1. Ikäsi odotushetkellä
2. Miten sait tietää lapsen vammasta? Millä raskausviikolla?
3. Mikä oli ensireaktiosi?
4. Päädyitkö aborttiin/synnytitkö?
5. Muita aiheeseen liittyviä tuntemuksia?
2. Miten sait tietää lapsen vammasta? Millä raskausviikolla?
3. Mikä oli ensireaktiosi?
4. Päädyitkö aborttiin/synnytitkö?
5. Muita aiheeseen liittyviä tuntemuksia?
Vastaukset 16
Vanhimmat
vammaista,onhan tuo nähty kuinka pilkan kohteena ryhmä on.
ei kysytty mitään!!!
Niin minkäköhän takia vammaiset ovat pilkan kohteena...tai itse niin luulet? Musta tuntuu että suurin syy on tää muu yhteiskunta, jonka mukaan kaikkien pitäis olla kauniita, hoikkia, fiksuja, hyvinmenestyviä yms., yms. ...mutta kuitenkaan niin ei ole, ja hyvä niin,koska aika tylsää tää elämä olis semmosessa täydellisyyden kuplassa!
Itselläni on kaksi kehitysvammaista siskoa, joilla on todella harvinainen sairaus ja se todettiin vasta paljon heidän syntymänsä jälkeen, toisella tietenkin varhaisemmassa vaiheessa, koska osattiin sitten epäillä.
Siskoni ovat varmasti vaikutaneet paljon meidän perheen elämään ja muiden, jotka ympärillämme ovat kasvaneet mukana. He ovat saneet rakastavat ja huolehtivat vanhemmat, joilla on on ollut paljon murehdittavaa ja hyväksyttävää, mutta he osaavat silti nauttia ja iloita kaikesta mitä siskoni heille antavat.
En varmasti itsekään olisi koskaan oppinut ajattelemaan näin ilman siskojani ja varmasti heidän "syytään" on se, että olen kehitysvammapuolella töissä ja nautin suuresti työstäni...kuinka aitoja ja mahtavia persoonia he kaikki ovatkaan.
Aina et voi myöskään päättää,että haluatko vammaisen lapsen, voihan lapsi vammautua myöhemmässä iässä...tai vielä pahempaa, jäädä auton alle ja kuolla...Mutta se ei ollut pointtini, vaan se, et miks ihmiset ovat niin suppea katseisia, eivätkä halua nähdä muuta kuin oman täydellisen maailmansa, kuka sen onnen määrittää?
päätin jo silloin kun tulin raskaaksi.en halua lapseni kärsivän,vaikka ei olisi kovin pahasti vammainen niin silti voisi ns. normaali elämä jäädä elämättä,vaikka kuinka itse sitä toivoisi ja yrittäisi lapselle antaa...
Tämä osio on gallupintekijälle.
Meille on ollut aviopuolisoni kanssa alusta lähtien selvää, että meidän perheeseen saa lapsi tulla vaikka kolmella päällä. Mutta ultraäänien perusteella lapsemme on kuitenkin OK.
-------------
Perustelut (kiinnostuneille):
Meidän mielestämme on aika fasistista touhua luokitella ihmiset tehokkuuden, suorituskyvyn tai ulkonäön mukaan. Hitler pyrki aikanaan yhdenmukaistamaan ihmisrodun: juutalaiset, eri väriset, homot ja kehitysvammaiset saivat tylyn lopun.
-------------
Mikä on normaali elämä? Ylioppilaslakki, yliopisto, avioliitto opiskelukaverin kanssa, kaksi lasta, ok-talo, farmariauto ja kerran vuodessa ulkomaille. Näen paljon kehitysvammaisia ihmisiä, ja tiedän, että he jos jotkut osaavat nauttia elämästään. Usein kadehdin heidän iloisuuttaan, taitoa riemuita pienistä asioista, avoimuutta, pientä kynnystä halata jne. Luuletko, että kehitysvammaiset itkevät päivät pitkät 80 x 90 cm selleissä omaa kurjuuttaan? Täytyy sanoa, että itse olen oppinut kehitysvammaisilta juuri oleellisimmat asiat elämästä.
Meni kaksi gallupia sekaisin. Olin vastaamassa toiseen. Tämähän ei tosiaankaan koskenut mua. Mutta tulipahan sanottua mielipide.
OLEN AIVAN SAMAA MIELTÄ =)
kiva, että muutkin on samalla linjalla. Itse työskennellyt monta vuotta vammaisalalla ja olen kanssa mielestäni oppinut paljon vammaisilta. Itse asiassa työskentelin vaikeasti vammaisten laseten ja nuorten parissa. Rankkaa varmasti tulisi olemaan, mutta kestäisin =) Nämä vaikeasti vammaiset kävivät koulua, saivat paljon virikkeitä ja kuntousta... ja rutkasti rakkauta.
Olipa jopa joukossa sellainenkin lapsi, joka oli syntynyt terveenä. Vammautunut leikkauksessa. Joten vaikka synnyttäisi terveen lapsen se ei takaa sitä etteikö lapsesta tulisi vammainen. Luulisimpa, että sitä yhtäpaljon rakastaisi.
Etkö osaa lukea vai missä vika? Pyysin että ei keskustelua tämän linkin alle. Tämä on GALLUP!
Raivostuttavaa, kun ihmiset alkavat vetää keskustelua tähän.
