liikennettä

Kankaanpäässä on aivan omanlaisensa liikennekulttuuri. Ihmiset liikuvat autolla ja parkkipaikka kadunkulman päässä tai edes kadun varrella ei houkuta, jos vain pystyy ajamaan lähemmäksi. Pankkiautomaatillekin pitää päästä autolla. Laiskimmat ajaisivat jopa vessaan autolla jos se olisi mahdollista.Tervetuloa katsomaan ja ihmettelemään!

Monissa kaupungeissa ajetaan torirallia. Kankaanpäässä olen nähnyt kiihdytysajoja torin nurkalta paikalliselle grillille. Olen myös nähnyt ajettavan päinvastaiseen suuntaan - kaikkia kuskeja ei haittaa vaikka katu on yksisuuntainen.
Ikävää on, että kyydissä on usein muita, kamikazekuskit vaarantavat paitsi omansa myös kavereiden hengen. Samoin niiden, jotka kulkevat kaduilla. Pahaa aavistamatta. Tiedätkö sinä montako sekuntia kestää pysäyttää auto 50, 60, 70, 80 jne kilometrin tuntivauhdista? Montako metriä auto liikkuu vielä kun jarrut on pohjassa?

Tuskinpa tämä on pelkästään Kankaanpään ongelma. Kaikkialla kuolee tai vammautuu ihmisiä näiden kuskien takia. Joskus hyvä pysähtyä miettimään miksi?
4796
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen asunut muutaman vuoden Kankaanpäässä ja usein siellä tulee muutenkin poikkeiltua sukuloimassa ym. Olen siis todellakin huomannut tuon kyseisen torirallin, mitä on itsekin joskus tullut harrastettua. Miksi en tunnustaisi, kaikkihan me nuoria ollaan joskus ainakin oltu.

Toriralli on mielestäni suuttunut hurjempaan suuntaan. Autot ovat muuttunut nopeammiksi, harvemmin näkee enää Teinidexteriä, vaikka niitäkin on liikenteessä aina silloin tällöin.

Sanoisinko jopa, että meno kasvaa talvella huikeaksi. Tehdään kaiken maailman käsijarrukäännöksiä, kun käännytään torin suuntaan. Siinä on monet kerrat ollut läheltä piti-tilanteita, itsekin olen monesti ollut paikalla.

Äänestä
  • Korjaan muutaman kirjoitusvirheen:

    Toriralli on mielestäni MUUTTUNUT hurjempaan suuntaan. Autot ovat MUUTTUNEET NOPEIMMIKSI...

    Äänestä

Keskuskadun ja torin uusiminen vähentää rallipainetta. Kun katu kapenee ja siihen tulee suojateiden kohtaan kavennukset, ei Keskuskatua enää voi ajaa 80 km/h. Ralli ehkä siirtyy muualle, mutta onpa ainakin mahdollisuus oppia edes vähän kaupunkimaista ajotapaa: ajetaan hitaasti ja katsotaan onko nurkan takana joku tulossa..

Äänestä

ei oo bensa vielä kallista kun on varaa pyöriä kylää ympäri

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja kulttuuria kirjoitti:

Kankaanpäässä on aivan omanlaisensa liikennekulttuuri. Ihmiset liikuvat autolla ja parkkipaikka kadunkulman päässä tai edes kadun varrella ei houkuta, jos vain pystyy ajamaan lähemmäksi. Pankkiautomaatillekin pitää päästä autolla. Laiskimmat ajaisivat jopa vessaan autolla jos se olisi mahdollista.Tervetuloa katsomaan ja ihmettelemään!

Monissa kaupungeissa ajetaan torirallia. Kankaanpäässä olen nähnyt kiihdytysajoja torin nurkalta paikalliselle grillille. Olen myös nähnyt ajettavan päinvastaiseen suuntaan - kaikkia kuskeja ei haittaa vaikka katu on yksisuuntainen.
Ikävää on, että kyydissä on usein muita, kamikazekuskit vaarantavat paitsi omansa myös kavereiden hengen. Samoin niiden, jotka kulkevat kaduilla. Pahaa aavistamatta. Tiedätkö sinä montako sekuntia kestää pysäyttää auto 50, 60, 70, 80 jne kilometrin tuntivauhdista? Montako metriä auto liikkuu vielä kun jarrut on pohjassa?

Tuskinpa tämä on pelkästään Kankaanpään ongelma. Kaikkialla kuolee tai vammautuu ihmisiä näiden kuskien takia. Joskus hyvä pysähtyä miettimään miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu