bodom oli niiiin syrjäinen paikka

Lähetetty: 11 Hei 2006 18:09 Viestin aihe:

--------------------------------------------------------------------------------

konsta kirjoitti:
a kirjoitti:
Niin, kuinka moni tiesi nuorten yöpymisestä ko. niemessä ja onko poliisin onnistunut kartoittamaan heidät kaikki?

a


Mielestäni voidaan myös kysyä, että kuinka moni tiesi tuon niemen ja vietti siellä aikaansa. Tai kuinka moni havaitsi nuorten tulon niemelle?

Nilsin telttaseurueesta Bodomin rannalla tiesivät varmuudella ainakin seuraavat henkilöt:

Olavi Kivilahti (NG:n seurue oli tiedustellut lupaa telttailuun OK:lta)
Kalevi Haapalainen
Heikki Salonen (Heikin mukaan KH olisi jo edellisiltana halunnut mennä katsomaan, että kuka on leiriytynyt kielletylle alueelle.

Klo kuuden mies teltalla. Ei koskaan ilmoittautunut, häipyi kuin tuhka tuuleen.

Tauno Ratinen (Piti lähteä retkelle, mutta työkiireiden vuoksi jätti väliin.)
Marjatta Ryynänen, nyk. Saarinen. (Piti lähteä retkelle mukaan, mutta vanhemmat eivät päästäneet.)

Marjatta Sahakangas
Pentti Jäppinen
Seppo Lahtinen
Seija Nieminen.

Olivat kaikki (Ainakin Marjatan mukaan) murhapaikan läheisyydessä, olivat myös viimeiset, jotka olivat tekemisissä nuorten kanssa. Lisäksi he joutuivat patistelemaan metelöiviä känniläisiä pois, ettei muut alueella olevat telttailijat häiriinny metelistä. Olivat nauttineet väkijuomia.

Kari Kaukinen

Aarne Kesseli, veston työmaan sekatyömies. Järvellä soudellessaan, noin. Klo 21.15 oli nähnyt nuorten teltan niemessä.

Juhani Samuli Miettinen oli havainnut nuorten teltan yhdessä morsiamensa kanssa 21.30 - 24.00 välisenä aikana.

Pentti Kuitunen oli havainnut telttaseurueen pojat noin klo 21.00

Paul Johannes Aurasaari,
Eino Johannes Iäs, sekä näiden seurassa olleet
Raili ja Elina Knuutinen olivat nähneet murhaniemessä teltan.

Keijo Kalevi Karjalainen,
Mailis ja Monica Karjalainen,
Markku Helokangas,
Kurt Hilden ja
Birgitta Hilden olivat kaikki nähneet murhaniemessä teltan.

Ole Ahlroos,
Krister Ekroos ja
Seppo Vuolio olivat kaikki nähneet nuoret pystyttämässä telttaa.

Väinö Puumalainen poikineen. Olivat nähneet retkeläisten saapumisen.

Bernt Grims oli tavannut Askelan kioskilla Bodomille suuntaavan Gustafssonin.

Melkoisella varmuudella nuorten leiristä tiesivät myös:

Kioskimies
Ruth Kolin mukaan kioskimies olisi käynyt edellisiltana räyhäämässä nuorille rannalla. Nuoret/osa nuorista pysähtyi kioskilla ostamassa virvoitusjuomia ja purkkaa, ja näin ollen kioskimiehen rouva varmasti osasi päätellä nuorten varustuksista, että ovat menossa Bodomille leiriytymään.

”Paki”, IB:n entinen poikaystävä. IB oli sanonut kotonaan, että lähtee Bodomille telttailemaan kaveriensa kanssa. IB:n äiti lienee kertonut tämän Pakille, jolloin sormukset lensivät ojaan.

IB:n isäpuoli oli melkoisella varmuudella tietoinen mihin IB oli menossa.

Fäldt ja
Ruohonen, jotka olivat järvellä kalassa.

Anja Mäen vanhemmat. Olisivat halutessaan voineet käydä katsomassa nuorten leiriä, kun olivat itsekin siellä suunnalla retkellä.

Pentti Hämäläinen ja
Helena Lundström olivat olleet uimassa niemen lähettyvillä

Otto Gustafsson, NG:n isä tiesi melko varmasti, että poika lähti Sepon kanssa Bodomille leiriytymään. Tytöistä vanhemmat eivät tienneet mitään.

SB:n perheessä varmasti myös tiedettiin minne retki suuntautui.

Nuorten leiriytyminen näkyi varmasti myös Oittaan kartanolle. Siellä varmasti tiedettiin, että niemeen oli tullut nuoria leiriytymään. Nilsin mukaan he eivät kysyneet OK:n jälkeen lupaa keneltäkään muulta.

A. Karjalainen näki todennäköisesti nuoret aamuyöllä.

Nuorten leiriytymisen on siis tiennyt varsin moni henkilö, osa jo paljon etukäteen, osa vasta illan aikana. Sana oudoista telttailijoista on varmasti levinnyt laajalle. Esim. HS:n mökillä olleiden sisaruksien voi olettaa tienneen seurueesta.

Lisäksi poliisin tekemässä suurratsiassa lähistöltä otettiin kiinni useita kymmeniä irtolaisia ja metsien miehiä.
52067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kuka on Jarmo Reinikainen?

Äänestä

oli sanonut kotonaan Sääksmäelle menosta ja että kukaan ei tiennyt Bodomille menosta, mikäli Seppo ei ole jollekin sanonut.
Kuinka uskottava muistikuva vai onko kysymyksessä muistin pettäminen myös edeltävistä tapahtumista?

Äänestä

löytänyt kaikki nuo nimet?

