Pengoin vaatekaappini sisusta etsien farkkutakkiani, sillä olin lähdössä elokuviin ystäväni Menna Kolehmaisen kanssa. Käteni osui vihdoin takkiin vetäisten sen ulos ja heittäen sen sohvalle. Kävin vessassa hakemassa huulipunan ja siirryin takaisin huoneeni puolelle hamuten puhelinta ja lompsaa , kun huomasin kultaisen sydän kaulaketjun lojuvan kiiltäen lampun valossa. Tunsin kivun ja surun tunkevan mieleeni katsoessani sitä, nostin korun käteeni ja pyörittelin sitä hetken muistellen kuinka sain sen Santulta vuosia sitten syntymäpäivä lahjaksi .Ravistin kaiken pois mielestäni ja laitoin ketjun kaulaani, vilkaisin kelloa tajuten että tulisi kohta kiire. Viskaisin viimeiset tavarat reppuuni, nappasin takkini ja lähdin kävelemään kohti keskustaa. Ei kulunut kuin puolituntia kun saavuin kohtaamispaikkaan jossa Menna jo odotti.
- Moi Mirkku, vihdoinkin luulin jo että myöhästyt.
- Heippa, kesti hiukan kun en löytänyt minun takkia.
- Ei tuo mitään , mutta käydään kaupassa sillä haluun jotain syömistä mukaan.
- Okei , pidetään kiirettä sillä ollaan muuten myöhässä.
Lähdimme kävelemään kohti kauppoja jotka sijaitsivat vähän matkan päästä teatteria.
Menna lipui suoraan karkki hyllylle kun minua taasen houkutti suolakeksit. Kiersin nurkan taakse murohyllyltä , jolloin satuin törmäämään hyllyjä täyttäneeseen poikaan. Tee rasiat levisivät pitkin lattioita ryminällä.
- Olen kauhean pahoillani , en nähnyt! Sanoin nolona ,kumartuen keräämään rasioita vilkaisematta työntekijään. Tartuin viimeiseen rasiaan yhtä aikaa pojan kanssa ja se oli toisaalta ensimmäinen kerta kun vilkaisin edes häneen törmäyksen jälkeen. Katsoin häntä ja hymyilin hiukan nolona.
- Ei se haittaa , apulainen sanoi virnistäen.
- Mirkku siellähän sä oot tule jo myöhästytään kohta. Menna sinkosi paikalle ja
tarrasi takkini hihasta kiskoen minua kohti kassaa. Kompastelin ylös Mennan matkaan vilkaisten taakseni ennen kuin katosin nurkan taakse raahattuna, näin kuinka apulainen hymyili katsoen peräämme. Maksoimme ostokset ja kiiruhdimme ylös mäkeä joka johti elokuvateatteriin. Saavuimme viimetingassa ,sillä viimeiset ihmiset astuivat juuri sisään kun ravasimme hengästyneinä paikalle ojentaen liput vartijalle. Löysimme paikkamme nopeasti ja juuri sopivasti istuaksemme ja nauttiaksemme elokuvasta.
Kolme tuntia vierähti nopeasti , kun elokuva loppui ja olimme lähdössä viimeisten joukossa ulos.
- Voi hitto, sähähdin kun kaulakoruni irtosi jonnekin lattialle.
- Mikä on Mirkku?
- Mun kaulakoru tippui jonnekin, mee sää vaan voi olla että tässä kestää.
- OK nähdään sitten koulussa
- Joo moi, sanoin huitaisten kättäni epämääräisesti ilmaan hyvästiksi.
Kolusin kaksi penkki riviä alaspäin ennen kuin löysin kaulaketjuni.
- Siellähän sinä olet, nostin korun penkin alta ja katsoin ettei se ollut rikki. En löytänyt mitään ihmeellistä joten laitoin sen takaisin kaulaani suunnistaen ulos takaisin aulaan. Paikalla ei ollut enää ketään tai ainakin luulin kunnes kuulin askelten kantautuvan kohti minua rappusista. En ehtinyt edes kääntymään huomatessani olevani kumottuna maahan. Tunsin kirpaisevaa kipua miehen potkaistessa minua kylkeen. Huusin kivusta ja käperryin sykkyrään lattialle, huomasin miehen valmistautuvan uuteen potkuun. Olin peloissani , mutta siitä huolimatta potkaisin miestä jalkaan täydellä voimalla. Mies parkaisi kivusta ja horjahti taakse päin, en jäänyt ottamaan selvää kuinka hänelle kävi vaan pinkaisin ulos. Yskin ja huohotin sillä en tuntunut saavan hetkeen hengitettyä, kompuroin minkä jaksoin eteenpäin , mutten päässyt pitkälle kun tunsin iskun selässäni. Rojahdin maahan tapellen tajuttomuutta vastaan jonka kipu aiheutti. Yritin raahautua läheiselle pyörätelineelle. Kuulin kuinka mies hengitti ja käveli takanani, tunsin kuinka hän valmistautui uuteen iskuun , mutta hänelle yllätykseksi vierähdin oikealle ja nousin salamana ylös kivusta välittämättä potkaisten arkaan paikkaan ja kumauttaen selkään. Kuulin kuinka mies parkaisi kivusta vajoten maahan. Hetkeäkään hukkaamatta lähdin kompuroimaan eteenpäin alas pimeää tietä alaspäin minkä kipu salli. Juoksin kohti kauppa minkä valot paloivat kirkkaina, en pystynyt huutamaan joten juoksin minkä pystyin alas nurmi kenttää jonka yli oikaisin. Kuulin kaukaisuudesta miehen kiroilun ja askelten jotka lähenivät huimaa vauhtia minua kohti. Edessäni oli pieni mäki jonka yritin mennä varovasti, mutta kipu teki senkin mahdottomaksi ja vierähdin alas kovalle asfaltille . Kokosin voimiani ja vilkaisin taakseni . Mäen päällä vain muutaman metrin päässä seisoi hahmo raskaasti hengittäen. En pystynyt näkemään hänen kasvojaan sillä takana olevat valot tummensi ne. Hetkeäkään enää odottamatta nousin ylös ja lähdin juoksemaan kohti kauppaa minkä pääsin. Takanani kuulin kuinka hahmo yhdellä loikalla hyppäsi alas kielekkeeltä lähtien juoksemaan perääni. Ylitin autotien päästen nurmikentälle, kun tunsin kuinka miehen käsi nappasi olkapäästäni kiinni. Väistin kättä vasemmalle ja mäjäytin miestä kasvoille jatkaen matkaani. Pääsin vihdoinkin kaupan sisälle kompuroiden . Myyjä katsoi minua kummastuneena, olinhan sentään kauheassa kunnossa vaatteet likaisina ja repeytyneenä paikka paikoin. Tunsin kuinka kipu otti vallan ja rojahdin lattialle puoli tajuttomana. Ajattelin olevani turvassa kun kuulin askelia takanani, mies oli seurannut minua sisälle ja yritti vielä kiskoa minua mukaansa olkapäästäni. Tässä vaiheessa kassalla ollut nainen oli jo kutsunut avukseen nuoren apulaisensa. Poika juoksi ulos miehen perässä , mutta ulkona ei ollut ristinsielua . Mies oli kadonnut kuin ilmaan.
Tullessani tajuihin näin valoa vasten miehen hahmon ilman, että näin kasvoja. Säikähdin ja peräännyin minkä pystyin kaapin tullessa vastaan , kun näköni hiukan parannuin huomasin sen olevan se sama kauppa apulainen johon olin aiemmin törmännyt.
- Missä minä olen?
- Olet turvassa täällä kaupassa, oletko kunnossa ja kuka se mies oli? Nainen kyseli minkä ehti.
- Minä en tiedä, sanoin täristen kun yritin nousta ylös.
- Se on parasta ,että sinä menet sairaalaan.
- Minun täytyy soittaa kotiin, vastustelin nojaten kipeään käteeni älähtäen kivusta.
- Kyllä minä soitan äidillesi mutta sinä menet sairaalaan ja sinä voit mennä mukaan. Nainen sanoi vilkaisten poikaan. Lähdimme kävelemään alas mäkeä kohti sairaalaa .
- Et tiedä siis kuka se tyyppi oli? Poika kysy rikkoen hiljaisuuden.
- Kuten sanoin , en, enkä tiedä minkä hän halusi vahingoittaa minua.
- Luulen ettei sinun tarvitse pelätä enää hän on jo kaukana täältä, siis jos ymmärtää oman etunsa. Ohitimme parhaillaan sairaala , kun vilkaisin apteekin nurkalle ja olin näkevinäni hahmon, ajattelin mieleni tekevän tepposia enkä maininnut asiasta ,mutta kehotin kiristämään vauhtia. Pitkän matkaa käveltyämme olimme pienen niityn kohdalla kun kuulimme risahduksen pusikosta. Kumpikin pysähdyimme ja vilkuilimme ympärillemme näkemättä mitään. Otimme pienen matkan juosten minkä kykenin kunnes en enää kyennyt noin parikymmentä metriä ovesta. Vaihdettuamme taas rivakkaan kävelyyn kuulimme nopeasti lähestyviä askelia. Käännyimme katsomaan ja näimme nuoren miehen hahmon joka lähestyi hitaasti mutta uhmakkaasti kohti.
- Mene sisälle niin nopeasti kuin pääset sisälle ja pyydä apua pidättelen häntä, poika sanoi päästäen irti kädestäni. Lähdin kompuroimaan kohti ovea jättäen hänet yksin miehen armoille. Ei kestänyt edes sekuntiakaan miehen sysätä poika edestään yhdellä voimakkaalla tuuppauksella. Ei hetkeäkään kun mies oli jo kimpussani potkaisten jalat altani tarttuen kiinni kädestäni. Tuska tunkeutui kädestä kaikkialle, parahdin ilmaan tuskan huudon ja huusin myös apua , mutta se ei kuulunut auttaville korville. Äkkiä tunsin kivun loppuvan kuin seinään kädestäni, mies oli päästänyt irti. Katsoin peloissani taakseni, nähden puuta pitelevän pojan ja uhriksi jääneen miehen makaavan maassa tiedottomana. Poika viskaisi puun palan pois ja auttoi minut ylös vieden sisälle. Viimeinen asia , jonka pystyin muistamaan oli kun poika pyysi apua minulle ja miestä varten silloin pimeni. Poika ja lääkärit menivät ulos, nähden ainoastaan puun paikalta , jossa piti olla mies tajuttomana , jota ei ollut missään.
Avasin silmäni heräten kirkkaassa sairaalan huoneessa äitini vierelläni.
- Voi kulta oletko kunnossa, tulin heti kun kuulin sinun olevan sairaalassa.
- Olen hengissä, mutta mitä kello on?
- Se on kaksitoista, olet ollut tajuton koko yön.
- Se mies saatiinko hänet eilen kiinni ?
- Ei hän oli kadonnut, mutta poliisi on täysillä etsimässä. Menen nyt soittamaan kouluun etten tule ja…
- Ei, et jää pois takiani olethan sentään rehtori. Ja sillä selvä, eikä minulle voi tapahtua mitään kaikkien ihmisten keskellä. Ja en usko, että se mies olisi niin tyhmä ja tulisi tänne vai?
- No niin, äh hyvä on , mutta lepää sitten paljon tulen sitten kun pääsen töistä. Hän nousi ja suuteli otsaani ja lähti. Katsoin hetken ympärilleni ja nukahdin uudelleen.
