Kalottireitin

Pihtsusjärvi-Somasjärvi. Kävelin tänä kesänä ensimmäistä kertaa tuon välin, tosin niin päin, että tulin Somakselta Pihtsukselle.
Voi "mahoton", kuinka oli hieno reitti taivaltaa. Polku kulki melkein kolmen kilometrin matkan syvällä rotkon pohjalla, jossa pieni kivinen joki virtasi vierellä. Pohjoisen puolella satametrinen pahtaseinämä ja etelän puolella yhtä korkea vähän loivempi rinne. Puolivälin paikkeilla oli kuin pieni alppiniitty, joka kulkiessani sitä 6.7. oli aivan täynnänsä kukkivia lapinvuokkoja. Olihan silmiä hivelevä näky, kun sattui vielä olemaan aurinkoinen päivä. Muuten on reitti suhteellisen raskas kulki sen kummin päin tahansa, johtuen kummassakin päässä olevista kohtalaisista korkeuseroista. Sateella voi olla myös hankalia reitin varrella olevat muutamat rakka-osuudet. Suosittelen, käykää kokemassa, on aivan ainutlaatuinen pätkä koko Kalottireitin Suomen puoleisella osuudella. Itse menen varmasti uudestaan oikein ajan kanssa ja käytän oikein pari päivää tuon kymmenkilometrisen kulkemiseen, sillä niin jäi ihmeelliset muistikuvat siitä.
1349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kiitos vinkistä! Tuo osuushan on pakko nyk käyrä kattomassa, molemmin puolin on jo maisemaa ihailtukin. =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


osuus kirjoitti:

Pihtsusjärvi-Somasjärvi. Kävelin tänä kesänä ensimmäistä kertaa tuon välin, tosin niin päin, että tulin Somakselta Pihtsukselle.
Voi "mahoton", kuinka oli hieno reitti taivaltaa. Polku kulki melkein kolmen kilometrin matkan syvällä rotkon pohjalla, jossa pieni kivinen joki virtasi vierellä. Pohjoisen puolella satametrinen pahtaseinämä ja etelän puolella yhtä korkea vähän loivempi rinne. Puolivälin paikkeilla oli kuin pieni alppiniitty, joka kulkiessani sitä 6.7. oli aivan täynnänsä kukkivia lapinvuokkoja. Olihan silmiä hivelevä näky, kun sattui vielä olemaan aurinkoinen päivä. Muuten on reitti suhteellisen raskas kulki sen kummin päin tahansa, johtuen kummassakin päässä olevista kohtalaisista korkeuseroista. Sateella voi olla myös hankalia reitin varrella olevat muutamat rakka-osuudet. Suosittelen, käykää kokemassa, on aivan ainutlaatuinen pätkä koko Kalottireitin Suomen puoleisella osuudella. Itse menen varmasti uudestaan oikein ajan kanssa ja käytän oikein pari päivää tuon kymmenkilometrisen kulkemiseen, sillä niin jäi ihmeelliset muistikuvat siitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu