Etusivu: Tiedonvälitys: Verkkolehdet: Työterveiset: 1997-01: Mikrobitutkimukset tukevat kosteusarviointeja
Mikrobitutkimukset tukevat kosteusarviointeja
Marjut Reiman
Sisäilman itiölähteet
Lumettomana vuodenaikana sisäilman sieni-itiöiden tärkein lähde on ulkoilma. Sisäilmaan jouduttuaan itiöt joko poistuvat ilmanvaihdon mukana, laskeutuvat erilaisille pinnoille, joista ne siivotaan pois, tai jos kosteutta on tarjolla, ne voivat alkaa kasvaa. Jos sisäilman suhteellinen kosteus on alle 30 %, ei sienikasvu ole mahdollista. Kosteuden tiivistyminen pinnoille ja vettä sitovien materiaalien kosteuden lisääntyminen voi johtaa homehtumiseen ja uusien itiöiden tuotantoon, jos ilman suhteellinen kosteus ylittää 70 %.
Hometaloissa vaurioituneet rakenteet ja pintamateriaalit ovat usein merkittäviä sisäilman itiölähteitä. Ilman mikrobimittausten tuloksia suurentavia tekijöitä voivat olla muun muassa elintarvikkeiden käsittely, polttopuut ja huonekasvit. Huonepöly sitoo kosteutta ja helpottaa siten homeiden kasvuun lähtöä sileilläkin pinnoilla, mutta erityisesti huokoisilla pinnoilla. Siivoamisesta ei siis kannata tinkiä, ellei halua tarjota homeille elinmahdollisuuksia.
Jokaisella mikrobilla oma lokeronsa - lähes joka lokerolla oma mikrobinsa
Homeet - kuten muutkin mikrobit - haluavat säilyä hengissä monenlaisissa oloissa. Useimmilla homeilla on hyvin laajat sietoalueet niin lämpötilan, kosteuden, happamuuden kuin happivaatimustenkin suhteen. Kasvu on tietenkin nopeinta silloin, kun kaikki tekijät ovat ihanteelliset, mutta homeet ovat valmiita tinkimään lähes kaikesta muusta paitsi kosteudesta. Itäminen, joka on itiössä tapahtuva ensimmäinen muutos homekasvun suuntaan, vaatii enemmän kosteutta kuin itse homekasvu.
Paperi, puu, lastulevy, ulkoilman pölyt eristemateriaaleissa ja ihmislika kaakelisaumassa tarjoavat kostuneina hyvän kasvuympäristön homeille. Kosteusvaurion mukaan materiaalin kosteus joko lisääntyy tai vähenee ajan myötä, mikä tarjoaa mahdollisuuksia erilaisiin kosteusoloihin sopeutuneille mikrobeille kosteusvaurion eri vaiheissa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että mikrobifloora muuttuu kosteusvaurion aikana ja on vaurioalueen eri osissa erilainen: märillä alueilla esiintyy hyvin kosteissa oloissa viihtyviä mikrobeja, kuivemmilla alueilla taas niukempaan kosteuden saantiin tyytyviä homeita.
Mikrobimittaukset - mistä ja miten?
Ihmisten vaivat hometaloissa ovat usein silmä- tai hengitystieoireilua. Näille kontaktipinnoille, silmien sidekalvolle tai hengitysteihin, vaikuttava tekijä joutuu todennäköisimmin ilman välityksellä. Tätä taustaa vasten ainoa relevantti tutkimuskohde on siis ilma. Andersen-impaktorilla otetun ilmanäytteen antama tulos kertoo parhaimmillaan erittäin hyvin sen, onko sisäilman mikrobiologia tavanomainen vai ei.
Viimeaikainen kritiikki ilmanäytteistä tehtäviä mikrobiologisia määrityksiä kohtaan ei kaikin paikoin ole oikeutettua. Kritiikin keskeisenä kohteena on ollut tulosten tulkinta, mikä luonnollisesti on vaikeaa, ellei analysoivan laboratorion asiantuntemus riitä mikrobiflooran tunnistamiseen tai tulkintaohjeiden soveltamiseen.
Jos lähtökohdaksi mittauksille otetaan rakennuksen kosteusvaurion korjaaminen, näytteenotto tulee tietenkin kohdistaa itse rakennukseen eli pinta- ja materiaalinäytteiden tutkiminen on ensisijaista. Kunkin laboratorion vakiintuneet menetelmät ratkaisevat sen, millä menetelmillä näitä näytteitä tutkitaan. Usein taitetaan peistä siitä, riittääkö kasvukykyisten mikrobien mittaaminen vai tarvitaanko mikroskooppilaskentaan perustuvia menetelmiä. Kysymykseen ei ole yhtä yksiselitteistä vastausta, koska kummassakin menetelmäperiaatteessa on omat vahvuutensa ja heikkoutensa.
