Kertokaas, armaat karvaisemman sukupuolen edustajat, mikä auttaa, kun perusasiat ovat kunnossa, mutta mies menee joskus lukkoon.
minä rakastan häntä, hän minua. Seksi on ihanaa ja yhteiselo on muutenkin sujuvaa. Minulla ja miehelläni on samanlainen "persoonallisuus" eli molemmat luovia ihmisiä, joita joskus "ahdistaa".
Omat ahdistukseni tiedän aika läpikotaisin ja osaan tulla niitten kanssa toimeen, mutta mitä pitää tehdä kun toista ahdistaa, eikä hän osaa pukea asioita sanoiksi. Mistään pettämisasioista ei ole kysymys, lähinnä ongelmia esiintyy silloin kun pitäis tehdä keskeneräistä gradua ja homma ei tunnu kiinnostavan. No, ei minuakaan omani, mutta omituisinta jutussa on ettei mies aina osaa sanoa vastausta siihen, mikä ahdistaa. Ja miksi ahdistaa. Syyt ja selitykset ovat miehille täyttä hepreaa, enkä itse viitsisi alkaa tekemään mitään arkipsygologisointia ja omia arvauksia.
SIIS MITÄ NAISEN PITÄÄ TEHDÄ SILLOIN KUN MIESTÄ OTTAA PÄÄHÄN? onko joku mies oppinut ymmärtämään itseään niin ettei naisen tarvitse kaiken aikaa olla virkkuukoukku kädessä kaivelemassa syitä (sillä siitähän se lukko vata syntyykin)!! Yksinkertaisin keino olisi tietysti kantaa kaverille kori kaljaa nenän eteen, mutta jos kuitenkin nyt löytys joku parempi keino...
minä rakastan häntä, hän minua. Seksi on ihanaa ja yhteiselo on muutenkin sujuvaa. Minulla ja miehelläni on samanlainen "persoonallisuus" eli molemmat luovia ihmisiä, joita joskus "ahdistaa".
Omat ahdistukseni tiedän aika läpikotaisin ja osaan tulla niitten kanssa toimeen, mutta mitä pitää tehdä kun toista ahdistaa, eikä hän osaa pukea asioita sanoiksi. Mistään pettämisasioista ei ole kysymys, lähinnä ongelmia esiintyy silloin kun pitäis tehdä keskeneräistä gradua ja homma ei tunnu kiinnostavan. No, ei minuakaan omani, mutta omituisinta jutussa on ettei mies aina osaa sanoa vastausta siihen, mikä ahdistaa. Ja miksi ahdistaa. Syyt ja selitykset ovat miehille täyttä hepreaa, enkä itse viitsisi alkaa tekemään mitään arkipsygologisointia ja omia arvauksia.
SIIS MITÄ NAISEN PITÄÄ TEHDÄ SILLOIN KUN MIESTÄ OTTAA PÄÄHÄN? onko joku mies oppinut ymmärtämään itseään niin ettei naisen tarvitse kaiken aikaa olla virkkuukoukku kädessä kaivelemassa syitä (sillä siitähän se lukko vata syntyykin)!! Yksinkertaisin keino olisi tietysti kantaa kaverille kori kaljaa nenän eteen, mutta jos kuitenkin nyt löytys joku parempi keino...
Vastaukset 7
Vanhimmat
jättäisit sen miehen vain rauhaan? Aina tartte syitä kaivella väkisin.
...mutta hysteerisemmän (?) sukupuolen edustajana aina pitää saada "tietää" mikä on vikana. Muuten sitä alkaa elätelä pelkoja mielessään. toinen syy uteluun on sitten se, että rakastan miestäni ja haluaisin auttaa :)
Ei ole helppoa katsoa vierestä kun toisella on paha olo. Itse olen oppinut että asioiden tiedostaminen on perusedellytys ongelmien ratkaisemiselle. Mutta tiedostavatko miehet loppujen lopuksi mitään... ? Heitän vähän täkyä, jos joku vaikka osaisi selittää ;)! Ekä mies sitäpaitsi halua että jätetään rauhaan, tulee vaan kylkeen kiehnaamaan. Ja on silti pahalla päällä...
Kyllä miehet tiedostavat. Jotkut vaan eivät tiedä tiedostavansa. Aika monissa tapauksissa hankaluudeksi tulee se, että "kasvatusvaiheessa" vanhemmilla ei ole ollut aikaa/kykyä opettaa kommunikaatiotaitoja lapsilleen. Tylsää toistaa kuin papukaija (ja varsinkin psykologit) sitä, miten lapsuus vaikuttaa koko loppuelämään. Tunteiden ilmaisu on kuitenkin juuri sellainen juttu, jossa menneet kokemukset ensimmäisestä tissinimaisusta viimeksi kuluneeseen sekuntiin heijastuvat erinomaisen selkeästi. Tuntematta taustoja menee hatusta vetäisemiseksi - suonet anteeksi, jos karahdan kiville...
Kirjoitat, että olette luovia ihmisiä. Oikein hyvät emmeet päästä eteen päin. Kuten itsestäsikin tiedät, siihen "luonnekuvaan" kuuluu, että joskus ahistaa. Jospa koettaisit malttaa mielesi ja hillitä himosi "ratkaista" tilanne. Jätä se virkkuukoukku piironkin lootaan vähäksi aikaa, vaikka miten utsittaisi saada selville, mikä toista riepoo.
Se on hyvän merkki, että ukkosi tulee kiehnäämään lähelle, vaikka onkin pahalla päällä. Hän siis kokee läheisyytesi hyvänä asiana. Sinun tehtäväsi on silloin olla läsnä. Läheisyyden tunteella on taipumusta kertautua ja peilautua takaisin. Eikö vain tunnukin hyvältä kiehnätä rakkaansa kyljessä, kun maailma murjoo ja tuntuu ikävältä paikalta tallustaa? Joskus halaus lohduttaa enemmän kuin tuhat kaunista sanaa.
Kokeilepas sellaista, että otat asian puheeksi silloin, kun ei ole "tilanne päällä". Monasti keskustelu sujuu paremmin, kun ei ole tunnekuohu menosillaan. Asioita voi tarkastella objektiivisemmin ja ehkäpä ne sanatkin löytyvät helpommin sitten, kun voi jälkikäteen miettiä tunteitaan. Varovasti sitten! Aikuisen ei ole kovin helppo opetella keskustelemaan tunteistaan, mutta joskus miehetkin yllättävät ;)
Että semmoista arkipsykologisointia ja arvauksia humisevien honkien siimeksestä.
...yleensä heti kun ne on oivaltanu. Eli kommenttisi kuullostaa todellakin järkevältä.
Toisaalta alkaa kyllä puhalluttaa, koska huomaan olevani elämää suuremman urakan edessä. Mieheni kun on kodista jossa miehet hoitavat politiikan ja metsästyksen, naiset organisoivat kaiken muun. Eli miesten puolesta on vastailtu aika tavalla ilman että heidän tarvitsee todella miettiä mitä itse (tunne)asioissa kokevat. Ne kaiken taitavat äidit!
Itseasiassa saan jollain tapaa sellaisen fiiliksen anoppilassa käydessäni että perheen äiti ei miespuolisten jäsenten "tuntemisia" ja "toivomisia" aina edes huomaa, vaikka kyse on omista rakkaista pojista. Itse yritän taistella tätä ilmiötä vastaan, vaikka vastauksen odottaminen kestäisikin sen viisi minuuttia olettamani kahden sekunnin sijaan. Kasvattaa kärsivällisyyttä, mutta haluan todellakin kuulla mieheltä henkilökohtaisen mielipiteen ja ymmärtää hänen ajatusmaailmaansa! Miehen älyssä kun ei ole mitään vikaa. Olenpa itseasiassa saanut rakkaakseni harvinaislaaatuisen ihanan ja huomaavaisen miehen. Joudun ihan tosissani panostamaan, että saisi edes osittain maksettua samalla mitalla takaisin! ;)
Elämästä kannattaa nähdä parhaat puolet. Vaikka vastenmielisyyteni tiettyjä miessukupuolen edustajia kohtaan hipookin taivaita (omat lukuisten muitten naisten katkerat kokemukset!!!)- olen silti aina uskonut Miehiin. Tunnut kuuluvan siihen mieslajiin, jonka soisi lisääntyvän, täyttävän maan ja vievän elintilaa sukupuolensa irvikuvilta. Sinullahan on sydän paikallaan... ja osaat nähdä sen avulla asioita, joita monet eivät osaa edes etsiä. Joten kiitos sinulle ajatuksistasi!
Pitääkö sitä aina olla pälättämässä?
Jos vituttaa niin anna olla, kyllä se siitä tokenee.
siinä vastaus sinulle.
En minäkään jaksa aina puhua vaan olen mieluummin omissa oloissani. Kysymys on siitä että puhuu tarpeeksi ja oikeissa tilanteissa, vieläpä oikeaan aikaan ja oikealla tavalla. Ei sen kummempaa kuin ihmismäistä toimintaa.
Vaihtoehtona on tietysti mykkäkoulua, riitelyä, sosiaalista kömpelyyttä,jne. Siis kaikkea mitä tavallinen puupölkkykin osaa. Ja puupölkyn kanssahan ei jaksa elää. Silti siis saa olla joskus puhumatta.
Mies ei vitutustaan yleensä pysty niin paljoa paisuttelemaan, etteikö pieni flirtti ja viettely toimi. Itse ainakin mökötän, jos koen saaneeni liian vähän huomiota puolisoltani (18v. yhdessä). Enkä ainakaan omien kokemusten perusteella ole koskaan jäänyt kylmäksi, kun vaimoni on näin toiminut.