotaan miten käy. Ilmoittelen sitten, kun lopullinen päätös asiata on saatu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2796232Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill651999- 1801770
- 1191241
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141215Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181611111Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71096Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j41991RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j49961Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288952