Kesäloma ja yksinäisyys..Kummallista kyllä yksinäisyys vaan pahenee kun mies tulee töistä. Haluan paeta häntä, jonnekin omaan maailmaani, missä saan vain itkeä itsesäälissäni. Olen naimisissia hänen kanssaan ja lapset joita olemme saaneet aikaiseksi, ovat se sinetti, joitten takia en voi muuta kuin olla hiljaa ja puhumaton, kätkeä kaiken itseeni. Olisi hienoa jos joku koskettaisi minua, fyysisesti ja sieluun saakka. Mutta yhteyttä ei ole mieheeni enää ollut vuosiin ja tunnen etääntyväni kaikista ihmisistä muutenkin. Luulen että tämä on masennusta tai jotain vielä pahempaa. Olen ajatellut itsemurhaa, olisiko se parempi jos häviäisin kokonaan olemasta?
Joskus söin masennuslääkkeitä kun oli vaikeaa ja ne auttoivat turruttamaan tuskan. Silti ne eivät syitä poistaneet ja näköjään säännöllisesti vaivun tähän tilaan, joka on lohduton.
En koe olevani enää nainen, tuskin edes ihminen, kenenkään arvoinen.
Joskus söin masennuslääkkeitä kun oli vaikeaa ja ne auttoivat turruttamaan tuskan. Silti ne eivät syitä poistaneet ja näköjään säännöllisesti vaivun tähän tilaan, joka on lohduton.
En koe olevani enää nainen, tuskin edes ihminen, kenenkään arvoinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Oletko minkäikäinen... ettei oo tää keski-iän kriisikin päällä, mikä itselläkin oli.
Masentunut en ollut, mutta jotenkin oli tuo elämä/parisuhde.. jämähtänyt paikoilleen ja yhtäkkiä heräsin että tätäkö tää on loppuelämän..
Murjotusta kotona ja ainainen paha olo ?? no nyt ei ole enään.Eli mietipä ensin, keksitkö yhtään mikä oikeasti on pahan olon syynä ? Keskustele kotona - jos se ei auta jossain muualla.
Se että itsellesi tekisit jotain ei ole ratkaisu !! tää elämä on kivaa kun sen oivaltaa - jos vain jaksaisit jonkinlaisen selvitymisjutun itsellesi laatia :) yritä ! ... ja lapsetkin tarvii aina äitiä :) itsarista ei jäis kuin lapsillekin ikuinen arpi ja syyllisyys...
siis vielä että jos ei muuten tuu helpotusta, varaa aika jonnekin keskustelemaan ! saat vähän ulkopuolista perspektiiviä ja puhuminen helpottaa aina ! vointia ja jaksamista !
Kiitos viestistäsi ja neuvoistasi.
Olen 33 v, ihan riittävästi elämää takana, edessä olevasta en tiedä onko siellä mitään odottamisen arvoista. Lasten takia ainoastaan olen olemassa enää.
Yritin itsemurhaa teini-iässä ja harmi kun en onnistunut.
Edellinen suhteeni oli aikalailla samanlainen, yksi lapsi tästä suhteesta, naimisiin ei onneksi ehditty menemään.
Monta kertaa olin ihan lopussa ja valmis luovuttamaan. Lapsen takia jatkoin.
Masennuslääkkeitä söin.
"En koe olevani enää nainen, tuskin edes ihminen, kenenkään arvoinen."
Samanlaisia ajatuksia oli päivittäin minullakin.
Reilu vuosi sitten sain apua eräältä ihmiseltä ja rohkeutta erota ja muuttaa omilleni lapsen kanssa.
Sen jälkeen elämä on lähtenyt uudestaan liikkeelle. Nyt minulla on uusi mies, jonka kanssa muutamme yhteiseen omaan kotiin maalle. Olen saanut opiskelusta kiinni ja koulu sujuu nyt loistavasti.
Minulla ikää nyt vasta 20 vuotta, eli nuorena on kaikki vaikeudet tullut. Toivon mukaan elämä nyt pysyy onnellisena loppuun asti.
Voimia sinulle! Yritä päästä puhumaan jonkun kanssa.
Mukava että sinulla asiat noin hyvin ja kiitos neuvoista.
Olen jo niin vanha (33) etten usko onnea elämään enää löytäväni, mutta toivottavasti en pilaa lasteni elämää tyhmyydelläni. En tiedä olisiko heille parempi nähdä ja kokea kasvattajansa tyhmyyttä vai olisiko parempi kasvaa ilman minua, kenties fiksumman äitipuolen kanssa.
älä sano että oot vanha ....
muuten minäkin saatan masentua , ikää on 40 v ja risat - ja uskon kyllä vielä hyvän parisuhteen löytäväni (välillä on kyllä uskonkin puute :) )
Mutta toivoa täytyy ainakin !! eli sulla on paljon enempi "peliaikaa" vielä :)
sitäpaitsi kun kuitenkin "tiedostat" olosi, voit olla varma että lasten on hyvä olla oman äidin kanssa !!
Nyt vaan keksit ! tai keksitään ! voi kun voisin jotenkin auttaa... miten saatais vähän iloa ja toivoa ? !
Minun mielestäni nainen on vasta parhaassa iässään siinä yli 30-vuotiaana.
Toivoa ei kannata menettää. Onni ei katso ikää!
Ja elämä on täynnä pieniä onnen hetkiä kun ne vaan huomaa.
Olet Äiti,vaimo ja tärkeä ihminen!! Jaksa vaan uskoa siihen.Jokainen asia yksin ja erikseen on tärkeitä ja niillä on oma tarkoituksensa elämän suolana.... Jos joku näistä "tökkii" etsi voimia seuraavalta osa-alueelta. Osaa vaan löytää ne pienet ilon aiheet.
Mieti parisuhdettasi vieläkö sinulta löytyy hiventäkään RAKKAUTTA miestäsi kohtaan, jos Ei niin mietippä tarkkaan kannattaako liittoanne jatkaakkaan!
Lapsesihan sinulla joka tapauksessa on myös jatkossakin, mutta elämän halua et takaisin saa jos ei positiivisia tunteita enää ole miestäsi kohtaan,eikä edes halua yrittää yhdessä???
Toivottavasti niitä positiivisia tunteita on jäljellä, joten sitten ei ole vielä myöskään kannataisi toivoa heittää. Puhu kumppanillesi ja yrittäkää yhdessä, jos kumpikin vielä haluaa.Hakekaa tarvittaessa ulkopuolista apua,jotta pääsette taas aluun.
Ainoastaan toisen halu jatkaa ei kuitenkaan riitä, vaan silloi kannattaa jatkaa omiin suuntiinsa ja muistella menneitä hyviä aikoja, eikä pilata turhaa kallista tulevaisuutta!
Kaikkea hyvää ja iloa elämääsi toivoen ja muista sinulla on vielä kaiken kokemasi jälkeen kaikkea mukavaa tiedossa jos vain tartut ELÄMÄÄN!!!