Miehelläni on tytär jonka äiti on ollut yksinhuoltaja koko lapsen elämän ajan. Äiti on psyykkisesti sairas ja lapsi huostaanotettiin. Me saimme sosiaalilautakunnalta ilmoituksen huostaanotosta ja miehelleni kerrottiin, että lapselle etsitään sijaiskotia. Minua kiinnostaisi tietää, loppuuko mieheni elatusvelvollisuus kun lapsi sijoitetaan, ts. vastaako sijoitus adoptiota? Vai onko se peräti sama asia?
Kiitos asiallisista vastauksista ja hyvää kesää!
Kiitos asiallisista vastauksista ja hyvää kesää!
Vastaukset 88
Vanhimmat
se että ollaan kiinostuneita jostain elatusmaksuista, kun miehelläsi pitäisi olla huoli lapsestaan ja lapsen tulevaisuudesta ja hakea itse huoltajuutta lapsellensa.
Vastuu kuluu Isälle tässä tilanteessa onhan hän lapsen tähän maailmaankin siittänyt.
No miestäni huolettaakin ja hänhän ei tätä asiaa kysynyt vaan minä, joka taas rehellisesti sanottuna olen myös huolissani oman perheeni taloudesta enkä pistä ollenkaan pahakseni että meille jäisi melkein parisataa euroa lisää rahaa elämiseen.
Ja sanottakoon nyt vielä sekin, että asiat ei aina ole niin yksiselitteisiä kun mitä jotkut kaltaisesi haluavat ajatella. Tämä lapsi on saanut alkunsa sairaan ihmisen itsekkäistä tarpeista eikä parisuhteessa. Mieheni ei olisi lasta halunnut, mutta on silti kantanut vastuunsa ja vähän liikaakin jos minulta kysytään! Mutta, sivuseikka...
Ei tuo ole ensimmäinen isä, joka hoidattaa lapsensa huostassa. Se on varsinkin joidenkin koulutettujen isien konsti saada lapsi pois arjesta.
Äidin mielenterveysongelman diagnoosi saattaa olla isän tai sossun huoli ja jonka uusi nainen nielaisee ja jota käytetään huostaanoton perusteeksi, koska huoli riittää perusteeksi.
Uusia naisia kyllä riittää uskomaan luuseri-isiä. Uudet naiset myös haluavat uskoa, koska eivät osaltaan halua entisen lapsen huoltajuutta isälle ja lasta yhteiseen huusholliin.
Noin toimien kuin ap. asia hoituu tyylikkäästi pois päiväjärjestyksestä. Siistiä. Ja jos vielä joku adoptoisi niin uuden naisen päivä olisi täydellinen.
Kyllä joutuu isä maksamaan elatusmaksua jos lapsi on huostassa, adoptio muuttaa asian. Elatusmaksun voi isä kuitenkin saada minimaaliseksi kun nuolee tantan ahterin.
Lapseni isä on poliisi. Hän osasi käyttää ensin minua hyväkseen ja sitten vielä lastaan.
Tämä sika meni neuvottelemaan sijoituksen jälkeen minulta asiaa mitenkään kysymättä. Hän sai täyden vapautuksen elatusmaksusta, koska sosiaalitantat tajusivat meidän yhteisen taistelun johtavan lapsen kotiutukseen!! Mutta, hänelläpä välähti. Hän luopuu taistelusta ja jättää meidät molemmat, niin elämä on leveämpää.
Hänelle oli jopa sanottu että luopuessaan lapsen kotiutustaistelusta, voidaan hänet vapauttaa kokonaan elatusmaksusta. Kyllä sairas kala syötin nappaa!!!
Näin hän tavallaan "myi" lapsensa pois elämästään.
Kyllä naama venähti, kun lapsi palasikin minulle takaisin ja hän jäi tästä "myynti" valheestaan kiinni.
No, sitten alkoivat maksut. Lähes joka kuukausi sai soitella perään. Maksut näes meinasivat myöhästellä, kun oli niin pienet tulot??
Näin VIRKAVALTA OIKEUSVALTIOSSA TOIMII!
Kun lapsi sijoitetaan sijaisperheeseen, niin biovanhemmilta peritään tulojen mukaan tietty summa kustannusten korvausta. Sijoitus ei vastaa adoptiota, vaan lapsen huoltajuus säilyy edelleen biovanhemmilla.
Hei!
Olen biologinen vanhempi, jolta on lapsi otettu huostaan muutama vuosi sitten. elatusmaksu jäi maksettavaksi ja vanhempi, jonka luona lapsi asui, on myös elatusvalvollinen sijoituksen ajan.
Siajsivanhempi ei ole elatusvalvollinen!
Eikä yksin kuntakaan, kyllä biovanhempi on siinä mielessä aina vastuussa...
terv. maksajaksi kelvannut, vaan ei huoltajaksi
Tuolla periaatteella on todella törkeätä, että kunta maksattaa huostaanotetun vanhemmille ylipäätään yhtään mitään.
Lapset eivät asu luonansa, lapsilisät on taatusti olleet ensinmäisten lakkautettujen listalla ja siirretty meneväksi tietenkin sijaisperheelle.
Olen sitä mieltä, ettei sijaisperheisiin tuolla perusteella saa rahaa mennä yhtään sen enempää kuin biologiseen kotiin.
Toisaalta, lapsille katkerat, rahanahneet uusioakat saattavat myös tehdä elatusmaksujen vuoksi lastensuojeluilmoituksia jotta saisi ko. rahat äijän kautta itselleen.
Toivottavasti petyit ja pahasti ja toivotaan että lapsi saa huvän paikan missä olla.
Ne kun ovat todella harvassa.
Hei!
Luin viestiä ja en voi kun ihmetellä kirjoitustasi. Jos meillä olisi vastaavanlainen tilanne, että mieheni ex:ltä otetaan lapsi huostaan, puhuisin miehelleni välittömästi, että me otetaan lapsi kasvatettavaksi.
Mielestäni et voi ajatella asiaa rahallisesti, vaan aina täytyy ajatella lapsen parasta, vaikka kun ajattelee toisen kerran tätä, niin ehkä lapsella on parempi asua sellaisessa paikassa, jossa hänet hyväksytään, koska sinun puheestasi paistaa läpi selvästi, että et hyväksy lasta!
Ja anna hyvä nainen miehen päättää itse lapsensa kohtalosta ja jos et pysty hyväksymään miehen mahdollista päätöstä ottaa lapsi itselleen asumaan, häivy sinä heidän elämästä kiireen vilkkaan.
En ihmettele jos uusioakkoja halukutaan, kun saa lukea tällaista, itse pilataan oma maine ja sitten yleistetään että kaikki olemme samanlaisia.
Minä olen aikoinani alkanut seurustelemaan miehen kanssa, jolla on lapsia ja olen hyväksynyt heidät minun elämääni täysin ja en antaisi tätä meidän uutta perhettä mistään hinnasta pois. Uusioperheet ei toimi jos lapsia ei hyväksytä osana elämää.
kaltaisiasi on tässä maassa kuitenkin enemmin kuin sitä toista lajia.
Itse en missään nimessä kieltäytyisi lasta hyväksymästä, etenkin kun sellainen on itsellänikin.
Eläinten maailmassa koiras ei yleensä hyväksy toisen koiraan jälkeläisiä, ja ikävä kyllä sama pätee aika usein ihmisiinkin...
Mutta että nainen ajattelee kuten elukka...
Toivottavasti ei koskaan lähde huostaanotettujen alalle...
hankkiutumaan eroon toisen lapsista saadakseen lasten i s ä n rahaa, saattaa tuollainen hyvinkin alkaa toimia myös toisinpäin, jos siitä saa sitä r a h a a.
Niinpä niin, sehän on helppoa arvostella ja moralisoida toisia kun ei tiedä tilanteen taustaa ja siihen liittyviä henkilöitä. Tälle äidille on todettu skitsofrenia aikoja sitten ja hän on hoidettavana. Hän on aikonaan tehnyt meidän elämästä hyvin vaikeaa, tai lähinnä mieheni (ei antanut tavata lasta vaikka virkavallan kanssa haettiin jne.) ja tämä on lapsen toinen huostaanotto. Aijemmin lapsi oli sijoitettuna meille, mutta kas kummaa, kun äiti toipui sai hän lapsen takaisin eikä aikaakaan kun sama rumba toistui.
Minä, mieheni ja sosiaalihuolto ollaan yksissä tuumin tultu siihen päätökseen, että lapsen kannalta on parasta, että hänet sijoitetaan perheeseen jolla on kokemusta vastaavanlaisista tapauksista sillä meidän voimavarat (lisättäköön, että myöskään rahat) eivät riitä enää tähän. Eli tässä on nimenomaan ajatellaan lapsen parasta!
Minä itse kamalana, itsekkäänä ja vi*tumaisena ihmisenä myönnän auliisti, että olen lopen kyllästynyt maksamaan tämän äidin metkuista. Menisikin se raha lapselle, vaan kun tuntuu, että ne rahat menevät ihan muuhun...
Nostan hattua näille sijaisvanhempina toimiville sillä vaatii todella paljon kasvattaa toisen ihmisen lapsi/lapsia. Itse en siihen pystyisi ja myönnän senkin, että minun on hyvin vaikea asettaa tätä mieheni tytärtä samalle viivalle yhteisen lapsemme kanssa. Olkoon tyttö sitten kuinka mieheni lihaa ja verta, minä en edes tunne häntä kunnolla eikä mikään ihmissuhde synny hetkessä. Mielestäni on kohtuutonta (ja lapsellista) ajatella, että minun pitäisi rakastaa lasta vain, koska mieheni on hänen isä. Tämän allekirjoittaa varmasti ne joilla on sekä oma, että puolison lapsi. Suhde ei synny yhdessä yössä vaan se vie todella paljon aikaa.
Tämä ei myöskään ole yksin minun toiveeni ja/tai päätökseni vaan myös mieheni , niin että nämä (myöskin varsin asiattomat) "mitäs otit sellasen mmiehen jolla on lapsi!" kommentit voi jättää omaan arvoonsa. Johan olisi parisuhde rempallaan jos näin suuria päätöksiä ei tehtäisi yksissä tuumin.
Mutta onhan se vaan hienoa että täällä on niin täydellisiä ja rakastavia ihmisiä, että olisivat valmiita vaikka suoraan sijaisvanhemmiksi! Ottakaa ihmeessä yhteyttä lastensuojeluun ja tarjoutukaa sijaisvanhemmiksi tälle tyttö ressulle!
Niin ja kiitos niille, jotka vastasivat siihen kysymykseeni joka oli tämän jutun pointti.
..että on mielenkiintoista, että koska kysyin tätä asiaa, ajattelen joidenkin vastaajien mielestä vain rahaa. Ihan kun tuo 118€ olisi suurikin summa ja sen takia tässä olisi lasta sijoittamassa (niin, minähän sen päätöksen olen tehnyt). Jos rahaa ajattelisin, niin nimenomaan ottaisin tytön meille; saisinpahan osan sille äidille maksetuista rahoista takaisin!
(ja joku taas provosoituu ihan täysillä)
Eihän kukaan käske sinun rakastamaan toisen lasta kuin omaasi eikä ylipäänsä edes rakastamaan. Lapsen kanssa pitää tulla vain toimeen ja olla hyvät ja kunnioittavat välit molemmin puolin. Ja tiedän, että se vie aikaa joskus enemmän joskus vähemmän. En minäkään rakasta mieheni lapsia, vaan koen heitä kohtaan syvää kiintymystä ja kunnioitusta. Olen antanut heille mahdollisuuden rauhassa tutustua minuun ja minä heihin ja olen lapsille aikuinen ystävä jolta voi kysyä neuvoa tarpeen tullen tai itkeä surujaan tai vain olen kuuntelija.
Tämä lapsi on varmasti kokenut niin paljon elämänsä varrella, että ei ehkä tule sinua hyväksymäänkään ikinä ja se vaatii sinulta todella paljon.