Kasvukykyisten mikrobien mittaaminen on yleinen käytäntö ja sen vahvuuksiin kuuluu mikrobiflooran tunnistamismahdollisuus, millä on suuri merkitys tulosten arvioinnin kannalta. Tavanomaisesta poikkeavat homeet ja suuret pitoisuudet viittaavat vauriotilanteeseen.
Mikroskooppisilla laskentamenetelmillä voidaan hyvin arvioida kasvukykyisten ja kasvukyvyttömien mikrobien yhteismäärää, mutta mikrobiflooran tunnistaminen on erittäin vaativaa. Erityisesti pyyhkäisyelektronimikroskooppisiin (SEM) analyyseihin liittyvä epävarmuustekijä on näytemäärän edustavuus. Materiaalinäytteen pinnalta tutkittava alue on äärimmäisen pieni, vain noin 1/10 mm2. Monissa tapauksissa paras tulos saadaan käyttämällä samanaikaisesti kasvatuksellista ja mikroskooppista menetelmää.
Pinta- ja materiaalinäytteiden mikrobiologinen tutkiminen parhaimmillaan johtaa mikrobilähteelle ja voi antaa vihjeitä tarvittavien korjausten laajuudesta. Kosteusvaurioiden korjaaminen tapahtuu rakennustekniikan keinoin. Mikrobimittauksia ei siten välttämättä tarvita ongelman ratkaisuun. Mikrobitutkimuksia voidaan käyttää kokonaistilanteen arvioinnin tukena, mutta ne eivät yksin voi olla päätösten pohjana.
Rakennusalan eri asiantuntijat auttavat
Usein yhden rakennuksen kosteusvauriot aiheutuvat monista erilaisista syistä. Vaurioiden taustalla voi olla muun muassa vaurioherkkiä rakenneratkaisuja, rakennusvirheitä, käyttövirheitä, vääriä materiaalivalintoja tai toimimaton ilmanvaihto. Tuntuu kohtuuttomalta urakalta sälyttää näin monisäikeinen ongelmavyyhti yhden rakennusalan asiantuntijan ratkaistavaksi. Onnistuneeseen lopputulokseen pyrittäessä on tarpeen istuttaa saman pöydän ääreen erilaisia rakennusalan asiantuntijoita.
Hyvä tietää hometalon mikrobeista
Hometalon mikrobisto koostuu monenlaisissa oloissa viihtyvistä mikrobeista, joiden keskinäiset lajisuhteet muuttuvat olosuhteiden mukaan. Mikrobeja voidaan määrittää ilma-, pinta- ja materiaalinäytteistä. Määritysten antama tulos vaihtelee käytetyn menetelmän mukaan ja tulosten tulkinta - valitettavan usein - analysoivan laboratorion asiantuntemuksen mukaan.
Työterveiset 1/1997, s. 16-17
http://www.ttl.fi/search/MsmGo.exe?grab_id=190&page_id=1842432&query=sis%C3%A4ilma&hiword=SIS%C3%A4ILMAA SIS%C3%A4ILMAAN SIS%C3%A4ILMALLA SIS%C3%A4ILMALLE SIS%C3%A4ILMAN SIS%C3%A4ILMAON SIS%C3%A4ILMASSA SIS%C3%A4ILMASTA sis%C3%A4ilma
Mikrobitutkimukset tukevat kosteusarviointeja
Marjut Reiman
Sisäilman itiölähteet
Lumettomana vuodenaikana sisäilman sieni-itiöiden tärkein lähde on ulkoilma. Sisäilmaan jouduttuaan itiöt joko poistuvat ilmanvaihdon mukana, laskeutuvat erilaisille pinnoille, joista ne siivotaan pois, tai jos kosteutta on tarjolla, ne voivat alkaa kasvaa. Jos sisäilman suhteellinen kosteus on alle 30 %, ei sienikasvu ole mahdollista. Kosteuden tiivistyminen pinnoille ja vettä sitovien materiaalien kosteuden lisääntyminen voi johtaa homehtumiseen ja uusien itiöiden tuotantoon, jos ilman suhteellinen kosteus ylittää 70 %.
Hometaloissa vaurioituneet rakenteet ja pintamateriaalit ovat usein merkittäviä sisäilman itiölähteitä. Ilman mikrobimittausten tuloksia suurentavia tekijöitä voivat olla muun muassa elintarvikkeiden käsittely, polttopuut ja huonekasvit. Huonepöly sitoo kosteutta ja helpottaa siten homeiden kasvuun lähtöä sileilläkin pinnoilla, mutta erityisesti huokoisilla pinnoilla. Siivoamisesta ei siis kannata tinkiä, ellei halua tarjota homeille elinmahdollisuuksia.
Jokaisella mikrobilla oma lokeronsa - lähes joka lokerolla oma mikrobinsa
Homeet - kuten muutkin mikrobit - haluavat säilyä hengissä monenlaisissa oloissa. Useimmilla homeilla on hyvin laajat sietoalueet niin lämpötilan, kosteuden, happamuuden kuin happivaatimustenkin suhteen. Kasvu on tietenkin nopeinta silloin, kun kaikki tekijät ovat ihanteelliset, mutta homeet ovat valmiita tinkimään lähes kaikesta muusta paitsi kosteudesta. Itäminen, joka on itiössä tapahtuva ensimmäinen muutos homekasvun suuntaan, vaatii enemmän kosteutta kuin itse homekasvu.
Paperi, puu, lastulevy, ulkoilman pölyt eristemateriaaleissa ja ihmislika kaakelisaumassa tarjoavat kostuneina hyvän kasvuympäristön homeille. Kosteusvaurion mukaan materiaalin kosteus joko lisääntyy tai vähenee ajan myötä, mikä tarjoaa mahdollisuuksia erilaisiin kosteusoloihin sopeutuneille mikrobeille kosteusvaurion eri vaiheissa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että mikrobifloora muuttuu kosteusvaurion aikana ja on vaurioalueen eri osissa erilainen: märillä alueilla esiintyy hyvin kosteissa oloissa viihtyviä mikrobeja, kuivemmilla alueilla taas niukempaan kosteuden saantiin tyytyviä homeita.
Mikrobimittaukset - mistä ja miten?
Ihmisten vaivat hometaloissa ovat usein silmä- tai hengitystieoireilua. Näille kontaktipinnoille, silmien sidekalvolle tai hengitysteihin, vaikuttava tekijä joutuu todennäköisimmin ilman välityksellä. Tätä taustaa vasten ainoa relevantti tutkimuskohde on siis ilma. Andersen-impaktorilla otetun ilmanäytteen antama tulos kertoo parhaimmillaan erittäin hyvin sen, onko sisäilman mikrobiologia tavanomainen vai ei.
Viimeaikainen kritiikki ilmanäytteistä tehtäviä mikrobiologisia määrityksiä kohtaan ei kaikin paikoin ole oikeutettua. Kritiikin keskeisenä kohteena on ollut tulosten tulkinta, mikä luonnollisesti on vaikeaa, ellei analysoivan laboratorion asiantuntemus riitä mikrobiflooran tunnistamiseen tai tulkintaohjeiden soveltamiseen.
Jos lähtökohdaksi mittauksille otetaan rakennuksen kosteusvaurion korjaaminen, näytteenotto tulee tietenkin kohdistaa itse rakennukseen eli pinta- ja materiaalinäytteiden tutkiminen on ensisijaista. Kunkin laboratorion vakiintuneet menetelmät ratkaisevat sen, millä menetelmillä näitä näytteitä tutkitaan. Usein taitetaan peistä siitä, riittääkö kasvukykyisten mikrobien mittaaminen vai tarvitaanko mikroskooppilaskentaan perustuvia menetelmiä. Kysymykseen ei ole yhtä yksiselitteistä vastausta, koska kummassakin menetelmäperiaatteessa on omat vahvuutensa ja heikkoutensa.
Kasvukykyisten mikrobien mittaaminen on yleinen käytäntö ja sen vahvuuksiin kuuluu mikrobiflooran tunnistamismahdollisuus, millä on suuri merkitys tulosten arvioinnin kannalta. Tavanomaisesta poikkeavat homeet ja suuret pitoisuudet viittaavat vauriotilanteeseen.
Mikroskooppisilla laskentamenetelmillä voidaan hyvin arvioida kasvukykyisten ja kasvukyvyttömien mikrobien yhteismäärää, mutta mikrobiflooran tunnistaminen on erittäin vaativaa. Erityisesti pyyhkäisyelektronimikroskooppisiin (SEM) analyyseihin liittyvä epävarmuustekijä on näytemäärän edustavuus. Materiaalinäytteen pinnalta tutkittava alue on äärimmäisen pieni, vain noin 1/10 mm2. Monissa tapauksissa paras tulos saadaan käyttämällä samanaikaisesti kasvatuksellista ja mikroskooppista menetelmää.
Pinta- ja materiaalinäytteiden mikrobiologinen tutkiminen parhaimmillaan johtaa mikrobilähteelle ja voi antaa vihjeitä tarvittavien korjausten laajuudesta. Kosteusvaurioiden korjaaminen tapahtuu rakennustekniikan keinoin. Mikrobimittauksia ei siten välttämättä tarvita ongelman ratkaisuun. Mikrobitutkimuksia voidaan käyttää kokonaistilanteen arvioinnin tukena, mutta ne eivät yksin voi olla päätösten pohjana.