Ihmislapsi tulee kärsimään elämänsä aikana, oli se vammainen tai ei! Elämä ei ole pelkkää onnea, eikä kukaan vanhempi voi suojella lastaan epäonnelta ja kivulta. Ainoa mikä on varmaa, on se että jokainen syntyvä lapsi tulee elämänsä aikana surusta ja tuskasta itkemään. Jotkut enemmän, toiset vähemmän.
Mikä nyt noin raivostuttaa ja suututtaa? Oletko saanut diagnoosin, että vauvasi on vammainen?
Tämän piti olla gallup, joten voisitteko ystävällisesti siirtyä keskustelemaan aiheesta uuden otsikon alle? Toivoisin tähän vain ja ainoastaan vastauksia kysymyksiin. Jos niitä ei yhtään tule niin sitten ei, mutta keskustelua en haluaisi tähän otsikkoon. Kiitos!
1. 20
2. En edes tiennyt olevani raskaana mutta sitten
sattuman kautta ku mut pahoinpideltiin niin
jouduin lääkäriin mahakipujen
vuoksi.Raskausviikkoja oli 9+
ja silloin lääkäri kertoi että lapsi on
99%varmasti vammainen.tämä siis ultran mukaan.
3. Järkytys oli valtava...enhän ollut tiennyt
raskaudesta...
4. Päädyin aborttiin koska mulla ei ollu voimia
alkaa synnyttään lasta jonka olisin menettänyt
kuitenkin.Lääkäri oli kanssani samaa mieltä ja
abortin jälkeen tutkimukset todisti että lapsi
ei varmaan olisi nähnyt edes 2vuotis päivää....
5. olo oli pitkään onneton ja lapsi pyörii
mielessäni edelleen...nyt minulla on kaksi
lasta ja kolmas tulossa...olenkin miettinyt
monesti että mitä jos oisin päättänyt toisin...
suru olisi varmasti ollut suunnattomampi jos
olisin synnyttäny ja sitten joutunut luopumaan
reilun vuoden päästä...
ei voi tietää mutta en halua
jälkiviisastellakaan....
Näin minulla...
http://www.lopettakaatappaminen.info/
ÄLÄ KATSO TÄTÄ SIVUA, ELLET OLE AIVAN VARMA, ETTÄ KESTÄT NÄKEMÄSI. Tuolta kun tsekkaat vammaisabortin kohdalta, niin saat tietoa, mikä minua suurelta osin kannusti pitämään Down-lapsen.
Kehitysvammainen vauva ei ole häpeä, rangaistus tai riesa. Minusta oikeastaan tuntuu, että vasta ihanan ja iloisen tyttömme myötä olen oppinut, että jokainen ihminen on arvokas. Tiedän sen, että tämä lapsi on tarkoitettu juuri meille, ja hänen on tarkoitus olla juuri sellainen kuin on. Kaikkine vajavuuksineen (joita löytyy meistä jokaisesta). Toki aluksi järkytti, mutta kauaa en pohtinut ratkaisua.
Sori, ei tullut nyt vastaus ihan numerojärjestyksessä.
en minäkään varmaan aborttiin olisi päätynyt mutt mietin sitä luopumisen tuskaa mikä olisi tullut reilun vuoden päästä...itselläni on pikkusisko kuollut ku ei ollut edes 2vuotta ja hänellä oli niin paha kehityshäiriö joka aiheutui synnytyksessä joten näin ja koinkin miltä menetys tuntuu ja omalle kohdalle tätä en halunnut....halusin vain kommentoida tähän sun kirjoitukseen en tahdo pahoittaa alkuperäisen kirjoittajan mieltä...anteeksi vaan...minun tarinan voi lukea tuosta ylempää..
minulle ehtiin raskauden keskeytys viikolla 18, lapseni olisi ollut vammainen. Olen itse ammattini puolesta tekemisissä kehitysvammaisten ihmisten kanssa päivittäin, silti koin että en ollut valmis huolehtimaan vammaisesta lapsesta. Joskaan terveen lapsen kanssa ei aina ole helppoa niin ihan oman "kokemattomuuteni" vuoksi en uskaltanut alkaa 22 vuotiaana kehitysvammaisen lapsen yksinhuoltajaksi. Jos lapsella ei olisi todettu vammaa, olisin synnyttänyt. Olen nyt uudelleen raskaana, vamma joka lapsellani olisi ollut on periytyvä, joten pelkään tulosten tulemista. Sillä kaikki kehitysvammaiset eivät ole niin "aurinkoisia" ja onnellisia kuin usein luullaan, on oikeati olemassa myös vakavista käytöshäiriöitä kärsiviä, jotka asuvat niissä suljetuissa huoneissa.
1. 24
2. Sain kuulla ensin lääkäriltä jolle soitin heti kotitestin näytettyä plussaa, eli noin viikolla 7. Minulla on niin vahvat lääkkeet, siis useita jotka aiheuttavat vakavia epämuodostumia, varsinkin raskauden ensimmäisellä kolmanneksella, lääkäri sanoi että ei toivoakaan, jos en tee keskeytystä luultavasti keskeytyy itsestään tai lapsi kuolee heti syntymänsä jälkeen.
4. En ole päätynyt.
5. Ahdistaa kun joku muu päättää puolestani kuinka pitää toimia, minulle ei annettu edes mahdollisuutta asianmukaisiin tutkimuksiin, vaan asia pitää päättää heti, ennen kun varaan seuraavaa aikaa.