Toisaalta ymmärrän sinua kun luen sinun kirjoituksen, mutta olisi kiva tietää mitä mieltä miehesi on lapsestaan. Onko hän todella valmis antamaan lapsensa huostaan, koska lapsen äiti on sairas? Skitsofrenia on vakava sairaus, mutta sen kanssa voi elää tasapainoista elämää, kun lääkitys loksahtaa kohdalleen ja hän itse ymmärtää tilanteensa ja syö lääkkeitä, että pysyy kunnossa.
Ja jos todella olette yhdessä tuumin sitä mieltä, että lapsen on parasta olla huostaan otettuna, asia varmasti on sitten niin. Ei muuta kuin voimia sinulle ja miehellesi ja ajatelkaa todellakin lapsen parasta kun ratkaisuja teette.
Minkäikäinen tyttö muuten on?
Kiitos viestistäsi. En oikein ymmärrä miten tämä lipsahti tälläiseksi, sillä mielestäni alkuperäinen viestini oli täysin asiallinen eikä todellakaan antanut aihetta syyttää, ettäkö ajattelisin vain rahaa. Tämä asia vain oli minulle epäselvä. Myönnän toki provosoituneeni itse vastauksista jonka jälkeen omatkin viestini olivat karkeita.
Ongelmaksi onkin tullut juuri se, että äiti ei ole sitoutunut omaan hoitoon ja lääkitykseen eikä myöskään tytölle järjetettyyn terapiaan. Minulla ja miehelläni ei ollut mitään käsitystä miten huonolla tolalla asiat siellä kotona olivat ennen kun saimme tiedon kiireellisestä huostaanotosta. Tämä ihminen on loistava valehtelemaan ja manipuloimaan ihmisiä! Hän on nyt hoidossa ja tapaamiset tytön kanssa on hänen kohdaltaan evätty, sillä hänen katsotaan olevan vaaraksi tytölle. Myös tytön käytös on (luonnollisesti) mitä sattuu. Yhteiset viikonloput ovat yhtä kaaosta.
Mieheni potee asiasta suurta syyllisyyttä, vaikka mielestäni hän ei tarvitsisi. Ei hänkään ole saanut luoda vahvaa suhdetta lapseen koska äiti on estänyt tapaamiset. Välillä tuntuu, että meille tulee (sillon kun nyt tulee, harvoin) tuiki tuntematon lapsi kylään jota pitäisi sitten hoitaa ja rakastaa kun omaa... Ei se ihan niin vaan onnistu. Minä hyväksyn lapsen, mutta en voi olla ajattelematta olisiko hänen parempi jossain ihan muuaalla, perheessä jossa olisi aikaa ja kärsivällisyyttä ja kaikkea sitä mitä tuo tyttö kaiken tämän jälkeen tarvitsee. Rehellisesti sanottuna pelkään omia tunteitani ja sitä, että tyttö huomaisi, että oma poikani on tärkeämpi kuin hän (sillä niin asia nyt vaan on). Myös mieheni on myöntänyt tunteensa tytärtään kohtaan hyvin erilaisiksi kun poikaamme, eihän hän ole saanut olla tytölle samalla tavalla isä kun pojallemme.
Tämä asia on vielä alkutekijöissään eikä tytölle ole vielä löytynyt perhettä. Koska mieheni ei ole huoltaja, lähetetään hänelle lähinnä päätöksiä (toki hän on saanut tilaisuuden tulla kuulluksi jne.), mutta meille on hieman epäselvää, missä määrin me (tai siis mieheni) saa vaikuttaa näissä asioissa ja kuinka paljon hänen mielipiteensä painavat.
Niin, tyttö on kuuden vanha ja ollut aijemmin sijoitettuna vuoden ikäisenä noin 2 vuoden ajan joista pienen hetken siis meillä ennen äidille palauttamista.
Hankala tilanne teillä kaikin puolin ja kun tiedän mitä on kun skitsofreniaa sairastava ihminen ei syö lääkkeitä ja ei saa näin tarvitsemaansa apua ja tasapainoa sairauteensa. Uskon täysin, että hän on pompottanut teitä mennen tullen ja palatessa, mutta hän on sairas ja se varmasti on vaikuttanut siihen hänen käytökseensä mitä hän milloinkin on tehnyt.
