Istuimme pitkän tovin sen jälkeen, kun olimme juoneet lasit tyhjiksi. Lähdimme Aten kanssa kävelemään keskustaan päin, toisin kun Taina ja muuta, jotka lähtivät parkkitalolle hakemaan autoa. Tulimme jonkin ajan päästä puiston nurkalle ja kävelimme hissukseen kohti kirkkoa. Ihmisiä ei silloin näkynyt missään lähellä.
- Minulla on ollut mahtava ilta. Rikoin hiljaisuuden ja jännityksen välillämme.
- Minullakin on ollut unohtumaton ilta ja en haluaisi millään sen loppuvan nyt ollenkaan. Atte huokasi ja tarrasi kiinni kädestäni. Hän näytti jokseenkin alakuloiselta, mutta nosti pian päänsä.
- Titta, minä…. Lause jäi siihen sillä pahaenteisesti tuttu ääni narahti takanamme komentavasti.
- Atte, hei täällä näin. Minttu huhuili vilkuttaen kättään, kun hullu. Atte päästi kädestäni salaman nopeasti irti. Atte käveli kohti Minttua ja ajattelin parhaaksi jäädä kauemmaksi. Minttu seisoi kahden ystävänsä välissä, aivan törkeän lyhyet hameet päällä mielestäni. Tytöt vilkuilivat minun arvostelevasti ja kuiskivat keskenään, jotain, mutta ei ainakaan mitään hyvää sen arvasin. Minttu suuteli Attea, mutta vain poskelle sillä Atte teki väistävän liikkeen, kun hän yritti suudella suulle. Näin kun Mintun silmissä hiukan leimahti Aten väistäessä. Katsoin, Mintun aukovan suuta ja arvasin niiden kaikkien olevan kysymyksiä. Vaikka seisoinkin kauempana heistä, pystyin kuuleman heidän juttujaan varsinkin, kun Minttu korotti hiukan ääntään.
- Mitä teet tuon kanssa? Minttu kavahti ja loi minuun happaman katseen. Katselin muualle, etten näyttäisi siltä , että kuuntelisin vaikka niin teinkin. Yritin olla rauhallinen vaikka sisälläni kiehui. Mieleni olisi tehnyt tehdä iso kurainen lumipallo ja heittää se suoraan Mintun pläsiään. Atte teki selittäviä liikkeitä, mutta ne eivät tuntuneet uppoavan Minttuun. Minttu nakkeli niskojaan ja lähti kävelemään pois , mutta kääntyi vielä Atteen päin, sanoi jotain ja katsoi sitten minuun, jatkaen matkaansa. Atte jäi hetkeksi seisomaan mietteliään näköisenä paikoilleen, joten päätin odottaa. Viiden minuutin jälkeen hän käveli luokseni.
- Sori toi äskeinen. En uskonut törmääväni häneen tänään.
- Ei se mitään. * Totta hitossa haittas*. Sähisin mielessäni. Kävelimme taas rauhassa eteenpäin.
- Voi hitto. Atte manasi.
- Mikä on?
- Kello on viis yli ykstoista, vika bussi menee kohta. Atte nappasi kädestäni kiinni.
- Tule meidän on juostava ,että keretään. En ehtinyt ennakoida hänen vetämistään, kun lähdimme oikaisemaan nurmikkoa. Kompuroin minkä pääsi Aten perässä, muut en pysynyt pitkään hänen perässään , joten kaaduin rähmälleni, vetäen hänet perässäni. Tietysti kaaduin turvalleni ja suoraan vesi lätäkköön Aten kanssa. Atte rupesi hekottamaan ja minä vain hiukan, sillä minua ei hirveesti naurattanut siinä vaiheessa. Atte hypähti ylös puistellen loat pois farkuistaan ja ojentaen kätensä minulle.
- Olen pahoillani, en tiennyt vetäväni niin kovaa.
- Minunhan se pitäis pahoillaan olla sillä bussi menee tuolla. Sanoin surkeasti tarttuen Attea kädestä.
- No sille ei voi nyt mitään, mutta sä oot ihan märkä ja ruohoinen. Atte sanoi ottaen olaltani ruohoisen ja multaisen lumi tupon, heiluttaen sitä nenäni edessä.
- Millä me nyt päästään pois? Kysyin masentuneen, katsoen häntä syvälle silmiin. Atte mietti samalla, kun puisteli roskia pois takistani.
- Eiköhän kaikki hoidu, tule. Kävelimme puiston läpi ja Atte näppäili numeroa puhelimeensa. Hän kävi noin viiden minuutin keskustelun ja sulki puhelimen.
- Noin asia hoidossa, ei muuta kun koulun pihalle odottamaan, niin kyyti tulee kohta. Huokasin helpotuksesta, että asia oli hoidettu. Odottelimme autoa rauhassa ja ehdin jo ajatella, ettei mitään pahaa voisi enää sattua, mutta tietysti minun piti olla väärässä. Katsoin, kun pirullisen tutun musta Opel kaarsi pihaan. Jonne. Hän oli yhtä hämmästyneen näköinen , kuten minä. Tunsin oloni hiukan tukalaksi , samoin Jonne sillä sen näki. Emme katsoneet toisiimme sekuntiakaan pitempää. Atte avasi minulle oven, joten istun sisään. Vilkaisin Jonneen, mutta hän lukitsi katseensa ratin yli. Atte hyppäsi sisään, joten lähdimme liikkeelle. Istuin hiljaa , vilkuillen ulos ikkunasta, Aten puhuessa Jonnelle.
- Mitäs sinä olet tänään touhunnut?
- Enpä mitään, olin kotosalla ja katoin telkkaa.
- Mitä, etkö ole löytänyt seuraa vaikka omistat auton? Atte hymähti huvittuneena.
- Niin, no. Jonne huokasi tukahtuneesti, vilkaisten sivu peiliin. Tulimme meidän lähellä olevan Siwan kohdalla.
- Hei pysähdytkö tähän käyn pikaiseen kaupassa? Jonne käänsi pihalla ja Atte pinkaisi kauppaan. Mieleni teki hypätä myös ulos ja mennä mukaan. Autoon jäi piinallinen hiljaisuus.
- Olitteko elokuvissa? Jonne kysyi hiukan tukehtuneella äänellä.
- Joo, käytiin kattoo Moulin rouge se uusi filmi.
- Kuulemma hyvä.
- Se oli ihan OK . Nielaisin palasen kurkustani ja rohkaistun.
- Kysyn vain oletko minulle kenties vihainen mulle? Katsoin tiukasti peiliin.
- En, mutta luulin….
- Mitä kerro? Sanoin laittaen käteni rohkaisevasti hänen olalleen.
- Äh.. anna olla paskaako sinä välität! Jonne huudahti ja tönäisi käteni pois.
- Mitä sinä tuolla tarkoitat. Kivahdin, mutta vaikenin, sillä Atte tuli.
- No, nii mennään.
- Hyvä. Jonne tuhahti päräyttäen moottorin vihaisesti liikkeelle. Atte katsoi kumpaakin kysyvästi.
- Mikä teillä on hätänä?
- Ei mitään mainitsemisen arvoista. Sanoin yrittäen näyttää vähemmän happamalta mitä oikeasti olin. Atte jäi pian pois kyydistä
- Kiitos, Titta mulla oli mahtavaa. Sain suukon poskelle.
- Kiitos itelles nähdään. Lähdimme liikkeelle. Katsoin Jonnea , joka sihahti etupenkillä, eikä näyttänyt miltään iloisimmalta ihmiseltä. Hän heitti minut pysäkille ja nousin ulos. Käännyin kiittämään, muuta hän vain kaahasi pois ja ovi paiskautui itse kiinni.
Kävelin vihaisena pihaan mietin miksi Jonne oli minulle nyt niin vihainen. Sanokaa sitten vaikka tyhmäksi, mutta minulla ei ole hajuakaan. Koko loppu ilta oli mennyt aivan myttyyn. Viskoin kengät nurkkaan, katsoen olkkariin. Sieltä tuli valoa, joten uskoin sen olevan äiti. Kävelin hiljaa ovelle, äiti tosiaan istu sohvalla isä nukahtaneena hänen syliinsä.
- Mitä sinulle on tapahtunut olet ihan märkä.? Äiti ihmetteli nähdessään minut.
- Tapahtui pieni onnettomuus, kun yritimme ehtiä bussiin.
- No ei se mitään käy vaihtamassa vaatteet , niin lämmitän meille kaakaota. *Mahtava äiti*. Ei hän missään nimessä ole välinpitämätön , mutta hän ei vain halunnut olla hoosaaja , joka pitää suuren esitelmän pienestä naarmusta ja esitä kolmannen asteen- kuulusteluita. Kerran hän oli valvonut puoleenyöhön odottaen minua, sillä isä oli unohtanut minne olin lähtenyt, sillä hän oli uppoutunut tietokoneen kiusaamiseen. Kävelin mieli, edelleen hiukan matalalla kylppäriin , kunnes otin repun pois selästä muistaen Katin. Hiippailin hänen ovelle raottaen sitä hiukan. Huoneessa paloi himmeä yövalo, sillä hän pelkäsi pimeää samoin kun minä pienenä. Katin peitto lojui melkein kokonaan lattialla , hän potki sen aina pois jos hänellä oli kuuma. Hän puristi silti lujaa peiton nurkasta ja sinisestä pupustaan . Pitkä korva oli alun perin minulle, jonka äiti oli kerran jollakin kurssilla tehnyt, mutta kun Kati täytti kaksi annoin pupun hänelle lahjaksi. Hän on ollut siitä lähtien erottamaton pupun kanssa, hän ei mennyt minnekään ilman sitä. Nostin lattialla olevan peiton ja peittelin Katin uudestaan. Katsoin hetken siskoni huoletonta nukkumista, siinä unohtui samalla huono tuuleni. Siirsin hiukset pois hänen kasvoiltaan korvan taakse, asetin karkit pöydälle ja hiivin vähin äänin takaisin kylppäriin. Vetäisin yökkärin päälleni, hain kaakaon keittiöstä ja linnoitun huoneeseeni. Laitoin musiikin hiljaiselle ja hörpin juomaani. Mietin mennyttä iltaa ties kuinka myöhään ja en muistanut milloin nukahdin.
