Minkäikäisenä olisi kaikkein paras ilmoittautua trans-tutkimuksiin? Katsovatko lääkärit nenänvarttansa jos 20-vuotias menee kysymään lähetettä? Minkäikäisenä itse uskaltauduit hoitoihin?
Kaikenlaista keskustelua asiaan koskien voi pistää tänne.
Kaikenlaista keskustelua asiaan koskien voi pistää tänne.
Vastaukset 47
Vanhimmat
on 25-35 v. Silloin on jo riittävä määrä elämänkokemusta ja ammatti sekä työpaikka hankittu. Mutta jos katsot kaksikymppisenä olevasi riittävän valmis ja henkisesti sekä sosiaalisesti kypsä tähän juttuun, niin go for it. Itse olin 24 kun ensimmäisen kerran hain apua.
luultavasti minut kyllä mestataan vielä, mutta minusta ei ole olemassa sopivaa ikää..
terapeuttiseen hoitoon hakeutumiseen ei ikää kysytä ja mun mielestä pää on helpompi ja halvempi korjata kuin ruumis. Lopun ikää lääkkeiden syönti ihmisten halveksunta ja minkä fornevernou hiukan leimaavasti sanoi mustalaisten kiusaamana metrossa nää on niitä asioita jotka pitää laittaa vaaka kuppiin. Tuo maininta että mustalaisten rinkiin kiusattavaksi voi kyllä muuttaa että ihmisten koska yhtä ihmis ryhmää rodun perusteella ei saa leimata. Seksuaalivahemmistöläisyys muuten romaneissa on tabu ja kulttuurista johtuen poikkeavia on erittäin harvoin
Sinä se sitten jaksat lässyttää tuosta terapiasta. Kylmä tosiasia on, että mikään terapia ei kykene korjaamaan somaattista vikaa aivojen fyysisessä rakenteessa.
Transseksuaalisuuteen nimittäin sattumoisin liittyy poikkeava aivojen rakenne BSTc:ssä. http://jcem.endojournals.org/cgi/content/full/85/5/2034. Siinä sinulle. Jos nyt lakkaisit lässyttämästä siitä terapiasta, sillä sitä kokeiltiin kolme vuosikymmentä eikä toiminut. Kai tässä nyt jokainen olisi mennyt terapiaan jos se tuottaisi tämän riesan hoidossa tuloksia.
Et varmaan itse tajua, miten typerältä kuulostat ja miten turhauttava tapaus olet. Paljonko saat provikkaa shrinkiltäsi?
Ei mestata. Tuo vastaus oli ihan hyvä. Vaikka sanoin, että omasta mielestäni 25-35 on optimaalinen haarukka, silti jokainen etenee omaan tahtiinsa ja tietää itse, mikä itselleen on oikein.
Täällä yleisössä pesiviä fasisteja varmaan miellyttää, että on olemassa päähänpotkittavia / potkittuja transsukupuolisia. On totta että moni syrjäytyy ja on toimeentulotuella.
Mutta eivät kaikki. On myös transsukupuolisia, jotka pärjäävät olosuhteisiinsa nähden kivasti. He ovat rasistifasistien kauhistus.
Tämä vaiva ei kysy ikää eikä sosiaalista taustaa. Itse lähdin pakosta liikkeelle 40-vuotiaana. Vaihtoehtoja ei ollut.
Syrjäytymistäkin varmasti pyritään välttämään, mutta esim. julkisissa toimissa tarjolla on alistavia työtehtäviä taikka mieleterveydenhoitoa, jolla ei ole pätevyyttä taikka taitoa hoitaa trans-sukupuolisuutta. Joillakin on vain liian vaikeata nostaa kissa pöydälle ja sanoa, että mielestäni olet tämänkaltainen ihminen ja että on olemassa hoitoja tarjolla. Käytännössä jopa niissä tapauksissa kun ongelmat ovat jo pahat, niin alsutava ohje tk:sta on, että haluamme teettää itse sinulle 6kk kestävän kokonaisvaltaisen psykiatrisen tutkimuksen = jälleen 6kk viemäristä alas jos ja kun kyse todellakin on trans-sukupuolisuudesta ja kai he sitten kertovat jos se ongelma on jokin muu heidän mielestä.
Jos terveyskeskuslääkäri passittaa tutkimuksiin omalle psykiatrille, pitää puhaltaa heti peli poikki, siihen ei saa alistua ellei itse koe sitä tarpeelliseksi. Ei ole mikään pakko mennä sinne terkkarin psykiatrille, vaan menee yksityislääkärille ja pyytää uuden lähetteen. Jääköön terkkari ihmettelemään mihin se potilas katosi.
Itse olen lähtenyt tutkimuksiin aivan liian vanhana, mutta sekään ei ole este hoidoille. Hormonien vaikutus ei ole enää niin hyvä ja on ehtinyt kärsiä liian kauan väärässä sukupuolessa. Hyvin olen kahlannut hoitojärjestelmässä eteenpäin, jopa niin nopeasti kuin se vain on mahdollista. Ehkä tuo tosiaan pitkä miettimisaika on valmistanut prosessiin perusteellisesti.
Teoreettinen minimi-ikä on noin 17 vuotta, koska hoitoja saa antaa vasta 18 vuotiaalle. Tutkimukset voidaan kyllä aloittaa aikaisemmin. Mutta käytännössä kannattaa odottaa muutama vuosi jotta elämä löytää oikeat uomansa ja itsekin on varma asiastaan. Luulisin että 20-30 ikä olisi melko hyvä haarukka, mutta kaksinkertainenkaan ikä ei ole este, se on todettu käytännössä.
