RASVAnaama!

Niin eli nyt pitkään jatkuneet kesähelteet ovat saaneet kasvoni rasvoittumaan pahasti. Aikaisemminkin naamani on ollut lievästi rasvainen mutta nyt nämä helteet ovat vaikuttaneet erittäin negatiivisesti. Nyt noin viikon ajan naamani on ollut TODELLA rasvainen! Ja jos naaman pesee puhtaaksi, menee noin 15 minuuttia ja rasvaisuus on takaisin. Ja naamani todella on rasvainen, kiiltää melkein pimeässä huoneessa! :/ Mikä avuksi tähän? Niin ja olen poika niin meikit eivät paljoa auta tähän hikiseen rasvanaamaan. Kiitos avusta, sitä kaivataan!
5928
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ite olen käyttänyt erikoissaippuaa rasvaiselle iholle, mitä löysin apteekista maksoi varmaan jotain 10e tai vähän alle tehoaa aika hyvin itelläni ainakin.

Äänestä

Itse olen kuivaihoinen ja siksi palan auringossa, ole iloinen, että olet rasvainen, sinä vain rusketut.

Äänestä
  • Ihon rasvaisuudella ei ole mitään tekemistä palamisen kanssa, kylläkin ryppyjen synnyn kanssa.
    Eli mitä rasvaisempi iho, sitä parhaimmin iho säilyy sileänä ja rypyttömänä.
    Mutta rasvainen ei sinällään omaa mitään suojakertoimia aurinkoa vastaan - palaa siis aivan yhtälailla kuin kuivakin iho.

    Äänestä

  • minä itse kirjoitti:

    Ihon rasvaisuudella ei ole mitään tekemistä palamisen kanssa, kylläkin ryppyjen synnyn kanssa.
    Eli mitä rasvaisempi iho, sitä parhaimmin iho säilyy sileänä ja rypyttömänä.
    Mutta rasvainen ei sinällään omaa mitään suojakertoimia aurinkoa vastaan - palaa siis aivan yhtälailla kuin kuivakin iho.

    Ainakin ystävättäreni, joka on rasvanaama ja ruskettuu ilman voiteita, itse kärähdän joka kerta ja näin on tapahtunut kymmeniä kertoja, kun yhdessä vietämme aikaa auringossa.
    No voisinpa suositella kostuttaa pumpulia Molkosanilla ja pyyhkiä sillä naamaa. Sopii niin hyvin sekä kuivalle kuin rasvaiselle iholla kasvovedeksi.

    Äänestä

apteekista ostettava Lactacyd pesuneste (laimenna sitä vähän kämmenellä veden kanssa ennen kuin heitän naamaan,se auttaa kainaloidenkin hikoiluun.
Toinen juttu on talkki..vaikka ihan vauvatarvikehyllystä mistä tahansa kaupasta otat Johnsonin tai jonkun muun merkin talkin mukaan ja taputtelet vaikka vanulapulla OHUESTI iholle.Ei siitä jää valkoista naamaria kun laittaa kevyellä kädellä.Imee hikeä ja rasvaa.
Jos sun rasvanaama ongelma ilmenee näin vaan helteellä niin turha sun on kamalan voimakkaita rasvaisen ihon tuotteita hankkia.Kasvovesi voisi myös auttaa, rasvaiselle iholle suunnattu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


RASVAnaama kirjoitti:

Niin eli nyt pitkään jatkuneet kesähelteet ovat saaneet kasvoni rasvoittumaan pahasti. Aikaisemminkin naamani on ollut lievästi rasvainen mutta nyt nämä helteet ovat vaikuttaneet erittäin negatiivisesti. Nyt noin viikon ajan naamani on ollut TODELLA rasvainen! Ja jos naaman pesee puhtaaksi, menee noin 15 minuuttia ja rasvaisuus on takaisin. Ja naamani todella on rasvainen, kiiltää melkein pimeässä huoneessa! :/ Mikä avuksi tähän? Niin ja olen poika niin meikit eivät paljoa auta tähän hikiseen rasvanaamaan. Kiitos avusta, sitä kaivataan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu