ystävän

Ystävä yritti tehdä itsarin edellisyönä, mutta ei onneksi onnistunut. Miten tästä eteenpäin? Miten tuen häntä parhaiten? Millä keinoin jaksan itse olla hänelle tukena, kun nyt lähinnä pelottaa ja suututtaa?
3242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

minun ystäväni onnistui itsemurhassaan.
olen jälkeenpäin miettinyt useasti mitä hänelle olisin sanonut, jos ei olisi onnistunut.

kertoisin kuinka tärkeä hän minulle ja monelle muulle on.
kertoisin kuinka rakas ja ihana, kerrassaan valloittava ihminen hän on.
kertoisin kuinka tahtoisin hänen olevan seurassani koko lopun elämääni.
kertoisin kuinka tahdon hänen kertovan minulle ongelmansa, yhdessä oltaisiin sitten selvitetty asiat.

ennen kaikkea kuitenkin kertoisin hänelle, että hän ei pelastu itsemurhalla mistään. hän vain tuottaa sillä surua ja murhetta lähimmäisilleen.

ammattiapu olisi hyväksi myös.

tärkeintä varmaan kuitenkin on, että teet hänelle selväksi kuinka ainutlaatuinen ihminen hän on ja kuinka surulliseksi tulisit jos hänet menettäisit.

itsemurha ei ole ratkaisu!

Äänestä
  • jos ette halua puhua asiasta, ole vain lähellä. kyllä hän tietää kuinka tärkeä hän on jo vain siitä.

    Äänestä

  • Kiitos vastauksestasi. Juuri mainitsemiasi asioita olen hänelle kertonut ja varsinkin painottanut sitä, miten tärkeä ja korvaamaton hän on niin monille ihmisille ja minulle. Masentuneen vaan on vaikea uskoa itsestään mitään hyvää..

    Olemme pystyneet ystäväni kanssa puhumaan avoimesti kaikista asioista, jopa niillä hetkillä, kun hänellä on ollut itsari ajatuksia, hän on niistä minulle kertonut. Paitsi tällä viimeisellä kerralla, jolloin hän todella toteutti aikeensa.. Terapiaa hän on saanut jo pari vuotta, mutta sekään ei tunnu auttavan.

    Täytyy kai vaan toivoa parasta.. Kaunista kesää sinulle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


itsariyritys kirjoitti:

Ystävä yritti tehdä itsarin edellisyönä, mutta ei onneksi onnistunut. Miten tästä eteenpäin? Miten tuen häntä parhaiten? Millä keinoin jaksan itse olla hänelle tukena, kun nyt lähinnä pelottaa ja suututtaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu