Särkänniemi-boikotti

Minna_07

Olimme pitkästa aikaa perheen ja tuttavien kanssa Särkänniemessä 8.7. Miten voi niin mukava paikka muuttua muutamassa vuodessa turhimmaksi/ ankeimmaksi/ kalleimmaksi paikaksi, missä olen koskaan käynyt. Ei voi ostaa laiteranneketta, vaan kävijä pakotetaan ostamaan lippu, jolla pääsee kaikkiin Särkänniemen kohteisiin hintaan 29 euroa. Mutta mitäpä jos ei ole mielenkiintoa muualle kuin huvipuistoon. Siinäpä sitten itket ja maksat kiltisti.
Hinnoista ja koko Särkänniemen ankeudesta suivaantuneina teimme pienen tarkistuskierroksen alueelle: A) Ennen niin viihtyisä eläinpuisto oli ankea hiekka-alue, jossa kolmannes paikoista oli tyhjillään ja eläimet kyhjöttivät aitauksissa, joissa ei ollut muuta kuin hiekkaa tai kalliota; kahvilan penkit olivat saastaiset eikä pöydille viitsinyt kahvimukiaan laskea. B) Planetaarion esitys oli hyvä, mutta sen pilasivat täysin ajastaan jäljessä olevat laitteet; koko esitys oli tummaa tuhrua, kun laitteissa ei ollut tarpeeksi valotehoa. C) Delfinaarion jono ulottui Näsinneulan oville saakka, joten sen jätimme suosiolla väliin. D) Mainostettu trooppinen myrsky Akvaariossa oli todellakin sitä; valoja himmennettiin ja yhden akvaarion päälle satoi, ukkonen jylisi kaiuttimista (huonoista) ja strobovalot vilkkuivat. E) Huvipuiston Pelle-pizzeria, jossa kävimme syömässä, oli todella likainen; pöydät ja erityisesti penkit pyyhkimättä. Jos peruspizza lähtee tuollaisessa paikassa 8,90 eurolla, antaisivat edes omat rätit, joilla voisi paikkansa pyyhkiä. F) Kuka neropatti keksi, että laitetaan alueelle vain yksi (?!?!) pankkiautomaatti ja sekin Näsinneulan aluaan, niin ihmisillä on mahdollisimman pitkä matka kävellä nostamaan rahaa (no, säästyi ainakin, kun ei kuumuudessa jaksanut kiivetä ylämäkeen).

Eli meilä oli ihan mukava päivä...kaksi vuotta mietittiin, että pitäisi mennä käymään ja nyt voimme todeta, että emme tule enää koskaan vierailemaan Särkänniemessä; emmekä muuten ole ainoat!

9

3407

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sesonki

      Heinäkuussa ja jos aurinko räkittää, niin Lintisillä ja Särkänniemessä on ruuhkaa ja aika menee laitteisiin ja esityksiin jonottaessa (aurinkon porottaessa). Meillä homma on ratkaistu menemällä Powerparkkiin tai Puuhamaahan. Sen minkä ajoajassa häviää, niin "voittaa" muutoin paikan päällä.

      • ei ruuhkia

        Voit ostaa vaan sen verran lippuja kuin tarvitset. Alueelle pääsy ei maksa mitään.


    • tykkimäellä

      Monta vuotta olemme käyneet joka kesä tykkimäellä.
      Siellä ei jonoja ole ollut ikinä.
      Ruoka on myös ihan kelvollista...
      Ihanteellisin huvipuisto suomessa.

    • systeemi on semmoinen kuin europa parkissa ja heide parkissa ja tampassa oli:kaikki maksaa sisäänpääsyportilla summan jolla voi käyttää laitteita rajattomasti.ei tarvii missään laittessa laitteen käyttäjän kytätä onko ranneketa vai ei.säästyy aikaa!

    • Linnanmäki :(

      Ihan sama juttu Linnanmäellä. Hirveet hinnat vanhoista vekottimista.
      Ja safkasta.
      ei mennä, ei.
      Ei ikinä

      • €rkki

        Käytiinsärkänniemen PELLE-pitseeriassa ja oli todella nimensä mukainen. Pakastepitsaa buffetista hintaan 15€! Oli pahaa ja kallista. Lokinpaskaa pöydillä.


    • Anonyymi

      Henkilökunta ja etenkin johto on epäpätevää ja ylimielistä. Myös tyhmät nuoret jotka hakevat kesätöihin tuonne luulevat että paskalla palkalla on fantsua pyörittää laitteita kello ympäri ja kuunnella ihmisten kiljuntaa.

      • Anonyymi

        Ihan mielenkiinnosta, millä tavalla johto on ylimielistä? Mitä tyhmää on olla töissä huvipuistossa?


    • Anonyymi

      Voiko sanoa, että Kummelin Varikset sketsissä kirjastotädistä tuli lentävän maton vanki kun varikset jättivät hänet sinne?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      352
      1051
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      71
      728
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      37
      656
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      41
      578
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      40
      545
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      320
      496
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      75
      461
    9. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      459
    10. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      451
    Aihe