Ajatellaanko AA:ssa että alkoholismi on sairaus mistä ei voi parantua?
Minulla ongelma alkoholin kanssa, mutta ahdistaa tuomita itsensä sairaaksi. Onko kukaan vain lopettanut, ja alkanut elää parempaa elämää ilman leimoja?
Minulla ongelma alkoholin kanssa, mutta ahdistaa tuomita itsensä sairaaksi. Onko kukaan vain lopettanut, ja alkanut elää parempaa elämää ilman leimoja?
Vastaukset 12
Vanhimmat
saa ennen pitkää lääkäriltä, se on muotoa "alkoholiriippuvuusoireyhtymä", diagnoosikoodia en enää muista. Sain itse sen aikoinani.
Mikäli alkoholismi ei olisi sairaus, niin kansainvälinen terveysjärjestö WHO olisi tehnyt ison virheen. Ja tuskin meillä Suomessakaan silloin tarvittaisiin esim. päihdelääketieteen professuuria. Lääketehtaat eivät todennäköisesti liioin käyttäisi miljoonia riippuvuushoitojen (-lääkkeiden) kehittämiseen.
Mutta vastaus kysymykseesi: kyllä, AA:ssa on ajateltu 1930-luvulta lähtien, että alkoholismi on sairaus, josta ei voi parantua mutta siitä voi toipua.
AA:n avoimet palaverit ovat nimensä mukaisesti avoimia kaikille, myös niille, jotka eivät itse ole alkoholisteja.
Toiseen kysymykseesi en voi vastata muuta kuin siltä osin, että olen alkanut elää parempaa elämää eikä sitä ole haitannut enää se lääkärin antama leimakaan. AA:ssa ei kukaan ole minuun leimoja lyönyt, mutta ilman sen apua tuskin olisin toipunut.
Mitä AA tarjoaa semmoista, että sieltä toipuminen alkaa?
Miten itse koit, mikä AA.ssa auttoi sinua?
Mikä on se "taikasana"
Anteeksi, että utelen, mutta kiinnostais tietää, ku itsellä nyt ajankohtainen juttu.
vaikka saamarilta kai kysytkin.
joitain aikoja sitten oli tilanne, jolloin oli tehtävä ratkaisu vieläkö elää vai jatkaa entistä rataa tuskitellen sielu jo täysin revittynä ja henkisen tuskan ollessa jo asteikon ulkopuolella.
halusin elää koska rohkeutta kuolla ei kuitenkaan tuntunut löytyvän.
siihen saumaan tuli AA mieleen.
menin ekaa kertaa ja heti tunsin löytäneeni paikan missä elämä vois ehkä hissukseen normalisoitua. vähän kerrallaan. ihmiset siellä oli ihan saman asian takia kuin minäkin ja kokeneet samoja asioita. varsinainen tukiryhmä, ymmärsin silloin sen merkityksen.
monilla jo vuosia aikaa viimeisestä rypemisestä ja elämä näytti heillä sujuvan hyvin. nauru maittoi välillä ja välillä sitten pohdittiin vakavia.
juomahimo talttui vähän kerrassaan istuessa. tunti kerrallaan ja päivä kerrallaan alussa joutui sen himon kanssa ottelemaan. kaikki matsit voitin ja yksin en varmasti olis siihen pystynyt.
nyt sitte omat siivet kantaa jo ja ilman juomia pystyy käymään elämän haasteiden kimppuun. onnistuminen niissä antaa luottamusta ja positiivinen kierre on käynnissä.
omasta mielestäni tein silloin tuskissani elämäni parhaan päätöksen kokeilla AA:ta raittiutta hakiessani. jos oma halu lopettaa juominen on jo olemassa nii silloin ei voi epäonnistua.
veisi koko yön, joten lyhyesti:
Se tarjosi (tarjoaa) toipumisohjelman, jonka avulla olen voinut käydä läpi menneisyyteni (häpeä, syyllisyys, katkeruudet, mokat...) ja löytänyt sellaisen vakaumuksen, jonka avulla minun on helpompi elää tänä päivänä ilman päihteitä.
En aio jakaa täällä yksityiskohtia, mutta minulla on ollut äärimmäisen raskas alkukesä, johon on kuulunut iso menetys. Ja kuukauden kuluttua aikuinen lapseni muuttaa pois kotoa, jonka jälkeen jään täysin yksin. En olisi ikinä selvinnyt näistä viimeisistä parista kuukaudesta tai tiedosta siitä, että lapseni muuttaa pois, ellei minulla olisi uskoa siihen, että elämä kuitenkin kantaa ja kaikella on jokin merkitys. Ja olen voinut soittaa koska tahansa tukihenkilö(i)lleni ja itkeä tai purkaa vihaani/pelkoani/yksinäisyyttäni....
Juominen ei ole tullut mieleeni edes tämän toistaiseksi raittiuteni raskaimman vaiheen aikana, mutta ilman AA:n ja lähipiirini tukea olisin luultavasti turvautunut rauhoittaviin. Nyt olen joutunut kohtaamaan kaikki tunteet selvänä ja vaikka se on ollut helvetillistä ja tulee olemaan vielä pitkään, kun yhtäkkiä elän ja asun ihan yksin, niin olen huomannut että siitäkin voi selvitä.
Eli "taikasana" on ollut oman elämän tarkastelu ja merkityksen löytäminen sille; irti päästäminen menneistä häpeän tai syyllisyyden aiheista; henkilökohtaisen vakaumuksen löytäminen, joka sisältää mm. yksinkertaisen viisauden "tyyneyttä hyväksyä asiat, joita ei voi muuttaa" ja vielä lisäksi tarvittaessa ympärivuorokautisen vertaistuen kun on oikein paha olla.
AA-palavereissa käyn harvakseen, vielä harvemmin jaan niissä henkilökohtaisen elämäni tapahtumia. Tukiverkostoni muodostuu AA:ssa tavatuista ihmisistä, joista jotkut ovat tulleet erityisen läheisiksi.
Toivottavasti tämä vastasi kysymykseesi, taidan nyt lysähtää tv:n ääreen katsomaan kakkosella alkavaa uutta sarjaa :-)
Miten pian huomasit, että tää on sun juttu?
Mitä se kummi juttu tarkoittaa?
Mulla on kyllä tarkoitus lopettaa alkoholinkäyttö ihan itse, mutta koska tässä kyselen, niin ehkäpä hieman epävarma olen.
Onko sinulla nyt jotain uusia harrastukasia alkoholin tilalle?
Käytkö vielä AA:ssa?
No siinä menneisyyden hyväksynisessä mullakin on töitä, vaikken pahasti ole mokannutkaan.
On vaan asioita, joita en voi hyväksyä.
Mullakin lapset ovat jo lentäneet pesästä.
Nuorimmainen lähti muutama kuukausi sitten.
Tästä nuorimmaisesta kannan huolta, miten pärjää, ku töitäkään ei ole ku kolme päivä viikossa.
Olen varsinainen "emotyyppi" ja kannan huolta kaikesta.
En ole ykinäinen, mulla on mies ja koira, mutta siltikin olo on tyhjä.
Nyt pitäis vaan saada sempattua itseni uusille uomille.
Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.
Näin se mulla nyt menee.
"Miten pian huomasit, että tää on sun juttu? "
heti ekan kerran aikana. valtava tunne-elämän helpotus, kostui krapulaiselta silmät ja kämmenet.
"Mitä se kummi juttu tarkoittaa? "
toisissa ryhmissä on mahdollista saada ihan henkilökohtainen tukihenkilö, joka auttaa ja neuvoo ja on sinun muuttuvassa elämässäsi paljon läsnä. toisissa ryhmissä taas nää asiat hoidellaan ryhmäpelillä.
"Onko sinulla nyt jotain uusia harrastukasia alkoholin tilalle?"
koko elämä mullistuu, pelkästään alkoholin pois jättäminen noin vaan ja kaiken muun pysyessä ennallaan tuskin onnistuu eikä onnistukaan. aikaa jää juomiselta ja krapuloilta, mitä sillä sitten teet ? mielekkäät harrastukset on aina mielekkäitä. on ehkä aika aloittaa se nuoruuden suuri haave ?
"Käytkö vielä AA:ssa?"
harvoin, yhteyksissä olen päivittäin sieltä tuttuihin. siinä saa purkaa ehkä levotonta mieltään ja olla itsekin iskunjohtimena.
kiitollisuutta yli 20 vuoden raittiudestani, käyn lähes viikoittain AA:ssa. Siten saan tukea omalle raittiudelleni ja saatan olla avuksi toisen alkoholistin raittiudelle. Aikaa jää silti harrastuksille, työlle, perheelle.
Minulla on pitkä AA-kokemus, en silti ole AA-laisia. Tosin en mielestäni ole AA-vastainenkaan. Vuosiin en enää ole käynyt yhdessäkään AA-tilaisuudessa.
Sairauskäsitteen ymmärtäminen saattaa helpottaa sinua käsittelemään suhdettasi alkoholiin.
Yhteiskunnan kannalta sairauskäsite on välttämätön mm. hoidon ja kuntouttamisen järjestämisen kannalta.
Henkilökohtaisesti en ole juurikaan sairauskäsitteestä perustanut. Minulla, alkoholistilla, on mielestäni huono tapa, jonka olen itse aikanaan juomalla itselleni hankkinut. Geeniperimää voisin "syyttää", kasvatusta, kasvuympäristöä. Suku kerta kaikkiaan on alkoholisteja täynnä.
Ei! Itse olen viinat kurkkuuni kaatanut, kukaan muu ei niitä sinne ole koskaan puolestani kaatanut.
Ihan sama, kukin tyylillään. Mikä parhaiten auttaa ymmärtämään omaa itseä, se on mielestäni toipumisen kannalta tärkeintä.
AA:ta olen valmis suosittelemaan kenelle tahansa. Vielä "uransa" alkuvaiheessa oleville AA välttämättä ei ole se paras paikka. Minun on, ihan totta, aika vaikea kuvitella nuorta rokkarityttöä tai hevipoitsua vanhojen juoppojäärien keskellä... Heh, sellainen tosin taidan itsekin olla. Raitis kylläkin.
AA:ssa saattaa saada ahaa-elämyksen, ellei peräti ns. AA-humalaa. Tietysti AA-humala voi kääntyä krapulan puolelle myös...
Suosittelen sinulle seuraavaa tiukkaa tietopakettia alkoholismista. Se perustuu Käypä hoito -suosituksiin. Niissä myös vertaillaan eri hoitomuotojen soveltuvuutta eri tilanteisiin. Tämä on mielestäni tärkeä pointti! En saa linkkiä toimimaan tähän kunnolla, joten seuraavassa homma vaihe vaiheelta.
1. peruslinkki
http://www.kaypahoito.fi/
2. klikkaa oikealta: "Suositukset nimen mukaan"
3. klikkaa kohta 9. : "Alkoholiongelmaisen hoito"
Sain monista kommenteista miettimisen aihetta, ja tietoakin (kiitos edelliselle).
Mä en halua vain muuttua sellaiseksi katkeraksi, ilottomaksi absolutistiksi. Olen nähny sellaisia, ja ne ahdistaa mua. Ne tappelee vieläkin päivitääin sen kanssa juoko vai ei. Ja vaikka kunnioitan sitä etteivät ole sortuneet, niin olen myös huomannu että se taistelu on vieny puhdin ja elämänilon. Miksi sen pitää olla niin?
Miksi ylipäätään kelataaan että ihmisellä ei voi olla hauskaa ilman viinaa? Mullakin on tää kela, vaikka en sitä aiemmin tajunnu. Mutta nyt kun olen syvästi harkinnu lopettamista (olen täynnä kaikkia mokailuja, krapulapäiviä ja muuta paskaa), samalla mietin tuleeko mulla olemaan ikinä enää hauskaa. Aika sairasta ajattelua mullakin.
Viinaa kohtaan alkaa olla vain aikamoiset antipatiat. Mitä järkee mennä bileisiin, kun siellä ennemmin tai myöhemmin tulee matsia? Jos ei itselle, niin sitten katsoo muiden tappelua. Ja takuuvarmaa on että joku pari alkaa selvittää välejään humalassa, ja se on aina rumaa.
Mä haluun jotain muuta viikonlopuilta, ei voi mitään. En tiiä löydänkö sen, mutta aion yrittää.
"Ja vaikka kunnioitan sitä etteivät ole sortuneet, niin olen myös huomannu että se taistelu on vieny puhdin ja elämänilon. Miksi sen pitää olla niin?"
Kenties siksi että ilman sitä raskasta taistelua he olisivat vielä syvemmällä paskassa - toisinsanoen - ovat huonoistakin vaihtoehdoista valinneet sen vähiten huonon.
"Miksi ylipäätään kelataaan että ihmisellä ei voi olla hauskaa ilman viinaa?"
Myytti. Minulla on hauskaa ollut jo ilman viinaa 3 vuotta. Ehdottomasti hauskempaa kuin monilla viinan kanssa. Jotkut on tulleet avoimesti kertomaan että ovat kateellisia koska pystyn sellaiseen elämäniloon ilman hiivaista...
"Mä haluun jotain muuta viikonlopuilta, ei voi mitään. En tiiä löydänkö sen, mutta aion yrittää."
Tee mitä haluat tehdä. Pullonpyöritys on 5 minuutin huomiokykyä vaativa asia, elämän haastavat - ja siksi hienot - pitää aloittaa aina alusta ja pikkhiljaa korottaa osaamista ja välineitä, mutta opetteluun valmistautuminenkin on antoisaa!
Itselläni harrastus on nyt sähkötekniikan opettelu. Se on hemmetin haastavaa kun aloittaa ihan alusta omin voimin, ei todellakaan viikonlopussa opittava asia... paitsi ihan perusperusteet.
sinulle. Itselläni on tavoitteena raittius päivä kerrallaan työn touhussa ja tovereiden seurassa.