Nukuin pitkän tovin kun havahduin oven koputukseen.
- Sisään! Kähisin unen pöpperöisellä äänellä.
- Hei! Tulin tarkistamaan , että olet kunnossa . Kuulin pojan äänen sanovan oven takaa kurkistaessa ja astuessa sisään.
- No pari mustelmaa ja pari katkennutta kylkiluuta , että ihan hyvin tässä menee.
- Mutta olen iloinen , että tulit sillä saanpahan kiittää sinua , sillä en tiedä olisinko tässä ilman sinua.
- Eipä tuossa mitään kiittelemistä ole, sillä uskon et olisit tehny saman mikäli roolit olisi ollu toisin. Siinä toin hiukan huoneeseen piristystä. Hän sanoi ja otti selkänsä takaa punaisen neilikan ja asetti sen maljakkoon viereiselle pöydälle muitten sekaan, joita en olut huomannut.
- Kiitos, se on kaunis kaikista. Sanoin hymyillen vilkaisten poikaan.
- Nimeni on muuten sitten Riku
- Mirka ja kiitos.
- Ei mitään , mutta pitää mennä takaisin paiskimaan töitä sillä livahdin tänne ruoka tauolla ja olen jo hiukan myöhässä , mutta oli sen arvoista, koita jaksaa ja nähdään pian. Hän sanoi hymyillen hipaisten kättäni ja lähtien ulos ovesta. Käännyin kyljelleni , joka oli suuri virhe kivun muistuttaessa olemassaolostaan. Käännähdin takaisin selälleni ja yritin nukkua viimeiset kivut ja traumat pois.
Herätessäni taas tietämättä aikaa Riku istui jo vierelläni odotellen heräämistäni.
- Päiviä unikeko, kello on jo lähemmäs kahdeksan.
- Päiviä itsellesi muukalainen, sanoin yrittäen nousta istumaan.
- Ai samperin per…
- Älä liiku ettet pahenna tilaasi.
- En usko pahentavan tilaani sen pahemmin mitä se tyyppi olisi tehnyt minulle ellet sinä olisi ollut paikalla silloin. Onko poliisi vieläkään löytänyt häntä?
- Ei , mutta en usko hänen olevan enää näillä seuduilla.
- Samaa sanoit eilen, mutta uskon että olet nyt oikeassa.
- Ai mistä. Kuului minun äitini ihmettelevä ääni ja epäilevä katse ovelta.
- Hei, äiti tässä on Riku , jonka ansiosta olen ehjin nahoin täällä.
- Olen valtavan iloinen saadessani nähdä sinut ja kiittää Mirkan pelastamisesta.
- Eipä tuossa mitään ilo oli minun. Hän hymyili ja vilkaisi minuun.
- Anteeksi, mutta minun on pyydettävä teitä lähtemään lääkäri aloittaa kierrostaan ja vierailuaika loppui puolisen tuntia sitten. Kuului hoitajan ääni ovelta osoittaen vierailleni ovea.
- No minun on muutenkin lähdettävä , että kerkeän vikaan linkkiin pois täältä. Nähdään Mirka.
- Minäkin menen nähdään huomenissa kulta.
- Heippa Riku j hei äiti. Huikkasin ennen oven sulkeutumista.
Pääsin pois sairaalasta pian sen jälkeen ja parin päivän jälkeen palasin kouluun.
- Kivaa kun sä oot taas koulussa , mua alkoi kyllästyttää noi Mintun ja Katin jutut. Ja muutenkin täällä on puhuttu siitä sun jutusta paljon.
- Joo, olen kyllä huomannut sen , kun kaikki tuijottaa ja supisee mun selän takana ihan kuin ei enne ihmistä olisi nähnyt.
- Eikö ne oo saanut sitä vielä kiinni?
- Ei vaikka he parhaansa sanovat tekevänsä, kuten aina tämmöisissä jutuissa. Alkaa reportteritkin ottaa päähän kun ne pyörii aina ympärillä kyselemässä. Hei, Menna eikö toi ole se sun tuttusi, mitä sen päälle on käynyt?
- Ai, Markko. En oikeastaan tiedä se puhui jotain tappelusta tai siihen suuntaan.
Kylmät väreet kulkivat lävitseni katsellessani toisessa jonossa seisovaa Markoa , jonka takaraivossa oli siisti laastarissa . Se oli juuri sopivalla kohdalla jos olisi kaatunut johonkin vaikka tuoliin. Samassa aivan kuin hän olisi tiennyt minun katsovan ja ajattelevan häntä, hän käänsi katseensa suoraan minuun ja hymyillen jotenkin ivallisesti. Hätkähdin niin pahasti, että yritin kääntyä nopeasti poispäin tiputtaen lasini. Eräs mies opettaja oli kumminkin arvioinut tapahtuman ja kerkesi nappaamaan lasin ennen lattiaa.
- Varo vähän , ettet satuta itseäsi! Mies tokaisi ojentaen lasin minulle. Katsoin hetken opettajaa , jota en ennen ollut nähnyt. Hän oli pitkä ja silmälasipäinen, jolla oli lyhyet pystyssä olevat ruskeat hiukset ja syvän sinisen väriset silmät, jotka vangitsivat minut.
- Mirka hei huomio, mene eteenpäin jono pysähtyy. Menna sanoi herättäen minut tönäisyllään. Menin jonossa eteenpäin, mutta vilkaisin vielä opettajaa, joka katosi opettajan huoneeseen, sekä Markoa, joka virnuili toiselta puolen salia.
Koulu loppui pian ja suuntasin ulos luokasta ensimmäisenä. Kun tulin koulun ulkopuolelle , jouduin keskelle oppilaitten virtaa. Kävelin virran mukana penkoen samalla laukkuani etsien minun kännykkääni. Käteni osui paperilappuun, jonka vedin ulos.
Saan sinut vielä, eikä kukaan voi auttaa sinua.
Katsoin lappua ja sitten ympärilleni. Miten lappu oli joutunut laukkuuni sillä tunnin aikana se ei vielä ollut siellä. En nähnyt muuta kuin tuttujen oppilaitten kasvoja en ainoankaan epäluotettavan ja tuntemattoman. Jatkoin kulkua portille kunnes huomasin tuntemattoman auton, hopean BMW: een tummennetuilla laseilla, joka oli pysäköity siihen edustalle. Mietin hetken ja päätin varmuudeksi mennä toista kautta. Joutuisin menemään koulun läpi tarkoittaen myös sitä , että menisin sieltä jossa törmäsin ensimmäisen kerran siihen mieheen. Nousin portaat hitaasti, välähdykset palasivat mieleeni siitä illasta ja sai kivun tykyttämään luissani.
Kiersin koulun vierustaa pitkin koulun etu osaan , josta kävelytie vei kaupoille ja alas ohi koulun porttien. Kurkistin koulun nurkalta näkyisikö autoa enää, mutta se oli poissa. Kääntyessäni pari tuntemaani oppilasta katsoi minua ihmetellen ,kun kurkistelin nurkalta kun jänis konsanaan. Nolostuin hiukan ja lähdin kävelemään kohti kauppoja varmuuden vuoksi , jos auto olisi lähistöllä. Laskeuduin alas mäkeä, kun näin auton kaartavan jostakin mutkasta minuun suuntaan. Se tuli melkoisella vauhdilla , mutta hidasti vauhtiaan vähän matkan päästä ylitys tietä. Huomasin pari luokkatoveriani ja päätin liittäytyä heidän seuraan. Ylittäessämme tietä auto oli lähinnä, joten yritin nähdä kuskin kasvoja , mutta turhaan sillä tummennettu lasi esti sen. Erosin porukasta , nähden kuinka auto koukkaisi takaisin kauppojen pihaan jonkin matkan päästä. Laitoin vauhtia ja livahdin kaupan sisälle.
Kassalla istui nainen, jonka tunnistin sen illan kassahoitajaksi kun päädyin sairaalaan.
- Hei Mirka olet näköjään päässyt pois sairaalasta, tai no oikeastaan kuulin siitä jo.
- Kyllä ja sieltä pääsin jo kouluun ikävä kyllä. Sanoin hymyillen.
- Etsit varmaan Rikua? Hän on jossain tuolla täyttelemässä hyllyjä. Nyökkäsin kiitokseksi ja lähdin suunnistamaan naisen osoittamaa suuntaan. Kaartelin hyllyjen välissä, mutten tuntunut löytävän häntä , kunnes.
- Terve.
- Hui, hiivatti. Kiljaisin ja käännyin
- Ai, niin unohdin, anteeksi oletko ok?
- Kyllä, mutta jätä säikyttely sain melkein sydärin.
- Mitäs sinä täällä touhuat?
- No tuota… luulen , että se mies seuraa minua
- Mitä oletko varma? Seurasiko hän sinua tänne?
- En, mutta jokin auto minua ainakin seuraa. Enkä näe kuskin kasvoja sillä lasit ovat tummennetut. Ja ajattelin , että turvallisinta oli tulla tänne. Tunsin kuinka puna kohosi kasvoilleni.
- Ymmärrän, minulla on vielä tunti töitä sillä olen ollut ylitöissä, joten jos haluat voit odottaa niin tulen saattamaan sinut kotiin?
- Olisin tosi kiitollinen jos viitsisit vaivautua näin tyhmän asian takia.
- Ei se ihan turha ole ja sinähän tässä vaarassa voi olla.
- Kiitos
Tunnin kuluttua lähdimme kaupasta, näkemättä jälkeäkään hopeasta BMW: eestä .
- Autoa ei näy tai en ainakaan nää kuvaukseesi sopivaa.
- Ei näykkään, mutta minusta tuntuu ettei se ole kaukana. Samassa kännykkäni alkoi soida.
- Mirkku.
- Minä saan sinut vielä, eikä poikaystäväsi voi sinua auttaa. Kuului puhelimesta vaimea ja pelottava ääni. Valahdin kalpeaksi ja rupesin vilkuilemaan ympärilleni hädissäni.
- Mirkku, mikä hätänä?
- Se on hän, kuiskasin hiljaa peittäen suuttimen. Riku nappasi puhelimeni.
- Kuka helvetti sinä oikein olet! Hän karjaisi puhelimeen ,että ihmiset lähistöllä kääntyivät katsomaan.
- Hän löi korvaan. Riku sanoi ojentaen puhelimen minulle.
- Meidän on jatkettava matkaa äkkiä, sillä hän on jossain täällä tiedän sen , tule. Sanoin napaten häntä hihasta.
Kiristimme tahtia ja olimme edenneet jo hyvän matkan, kun vilkaisin taaksemme.
- Riku hän on takanamme, meidän on mentävä nopeammin.
- Se kääntyi tuosta kulmasta pois , meidän on juostava ennen kuin hän kerkeää kiertämään toista reittiä. Juoksimme minkä pääsimme ja yhtä tietä vaille meille menevän tien näin auton kaartavan kaukaisuudesta meitä kohti.
- Meidän on mentävä oikotietä Riku, sillä hän tulee tuolta. Lähdimme juoksemaan tietä alas kohti pientä niittyä , joka johti pieneen metsän länttiin. Pääsimme metsikköön puiden ja puskien suojaan katsomaan seurasiko auto meitä. Kyyhötimme hengästyneinä puskan takana , kun huomasimme hopeisen auton nokan niityn toisella puolella olevan aidan takaa. Mies nousi autosta ja käveli auton etuosaan katsellen ympärilleen ,emme nähneet kasvoja matka oli liian suuri. Mies kääntyi kannoillaan mennäkseen takaisin autoon kun nykäisin Rikua hihasta viittoen tulemaan perässä.