Äänestä

Listaan kannattanee lisätä myös ne tuntemattomat, jotka olivat murhapaikalla ennen kuin esikuulustelupöytäkirjaan kirjatuista silminnäkijöistä ensimmäinen saapui paikalle eli Martti Koli. Kolin mukaan paikalla oli väkeä jo ennen häntä. Kaikkia murhapaikan nähneitä ei siis ole pystytty tunnistamaan ja kuulustelemaan.

Äänestä

Upeaaa...Olet joutunut tekemään paljon työtä.Mutta erittäin selventävä ja upea tietopaketti.Kiitos

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jarmo Reinikainen kirjoitti:

Lähetetty: 11 Hei 2006 18:09 Viestin aihe:

--------------------------------------------------------------------------------

konsta kirjoitti:
a kirjoitti:
Niin, kuinka moni tiesi nuorten yöpymisestä ko. niemessä ja onko poliisin onnistunut kartoittamaan heidät kaikki?

a


Mielestäni voidaan myös kysyä, että kuinka moni tiesi tuon niemen ja vietti siellä aikaansa. Tai kuinka moni havaitsi nuorten tulon niemelle?

Nilsin telttaseurueesta Bodomin rannalla tiesivät varmuudella ainakin seuraavat henkilöt:

Olavi Kivilahti (NG:n seurue oli tiedustellut lupaa telttailuun OK:lta)
Kalevi Haapalainen
Heikki Salonen (Heikin mukaan KH olisi jo edellisiltana halunnut mennä katsomaan, että kuka on leiriytynyt kielletylle alueelle.

Klo kuuden mies teltalla. Ei koskaan ilmoittautunut, häipyi kuin tuhka tuuleen.

Tauno Ratinen (Piti lähteä retkelle, mutta työkiireiden vuoksi jätti väliin.)
Marjatta Ryynänen, nyk. Saarinen. (Piti lähteä retkelle mukaan, mutta vanhemmat eivät päästäneet.)

Marjatta Sahakangas
Pentti Jäppinen
Seppo Lahtinen
Seija Nieminen.

Olivat kaikki (Ainakin Marjatan mukaan) murhapaikan läheisyydessä, olivat myös viimeiset, jotka olivat tekemisissä nuorten kanssa. Lisäksi he joutuivat patistelemaan metelöiviä känniläisiä pois, ettei muut alueella olevat telttailijat häiriinny metelistä. Olivat nauttineet väkijuomia.

Kari Kaukinen

Aarne Kesseli, veston työmaan sekatyömies. Järvellä soudellessaan, noin. Klo 21.15 oli nähnyt nuorten teltan niemessä.

Juhani Samuli Miettinen oli havainnut nuorten teltan yhdessä morsiamensa kanssa 21.30 - 24.00 välisenä aikana.

Pentti Kuitunen oli havainnut telttaseurueen pojat noin klo 21.00

Paul Johannes Aurasaari,
Eino Johannes Iäs, sekä näiden seurassa olleet
Raili ja Elina Knuutinen olivat nähneet murhaniemessä teltan.

Keijo Kalevi Karjalainen,
Mailis ja Monica Karjalainen,
Markku Helokangas,
Kurt Hilden ja
Birgitta Hilden olivat kaikki nähneet murhaniemessä teltan.

Ole Ahlroos,
Krister Ekroos ja
Seppo Vuolio olivat kaikki nähneet nuoret pystyttämässä telttaa.

Väinö Puumalainen poikineen. Olivat nähneet retkeläisten saapumisen.

Bernt Grims oli tavannut Askelan kioskilla Bodomille suuntaavan Gustafssonin.

Melkoisella varmuudella nuorten leiristä tiesivät myös:

Kioskimies
Ruth Kolin mukaan kioskimies olisi käynyt edellisiltana räyhäämässä nuorille rannalla. Nuoret/osa nuorista pysähtyi kioskilla ostamassa virvoitusjuomia ja purkkaa, ja näin ollen kioskimiehen rouva varmasti osasi päätellä nuorten varustuksista, että ovat menossa Bodomille leiriytymään.

”Paki”, IB:n entinen poikaystävä. IB oli sanonut kotonaan, että lähtee Bodomille telttailemaan kaveriensa kanssa. IB:n äiti lienee kertonut tämän Pakille, jolloin sormukset lensivät ojaan.

IB:n isäpuoli oli melkoisella varmuudella tietoinen mihin IB oli menossa.

Fäldt ja
Ruohonen, jotka olivat järvellä kalassa.

Anja Mäen vanhemmat. Olisivat halutessaan voineet käydä katsomassa nuorten leiriä, kun olivat itsekin siellä suunnalla retkellä.

Pentti Hämäläinen ja
Helena Lundström olivat olleet uimassa niemen lähettyvillä

Otto Gustafsson, NG:n isä tiesi melko varmasti, että poika lähti Sepon kanssa Bodomille leiriytymään. Tytöistä vanhemmat eivät tienneet mitään.

SB:n perheessä varmasti myös tiedettiin minne retki suuntautui.

Nuorten leiriytyminen näkyi varmasti myös Oittaan kartanolle. Siellä varmasti tiedettiin, että niemeen oli tullut nuoria leiriytymään. Nilsin mukaan he eivät kysyneet OK:n jälkeen lupaa keneltäkään muulta.

A. Karjalainen näki todennäköisesti nuoret aamuyöllä.

Nuorten leiriytymisen on siis tiennyt varsin moni henkilö, osa jo paljon etukäteen, osa vasta illan aikana. Sana oudoista telttailijoista on varmasti levinnyt laajalle. Esim. HS:n mökillä olleiden sisaruksien voi olettaa tienneen seurueesta.

Lisäksi poliisin tekemässä suurratsiassa lähistöltä otettiin kiinni useita kymmeniä irtolaisia ja metsien miehiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu