Minulla oli masennus ja paniikkihäiriö. Terapiaa kaksi vuotta, sekä lääkitys (Cipralex ja myöhemmin halvempi Sepram). Hakekaa apua! Elämä on ihanaa, kun ei tarvitse pelätä ja karttaa paikkoja.
Olen
parantunut!
13844
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minäkin olen kärsinyt paniikkihäiriöstä ja masennuksesta ajoittain elämässäni lähes 20 vuoden ajan. Välillä oireet ovat olleet poissa, mutta sitten taas stressaavissa elämänvaiheissa ne ovat iskeneet uudelleen, joskus todella pahoina. Lääkkeitä olen syönyt erilaisia, cipramil oli kaikkein karmein kokemus, paroksetiini/seroxat parhaimmat. Terapiasta en koe saaneeni mitään hyötyä.
Nyt 44-vuotiaana olen ihmeen tasapainoinen stressattunakin ja tällä hetkellä on jonkin asteinen "kriisikin" päällä. Silti en enää tarvitse lääkkeitä juuri ollenkaan - vain puolikas mirtazapinia (15 mg) otan illalla helpottamaan uneen pääsyä.
Onkin tullut mieleen,voiko paniikkihäiriöstä kasvaa iän myötä vähitellen ulos? Ihan itsekseenkin? Olen lukenut alan kirjallisuutta, filosofiaa ja uskontoa, historiaa - minusta elämän ymmärtäminen ja henkinen kasvaminen auttavat suhteessa itseen ja toisiin ihmisiin. Minulla on ollut myös yksi ymmärtäväinen, henkisesti vahva ihminen tukena - yksi hänen neuvonsa minulle oli: "Tuleen ei saa jäädä makaamaan!"
Sairauteni on tehnyt minut omasta mielestäni nöyremmäksi elämää kohtaan, ymmärrän, että ihmisillä, lähes kaikilla on ongelmia elämän kanssa, mutta aina on mahdollisuus ja tilaa muutoksille. Luovana ihmisenä olen myös tajunnut, että masennus voi olla hyvin hedelmällinen tila - se pakottaa hakemaan jossain vaiheessa taas uutta elämään tai palaamaan elämän peruslähteille, etsimään todellista itseään.
Olen tällä hetkellä töissä vaativissa tehtävissä ja harrastan kaikkea luovaa toimintaa. Ja suunnittelen valoisaa tulevaisuutta. Perhettä minulla ei ole, ei omia lapsia. Se oli tieni hinta. Tai ehkä se on kohtalo. Tai ehkä ei ole vielä liian myöhäistä kumppanuuteen. Kaikkea ei voi saada.
.. ainaskin joissakin jutuissa kerrotaan että ph on "nuorten" aikuisten ongelma ja yleensä lievittyvät/häviävät myöhemmin.
katoa,eli voi olla remissiossa vuosikausia ja puhjeta taas esiin.
Että näin,asian voi tarkistaa pssykiatrilta tai neurologilta,tosin sen löytää vaikkapa googlaamalla.
ei koskaan katoa, se vaanii tilaisuutta puhjeta uudelleen esim. vaikean elämäntilanteen yhteydessä tai paremminkin sen jälkeen.
Ikävä kyllä näin on.
negatiivisia, positiivisetkin muutokset saattavat laukaista uudelleen kohtaukset.
Ihme juttu jos tätä ei ole ap:lle terapeutti tai psykiatri kertonut (tosin sen löytää googlettamallakin).
Paniikkihäiriö EI parane koskaan,se voi olla remissiossa vuosikausia,joillakin saattaa esim. astma käyttäytyä näin,mutta olemassa se on. Kerran kun se on puhjennut niin se ei minnekään katoa.
Asian voi tarkistaa vaikka paniikkihäiriöstä tehdyistä useammastakin väitöskirjasta.
Osahan selittyy aivojen aineenvaihduntahäiriöllä, osa muulla.