- Moi Mirkku, vihdoinkin luulin jo että myöhästyt.
- Heippa, kesti hiukan kun en löytänyt minun takkia.
- Ei tuo mitään , mutta käydään kaupassa sillä haluun jotain syömistä mukaan.
- Okei , pidetään kiirettä sillä ollaan muuten myöhässä.
Lähdimme kävelemään kohti kauppoja jotka sijaitsivat vähän matkan päästä teatteria.
Menna lipui suoraan karkki hyllylle kun minua taasen houkutti suolakeksit. Kiersin nurkan taakse murohyllyltä , jolloin satuin törmäämään hyllyjä täyttäneeseen poikaan. Tee rasiat levisivät pitkin lattioita ryminällä.
- Olen kauhean pahoillani , en nähnyt! Sanoin nolona ,kumartuen keräämään rasioita vilkaisematta työntekijään. Tartuin viimeiseen rasiaan yhtä aikaa pojan kanssa ja se oli toisaalta ensimmäinen kerta kun vilkaisin edes häneen törmäyksen jälkeen. Katsoin häntä ja hymyilin hiukan nolona.
- Ei se haittaa , apulainen sanoi virnistäen.
- Mirkku siellähän sä oot tule jo myöhästytään kohta. Menna sinkosi paikalle ja
tarrasi takkini hihasta kiskoen minua kohti kassaa. Kompastelin ylös Mennan matkaan vilkaisten taakseni ennen kuin katosin nurkan taakse raahattuna, näin kuinka apulainen hymyili katsoen peräämme. Maksoimme ostokset ja kiiruhdimme ylös mäkeä joka johti elokuvateatteriin. Saavuimme viimetingassa ,sillä viimeiset ihmiset astuivat juuri sisään kun ravasimme hengästyneinä paikalle ojentaen liput vartijalle. Löysimme paikkamme nopeasti ja juuri sopivasti istuaksemme ja nauttiaksemme elokuvasta.
Kolme tuntia vierähti nopeasti , kun elokuva loppui ja olimme lähdössä viimeisten joukossa ulos.
- Voi hitto, sähähdin kun kaulakoruni irtosi jonnekin lattialle.
- Mikä on Mirkku?
- Mun kaulakoru tippui jonnekin, mee sää vaan voi olla että tässä kestää.
- OK nähdään sitten koulussa
- Joo moi, sanoin huitaisten kättäni epämääräisesti ilmaan hyvästiksi.
Kolusin kaksi penkki riviä alaspäin ennen kuin löysin kaulaketjuni.
- Siellähän sinä olet, nostin korun penkin alta ja katsoin ettei se ollut rikki. En löytänyt mitään ihmeellistä joten laitoin sen takaisin kaulaani suunnistaen ulos takaisin aulaan. Paikalla ei ollut enää ketään tai ainakin luulin kunnes kuulin askelten kantautuvan kohti minua rappusista. En ehtinyt edes kääntymään huomatessani olevani kumottuna maahan. Tunsin kirpaisevaa kipua miehen potkaistessa minua kylkeen. Huusin kivusta ja käperryin sykkyrään lattialle, huomasin miehen valmistautuvan uuteen potkuun. Olin peloissani , mutta siitä huolimatta potkaisin miestä jalkaan täydellä voimalla. Mies parkaisi kivusta ja horjahti taakse päin, en jäänyt ottamaan selvää kuinka hänelle kävi vaan pinkaisin ulos. Yskin ja huohotin sillä en tuntunut saavan hetkeen hengitettyä, kompuroin minkä jaksoin eteenpäin , mutten päässyt pitkälle kun tunsin iskun selässäni. Rojahdin maahan tapellen tajuttomuutta vastaan jonka kipu aiheutti. Yritin raahautua läheiselle pyörätelineelle. Kuulin kuinka mies hengitti ja käveli takanani, tunsin kuinka hän valmistautui uuteen iskuun , mutta hänelle yllätykseksi vierähdin oikealle ja nousin salamana ylös kivusta välittämättä potkaisten arkaan paikkaan ja kumauttaen selkään. Kuulin kuinka mies parkaisi kivusta vajoten maahan. Hetkeäkään hukkaamatta lähdin kompuroimaan eteenpäin alas pimeää tietä alaspäin minkä kipu salli. Juoksin kohti kauppa minkä valot paloivat kirkkaina, en pystynyt huutamaan joten juoksin minkä pystyin alas nurmi kenttää jonka yli oikaisin. Kuulin kaukaisuudesta miehen kiroilun ja askelten jotka lähenivät huimaa vauhtia minua kohti. Edessäni oli pieni mäki jonka yritin mennä varovasti, mutta kipu teki senkin mahdottomaksi ja vierähdin alas kovalle asfaltille . Kokosin voimiani ja vilkaisin taakseni . Mäen päällä vain muutaman metrin päässä seisoi hahmo raskaasti hengittäen. En pystynyt näkemään hänen kasvojaan sillä takana olevat valot tummensi ne. Hetkeäkään enää odottamatta nousin ylös ja lähdin juoksemaan kohti kauppaa minkä pääsin. Takanani kuulin kuinka hahmo yhdellä loikalla hyppäsi alas kielekkeeltä lähtien juoksemaan perääni. Ylitin autotien päästen nurmikentälle, kun tunsin kuinka miehen käsi nappasi olkapäästäni kiinni. Väistin kättä vasemmalle ja mäjäytin miestä kasvoille jatkaen matkaani. Pääsin vihdoinkin kaupan sisälle kompuroiden . Myyjä katsoi minua kummastuneena, olinhan sentään kauheassa kunnossa vaatteet likaisina ja repeytyneenä paikka paikoin. Tunsin kuinka kipu otti vallan ja rojahdin lattialle puoli tajuttomana. Ajattelin olevani turvassa kun kuulin askelia takanani, mies oli seurannut minua sisälle ja yritti vielä kiskoa minua mukaansa olkapäästäni. Tässä vaiheessa kassalla ollut nainen oli jo kutsunut avukseen nuoren apulaisensa. Poika juoksi ulos miehen perässä , mutta ulkona ei ollut ristinsielua . Mies oli kadonnut kuin ilmaan.
Tullessani tajuihin näin valoa vasten miehen hahmon ilman, että näin kasvoja. Säikähdin ja peräännyin minkä pystyin kaapin tullessa vastaan , kun näköni hiukan parannuin huomasin sen olevan se sama kauppa apulainen johon olin aiemmin törmännyt.
- Missä minä olen?
- Olet turvassa täällä kaupassa, oletko kunnossa ja kuka se mies oli? Nainen kyseli minkä ehti.
- Minä en tiedä, sanoin täristen kun yritin nousta ylös.
- Se on parasta ,että sinä menet sairaalaan.
- Minun täytyy soittaa kotiin, vastustelin nojaten kipeään käteeni älähtäen kivusta.
- Kyllä minä soitan äidillesi mutta sinä menet sairaalaan ja sinä voit mennä mukaan. Nainen sanoi vilkaisten poikaan. Lähdimme kävelemään alas mäkeä kohti sairaalaa .
- Et tiedä siis kuka se tyyppi oli? Poika kysy rikkoen hiljaisuuden.
- Kuten sanoin , en, enkä tiedä minkä hän halusi vahingoittaa minua.
- Luulen ettei sinun tarvitse pelätä enää hän on jo kaukana täältä, siis jos ymmärtää oman etunsa. Ohitimme parhaillaan sairaala , kun vilkaisin apteekin nurkalle ja olin näkevinäni hahmon, ajattelin mieleni tekevän tepposia enkä maininnut asiasta ,mutta kehotin kiristämään vauhtia. Pitkän matkaa käveltyämme olimme pienen niityn kohdalla kun kuulimme risahduksen pusikosta. Kumpikin pysähdyimme ja vilkuilimme ympärillemme näkemättä mitään. Otimme pienen matkan juosten minkä kykenin kunnes en enää kyennyt noin parikymmentä metriä ovesta. Vaihdettuamme taas rivakkaan kävelyyn kuulimme nopeasti lähestyviä askelia. Käännyimme katsomaan ja näimme nuoren miehen hahmon joka lähestyi hitaasti mutta uhmakkaasti kohti.
- Mene sisälle niin nopeasti kuin pääset sisälle ja pyydä apua pidättelen häntä, poika sanoi päästäen irti kädestäni. Lähdin kompuroimaan kohti ovea jättäen hänet yksin miehen armoille. Ei kestänyt edes sekuntiakaan miehen sysätä poika edestään yhdellä voimakkaalla tuuppauksella. Ei hetkeäkään kun mies oli jo kimpussani potkaisten jalat altani tarttuen kiinni kädestäni. Tuska tunkeutui kädestä kaikkialle, parahdin ilmaan tuskan huudon ja huusin myös apua , mutta se ei kuulunut auttaville korville. Äkkiä tunsin kivun loppuvan kuin seinään kädestäni, mies oli päästänyt irti. Katsoin peloissani taakseni, nähden puuta pitelevän pojan ja uhriksi jääneen miehen makaavan maassa tiedottomana. Poika viskaisi puun palan pois ja auttoi minut ylös vieden sisälle. Viimeinen asia , jonka pystyin muistamaan oli kun poika pyysi apua minulle ja miestä varten silloin pimeni. Poika ja lääkärit menivät ulos, nähden ainoastaan puun paikalta , jossa piti olla mies tajuttomana , jota ei ollut missään.
Avasin silmäni heräten kirkkaassa sairaalan huoneessa äitini vierelläni.
- Voi kulta oletko kunnossa, tulin heti kun kuulin sinun olevan sairaalassa.
- Olen hengissä, mutta mitä kello on?
- Se on kaksitoista, olet ollut tajuton koko yön.
- Se mies saatiinko hänet eilen kiinni ?
- Ei hän oli kadonnut, mutta poliisi on täysillä etsimässä. Menen nyt soittamaan kouluun etten tule ja…
- Ei, et jää pois takiani olethan sentään rehtori. Ja sillä selvä, eikä minulle voi tapahtua mitään kaikkien ihmisten keskellä. Ja en usko, että se mies olisi niin tyhmä ja tulisi tänne vai?
- No niin, äh hyvä on , mutta lepää sitten paljon tulen sitten kun pääsen töistä. Hän nousi ja suuteli otsaani ja lähti. Katsoin hetken ympärilleni ja nukahdin uudelleen.
Nukuin pitkän tovin kun havahduin oven koputukseen.
- Sisään! Kähisin unen pöpperöisellä äänellä.
- Hei! Tulin tarkistamaan , että olet kunnossa . Kuulin pojan äänen sanovan oven takaa kurkistaessa ja astuessa sisään.
- No pari mustelmaa ja pari katkennutta kylkiluuta , että ihan hyvin tässä menee.
- Mutta olen iloinen , että tulit sillä saanpahan kiittää sinua , sillä en tiedä olisinko tässä ilman sinua.
- Eipä tuossa mitään kiittelemistä ole, sillä uskon et olisit tehny saman mikäli roolit olisi ollu toisin. Siinä toin hiukan huoneeseen piristystä. Hän sanoi ja otti selkänsä takaa punaisen neilikan ja asetti sen maljakkoon viereiselle pöydälle muitten sekaan, joita en olut huomannut.