Sunnuntai aamu alkoi surkeasti. Pää tuntui raskaalta ja nenä ei sen tukkoisempi voinut olla. Nostaessa peittoa tuntui kamalan kylmältä, joten kiepautin ympärilleni paksun aamutakkini . Raahautuessani alas äiti hääräsi keittiössä, eikä huomannut kun tuli keittiöön. Istahdin hiljaa tuolille ja katsoin jonkin aikaa äidin hääräämistä.
- Hui hiisi! Äiti säikähti tiputtaen appelsiinit lattialle.
- Säikäytinkö? Kysyin virnistäen.
- Näytät ihan kuolleelta. Voitko huonosti?
- Olo on kuin kuolleella, sain kai flunssan eilisestä.
- Voi pientä. Ota appelsiini. Äiti kumartui ja valitsi lattialta suuriman ojentaen sen minulle hymyillen viattomasti. Hän keräsi loput jälkeenpäin .
- Olet lämpimän tuntuinen, käy sohvalle niin tuon sinulle syömistä ja kuumemittarin. Raahauduin käskystä sohvalle ja vedin peiton korville. Makasin tovin selälläni rauhan rikkoutuessa.
- BÖÖ! Kati kirkaisi hypätessään suoraan mahan päälleni. Ilmat lensivät pihalle, että peiton helmat lepattivat.
- Kati ole varovainen siskosi on kipeä älä häiritse häntä. Äiti tuhahti keittiöstä.
- Tahdon katsoa telkkaa. Hän sanoi räpytellen silmiään valloittavasti. Nostin peiton kulmaa ja Kati kömpi viereeni. Katsoimme töllöä ja söin aamiaiseni , kun nukahdin jälleen.
Heräsin ties milloin outoon painajaisen, muta talossa vallitsi kuoleman hiljaisuus herätessäni. Katsoin pöydälle, siinä oli lappu missä sanottiin heidän olevan kaupassa ja sitten mummolassa. Noustessani sohvalta oloni oli tuplaten pahempi. Kömmin yläkertaan tarkistamaan puhelimeni, neljä puhelua tullut. Taina oli soittanut kahdesti, äiti ja…. Atte!!!! En jaksanut kumminkaan soittamaan kenellekään , joten laiton puhelimen pöydälle ja heittäydyin sänkyyn. Kello näytti neljä, räpäytin silmiäni sekunnin ajan, mutta avatessani kello näytti viittä. Päätelmä oli , että nukahdin taas. Alakerrassa kuului kolinaa ja sitten lähestyviä askeleita. Viskasin peiton korviin esittäen nukkuvaa. Siskoni kipitti sänkyni viereen ja rupesi nostamaan peiton kulmaa. Käännähdin nopeasti ympäri karjahtaen napaten samalla siskostani kiinni ja vetäisten hänet sänkyyn. Kutitin häntä mikä kerkesin ja siskoni huusi minkä ehti nauramisen lisäksi. Isä oli sillä välin ilmestynyt ovelle.
- Mitäs täällä tapahtuu? Isä hymyili ovella.
- Titta kiusaa. Kati nauroi minun jatkaessa kutittamista.
- Jaahas vai niin menehän auttamaan äitiäsi kassien kanssa. Kati kipitti hekottaen ulos.
- Miten täällä voidaan? Isä kyseli.
- Huonompi kun aamulla, mutta enköhän selviä.
- Olet tosi kuuma voi olla parasta, että jäät kotiin huomenna. Muuten olen vielä huomisen kotona, joten sinun ei tarvitse olla yksin. Isä hymyili ja poistui. ” voi jipii” . Mitä kohtalon ironiaa jäädä isän kanssa kotia. Viimeksi kun olin kotona sairastamassa hän laittoi minut lajittelemaan cd: eet aakkosjärjestykseen . Hänellä on pahatapa olla liiankin järjestelmällinen .
Heräsin aamulla pirteänä kuin peipponen ja nälkäisenä, kuin susi. En muistanut sunnuntain illasta mitään olin niin huonossa kunnossa. Vilkaisin seinällä olevaa kelloa, se näytti puolta kymmentä. Sairaana olemisessa on se paha puoli, että aika kulkee madellen ja tuntuu muutenkin katsovansa joka toinen minuutti kelloa. Kiskaisin vaatteet päälle ja lähdin alakertaan. Isä hääräsi normaaliin tapansa siivoten ja tehden töitä.
- Huomenta nuha nenä , pannussa on teetä jos maistuu?
- Kiitos kyllä. Sanoin ja tassuttelin keittiöön, etsien suurimman kupin minkä löysin, laittaen sen täyteen herukka teetä. Menin kuppini kanssa olohuoneeseen, missä isä työskenteli sen kimpussa. Isä oli varsinainen velho koneiden suhteen, toisin kun minä. Kerran kirjoitin koneella erästä tosi tärkeätä projektia. Olin juuri saanut kuusi sivuisen työn valmiiksi, niin sormeni lipsahti ja koko juttu katosi. Räpyttelin hetken silmiäni ja rupesin haukkomaan henkeäni. Olin valmis hysteriaan , kun en löytänyt sitä mistään. Isä tuli tutkimaan konetta, käyden läpi eri ohjelmistoja. Hypin siinä vaiheessa jo seinillä, mutta isä rauhoitteli ja sanoi löytäneen sen kovalevyltä.
Hörpiskelin jo jäähtynyttä teetä, katsoen samalla telkkaria. Parin tunnin kuluttua isän työt keskittyivät uhkaavasti muuhun taloon. Se tuntui hiukan siltä, että saisin pian hommia. Isä rupesikin kokoamaan kaikenlaiset lehdet sohvan eteen.
- Titta jaksaisitko auttaa minua hiukan. ” Tuomio tuli”. Nousin sohvalta haluttomasti, mutta pelastava ääni kuului huoneestani. Katsoin isää harmittelevasti.
- Sori, puhelin, pakko vastata. Juoksin huoneeseeni hymyillen,
- Titta.
- Terve, mitäs sinä? Tainan aina niin pirtsakka ääni kysyi.
- Mitäs minä, poden nuhaani, viikonlopun jäljiltä.
- Oliko se nyt niin kamalaa, että ihan sairastuit?
- Heh, he. Sinäpä olet taas hauskalla tuulella. Sanoin happamasti, tietysti se oli leikkiä.
- No onkos sulle tullut ihottumaa, siitä Santusta? Vastasin samalla mitalla .
- No vähintään kananlihalle olen mennyt. Serkkuni Kari oli sopinut eiliseksi jotain menoa sen täkäläisten kavereitten kanssa ja tietty Santtu ei mahtunut mukaan, niinpä rakas serkkuni pyysi meikäläiseltä avitusta ongelmaan. No, oltiin eka meillä, mutta päätettiin lähtee kaupungille syömään, sekä hiukan kiertelee. Juteltiin sitten, kun oltiin syömässä hesessä kaikesta. Siis se on tosi, tosi mukava ihminen. Käveltiin sitten ympäri kaupunkia ja se halusi välttämättä tarjota mulle siiderit. Päätettiin mennä Rosson baariin puolelle istumaan ja tietty sattumalta Kari kavereineen istui siellä. Istuttiin tietty niitten seuraan, vaikka ne oli jo aika mukavasti hiprakassa kuuden aikaan. Yksi Karin kavereista heittäytyi vähän liian tuttavalliseksi ja innostu availee mun takkia. Santtu veti siitä hiukan herneet nenäänsä, en kyllä sen puoleen ollut itsekkään hirveen innostunut sen tuttavallisuudesta. Mentiin sitten meille ja lukkiuduttiin mun huoneeseen.
- Sehän tuntuu olevan tosissaan.
- Se anto mulle numeronsakin. Se kerto, että mä olin tehnyt siihen vaikutuksen ja se tykkäs musta kamalasti, eikä halunnut menettää yhteyksiä minuun.
- Mahtavaa, oletko kerinnyt soittamaan?
- No en vielä ole viitsinyt soittamaan, jos ne lähti vasta tänä aamuna, soitan sille illemmalla.
- Mahtavaa. Miten näin ohimennen koulussa menee?
- Ei minun kohdalla ihmeellisempiä, mutta sinua on kaivattu.
- Atteko??!! Olin aivan sekaisin kuulemani takia.
- No Attekin , mutta Jonnekin tiedusteli sinua.
- Ai! No mitä vastasit heille?
- En suurempia, koska en itsekkään tiennyt mikä sinulla oli, mutaa Atte sanoi jotain arvaavansa mikä sinulla on. Hei, mun pitää mennä, mutta voinko tulla teille koulun jälkeen?
- Totta kai, seura kyllä kelpaisi.
- Hyvä, voin pyytää Jonnea heittämää, niin ei tarvis maksaa bussista. Moi.
Napsautin puhelimen kiinni , viskaten sen pöydälle varovasti. Olin tosi iloinen, että Atte oli kysellyt minua, mutta en ymmärrä mitä Jonne minusta vielä tahtoi.
- Titta! Tulisitko auttamaan? Isän jokseenkin tukehtunut ääni kuului. Löntystelin alas, mutta en nähnyt isää missään.
- Isä missä olet?
- Täällä avaisitko oven. Kuului ääni kylpyhuoneen viereisestä ovesta, tai no sen takaa.
- Mitä sinä siellä teet? Kysyin kummastellen jääden hetkeksi seisomaan oven taakse ennen kun avasin.
- Avaa, nyt se ovi. Isä parahti kiusaantuneen kuuloisena. Avasin oven heti sillä en halunnut suututtaa häntä. Oven takaa paljastui punastunut isä, jolla oli hiukan pölyä vaatteissa.
- Niin et vastannut mitä teit komerossa.
- Siivosin sitä. Isä murahti.
- Niin…. Ja?
- No ovi meni lukkoon, joten jäin lukkojen taakse. Isä mumisi mahdollisimman hiljaa. Siinä vaiheessa koetin hillitä nauruani, mutta liian myöhäistä. Purskahdin täysillä nauramaan. Seuraava asia minkä muistin, oli se , että makasin lattialla tyyny naamallani, tukahduttaen pienen nauruni. Isä oli viskannut sen naamaani ja lähtenyt ulos pistoksissa. Taina tuli kolmen paikkeilla ja lukkiuduimme huoneeseeni. Kerroin kaikki Atesta isään, mutta aloitin tietty isällä. ” HEH, HE”
- Minulla on ollut mahtava ilta. Rikoin hiljaisuuden ja jännityksen välillämme.