Minä olen 30 ja ripaus ja miettynyt asiaa 10-vuotta ja vakavemmin 6-vuotta. N. 6-vuotta sitten olin yhteydessä jo ensimmäisiä kertoja ttp:seen. Tuolloin asia ja jaarittelun tasolle, olihan elämässäni muutakin esim. valtava määrä häiriötekijöitä. Häiriötekijöitä mm. yksityisen eläkeläispsykiatrin ahdistelu ja siitä palautuminen on kestänyt tähän päivään asti. Tämän jälkeen vastaus on aina sama menen mihin tahansa viranomaiseen, että mene mielenterveystoimistoon ja kun ongelmani ei heille näillänäkymin kuulu laisinkaan, enkä ennen näiden palstojen ja transtukisivujen perinpohjaista tutkintaa ole itsekkään ollut riittävän perillä asioistani, niin ikää ja aikaa on palanut ja kärsimys jatkunut. Toivottavasti saan lopun ongelmilleni. Tämän vuoksi itse ainakin haluaisin korostaa, että niidenkin ihmisten kohdalla ku nei olla aivan varmoja, eikä diagnoosiakaan vielä ole, niin eikö heitä voisi kohdella hieman asiallisemmin. Pitääkö kaikkien aina kärsiä niin kovasti?
Olen kysynyt jo aijemmin, mutta vanhanako pääsit hoitoon?
Kerroit aloittaneesi ns. rlt:n jo varhaisessa vaiheessa, niin miten sen käytännössä toteutit. Käytit siis naisten vaatteita, meikkasit ja käyttäydyit naisille ominaiseen tapaan, mutta pyritkö jäljittelemään naista esim. tekorinnoilla vai riittikö sinulle esim. kesällä t-paita, shortsit ja tennarit ja meikit vai???
Myönnettäköön nyt että lähdin perhesyiden vuoksi tutkimuksiin tosiaan vanhana, olin juuri täyttänyt 57. Naiseksi olin tuntenut itseni jo vuosikymmeniä, mutta kun alussa ei saanut minkäännäköisiä hoitoja ja myöhemmin perhesyyt esti sen, niin asia lykkääntyi liikaakin. En ilmeisesti ole vanhin tukimuksiin lähtenyt, mutta taidan olla vanhimmasta päästä Suomessa koko hoitojärjestelmän läpikäyvä.
Tämä ikäni oli etu naisen elämään siirtymisessä. Tämänikäiset luomunaisetkaan eivät enää ole missiluokkaa, joten sulauduin hyvin joukkoon. Toisaalta olen perinyt kasvonpiirteitäni ja ruumiinmuotoja aika paljon äidiltäni.
Olin jo n. vuoden käyttänyt naisten vaatteita, joskin androgyynisen tyylisiä, joista ei välttämättä huomannut niiden olevan naisten vaatteita. Tuosta täyspäiväisyydestä aloittaen aloin elämään kokonaan naisena ja vasta sen jälkeen olin mm. töissä joskus hameessakin. Alkuvaiheessa muutos perustui kosmeettisiin keinoihin, meikkaukseen kampaukseen ym. Muutos oli niin suuri, ettei minut viimeksi miehenä tavanneet enää tunteneet. Naisten tapoja en ole erityisemmin opetellut, ne taitavat olla minulla geeneissä, koska nyt moni sanoo minun toimivan ja puhuvan naisellisesti. Alussa jouduin käyttämään täytettä rintsikoissa, ei kuitenkaan paljon koska varauduin tulevaan tilanteeseen että rinnat kasvavat hitaasti. Rinnat olivat ehkä sellainen osoitus töissäkin että työtoverit muistivat että olenkin nyt nainen. Vielä nykyisinkin joudun käyttämään tuollaisia geelirintsikoita, koska rinnat on iän ja geenien takia kasvanut huonosti. Näillä saan noin yhden kuppikoon lisää. Muuten en rintsikoita tarvitsisi koska rinnat ovat erittäin kiinteät, mutta jossain T-paidan tai kesämekon alla lähes näkymättömät (tai oikeastaa liiankin näkyvät, nännit näkyisivät erityisen selvästi). Hormonit ovat antaneet lisää naisellisia piirteitä erityisesti kasvoihin, joten meikkausta on voinut vähentää minimiin. Mielestäni olen naisellinen saunapuhtaanakin ja usein joudunkin kulkemaan sellaisena julkisestikin.
Mulla on tavoitteena niukkameikkinen suomalaisnaisten luonnontyyli. Mutta ennen HRT:tä se ei ollut mahdollista.
Laitan siksi seuraavat kuvalinkit
meikattuna 2004 (itämainen tanssi)
http://webzoom.freewebs.com/heli_h/kampaus.JPG
ilman meikkejä ja parran poistoa 2005
http://webzoom.freewebs.com/heli_h/perhekerhokevat2005.jpg
ilman meikkejä, HRT 7 kk, 7 parran polttoa
http://webzoom.freewebs.com/heli_h/potretti030706.jpg
HRT on tuonut vapauden tunteen, enää ei tarvitse niin tehdä sitä naisen ulkonäköä. Toki siinä on vielä paljon tekemistä, mutta niin HRT:kin toimii vielä. Käsittääkseni muutoksista ei ole tullut vielä puoliakaan.
Aloitin elämisen omana itsenäni 2005. Minua luultiin jopa muuksi kuin transsukupuoliseksi, koska olin aivan miehen näköisenä naisten vaatteissa. Jotenkin sitä vaan oli pakko.
En ole tuota aikaisemmin heilunut julkisesti naisten vaatteissa missään. Minun tapani purkaa sisälläni riehuvaa sp-taistelua oli lihoa järkyttävästi. Kun olin 160 kiloinen niin lääkäri sanoi minulla olevan aikaa tehdä päätöksiä enää 10 vuotta. Päättelin että joku syy täytyy olla lihomisessani. Hakeuduin transtutkimuksiin ja painoni alkoi laskea. Parhaimmillaan pudotin 53 kiloa, joista olen saanut 10 takaisin :)
tässä kuva minusta lihavana.
http://webzoom.freewebs.com/heli_h/michelinukko.JPG
Esitän kuvat rakentavasti, jotta täällä apua hakevat voisivat päätellä jotain hoitojen tehosta.
Heli
Valitettavasti hormonit ei tehoa kaikkiin yhtä hyvin, yksi kolmikymppinen ystäväni valittaa, ettei kahden vuoden kuurin jälkeen ole juuri mitään vaikutusta. Rinnat pitää kuulemma ostaa sitten jossain vaiheessa, kun ei itsestään kasva. Eikä muutkaan kropan mitat ole pahemmin muuttuneet. Tämä riski pitää tiedostaa lähtiessä hoitoihin.
missiä tule vaikka sitä on suvussa :)
...Mutta myös hoitamattomuudessa on riskinsä...
olen kuitenkin onnellisempi tällaisenakin kuin ilman hoitoja. Hormoneilla on ollut minulle suurempi vaikutus sisälle kuin ulos.