- Kiitos, se on kaunis kaikista. Sanoin hymyillen vilkaisten poikaan.
- Nimeni on muuten sitten Riku
- Mirka ja kiitos.
- Ei mitään , mutta pitää mennä takaisin paiskimaan töitä sillä livahdin tänne ruoka tauolla ja olen jo hiukan myöhässä , mutta oli sen arvoista, koita jaksaa ja nähdään pian. Hän sanoi hymyillen hipaisten kättäni ja lähtien ulos ovesta. Käännyin kyljelleni , joka oli suuri virhe kivun muistuttaessa olemassaolostaan. Käännähdin takaisin selälleni ja yritin nukkua viimeiset kivut ja traumat pois.
Herätessäni taas tietämättä aikaa Riku istui jo vierelläni odotellen heräämistäni.
- Päiviä unikeko, kello on jo lähemmäs kahdeksan.
- Päiviä itsellesi muukalainen, sanoin yrittäen nousta istumaan.
- Ai samperin per…
- Älä liiku ettet pahenna tilaasi.
- En usko pahentavan tilaani sen pahemmin mitä se tyyppi olisi tehnyt minulle ellet sinä olisi ollut paikalla silloin. Onko poliisi vieläkään löytänyt häntä?
- Ei , mutta en usko hänen olevan enää näillä seuduilla.
- Samaa sanoit eilen, mutta uskon että olet nyt oikeassa.
- Ai mistä. Kuului minun äitini ihmettelevä ääni ja epäilevä katse ovelta.
- Hei, äiti tässä on Riku , jonka ansiosta olen ehjin nahoin täällä.
- Olen valtavan iloinen saadessani nähdä sinut ja kiittää Mirkan pelastamisesta.
- Eipä tuossa mitään ilo oli minun. Hän hymyili ja vilkaisi minuun.
- Anteeksi, mutta minun on pyydettävä teitä lähtemään lääkäri aloittaa kierrostaan ja vierailuaika loppui puolisen tuntia sitten. Kuului hoitajan ääni ovelta osoittaen vierailleni ovea.
- No minun on muutenkin lähdettävä , että kerkeän vikaan linkkiin pois täältä. Nähdään Mirka.
- Minäkin menen nähdään huomenissa kulta.
- Heippa Riku j hei äiti. Huikkasin ennen oven sulkeutumista.
Pääsin pois sairaalasta pian sen jälkeen ja parin päivän jälkeen palasin kouluun.
- Kivaa kun sä oot taas koulussa , mua alkoi kyllästyttää noi Mintun ja Katin jutut. Ja muutenkin täällä on puhuttu siitä sun jutusta paljon.
- Joo, olen kyllä huomannut sen , kun kaikki tuijottaa ja supisee mun selän takana ihan kuin ei enne ihmistä olisi nähnyt.
- Eikö ne oo saanut sitä vielä kiinni?
- Ei vaikka he parhaansa sanovat tekevänsä, kuten aina tämmöisissä jutuissa. Alkaa reportteritkin ottaa päähän kun ne pyörii aina ympärillä kyselemässä. Hei, Menna eikö toi ole se sun tuttusi, mitä sen päälle on käynyt?
- Ai, Markko. En oikeastaan tiedä se puhui jotain tappelusta tai siihen suuntaan.
Kylmät väreet kulkivat lävitseni katsellessani toisessa jonossa seisovaa Markoa , jonka takaraivossa oli siisti laastarissa . Se oli juuri sopivalla kohdalla jos olisi kaatunut johonkin vaikka tuoliin. Samassa aivan kuin hän olisi tiennyt minun katsovan ja ajattelevan häntä, hän käänsi katseensa suoraan minuun ja hymyillen jotenkin ivallisesti. Hätkähdin niin pahasti, että yritin kääntyä nopeasti poispäin tiputtaen lasini. Eräs mies opettaja oli kumminkin arvioinut tapahtuman ja kerkesi nappaamaan lasin ennen lattiaa.
- Varo vähän , ettet satuta itseäsi! Mies tokaisi ojentaen lasin minulle. Katsoin hetken opettajaa , jota en ennen ollut nähnyt. Hän oli pitkä ja silmälasipäinen, jolla oli lyhyet pystyssä olevat ruskeat hiukset ja syvän sinisen väriset silmät, jotka vangitsivat minut.
- Mirka hei huomio, mene eteenpäin jono pysähtyy. Menna sanoi herättäen minut tönäisyllään. Menin jonossa eteenpäin, mutta vilkaisin vielä opettajaa, joka katosi opettajan huoneeseen, sekä Markoa, joka virnuili toiselta puolen salia.
Koulu loppui pian ja suuntasin ulos luokasta ensimmäisenä. Kun tulin koulun ulkopuolelle , jouduin keskelle oppilaitten virtaa. Kävelin virran mukana penkoen samalla laukkuani etsien minun kännykkääni. Käteni osui paperilappuun, jonka vedin ulos.
Saan sinut vielä, eikä kukaan voi auttaa sinua.
Katsoin lappua ja sitten ympärilleni. Miten lappu oli joutunut laukkuuni sillä tunnin aikana se ei vielä ollut siellä. En nähnyt muuta kuin tuttujen oppilaitten kasvoja en ainoankaan epäluotettavan ja tuntemattoman. Jatkoin kulkua portille kunnes huomasin tuntemattoman auton, hopean BMW: een tummennetuilla laseilla, joka oli pysäköity siihen edustalle. Mietin hetken ja päätin varmuudeksi mennä toista kautta. Joutuisin menemään koulun läpi tarkoittaen myös sitä , että menisin sieltä jossa törmäsin ensimmäisen kerran siihen mieheen. Nousin portaat hitaasti, välähdykset palasivat mieleeni siitä illasta ja sai kivun tykyttämään luissani.