- Minullakin on ollut unohtumaton ilta ja en haluaisi millään sen loppuvan nyt ollenkaan. Atte huokasi ja tarrasi kiinni kädestäni. Hän näytti jokseenkin alakuloiselta, mutta nosti pian päänsä.
- Titta, minä…. Lause jäi siihen sillä pahaenteisesti tuttu ääni narahti takanamme komentavasti.
- Atte, hei täällä näin. Minttu huhuili vilkuttaen kättään, kun hullu. Atte päästi kädestäni salaman nopeasti irti. Atte käveli kohti Minttua ja ajattelin parhaaksi jäädä kauemmaksi. Minttu seisoi kahden ystävänsä välissä, aivan törkeän lyhyet hameet päällä mielestäni. Tytöt vilkuilivat minun arvostelevasti ja kuiskivat keskenään, jotain, mutta ei ainakaan mitään hyvää sen arvasin. Minttu suuteli Attea, mutta vain poskelle sillä Atte teki väistävän liikkeen, kun hän yritti suudella suulle. Näin kun Mintun silmissä hiukan leimahti Aten väistäessä. Katsoin, Mintun aukovan suuta ja arvasin niiden kaikkien olevan kysymyksiä. Vaikka seisoinkin kauempana heistä, pystyin kuuleman heidän juttujaan varsinkin, kun Minttu korotti hiukan ääntään.
- Mitä teet tuon kanssa? Minttu kavahti ja loi minuun happaman katseen. Katselin muualle, etten näyttäisi siltä , että kuuntelisin vaikka niin teinkin. Yritin olla rauhallinen vaikka sisälläni kiehui. Mieleni olisi tehnyt tehdä iso kurainen lumipallo ja heittää se suoraan Mintun pläsiään. Atte teki selittäviä liikkeitä, mutta ne eivät tuntuneet uppoavan Minttuun. Minttu nakkeli niskojaan ja lähti kävelemään pois , mutta kääntyi vielä Atteen päin, sanoi jotain ja katsoi sitten minuun, jatkaen matkaansa. Atte jäi hetkeksi seisomaan mietteliään näköisenä paikoilleen, joten päätin odottaa. Viiden minuutin jälkeen hän käveli luokseni.
- Sori toi äskeinen. En uskonut törmääväni häneen tänään.
- Ei se mitään. * Totta hitossa haittas*. Sähisin mielessäni. Kävelimme taas rauhassa eteenpäin.
- Voi hitto. Atte manasi.
- Mikä on?
- Kello on viis yli ykstoista, vika bussi menee kohta. Atte nappasi kädestäni kiinni.
- Tule meidän on juostava ,että keretään. En ehtinyt ennakoida hänen vetämistään, kun lähdimme oikaisemaan nurmikkoa. Kompuroin minkä pääsi Aten perässä, muut en pysynyt pitkään hänen perässään , joten kaaduin rähmälleni, vetäen hänet perässäni. Tietysti kaaduin turvalleni ja suoraan vesi lätäkköön Aten kanssa. Atte rupesi hekottamaan ja minä vain hiukan, sillä minua ei hirveesti naurattanut siinä vaiheessa. Atte hypähti ylös puistellen loat pois farkuistaan ja ojentaen kätensä minulle.
- Olen pahoillani, en tiennyt vetäväni niin kovaa.
- Minunhan se pitäis pahoillaan olla sillä bussi menee tuolla. Sanoin surkeasti tarttuen Attea kädestä.
- No sille ei voi nyt mitään, mutta sä oot ihan märkä ja ruohoinen. Atte sanoi ottaen olaltani ruohoisen ja multaisen lumi tupon, heiluttaen sitä nenäni edessä.
- Millä me nyt päästään pois? Kysyin masentuneen, katsoen häntä syvälle silmiin. Atte mietti samalla, kun puisteli roskia pois takistani.
- Eiköhän kaikki hoidu, tule. Kävelimme puiston läpi ja Atte näppäili numeroa puhelimeensa. Hän kävi noin viiden minuutin keskustelun ja sulki puhelimen.
- Noin asia hoidossa, ei muuta kun koulun pihalle odottamaan, niin kyyti tulee kohta. Huokasin helpotuksesta, että asia oli hoidettu. Odottelimme autoa rauhassa ja ehdin jo ajatella, ettei mitään pahaa voisi enää sattua, mutta tietysti minun piti olla väärässä. Katsoin, kun pirullisen tutun musta Opel kaarsi pihaan. Jonne. Hän oli yhtä hämmästyneen näköinen , kuten minä. Tunsin oloni hiukan tukalaksi , samoin Jonne sillä sen näki. Emme katsoneet toisiimme sekuntiakaan pitempää. Atte avasi minulle oven, joten istun sisään. Vilkaisin Jonneen, mutta hän lukitsi katseensa ratin yli. Atte hyppäsi sisään, joten lähdimme liikkeelle. Istuin hiljaa , vilkuillen ulos ikkunasta, Aten puhuessa Jonnelle.