Ei minullakaan ole vielä tässä vaiheessa mitään missivartaloa syntynyt. Suurin ongelma on rinnat, koska minulla ei ole rinnoissa lainkaan rasvakudosta joten hormonit joutuvat sen sinne kokonaan keräämään ja se kestää kauan. Mutta äidilläkin oli nuorena pienet rinnat, joten siitä se. Yllättävintä on ollut se että näihin jäljellä oleviin miehisiin läskeihin on alkanut muotoutua selvä vyötärö ilman mitään jumppaa. Hoitohenkilöstö nimenomaan seuraa ainakin kaksi vuotta mitä hormonit vaikuttaa. Esimerkiksi vasta sen jälkeen aletaan arvostella rintojen kasvua. Mutta eihän kaikki luomunaisetkaan ole kurvikkaita ja joku nainen on minulle sanonut että ottaisi mieluummin minun kapean lantioni kuin omat läskinsä.
sen niin, että pikku hiljaa muutin tyyliä feminiinisempään suuntaan androgyynivaiheen kautta.
Pääsääntöisesti en meikkaa arkena. Mömmöt tekivät kasvoissa tehtävänsä, ja menen läpi ilman spakkeliakin. Meikkaaminen kuluttaa ja vanhentaa ihoa, ja tämänikäisenä siitä tulee jo pitää huolta.
Pukeutumisen salaisuus on siinä, ettei ylipukeudu. Alipukeutuminen taas saa aikaan kassialman vaikutelman. Pukeudu ikäiseksesi. Suomessa se on helppoa. Naisten farkut ja T-paita on aina varma valinta, mutta kannattaa kokeilla toki housupukuja, jakkuja, paitiksia jne. Bikinit, naruolkaintopit, napapaidat ja leningit ovat out. Siitä syystä, että ne kielivät ruumiinrakenteesta vähän turhan kovalla äänellä. Jollei sinulla ole sellovartalo, niin bikinien sijaan kannattaa käyttää kokouimapukua.
Eiköhän se min. ikä ole tuo 18, mutta tieteellinen totuus on se, että n. 25-vuotias voi henkisesti ja fyysisesti parhaiten, joten tuolloin moni on varmasti myös kiinnostunut enemälti asiasta. Mielestäni tärkeintä on, että pontentiaaliset halukkaat / oireilijat ovat itse tietoisia mahdollisuuksista ja että kaikki päätökset ovat 101% omia.
jotakin on vikaa tässä linjassa että jotakin aletaan tehdä vasta sitten kun on oikeastaan jo liian myöhäistä
Testosteroni on vaikuttanut liian kauan elimistöön
että liian nuorena aloittavalla harvoin on sitä viisautta, elämänkokemusta ja henkistä kypsyyttä, mitä tämä prosessi vaatii. (Ja ennenkaikkea rahaa.)
Siksi tuo oma optimihaarukkani 25-35. Kaksivitosella testosteroni pääsääntöisesti ei vielä ole tehnyt niin peruuttamattomia tuhoja, etteikö tilanne olisi vielä pelastettavissa. 35 jälkeen tilanne alkaa olla ulkonäöksellisesti jo huono, vaikka silloin elämänkokemusta onkin jo, samoin kuin useimmiten muita resursseja. Itse hain 24-vuotiaana ensimmäisen kerran apua tosissani. Mutta 16-kesäisenä olin aivan liian naiivi, epäkypsä ja kokematon - todennäköisesti silloin olisin päätynyt pikkurikolliseksi tai prostituoiduksi.
Tämä prosessi ei ole pelkkää ulkonäköä eikä elimistöä. Se on kokonaisvaltainen juttu, jossa sosiaalinen muutos ja yhteiskuntaan integroituminen naisena (tai miehenä) on pääasia, ja ulkonäkö vasta sekundaarisessa asemassa.
voitaisi estää testosteronin vaikutusta elimistöön jo 16 vuotiaalla
vaikka mieli muuttuu vanhempana niin mitään peruuttamatonta ei ole tehty
Jossain euroopassa tätä on ilmeisesti kokeiltu, blokataan hormonitoiminta. Suomessakin asiaa lienee jo ajateltu, mutta toteutukseen ei ole päästy. Luonnollista tietä tästä on saatu jotain kokemuksia, kun tyttöjen hormonitoiminnan käynnistyminen on viivästynyt esimerkiksi tehokkaan urheilutoiminnan vuoksi.
Tuo on periaatteessa mahdollista. Myös juridiikka antaa siitä myöten. Tällä kyettäisiin estämään puberteetin eteneminen, jos kyseessä on "todella" nuori tapaus. Tällöin, jos tutkimuksissa ilmenee, että kyse onkin jostakin muusta kuin Aidosta Asiasta (TM), silloin "suojalääkitys" voidaan lopettaa ja puberteetin antaa edetä omalla painollaan.
Mutta mitä teini-TSiin tulee, Jumala heitä auttakoon. Mitä nuorempana tämä riesa iskee, sitä intensiivisempi se yleensä silloin myös on. Itselläni oli kaksikymppisenä ihan riittävän vaikeaa - entä, jos minulle olisi iskenytkin viisitoistakesäisenä täysillä?
mutta onnistuin jotenkin kehittämään sublimoinnin ja sain tämän vängättyä fantasiatasolle. Silloin alkoi jakautumiseni tiedostamattomaan tyttöön ja tietoiseen ja neuroottiseen miesrooliin.
tässä kuva musta 15-kesäisenä. Onko siinä tyttö vai poika mielestänne? Kuva on ihan tavallisesta potretista, jossa on perheemme ja perhetuttuja.
http://webzoom.freewebs.com/heli_h/kesa79.jpg
Valokuvista, niin löysin kuvia siltä ajalta kun olen 9-13v ja näytin niitä uudella naistutulle aikoinani ja hän tokaisi välittömästi, että olet kuvissa todella tyttömäinen ja kertaalleen kun puhuimme henkisestä seksuaalisuudesta, niin hän otaksui kuuluvansa samaan kategoriaan kanssani.
Ongelmista, niin oma ahdistus ja päihteidenkäyttö alkoi jo 14v ikäisenä ja on jatkunut tähän päivään asti. Nyt onnekseni tk ymmärsi asiani ja sain halvat ja hyvät vaihtolääkkeet apteekista.
Se jota tulee ikään, niin alle 22v voi mielestäni menettää merkittäviä elämänvaiheita miehen / pojan roolissa jos hoidot aloittaa liian nuorena, mutta mielestäni jokaista tulisi kuulla yksilönä ja antaa se mahdolisuus, että jos haluaa esim. pukeutua naiseksi / tytöksi ja kokea elämänsä vastakkaisessa sukupuolessa, niin se mahdollisuus pitäisi antaa ja miksi ei hormoonejakin.
"...jokaista tulisi kuulla yksilönä ja antaa se mahdolisuus, että jos haluaa esim. pukeutua naiseksi / tytöksi ja kokea elämänsä vastakkaisessa sukupuolessa, niin se mahdollisuus pitäisi antaa ja miksi ei hormoonejakin."
Tuota minäkin ehkä eniten kannattaisin. Todellakin, liian nuorena leikkaus voi olla suuri virhe, jos todella ei ole kyse kunnon tapauksesta (itse tiedostin tilani 15-vuotiaana ja siitä lähtien tämä helvetti on sitten edennytkin), mutta jos voitaisiin antaa edes mahdollisuus siihen, että voisi pukeutua sukupuoleen, jota kokee edustavansa sekä voitaisiin antaa edes pieniä määriä sitä hormonia (rintojen kasvu/äänenmurros), jotta menisi kokemassaan sukupuolessa edes jotenkuten ihmisten silmissä läpi, niin sekin olisi auttanut (varsinkin) omaa tilannettani huomattavasti.
Muutenhan pukeutuisin ja käyttäytyisin ja olisin se todellinen, sisäinen minäni, mutta se saattaisi haitata opiskelujani ja pahimmassa tapauksessa ihmiset saattaisivat luokitella hulluksi.
Inhottavaa elää pinnallisessa maailmassa. Minä olen minä, enkä mikään tissien mukaan luokiteltu lapsentekokone.
P.S.
"..jos haluaa esim. pukeutua naiseksi / tytöksi ja kokea elämänsä vastakkaisessa sukupuolessa, niin se mahdollisuus pitäisi antaa ja miksi ei hormoonejakin."
En usko, että tässä tilassa halutaan pukeutua vastakkaiseen sukupuoleen vaan halutaan pukeutua siihen sukupuoleen, jota todella on mieleltään. Ja jos esim. nuori poika sanoo haluavansa olla tyttö, niin kyse on mielestäni enemmänkin jonkinsortin "roolista". Asia olisi toisenlainen, jos poika sanoisi olevansa tyttö ja siksi tahtoo pukeutua, käyttäytyä, puhua jne. kuin muutkin tytöt.
Dilan A kirjoitti:
"Muutenhan pukeutuisin ja käyttäytyisin ja olisin se todellinen, sisäinen minäni, mutta se saattaisi haitata opiskelujani ja pahimmassa tapauksessa ihmiset saattaisivat luokitella hulluksi."
Sitten kun pääset tämän yli, olet valmis transtutkimuksiin. Useimmilla tutkimuksiin hakeutuvilla on pelkoja sosiaalisista tilanteista. Oma kokemukseni on, että ne pelot ovat suurempia kuin toteutuneet tilanteet. Yht'äkkiä sitä onkin vain toisessa joukkueessa ja luetaan sellaiseksi. Ei se haittaa jos ei edistäkään mitään.
Tiedän myös toki ihmisiä, jotka pitävät transsukupuolisuutta hulluutena. Mutta mitäpä heistä. Tämä on sinun elämäsi.
Kannattaa lukea tämä selostus, niin ymmärtää paremmin, miksi leikkaus kovin nuorena ei ole hyvä ajatus:
SUKUPUOLEN KORJAUSLEIKKAUS
http://www.geocities.com/kssrsffsinfo/supornsrsinfosuomeksi.html
Siis osattomuus/kateus naiseudesta voi saada erilaisia ilmiasuja. Ihminen voi tehdä hyvinkin monenlaisia temppuja selviytyäkseen siitä.
http://herkules.oulu.fi/isbn9514272293/html/x78.html
tietääkseni kun ihminen on saavuttanut tietyn iän niin häneltä odotetaan tiettyä vastuuta itsestään ja kanssa ihmisistä,
jos joku on niin tietoinen itsestään ja omasta itsestään en näe estettä miksi ei voisi aloittaa hoitoja, 22 vuotiaana ja mahd leikkausta suunnilleen saman ikäisenä,
mutta jokainen on erilainen ja tapaus eri,
mitä minä haluan, mitä minä toivon, mitä minä olen, olenko valmis ottamaan vastuun omista päätöksistä..!
Tässä on vielä muutama vuosi aikaa. Sen aikana yritän tuon kynnyksen ylittää. Ennen 22-vuotta en tutkimuksiin lähde, sillä haluan olla vähintään 110% varma, että päätös on oikea. En todellakaan tahdo tehdä mitään peruuttamatonta, jota katuisin koko loppuikäni. Tällä hetkellä odottelu tuntuu tuskaiselta, mutta uskon sen olevan hintansa väärti.