Rakennusalan eri asiantuntijat auttavat
Usein yhden rakennuksen kosteusvauriot aiheutuvat monista erilaisista syistä. Vaurioiden taustalla voi olla muun muassa vaurioherkkiä rakenneratkaisuja, rakennusvirheitä, käyttövirheitä, vääriä materiaalivalintoja tai toimimaton ilmanvaihto. Tuntuu kohtuuttomalta urakalta sälyttää näin monisäikeinen ongelmavyyhti yhden rakennusalan asiantuntijan ratkaistavaksi. Onnistuneeseen lopputulokseen pyrittäessä on tarpeen istuttaa saman pöydän ääreen erilaisia rakennusalan asiantuntijoita.
Hyvä tietää hometalon mikrobeista
Hometalon mikrobisto koostuu monenlaisissa oloissa viihtyvistä mikrobeista, joiden keskinäiset lajisuhteet muuttuvat olosuhteiden mukaan. Mikrobeja voidaan määrittää ilma-, pinta- ja materiaalinäytteistä. Määritysten antama tulos vaihtelee käytetyn menetelmän mukaan ja tulosten tulkinta - valitettavan usein - analysoivan laboratorion asiantuntemuksen mukaan.
Työterveiset 1/1997, s. 16-17
http://www.ttl.fi/search/MsmGo.exe?grab_id=190&page_id=1842432&query=sis%C3%A4ilma&hiword=SIS%C3%A4ILMAA SIS%C3%A4ILMAAN SIS%C3%A4ILMALLA SIS%C3%A4ILMALLE SIS%C3%A4ILMAN SIS%C3%A4ILMAON SIS%C3%A4ILMASSA SIS%C3%A4ILMASTA sis%C3%A4ilma
Vastaukset 3
Vanhimmat
Näyttääpä pilvin pimein riittävän noita kosteusvauriorakennuksen tuottamien mikrobien tutkijoita Työterveyslaitoksen alaisina olevissa maamme aluetyöterveyslaitoksissa.
Kyllähän jo maalaisjärki sanoo, että rakennusta pitää suojella kosteudelta ja mikäli ei suojella se alkaa lahota noiden pikku mikrobien toimesta.
tämänkin artikkelin kirjoittaja piti haukkua ??
Filosofian tohtori Marjut Reiman kuuluu Kuopion aluetyöterveyslaitoksen henkilökunttan kuten ylilääkäri Markku Seurikin.
Olen silloin tällöin lukenut heidän kirjoituksiaan.
Artikkelissaan Marjut Reiman ei esitä mitään selläista uutta kosteusvauriorakennusten tuottamien mikrobien suhteen mitä ei olisi esitetty jo 1970-luvulla.
Mitä tulee otsikkoon sisäilman itiölähteistä hän toteaa, että LUMETTOMANA AIKANA sisäilman sieni-itiölähteiden TÄRKEIN LÄHDE on ULKOILMA. No mistäs ne sieni-itiöt ravaavat sisäilmaan muun kuin aukipidettyjen ikkunoiden ja ovien kautta.
Ilmastointilaitteista Reiman toteaa, että sisäilmaan jouduttuaan ITIÖT joko poistuvat ILMANVAIHDON MUKANA tai siivoojat siivoavat ne pois.
No tottahan Reiman puhuu. Tosin hänen olisi jo vuonna 1997 pitänyt tietää, että jo tuolloinkin oli homeallergikkoja, jotka lumettomana aikana estivät mikrobiverhoin sieni-itiöiden pääsyn asuintilaansa. Ja hänen olisi pitänyt jo tuolloin tietää, että kosteusvauriorakennuksen mikrobien aiheuttama oireilu saattaa päättyä kkunoiden aukaisemiseen, vaikka ilmastointilaitteiden olemassaolon takia ikkunoiden aukipitäminen oli kiellettyä? meidänkin työpaikalla.
Kun omakin oireiluni loppui ikkunoiden aukaisemiseen ja alkoi jälleen ikkunoiden sulkemisen takia, niin eivätpä nuo ilmastointilaitteet näytä pitävän kosteusvauriorakennuksen sieni-itiötasapainoa edes ulkoilman sieni-itiöpitoisuustasolla.
Kannettiihan noita ämpäreitä ja peuvateja vuotokohtien alle niin syksyisin kuin keväisinkin, eli rakennus itse itsessään tuotti noita sieni-itiöitä ilman ulkosienialtistustakin.
Ja tuotti jopa myrkyllisiä lajeja.