- Mitäs sinä olet tänään touhunnut?
- Enpä mitään, olin kotosalla ja katoin telkkaa.
- Mitä, etkö ole löytänyt seuraa vaikka omistat auton? Atte hymähti huvittuneena.
- Niin, no. Jonne huokasi tukahtuneesti, vilkaisten sivu peiliin. Tulimme meidän lähellä olevan Siwan kohdalla.
- Hei pysähdytkö tähän käyn pikaiseen kaupassa? Jonne käänsi pihalla ja Atte pinkaisi kauppaan. Mieleni teki hypätä myös ulos ja mennä mukaan. Autoon jäi piinallinen hiljaisuus.
- Olitteko elokuvissa? Jonne kysyi hiukan tukehtuneella äänellä.
- Joo, käytiin kattoo Moulin rouge se uusi filmi.
- Kuulemma hyvä.
- Se oli ihan OK . Nielaisin palasen kurkustani ja rohkaistun.
- Kysyn vain oletko minulle kenties vihainen mulle? Katsoin tiukasti peiliin.
- En, mutta luulin….
- Mitä kerro? Sanoin laittaen käteni rohkaisevasti hänen olalleen.
- Äh.. anna olla paskaako sinä välität! Jonne huudahti ja tönäisi käteni pois.
- Mitä sinä tuolla tarkoitat. Kivahdin, mutta vaikenin, sillä Atte tuli.
- No, nii mennään.
- Hyvä. Jonne tuhahti päräyttäen moottorin vihaisesti liikkeelle. Atte katsoi kumpaakin kysyvästi.
- Mikä teillä on hätänä?
- Ei mitään mainitsemisen arvoista. Sanoin yrittäen näyttää vähemmän happamalta mitä oikeasti olin. Atte jäi pian pois kyydistä
- Kiitos, Titta mulla oli mahtavaa. Sain suukon poskelle.
- Kiitos itelles nähdään. Lähdimme liikkeelle. Katsoin Jonnea , joka sihahti etupenkillä, eikä näyttänyt miltään iloisimmalta ihmiseltä. Hän heitti minut pysäkille ja nousin ulos. Käännyin kiittämään, muuta hän vain kaahasi pois ja ovi paiskautui itse kiinni.
Kävelin vihaisena pihaan mietin miksi Jonne oli minulle nyt niin vihainen. Sanokaa sitten vaikka tyhmäksi, mutta minulla ei ole hajuakaan. Koko loppu ilta oli mennyt aivan myttyyn. Viskoin kengät nurkkaan, katsoen olkkariin. Sieltä tuli valoa, joten uskoin sen olevan äiti. Kävelin hiljaa ovelle, äiti tosiaan istu sohvalla isä nukahtaneena hänen syliinsä.
- Mitä sinulle on tapahtunut olet ihan märkä.? Äiti ihmetteli nähdessään minut.
- Tapahtui pieni onnettomuus, kun yritimme ehtiä bussiin.
- No ei se mitään käy vaihtamassa vaatteet , niin lämmitän meille kaakaota. *Mahtava äiti*. Ei hän missään nimessä ole välinpitämätön , mutta hän ei vain halunnut olla hoosaaja , joka pitää suuren esitelmän pienestä naarmusta ja esitä kolmannen asteen- kuulusteluita. Kerran hän oli valvonut puoleenyöhön odottaen minua, sillä isä oli unohtanut minne olin lähtenyt, sillä hän oli uppoutunut tietokoneen kiusaamiseen. Kävelin mieli, edelleen hiukan matalalla kylppäriin , kunnes otin repun pois selästä muistaen Katin. Hiippailin hänen ovelle raottaen sitä hiukan. Huoneessa paloi himmeä yövalo, sillä hän pelkäsi pimeää samoin kun minä pienenä. Katin peitto lojui melkein kokonaan lattialla , hän potki sen aina pois jos hänellä oli kuuma. Hän puristi silti lujaa peiton nurkasta ja sinisestä pupustaan . Pitkä korva oli alun perin minulle, jonka äiti oli kerran jollakin kurssilla tehnyt, mutta kun Kati täytti kaksi annoin pupun hänelle lahjaksi. Hän on ollut siitä lähtien erottamaton pupun kanssa, hän ei mennyt minnekään ilman sitä. Nostin lattialla olevan peiton ja peittelin Katin uudestaan. Katsoin hetken siskoni huoletonta nukkumista, siinä unohtui samalla huono tuuleni. Siirsin hiukset pois hänen kasvoiltaan korvan taakse, asetin karkit pöydälle ja hiivin vähin äänin takaisin kylppäriin. Vetäisin yökkärin päälleni, hain kaakaon keittiöstä ja linnoitun huoneeseeni. Laitoin musiikin hiljaiselle ja hörpin juomaani. Mietin mennyttä iltaa ties kuinka myöhään ja en muistanut milloin nukahdin.
Sunnuntai aamu alkoi surkeasti. Pää tuntui raskaalta ja nenä ei sen tukkoisempi voinut olla. Nostaessa peittoa tuntui kamalan kylmältä, joten kiepautin ympärilleni paksun aamutakkini . Raahautuessani alas äiti hääräsi keittiössä, eikä huomannut kun tuli keittiöön. Istahdin hiljaa tuolille ja katsoin jonkin aikaa äidin hääräämistä.
- Hui hiisi! Äiti säikähti tiputtaen appelsiinit lattialle.
- Säikäytinkö? Kysyin virnistäen.
- Näytät ihan kuolleelta. Voitko huonosti?
- Olo on kuin kuolleella, sain kai flunssan eilisestä.
- Voi pientä. Ota appelsiini. Äiti kumartui ja valitsi lattialta suuriman ojentaen sen minulle hymyillen viattomasti. Hän keräsi loput jälkeenpäin .
- Olet lämpimän tuntuinen, käy sohvalle niin tuon sinulle syömistä ja kuumemittarin. Raahauduin käskystä sohvalle ja vedin peiton korville. Makasin tovin selälläni rauhan rikkoutuessa.
- BÖÖ! Kati kirkaisi hypätessään suoraan mahan päälleni. Ilmat lensivät pihalle, että peiton helmat lepattivat.
- Kati ole varovainen siskosi on kipeä älä häiritse häntä. Äiti tuhahti keittiöstä.
- Tahdon katsoa telkkaa. Hän sanoi räpytellen silmiään valloittavasti. Nostin peiton kulmaa ja Kati kömpi viereeni. Katsoimme töllöä ja söin aamiaiseni , kun nukahdin jälleen.
Heräsin ties milloin outoon painajaisen, muta talossa vallitsi kuoleman hiljaisuus herätessäni. Katsoin pöydälle, siinä oli lappu missä sanottiin heidän olevan kaupassa ja sitten mummolassa. Noustessani sohvalta oloni oli tuplaten pahempi. Kömmin yläkertaan tarkistamaan puhelimeni, neljä puhelua tullut. Taina oli soittanut kahdesti, äiti ja…. Atte!!!! En jaksanut kumminkaan soittamaan kenellekään , joten laiton puhelimen pöydälle ja heittäydyin sänkyyn. Kello näytti neljä, räpäytin silmiäni sekunnin ajan, mutta avatessani kello näytti viittä. Päätelmä oli , että nukahdin taas. Alakerrassa kuului kolinaa ja sitten lähestyviä askeleita. Viskasin peiton korviin esittäen nukkuvaa. Siskoni kipitti sänkyni viereen ja rupesi nostamaan peiton kulmaa. Käännähdin nopeasti ympäri karjahtaen napaten samalla siskostani kiinni ja vetäisten hänet sänkyyn. Kutitin häntä mikä kerkesin ja siskoni huusi minkä ehti nauramisen lisäksi. Isä oli sillä välin ilmestynyt ovelle.
- Mitäs täällä tapahtuu? Isä hymyili ovella.
- Titta kiusaa. Kati nauroi minun jatkaessa kutittamista.
- Jaahas vai niin menehän auttamaan äitiäsi kassien kanssa. Kati kipitti hekottaen ulos.
- Miten täällä voidaan? Isä kyseli.
- Huonompi kun aamulla, mutta enköhän selviä.
- Olet tosi kuuma voi olla parasta, että jäät kotiin huomenna. Muuten olen vielä huomisen kotona, joten sinun ei tarvitse olla yksin. Isä hymyili ja poistui. ” voi jipii” . Mitä kohtalon ironiaa jäädä isän kanssa kotia. Viimeksi kun olin kotona sairastamassa hän laittoi minut lajittelemaan cd: eet aakkosjärjestykseen . Hänellä on pahatapa olla liiankin järjestelmällinen .
Heräsin aamulla pirteänä kuin peipponen ja nälkäisenä, kuin susi. En muistanut sunnuntain illasta mitään olin niin huonossa kunnossa. Vilkaisin seinällä olevaa kelloa, se näytti puolta kymmentä. Sairaana olemisessa on se paha puoli, että aika kulkee madellen ja tuntuu muutenkin katsovansa joka toinen minuutti kelloa. Kiskaisin vaatteet päälle ja lähdin alakertaan. Isä hääräsi normaaliin tapansa siivoten ja tehden töitä.
- Huomenta nuha nenä , pannussa on teetä jos maistuu?
- Kiitos kyllä. Sanoin ja tassuttelin keittiöön, etsien suurimman kupin minkä löysin, laittaen sen täyteen herukka teetä. Menin kuppini kanssa olohuoneeseen, missä isä työskenteli sen kimpussa. Isä oli varsinainen velho koneiden suhteen, toisin kun minä. Kerran kirjoitin koneella erästä tosi tärkeätä projektia. Olin juuri saanut kuusi sivuisen työn valmiiksi, niin sormeni lipsahti ja koko juttu katosi. Räpyttelin hetken silmiäni ja rupesin haukkomaan henkeäni. Olin valmis hysteriaan , kun en löytänyt sitä mistään. Isä tuli tutkimaan konetta, käyden läpi eri ohjelmistoja. Hypin siinä vaiheessa jo seinillä, mutta isä rauhoitteli ja sanoi löytäneen sen kovalevyltä.