Pitää toki paikkaansa, että pukeudutaan helposti siihen sukupuoleen joka koetaan omaksi. Esim. minun piti toissapäivänä pukeutua kesäisesti lähtiessäni asioimaan ja käteeni sattui kaapista aluksi lyhyehkö hame, kunnes totesin meikkivoidepurkki kädessä, että jos pukeutuisinkin näin päiväsaikaan tuonne kylille mennessä shortseihin ja t-paitaan, saattaahan hameeseen pukeutuminen tuoda tullessaan hämmästystä. Toisaalta minäkin olen melko tuskastunut olotilaani ja naisellien kapea vyötärö ja leveä lantio onkin fyysisessä sukupuolessani pienehkö olutkumpu ja vähääkään piukemasta hameesta tulee esille patti jalkojen välistä. Henkisen hyvinvoinnin ja siten myös muokkaaminen varsinkin keskivartalon kohdalta on ensisijaisia tavoitteitani. Päämäärä ei ole helppo, koska fyysisen sukupuoleni tuomat odotukset mm. ympäristölle ja myös itselleni aiheuttaa minulle valtavaa ahdistusta ja tuolloinhan pitää taistella kaksin verroin pysytelläkseen alkoholista ja liialisesta lihoitatvasta ruuasta erossa.
Toinen todellinen totuus on myös se, että kun tuo itsestään naiseutta selkeästi esille, niin saatat olla hyvinkin suosittu esim. týttöjen ja naisten keskuudessa. Nuoruudessa on siis jo helppoa lähteä tyttöilemään, tuolloin ympäristölle ei ole epäselvää tulevaisuudessakaan minkälaisia ajatuksia ja tapoja sinulla on ja esim. päästessäsi ehkä hyvinkin helposti tyttöporukoihin, niin tyttöjen / naisten tapoja ei tarvitse enää vanhana opetella, olethan kasvanut tyttöjen joukossa tytöksi tehden samat asiat kuin he.
Ihminen ei yksinkertaisesti pääse kovinkaan helposti trans-sukupuolisuus tutkimuksiin, eli ihmisen pitää olla jossakin määrin valmis tuomaan asiansa esille päästäkseen tutkimuksiin ja kuten olemme jo aijemmin todenneet, niin tk:ssa pitää olla myös valmis taistelemaan oikeuksiensa puolesta. Toisaalta uskoisin (en ole varma) mutta saattaa olla myös hyväksi avautua enemälti ammattilaisten käsissä, jottei sulkeutumisesta aiheudu ahdistuksen tuomia ongelmia ja pitkittyessään iän tuomia testosteroiini ongelmia. Sen käsityksen jonka olen tutkimuksista saanut, niin fyysisten hoitojen aloittamisella ei ole kova kiire tutkimusten valmistauduttua. Kannattaisiko siis hankkia hyvissä ajoin diagnoosi f64 kuin joutua mielisairaalaan diagnoosilla f20 kun kukaan ei ymmärrä sukupuolista ristiriitaasi ja sen tuomaa ahdistusta miehisessä kulississasi. Huulluuttahan ne kaikki äffänumerot on, mutta onk osillä merkitystä millä tavoin olet hullu. Läytyyhän tuolta mielenterveyspuolelta ihmisiä, jotka tunnustavat hulluutensa, mutta taistelevat terveessä ruummiissaan sairaanloisen ylipainonsa kanssa löytämättä koskaan syytä todelliseen hulluuteensa. Ehkä trans-sukupolisuus olikin helppo asia, eihän sinun tarvinnutkaan kuin löytää itsesi naisten vaate ja kosmetiikkaosastolta. Moni todella trans-sukupuolinen on myös sitä mieltä, että vika ei ole päässä, vika on vartalossa jota myös muokataan. Itselleni on herännyt myös kysymys, että onko päässäni vikaa kun en juurikaan alapäätä käytä kuin wc:ssä ja itseni tyytyväisenä pitämiseen?
Mielestäni opiskelumaailma on parahimmista paikoista ja ajoista aloittaa hoidot. Tuolloinhan opiskelutoverit ovat aavistuksen etäisempiä ja kun tuo omalle lähipiirille ongelmasa esille, niin heistäkään ei ole vaivaa. Itse olin syventymässä asioihini työmaailmassa ja vieläpä uudessa työpaikassa johon puolittain ulkopuolisten patistettua jouduin. Työpaikalla saattaakin olla sitten jo hieman tiiviimpi yhteisö ja itse harmikseni sain kuunella lähimmän esimieheni naureskelua entisestä työkaveristaan, joka oli ostanut miesten sukkahousuja. Tuolloin en antanut työyhteisölle aavistusta omista tunteistani. Pelkkä esimiehen suhtautuminen toi jo kurjan olon.
Toisaalta tänäänkin olen esiintynyt aaavistuksen naisellisessa olemuksessani, mutta miehisissä vaatteissa ollen pikemminkin Hanoi Rocksin rokkarin näköinen kuin naisen näköinen. Nuorempana olin tosiaan pikemminkin hiuksieni kanssa julkisesti pikemminkin hevari kuin likka. Tästä onkin sitten jo helppoa aloittaa hoitoja ja aloittaa julkinen tyttöily vasta kun on hieman fyysisestikkin sen näköinen. Pääsääntösesti minunkin pitäisi ajaa partakoneella saman aikaisesti kuin autolla, jotta kasvot edes hieman olisi naisellisemmat. Polttoa odotellessa....
Olisi siinä tosin järkeä hakeutua jo nyt tutkimuksiin, eihän sitä todellakaan heti siirrytä hormoneihin ja leikkauksiin ym.. Ensin pitää hankkia diagnoosi jne..
Itse olen trans-mies, eli taitaapi olla oma odotteluni "helpompi", kuin trans-naisten.
Ulkonäössäni ei muuta tarvitsisi muuttaa tällä hetkellä kuin rintakehä littanaksi ja tietenkin äänen pitäisi olla matalampi. Silloin voisin mennä joidenkin silmissä aivan nuoresta miehenalusta, vaikka en itseäni vielä silloinkaan kokisi täysin mieheksi. Rintojen poisto kyllä nostaisi itsetuntoani todella paljon.
Ahdistuminen oli pahimmillaan, kun olin 16-vuotias. Se oli kamalaa aikaa, mutta sain itseni jotenkin uskoteltua, että 'saan hoitoa vanhempana, odota vain muutama vuosi ja voit elää vihdoin itsenäsi'. Olisin varmasti kuollut, jos en olisi saanut itseäni 'käännytettyä' miinuksesta positiiviseen.
Itse opiskelen alaa, mikä on niin henkisesti kuin fyysisesti haastava. Pitää osata monia asioita ja varsinkin sosiaalisuutta ja taitoa asiakaspalvelemiseen pitää omata jo etukäteen ennen, kuin tätä alaa alkaa opiskelemaan. Moni koulussani (ainakin opettajat) varmasti ymmärtäisi mistä on kyse, jos pukeutuisin miten haluaisin, mutta oppilaat ja (varsinkin) asiakkaat ovat asia erikseen (opiskeluissa on paljon työharjoittelua).
Tämä pukeutuminen on kuitenkin aika paljon mieltä painanut.. Kun toisaalta on sitä mieltä, että 'miksi en voisi muka näyttää sellaiselta kuin haluan' ja toisaalta taas, 'mutta vanhukset ja ystäväni ( perheeni) ei varmaankaan pidä siitä'. Ehkä minulla on jonkinkaltainen 'liiallinen ihmisten miellyttämis-pakko', kun stressaan tästä asiasta niin paljon. Mutta toisaalta kyllä uskon, että muitakin trans-ihmisiä on tämä asia stressannut aivan yhtä paljon, varmasti enemmänkin.
Olisikohan järkeä pukeutua mieheksi (tai tässä iässä varmaankin sopii sanoa pojaksi) nyt tulevana luku-vuonna? Mitenköhän ihmiset suhtautuisivat..? Olen ennen pukeutunut sukupuoli-neutraalisti, aina tyyli kuitenkin enemmän poikien suuntaan. Hiukset ovat olleet myös miesten kampauksena viimeiset neljä vuotta. Mitä veikkaatte, ns. 'tappaisivatko' ihmiset minut henkisesti, jos sitoisin rintani piiloon ja käyttäisin VAIN jätkien vaatteita? Olisiko liian rohkeata? En vain enää jaksa tätä piilottelua ja inhottavaa tunnetta.
Kurja kuulla esimiehestäsi. Itseni on hiukan vaikea ymmärtää sitä, mikseivät ihmiset voi antaa muiden olla mitä ovat ilman, että ollaan morkkaamassa ja potkimassa maahan. Yhteiskunta on jakanut niin paljon epämääräistä tietoa ja antaneet negatiivistä kuvaa kaikista seksuaali- että sukupuoli-vähemmistöistä, joten sitä pidetään jonkinkaltaisena tautina jos kuuluu jompaankumpaan/kumpaankin "ryhmään" (inhoan tuota sanaa tämän asian yhteydessä).
Toisaalta, ehkä ihmiset morkkaavat meitä muita, koska ovat itsekin joskus tunteneet jotakin samankaltaista. Ehkäpä työnantajasi on joskus kokeillut sukkiksia, mutta kuullessaan jonkin toisen tekevän samoin hän morkkaa tätä, jottei itse joutuisi mitenkään yhdistetyksi kyseiseen mieheen (eihän pomon sovi olla sukkahousu-fetissin uhri, jos näin sopii sanoa). Tai sama pätee erästä ystävääni, joka on vähintään natsin tasolla, kun kyse on lesboista/homoista/bi-seksuaaleista. Ehkä hän on tuntenut jotakuta kohtaan (kenties minua? Yhteen aikaan vaikutti siltä) muuta kuin pelkkää kaveripohjaista ystävyyttä ja yrittää mollaamalla lesboja tukahduttaa tunteensa. Ainakin minulle hän on kovasti suutaan soittamassa, mutta muille ystävilleen hän ei hiisku sanaakaan tästä kyseisestä 'verivihastaan'.
"Itselleni on herännyt myös kysymys, että onko päässäni vikaa kun en juurikaan alapäätä käytä kuin wc:ssä ja itseni tyytyväisenä pitämiseen?"
Tuo on hyväkin kysymys. Nyt itsekin aloin sitä miettiä, mutta mielestäni siinä ei ole mitään omituista.. Tai siis, jos ihminen kokee itsensä naiseksi miehen ruumiissa, niin silloinhan sitä myös tahtoo näyttää naiselta, kuten muutkin (en kuitenkaan tahdo yleistää, eihän aina asia ole näin). Ja kun muillakaan naisilla ei ole alapäässä "tavaraa" (ymmärrätte varmaan), niin miksi itsellä pitäisi olla? Ehkä samanlainen ulkonäkö muiden naisten kanssa luo jonkinkaltaista yhteenkuuluvuutta.
Miehillähän vehje on oikea 'miehuuden mittapuu' (heh), joten se samantapaisesti pätee naisiin, vaikka usein naisilla rinnat ovat juuri se naiseuden merkki ja tunnus. Ja jos miehellä on ns. "miestissit", niin sehän on aikamoinen häpeä. Ehkä sama pätee naisiin? Ehkä naiset ajattelevat, että jos heillä on jotakin "ylimääräistä" alapäässä, niin se on suuri häpeä.
Minä ainakin häpeän sitä, että on tissit ja vehje puuttuu. Todella paljon.
Tämä tulee hiukan offtopiccina kyselynä, mutta miten voisi kertoa tästä tilanteestaan äidilleen (yksinhuoltaja)? Jos sanoisin sen hänelle niin, että kysyisin ekana mielipidettä trans-ihmisitä (mikä on negatiivinen, yllätys yllätys) ja sitten sanoisin olevani mies, niin ei äitini sitä uskoisi. Korkeintaan nauraisi ja sanoisi, että 'painu tietokoneellesi siitä'. Äiti on muutenkin aika vanhoollinen, vaikka onkin 39-vuotias.
Tällä hetkellä tämä kuva osuu oikein naulan kantaan:
http://img144.imageshack.us/img144/4918/ftmjoke77bj.jpg
Osaisiko joku neuvoa? Tai kertoa esimerkiksi omasta kokemuksestaan, miten tuli kaapista ja kertoi vanhemmilleen?
Meidän työpaikka harrastaa sellaista, että kukin tuo salaa seinälle lapsuuskuvansa ja muut sitten yrittää arvata kuka on kukin. Mä toin kuvan jossa olen kymmenvuotias. Ja se oli liian helppo nakki. Kaikki totes yhdestä suusta että "sä et oo yhtään muuttunut, helppo tunnistaa". Kuvassa on pieni tummatukkainen tyttö, jolla tukka näyttää olevan ponnarilla...
