Koko ilta ollut tosi hiljainen tällä palstalla. Missä kaikki ovat? Alkaa tuntua siltä, että olen viimeinen ihminen, joka täällä käy lukemassa ja kirjoittamassa. Hirveä masennus. Ei jaksa edes kuolemastaan haaveilla.
Todella masentavat tunnelmat
turhanodottelija?
19856
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
sama täällä,tylsää!
Kiva että kirjoitit pari riviä. On äärimmäisen inhottavaa roikkua palstalla, jolla ei tapahdu mitään. Mutta kun masentuneena ei oikein muutakaan keksi eikä jaksa.
Mä en uskalla mennä nukkumaan. Pelkään että tänäänkin tulee joku kohtaus ja pää sekoaa, mieluummin valvon, vaikka sitten koko yön.
Täälläkin yksi ongelmainen ihminen. Just tulin itku/raivo iltakävelyltäni, käytännössä koko päivä on muutenkin kulunut itkiessä ja raivotessa. No, aamulla työterveysasemalle hakeen sairaslomaa ja sitten iltapäivällä psykologille. Nyt pitäs varmaan alkaa kirjoittaan romaania ongelmistani, jonka sitten antaisin sille psykologille huomenna, kun tuo puhuminen on niin vaikeaa minulle.
Munkin on pakko valvoa. Tunnen jo kuinka ahdistus alkaa kasvaa ja jos yritän nukkua niin en kestä. On pakko tehdä jotain. Valvon niin kauan että kun menen sänkyyn niin nukahdan heti... Tää tunne on kauhea, ei jaksaisi.
Kirjoita ihmeessä, jos vaan voit ja jaksat, ja anna tekstit psykologille. Hienoa myös, että olet jaksanut käydä ulkona. Jotkut on istuneet koko päivän sisällä odottaen että jotain tapahtuisi... mitä tahansa...
Ei voi mennä nukkumaan, kun ahdistaa niin hirveästi. Pitäisi saada jotain rauhoittavaa, mutta mistäpä niitä tähän aikaan. Ja päivällä ahdistaa niin, ettei pysty varaamaan aikaa lääkäriin.
Elämä on mennyt sellaiseksi, että sekä päivät että yöt pelottavat.
Mä tiedän että mun pitäisi mennä lääkäriin, mutten myöskään pysty soittamaan kenellekkään. Mulla on niin huono olla (henkisesti) etten mä voi nukkua, mutta hereillä olokin on yhtä kauheeta. Olin pari vuotta sitten terapiassa mutta ne heitti mut pihalle, en kuulemma ollut tarpeeksi sairas.. Hmph. Kuinka sairas pitää oikein olla että on oikeus hoitoon?
Törkeää kohtelua. Minulle terapeutti sanoi, että terapiaan kannattaa aina hakeutua ja henkilö itse päättää, tarvitseeko sitä. Jos nyt nuorena pääsisit selvemmille vesille, niin ei tarvitsisi minunikäisenä tuskailla.
Teki kyllä hallaa itsetunnolle kun ei edes psykiatri auttanut.. ei ole sen jälkeen oikein innostanut pyytää/hakea apua. En vain pysty. Ei sitä enää jaksa.
Kannattaisi siis yrittää toisenkin kerran. Psykiatrit ovat erilaisia. Mutta jos et hae lääkäriltä apua, niin mitä vaihtoehtoja näet tilanteessasi?
Tuo viestisi todella auttoi minua, ensimmäisen kerran pariin päivään tunsin jotain hyvää ;). Kiitos todella ja jaksamisia ja kaikkea hyvää sinne päin.
Olen tässä jo jonkin verran kirjoittanut, mutta vaikka kirjoittaisin koko yön, niin en varmaan saisi kuin osan ongelmistani esille. No, pitää yrittää miettiä niitä oleellisia asioita.
Tuo ulkona kävely kyllä yleensä hieman auttaa. Jotenkin täällä sisällä, 28-neliön kopissa, tulee niin ahdistunut olo silloin kun on sellainen itku/raivo päällä. Itse en pysty silloin pysymään millään paikoillani, vaan koko ajan täytyy kävellä sitten tossa edes takaisin, ja välillä lentelee jotain tavaroita, arvokkaimmat tavarat ovat saaneet onneksi olla rauhassa, ja pahasti kolisevat myös ettei naapurit häiriinny...Tuolla ulkona on paljon helpompaa kun voi purkaa sitä turhautumistaan siihen kävelyyn ja vaikka käpyjä potkimalla, eikä tarvitse pysyä kokoajan samassa paikassa.
Kiitos! Myös kiittämisestä! Minulle tuli sellainen olo, että en sittenkään ihan turhaan elänyt tätä päivää, jos edes joku sai vähän apua.
Eihän kaikkea tarvitse kerralla saada kirjoitetuksi, vaan sitä mukaan kun on aikaa ja voimia. Joskus epäoleellisistakin asioista löytyy jotain oleellista. Elämä on kokonaisuus. Voit viedä myöhempia kirjoituksia sitten toiste luettavaksi.
Itse asuin vuosia puolta pienemmässä kopissa (noin 15 neliötä). Nyt ihmettelen, miten mahduin sinne ja vieläkin joskus näen painajaiseh, jossa asun siellä edelleen. Monesti kun masennus oli pahimmillaan, en avannut verhojakaan, vaan kyyhötin sisällä peläten kaikkea ulkomaailmassa. Siinä talossa oli paksut kiviseinät, joten sai rauhassa parkuakin.
Nyt asun suht isossa asunnossa, mutta seinät ovat ohuet ja lymyilen lähinnä tässä koneen äärellä. Perinteen vuoksi pidän verhot kiinni melkein vuoksi. Ehkä pelkään, että joku näkee ikkunasta suoraan sisälle masennukseeni...
Kiitos! Myös kiittämisestä! Minulle tuli sellainen olo, että en sittenkään ihan turhaan elänyt tätä päivää, jos edes joku sai vähän apua.
Eihän kaikkea tarvitse kerralla saada kirjoitetuksi, vaan sitä mukaan kun on aikaa ja voimia. Joskus epäoleellisistakin asioista löytyy jotain oleellista. Elämä on kokonaisuus. Voit viedä myöhempia kirjoituksia sitten toiste luettavaksi.
Itse asuin vuosia puolta pienemmässä kopissa (noin 15 neliötä). Nyt ihmettelen, miten mahduin sinne ja vieläkin joskus näen painajaiseh, jossa asun siellä edelleen. Monesti kun masennus oli pahimmillaan, en avannut verhojakaan, vaan kyyhötin sisällä peläten kaikkea ulkomaailmassa. Siinä talossa oli paksut kiviseinät, joten sai rauhassa parkuakin.
Nyt asun suht isossa asunnossa, mutta seinät ovat ohuet ja lymyilen lähinnä tässä koneen äärellä. Perinteen vuoksi pidän verhot kiinni melkein vuoksi. Ehkä pelkään, että joku näkee ikkunasta suoraan sisälle masennukseeni...
Kiitoksia vaan taas. Olen niin huono keksimään mitään juttua, joten hyviä öitä vaan sinne.
Taas alkaa "ihana" ilta. Minun piti pyytää tänään sairaslomaa töistä, mutta minulla oli aamulla ihan kohtalainen olotila, ja tuntui jopa mahdolliselta, että joskus pystyisi vielä elämään, joten ajattelin jättää sen sairasloman hakematta. No, sitten taas tapahtui jotain, mitä todella pelkäsin, ja minkä takia olin käytännössä itkenyt ja raivonnut edelliset 2 päivää putkeen. Todennäköisyys sille, että niin tapahtuisi oli ehkä noin yksi sadasta, mutta niin siinä vaan kävi. Eikä se ollut vain mikään "ikävä" juttu, mikä voisi käydä kenelle vain, vaan jotain paljon pahempaa, mitä en halua tässä kertoa. Siinä menikin sitten taas lähes kaikki toivo elämästä.
Voitko mennä aamulla johonkin päivystykseen? Itse olen joskus ollut samantapaisessa tilanteessa ja pistänyt kylmästi työnantajan edut omieni taakse. Etenkin jos ja kun olet nyt akuutissa kriisissä, niin saisit puhuttua jotain jollekin vaitiolovelvolliselle henkilölle.
Et ole muuten ainoa, jonka toivo on äskettäin mennyt hyvin totaalisesti...
Kyllä voisin aamulla mennä ainakin sinne työterveyshoitajan päivystykseen ja pyytää sitä sairaslomaa, mutta en usko, että pystyisin tästä ongelmasta nyt kenellekkään puhumaan, psykologille luultavasti kirjoitan asiasta ensi viikoksi. En nyt oikein taas tiedä mitä tässä tekisi. No, toisaalta tällä hetkellä jostain syystä ei ole kuitenkaan aivan kauhea olo, en tiedä johtuuko se siitä, että olen niin järkyttävän väsynyt etten jaksa edes ajatella juuri mitään, mutta luultavasti sitten kun vähän piristyn ja pystyn taas ajattelemaan, alkaa tavarat lentelemään...Vähän vaikea kuvailla tuntemuksiani siitä ongelmasta, koska se on sen verran "erikoinen".
Yritä hahmottaa, onko töihinmenosta enemmän hyötyä vai haittaa. Jos saat nukuttua, sekin voi auttaa. Kirjoittele tänne, jos on tarvetta. Kyllä täällä aina joku kohtalotoveri seikkailee - eriskummallisine ongelmineen.