Kiersin koulun vierustaa pitkin koulun etu osaan , josta kävelytie vei kaupoille ja alas ohi koulun porttien. Kurkistin koulun nurkalta näkyisikö autoa enää, mutta se oli poissa. Kääntyessäni pari tuntemaani oppilasta katsoi minua ihmetellen ,kun kurkistelin nurkalta kun jänis konsanaan. Nolostuin hiukan ja lähdin kävelemään kohti kauppoja varmuuden vuoksi , jos auto olisi lähistöllä. Laskeuduin alas mäkeä, kun näin auton kaartavan jostakin mutkasta minuun suuntaan. Se tuli melkoisella vauhdilla , mutta hidasti vauhtiaan vähän matkan päästä ylitys tietä. Huomasin pari luokkatoveriani ja päätin liittäytyä heidän seuraan. Ylittäessämme tietä auto oli lähinnä, joten yritin nähdä kuskin kasvoja , mutta turhaan sillä tummennettu lasi esti sen. Erosin porukasta , nähden kuinka auto koukkaisi takaisin kauppojen pihaan jonkin matkan päästä. Laitoin vauhtia ja livahdin kaupan sisälle.
Kassalla istui nainen, jonka tunnistin sen illan kassahoitajaksi kun päädyin sairaalaan.
- Hei Mirka olet näköjään päässyt pois sairaalasta, tai no oikeastaan kuulin siitä jo.
- Kyllä ja sieltä pääsin jo kouluun ikävä kyllä. Sanoin hymyillen.
- Etsit varmaan Rikua? Hän on jossain tuolla täyttelemässä hyllyjä. Nyökkäsin kiitokseksi ja lähdin suunnistamaan naisen osoittamaa suuntaan. Kaartelin hyllyjen välissä, mutten tuntunut löytävän häntä , kunnes.
- Terve.
- Hui, hiivatti. Kiljaisin ja käännyin
- Ai, niin unohdin, anteeksi oletko ok?
- Kyllä, mutta jätä säikyttely sain melkein sydärin.
- Mitäs sinä täällä touhuat?
- No tuota… luulen , että se mies seuraa minua
- Mitä oletko varma? Seurasiko hän sinua tänne?
- En, mutta jokin auto minua ainakin seuraa. Enkä näe kuskin kasvoja sillä lasit ovat tummennetut. Ja ajattelin , että turvallisinta oli tulla tänne. Tunsin kuinka puna kohosi kasvoilleni.
- Ymmärrän, minulla on vielä tunti töitä sillä olen ollut ylitöissä, joten jos haluat voit odottaa niin tulen saattamaan sinut kotiin?
- Olisin tosi kiitollinen jos viitsisit vaivautua näin tyhmän asian takia.
- Ei se ihan turha ole ja sinähän tässä vaarassa voi olla.
- Kiitos
Tunnin kuluttua lähdimme kaupasta, näkemättä jälkeäkään hopeasta BMW: eestä .
- Autoa ei näy tai en ainakaan nää kuvaukseesi sopivaa.
- Ei näykkään, mutta minusta tuntuu ettei se ole kaukana. Samassa kännykkäni alkoi soida.
- Mirkku.
- Minä saan sinut vielä, eikä poikaystäväsi voi sinua auttaa. Kuului puhelimesta vaimea ja pelottava ääni. Valahdin kalpeaksi ja rupesin vilkuilemaan ympärilleni hädissäni.
- Mirkku, mikä hätänä?
- Se on hän, kuiskasin hiljaa peittäen suuttimen. Riku nappasi puhelimeni.
- Kuka helvetti sinä oikein olet! Hän karjaisi puhelimeen ,että ihmiset lähistöllä kääntyivät katsomaan.
- Hän löi korvaan. Riku sanoi ojentaen puhelimen minulle.
- Meidän on jatkettava matkaa äkkiä, sillä hän on jossain täällä tiedän sen , tule. Sanoin napaten häntä hihasta.
Kiristimme tahtia ja olimme edenneet jo hyvän matkan, kun vilkaisin taaksemme.
- Riku hän on takanamme, meidän on mentävä nopeammin.
- Se kääntyi tuosta kulmasta pois , meidän on juostava ennen kuin hän kerkeää kiertämään toista reittiä. Juoksimme minkä pääsimme ja yhtä tietä vaille meille menevän tien näin auton kaartavan kaukaisuudesta meitä kohti.
- Meidän on mentävä oikotietä Riku, sillä hän tulee tuolta. Lähdimme juoksemaan tietä alas kohti pientä niittyä , joka johti pieneen metsän länttiin. Pääsimme metsikköön puiden ja puskien suojaan katsomaan seurasiko auto meitä. Kyyhötimme hengästyneinä puskan takana , kun huomasimme hopeisen auton nokan niityn toisella puolella olevan aidan takaa. Mies nousi autosta ja käveli auton etuosaan katsellen ympärilleen ,emme nähneet kasvoja matka oli liian suuri. Mies kääntyi kannoillaan mennäkseen takaisin autoon kun nykäisin Rikua hihasta viittoen tulemaan perässä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ootko sä tosissas eläny näin paljon? Vai onko sulla mieletön mielikuvitus ja loistava pää ja mieli, kun sä tajuut asioita niin hyvin? Mieletöntä. Mutta jos oot yksinäinen, lonely, pliis, don`t be that anymore. I can be a friend for you, can I, may I?
Olen vasta 15, mutta mielikuvitusta riittää. Tarinat kyllä keksin ihan omasta päästäni mutta olen sekoittanut niihin omasta elämästäni henkilöitä, paikkoja tai tapahtumia eli hitunen niistä voi tosi elämästä löytyä