Hörpiskelin jo jäähtynyttä teetä, katsoen samalla telkkaria. Parin tunnin kuluttua isän työt keskittyivät uhkaavasti muuhun taloon. Se tuntui hiukan siltä, että saisin pian hommia. Isä rupesikin kokoamaan kaikenlaiset lehdet sohvan eteen.
- Titta jaksaisitko auttaa minua hiukan. ” Tuomio tuli”. Nousin sohvalta haluttomasti, mutta pelastava ääni kuului huoneestani. Katsoin isää harmittelevasti.
- Sori, puhelin, pakko vastata. Juoksin huoneeseeni hymyillen,
- Titta.
- Terve, mitäs sinä? Tainan aina niin pirtsakka ääni kysyi.
- Mitäs minä, poden nuhaani, viikonlopun jäljiltä.
- Oliko se nyt niin kamalaa, että ihan sairastuit?
- Heh, he. Sinäpä olet taas hauskalla tuulella. Sanoin happamasti, tietysti se oli leikkiä.
- No onkos sulle tullut ihottumaa, siitä Santusta? Vastasin samalla mitalla .
- No vähintään kananlihalle olen mennyt. Serkkuni Kari oli sopinut eiliseksi jotain menoa sen täkäläisten kavereitten kanssa ja tietty Santtu ei mahtunut mukaan, niinpä rakas serkkuni pyysi meikäläiseltä avitusta ongelmaan. No, oltiin eka meillä, mutta päätettiin lähtee kaupungille syömään, sekä hiukan kiertelee. Juteltiin sitten, kun oltiin syömässä hesessä kaikesta. Siis se on tosi, tosi mukava ihminen. Käveltiin sitten ympäri kaupunkia ja se halusi välttämättä tarjota mulle siiderit. Päätettiin mennä Rosson baariin puolelle istumaan ja tietty sattumalta Kari kavereineen istui siellä. Istuttiin tietty niitten seuraan, vaikka ne oli jo aika mukavasti hiprakassa kuuden aikaan. Yksi Karin kavereista heittäytyi vähän liian tuttavalliseksi ja innostu availee mun takkia. Santtu veti siitä hiukan herneet nenäänsä, en kyllä sen puoleen ollut itsekkään hirveen innostunut sen tuttavallisuudesta. Mentiin sitten meille ja lukkiuduttiin mun huoneeseen.
- Sehän tuntuu olevan tosissaan.
- Se anto mulle numeronsakin. Se kerto, että mä olin tehnyt siihen vaikutuksen ja se tykkäs musta kamalasti, eikä halunnut menettää yhteyksiä minuun.
- Mahtavaa, oletko kerinnyt soittamaan?
- No en vielä ole viitsinyt soittamaan, jos ne lähti vasta tänä aamuna, soitan sille illemmalla.
- Mahtavaa. Miten näin ohimennen koulussa menee?
- Ei minun kohdalla ihmeellisempiä, mutta sinua on kaivattu.
- Atteko??!! Olin aivan sekaisin kuulemani takia.
- No Attekin , mutta Jonnekin tiedusteli sinua.
- Ai! No mitä vastasit heille?
- En suurempia, koska en itsekkään tiennyt mikä sinulla oli, mutaa Atte sanoi jotain arvaavansa mikä sinulla on. Hei, mun pitää mennä, mutta voinko tulla teille koulun jälkeen?
- Totta kai, seura kyllä kelpaisi.
- Hyvä, voin pyytää Jonnea heittämää, niin ei tarvis maksaa bussista. Moi.
Napsautin puhelimen kiinni , viskaten sen pöydälle varovasti. Olin tosi iloinen, että Atte oli kysellyt minua, mutta en ymmärrä mitä Jonne minusta vielä tahtoi.
- Titta! Tulisitko auttamaan? Isän jokseenkin tukehtunut ääni kuului. Löntystelin alas, mutta en nähnyt isää missään.
- Isä missä olet?
- Täällä avaisitko oven. Kuului ääni kylpyhuoneen viereisestä ovesta, tai no sen takaa.
- Mitä sinä siellä teet? Kysyin kummastellen jääden hetkeksi seisomaan oven taakse ennen kun avasin.
- Avaa, nyt se ovi. Isä parahti kiusaantuneen kuuloisena. Avasin oven heti sillä en halunnut suututtaa häntä. Oven takaa paljastui punastunut isä, jolla oli hiukan pölyä vaatteissa.
- Niin et vastannut mitä teit komerossa.
- Siivosin sitä. Isä murahti.
- Niin…. Ja?
- No ovi meni lukkoon, joten jäin lukkojen taakse. Isä mumisi mahdollisimman hiljaa. Siinä vaiheessa koetin hillitä nauruani, mutta liian myöhäistä. Purskahdin täysillä nauramaan. Seuraava asia minkä muistin, oli se , että makasin lattialla tyyny naamallani, tukahduttaen pienen nauruni. Isä oli viskannut sen naamaani ja lähtenyt ulos pistoksissa. Taina tuli kolmen paikkeilla ja lukkiuduimme huoneeseeni. Kerroin kaikki Atesta isään, mutta aloitin tietty isällä. ” HEH, HE”
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.