"Toisaalta minäkin olen melko tuskastunut olotilaani ja naisellien kapea vyötärö ja leveä lantio onkin fyysisessä sukupuolessani pienehkö olutkumpu ja vähääkään piukemasta hameesta tulee esille patti jalkojen välistä."
Aika monella luomunaisellakin on enemmän tai vähemmän tuota vatsakumpua, joten se ei ole esteenä, varsinkin jos vyötärö-lantiosuhde on jo valmiiksi lähes naisellinen. Patin näkymistä ei tarvitse pelätä kun käyttää oikeaa alusvaatetusta. Olen joutunut käytännön syistä jo vuosia hoitamaan tuon patin piiloon. Helpoin apu löytyy naisten alusvaateosastolta. Tiukat bikinimalliset housuliivit ovat minun vakituiset pikkuhousuni ja näkymistä ei tarvitse pelätä.
"Ihminen ei yksinkertaisesti pääse kovinkaan helposti trans-sukupuolisuus tutkimuksiin, eli ihmisen pitää olla jossakin määrin valmis tuomaan asiansa esille päästäkseen tutkimuksiin ja kuten olemme jo aijemmin todenneet, niin tk:ssa pitää olla myös valmis taistelemaan oikeuksiensa puolesta."
Tutkimuksiin pääsy on helpottunut 2003 voimaan tulleen translain ansiosta. Sen avulla jokaisella joka tuntee sukupuoliristiriitaa on mahdollisuus päästä tutkimuksiin. Jotkut terveyskeskukset/sairaanhoitopiirit haluavat pistää omiin tutkimuksiinsa, mutta tähän ei tarvitse alistua, koska he eivät kuitenkaan saa tehdä transtutkimuksia. Siellä syynäillään vaan muita psyykkisiä tauteja esiin. Pahimmillaan joutuu silloin hakemaan lähetteen yksityislääkäriltä, mutta silloin homma onnistuu kivuttomasti.
"Sen käsityksen jonka olen tutkimuksista saanut, niin fyysisten hoitojen aloittamisella ei ole kova kiire tutkimusten valmistauduttua. Kannattaisiko siis hankkia hyvissä ajoin diagnoosi f64 kuin joutua mielisairaalaan diagnoosilla f20 kun kukaan ei ymmärrä sukupuolista ristiriitaasi ja sen tuomaa ahdistusta miehisessä kulississasi."
Periaatteessa diagnoosin jälkeen aloitetaan heti tarvittavat hoidot. Mutta molemmissa tukimuspaikoissa hormonilääkereillä on pitkät jonot muidenkin potilaiden takia, joten 5-6kk jonotus lienee normaalia. Aloitus pitää tehdä tutkimusryhmän oman sairaalan hormonilääkärin toimesta, jatkossa voidaan mennä muun lääkärin hoidettavaksi. Asetus sitten vaatii sen vuoden tosielämän kokeen suorittamisen ja vuoden hormonihoito tekee steriiliksi joka sekin vaaditaan laissa, jotta uusi sukupuoli vahvistetaan. Korjausleikkaukseen pääsee vasta kun uusi sukupuoli on vahvistettu ja leikkaukseen taas on vuoden jono. Aikaa prosessiin kuluu useampi vuosi, joten kannattaa hyvinkin aloittaa tukimukset heti kun siltä vähänkin tuntuu, kyllä siinä vuosien kuluessa ehtii vielä varmistua asiastaan.
Minulla meni tutkimuksien aloituksesta leikkaukseen puolitoista vuotta, mutta oioin hieman mutkia.
Minä olen mennyt "kiltisti" nykyisen suomalaisen ja HYKS:in käytännön mukaisesti. Tutkimuksista selvisin melkein minimi-ajalla ja nyt odotan optimistisesti että pääsisin leikkaukseen kun tutkimusten aloituksesta tulee kolme vuotta täyteen. Eli tämä kolme vuotta näyttää tällä hetkellä olevan melko tarkkaan se minimiaika alusta loppuun. Tampereella tutkimuksissa käyneet selviävät ehkä hieman nopeammin, jos ovat aloittaneet hormonit ja RLT:n jo ennen tutkimuksia.
Oikominen vaatii ainakin "omaa leikkausta", omista mömmöistä "ei palkita", eli niistä ei saa lyhennystä RLT:hen.
Omat pillerit voi olla ongelmakin, kun ulkonäkö muuttuu jo ennen nimenvaihtoa niin paljon, ettei mikään henkilötodistus enää päde.
Eniten pystyy "oikomaan" hoitamalla korjausleikkaus esimerkiksi Thaimaassa. Leikkausajan voi varata ennakkoon siihen hetkeen kun saa paperit kouraansa, lyhennys on reilu vuosi. Tuo lausahdus "omista hormoneista ei palkita" on lähtenyt liikkeelle helsinkiläislääkäriltä, eikä se päde Tampereella. RLT:n vuosi on lakitekstiä ja sitä ei voi lyhentää, mutta Tampereella on hyväksytty jo aiemmin aloitettu elämä uudessa sukupuolessa. Jos vielä on jo valmiiksi steriili, niin luulisin että steriiliystodistuksen saisi ensikäynnillä hormonilääkäriltä (ei ole kokemusta).
Nuo asiakirjaongelmat ovat minullekin tuttuja jo hieman ennen tutkimusten alkuakin. Pääsin ongelmista normaalia nopeammin eroon kun sain nimen muutettua jo ennen lääkärin suositusta, mutta siinäkin oli jo riittämiin.
Lasketaanko RLT alkavaksi nimenvaihdosta? Jos lasketaan, niin minä sain sukupuolen vahvistuksen päivälleen 11 kuukautta sen jälkeen, eli vuosi ei tullut täyteen.
Jos olen oikein käsittänyt, niin Helsingissä RLT:n aloitus lasketaan nykyisin hormonihoidon ensikäynnistä, ilmeisesti nimisuosituskin annataan vasta silloin. Tietääkseni Tampereella aloitus lasketaan siitä päivästä, jonka ao. henkilö ilmoittaa aloituspäiväksi. Joku Tampereen potilas voisi vahvistaa asian. Itselläni aloituspäivällä ei ollut vaikutusta, koska olin aloittanut elämäni naisena useita kuukausia aikaisemmin. Mutta jos virallinen RLT lasketaan hormonihoidon aloituksesta, vuosi tuli kyllä täyteen. Voihan henkilö itsekin ilmoittaa myöhemmän RLT:n aloituspäivän, jos tuntuu siltä että tarvitsee ensin hormonihoitoa tueksi (aika monet tarvitsevat).
Virallisen hormonihoidon aloittamisestakaan laskien ei tule vuotta täyteen.
Ja Helsingissähän ei siis palkittu omista mömmöistä :). No, ehkä näitä on sovellettu vähän niin ja näin.
Tulin kaapista toteamalla, että jos saisin tuon patin pois housuista ja että taidampa lähteä mekkoilemaan :D Tätä hetkeä edelsi vuosia ennen kotiväen, sukulaisten ja sukkuistyöpaikkaa edeltävässä paikassa työkavereiden näkemys siitä, että tuolla on sitten näitäkin joilla on rinnat.
Helpointa todellakin on olla oma itsensä siinä persoonassa jonka tuntee omaksi, koska omalla ulkoisella olemuksellasi annat itsestäsi vaikutelman jopa ulkopuolisille. Mikäli sisälläsi kiehuu mies, niin ei todellakaan kannata kasvattaa pitkiä hiuksia ja pukeutua mekkoon. Miksi minä en koskaan nuorempana uskaltautunut hameeseen?
"Moni koulussani (ainakin opettajat) varmasti ymmärtäisi mistä on kyse, jos pukeutuisin miten haluaisin, mutta oppilaat ja (varsinkin) asiakkaat ovat asia erikseen (opiskeluissa on paljon työharjoittelua)."
Tapauksessasi on tosiaan helpompi olla transmiehenä, koska naiset muutenkin voivat pukeutua melko miehekkäästi ilman että asiaan kiinnitetään edes huomiota. Tuo työharjoittelu voi ehkä olla ongelma. Jos siihen kuuluu esimerkiksi ihmisten hoitoa kotona tai laitoksessa, joku nainen ei ehkä halua mielestään miestä hoitamaan itseään. Jos tässä tilanteessa sitten joutuu outtaamaan itsensä, tilanne voi mennä vielä pahemmaksi.
"Olisikohan järkeä pukeutua mieheksi (tai tässä iässä varmaankin sopii sanoa pojaksi) nyt tulevana luku-vuonna?"
Ehkä se olisi sopiva tilanne, se olisi sopiva "katko" tilanteessa ja muut tuntisivat jatkossa vain poikana. Itse tein tällaisen katkon kesälomasta, tulin kesälomalta takaisin töihin naisena.
"Mitä veikkaatte, ns. 'tappaisivatko' ihmiset minut henkisesti, jos sitoisin rintani piiloon ja käyttäisin VAIN jätkien vaatteita? Olisiko liian rohkeata? En vain enää jaksa tätä piilottelua ja inhottavaa tunnetta."
En uskoisi että näin tapahtuisi, jos kerran olet jo ollut melko miehekäs tyyliltäsi. Rintojen sitomisessa kannattaa käyttää järkeä. Mitä isommat, sitä suurempi vaara ihon venähtämisessä, jolloin rintojen poistossa tulee ongelmia tai ainakin enemmän työtä. Monet tutut transmiehet käyttävät vain löysää puseroa, ettei rinnat erotu vaatteiden alta.
"Osaisiko joku neuvoa? Tai kertoa esimerkiksi omasta kokemuksestaan, miten tuli kaapista ja kertoi vanhemmilleen?"
Tämä transsukupuolisuus outtaa ihmisen väkisin kun fyysinen ulkomuoto alkaa muuttua. Minulla näin transnaisena muutos on rajumpi ja siksi kerroin asiasta vanhemmille tutkimusten alkaessa. Minua ei heitetty ulos ja vanhemmat hyväksyivät ratkaisuni. Asiaa auttoi tietenkin sekin että olivat huomanneet nuoruudessani noita kokeilujani naisen roolissa. He ovat jo iäkkäitä, mutta täytyy myöntää etteivät tässä asiassa mitenkään vanhoillisia. Nyt he katsovat kaiken mahdollisen telkkarista ym. mitä transsukupuolisuudesta kerrotaan. Kohdallasi tuo ulostulo-ajankohdan voi valita vapaammin, varsinkin jos olet jo ollut "miehekäs". Pakolliseksi se tulee ehkä viimeistään silloin kun hormonihoito aloitetaan. Ensimmäisenä varmaan huomataan äänenmurros, moni varmaan kyselee onko sinulla flunssa. Sitten tulee karvoituksen muutos, parta alkaa kasvamaan ja ehkäpä vartalokin alkaa muuttua. Pahimmillaan alkaa kaljuuntua.
Kannattaako siitä mieheydestä edes päästä pois? Pysy vaan sellaisena miksi olet syntynyt. Me kaikki tiedetään että sulla on paljon helpompaa just näin.
Taas näitä täysin päteviä tee-se-itse psykiatreja! On helppoa laukoa tuollaisia lausahduksia kun itsellä ei ole tällaista ongelmaa. Kyllä minulla oli miehen esittäminen henkisesti erittäin raskasta ja valitettavasti perheenikin joutui siitä kärsimään koska yritin liian kauan. Nykyinen elämäni omassa sukupuolessani on valtavasti helpompaa. Jos ei ymmärrä näitä asioita, on parempi ettei edes tule näille palstoille sekoittamaan herkässä vaiheessa olevien ihmisten ajatusmaailmaa. Ammattilaiset ovat erikseen, eikä he yritä eheyttää ihmistä, vaan parantavat oikeaksi koetuilla menetelmillä ja antavat ihmisten olla sitä mitä he ovatkin.
kuin laita armeijan karvalakki jalkoväliisi ja kuvittele itsesi kuntoon.
SINÄ olet yrittänyt tämän jutun vuoksi itsemurhaa?