Kyllä paranee ja minä olen niistä yksi. Olen onnellinen, että minä sain kokea sen ja pääsin terapiaan ja sain oikeat/sopivat lääkket! Se ei ole lopun ikää sinun kohtalosi.
Nim."minä olen parantunut" MIten sen teit?? Syötkö jotain lääkettä vielä?
Psykoterapiassa ensin vuoden ajan 2 kertaa viikossa ja sitten yksi vuosi kerran viikossa. Sitä ennen pelkäsin mennä kauppaan ja töihinkin. Lääkkenä on ollut mm.optipar ja cipralex. Syön edelleen 10mg cipralexia ja e-epa sekä karnosiinia. Niistä pelkotiloista on enää muisto jäljellä ja aikomuksena on nyt vähentää lääke pois lääkärin valvonnassa. Epaa jatkan vaikka koko lopun ikääni, sen verran ihanaa se on minun elimistölleni. Nyt joku sitten väittää, että ei se vaikuta, mutta en välitä, sillä tunnen oman kroppani, sen verran tässä on psyykkisesti ja fyysisesti tullut tutuksi.
Tärkeintä terapiassa oli oppia luottamaan itseensä ja siihen, että on jotain ainutlaatuista eikä tarvitse ajatella, mitä muuta ajattelevat. Koulukiusaaminen ja alistavat mies suhteet vaikuttivat, sekä työpaikalla kiusaaminen. Olen elämäni kunnossa, kun luottaa itseensä, saa epäonnistua, olla oma itsensä jne.
Paljon on pitänyt tehdä töitä, että on tullut tähän tilanteeseen ja niille, jotka haluavat parantua, on opittava tuntemaan itsensä ja annettava lupa olla erilainen oma itsensä. Terapiasta on ehdottomasti ollut apua.
No olisit kyllä voinut pitää turpasi kiinni. Pidä omana tietonasi tollaset "faktat". Jos joku on iloinen että elämä hymyilee niin tollasta pessimistipaskaa tarvitse täällä tuputella.
Sehän on selvä, että menneet tapahtumat ja kokemukset eivät mihinkään katoa ja persoonakin on ja pysyy, mutta, jos tarkoitat muuta alttiutta, eipä voi olla samaa mieltä kanssasi. Välittäjäaineiden epätasapaino saadaan lääkkein korjattua ja muutoksiin ja elämäntapahtumiin reagointiin yms. voidaan vaikuttaa terapialla.
Näin se nyt vaan on, että ei tarvitse jäädä paniikkihäiriön kanssa yksin, vaikka monitahoisesta oireilusta onkin kyse. Kaikista mielenterveysongelmista voi parantua tai oireilun aktivoitumisen voi estää, älkää uskoko niitä, jotka ovat luovuttaneet.
kohtauksiin säilyy. Ja mitä tulee paranemiseen,palaahan asiaan sitten kun olet LOPETTANUT kokonaan ne lääkkeet,sinullahan on lääkitys vielä päällä!Ei ihme että kohtaukset pysyvät poissa,10 mg Cipralexia menee koko ajan.
Ja totta kai terapia,ei pelkkä lääkitys vie ketään eteenpäin.
Paranemisesta kannattaa tosiaan puhua vasta sitten kun on ollut jonkin aikaa lääkkeettömänä,Cipralexan on mitä oivin lääke estämään kohtauksia.
Totta puhut, ette te muut voi kaataa mun onneani ja paranemistani!
vasta sitten kirjotella kun on ollut lääkkeetön vähän aikaa,mullakin on toi sama lääke ja se on see lääke joka pitää terapian kanssa ne kohtaukset veks.
Ei sitä tiedä onx parantunu vai ei ennen ku on voinut nakata lääkkeet vex.
Eri asia olis jos sul ei ois enää lääkitystä,mut ku sul on,se on se syy mix sä et saa kohtauksii.