Sitä minä en ymmärrä, että miksi et saa rakastaa omaa lastasi ja miksi sinun pitää tuntea siitä syyllisyyttä tytön läsnä ollessa? Tyttö varmasti voi tuntuakin vieraalta, mutta jos te oikein kovasti yrittäisitte tutustua häneen ja touhuta hänen kanssaan, asia voisi korjaantua. Tyttö on kuitenkin noin pieni ja luulis, että häneen on vielä helppo luoda kontaktia ja luottamusta kaikesta kokemastaan huolimatta. Tyttö tarvii paljon rakkautta, hyväksyntää ja läheisyyttä ja ymmärrän jos sinä et pysty hänelle sitä tarjoamaan, mutta kannusta lapsen isää kokeilemaan sitä, että hän ei ala tulevaisuudessa syyttämään itseään, ettei edes yrittänyt.
Mutta sekään ei varmasti ole hyväksi lapselle, että häntä viuruutellaan paikasta toiseen ja joutuu moneen perheeseen tutustumaan. Hänen luottamus elämään varmasti murenee näin.
ksi syy päätökseemme olikin juuri se, että enää ei ole varaa kokeilla, että toimisiko meidän yhteiselo, sillä tytöllä on oikeus tasapainoiseen elämään ja pysyvään perheeseen. Sosiaalityönt. on ollut todella kannustava ja ymmärtäväinen ja totesikin miehelleni, että koskaan ei ole liian myöhäistä luoda suhdetta lapseen asui hän sitten missä tahansa.
En epäile hetkeäkään etteikö tytön äiti rakastaisi tätä, mutta sairautensa vuoksi hän ei ikävä kyllä kykene tarjoamaan lapselle edes perus asioita (puhtautta, ruokaa jne.). Minun tunteeni vaihtelee säälistä vihaan vaikka kuinka yritän olla järkevä ja ajatella, että tämä ihminen on SAIRAS.
Sama pätee tunteisiini tyttöä kohtaan; järki sanoo, että hän on lapsi eikä osaa pukea tunteitaan sanoiksi ja käyttäytyy siksi miten käyttäytyy, mutta kun ruokalautanen lentää seinään ja yö-unille yritetään vielä kahden aikaan yöllä, on kiintymyksen ja rakkauden tunteet vähissä. Perheellämme on ollut aika ajoin taloudellisia vaikeuksia ja pakostakin herää mieleen onko se kaikki sen arvoista; haemme hänet monien kilometrejen päästä, yritämme tehdä viikonlopuista kaikille viihtyisiä ja laitamme lapsille mieluisaa ruokaa jne. ja sama olisi, kun sillä rahalla pyyhkisi takapuolensa!
Uskon, että tasapainoinen ympäristö ja oikea hoito tekevät tehtävänsä ja joku kaunis päivä voimme nauttia toinen toistemme seurasta vaikka se tällä hetkellä tuntuu lähes mahdottomalta ajatukselta. Kiitos vielä sinulle vastauksistasi, tämän aiheen saralta kun tuntuu olevan vaikeaa saada ymmärrystä muilta kun saman kokeneilta ja niitäkin on varsin vähän.
varmasti nyt ihan oikeaa apua lasten psykologilta tai vastaavalta, että hänestä kehittyy ehjä persoonallisuus. Kun luen näitä sinun kirjoituksia olen sitä mieltä, että yritätte tehdä kaikkenne lapsen hyväksi. Voimia teille sillä sitä te tulette tarvitsemaan paljon enemmän kuin normaali perhe. Ja toivotaan että tytönkin elämä normalisoituu jollakin lailla.
Anteeksi että olin tyly aikaisemmin ?!? Ei varmasti ole montaa ihmistä joka ymmärtää sinua enkä tiedä ymmärränkö minäkään kuten haluat, mutta olen yrittänyt kuitenkin.
Kyllä on maailmankirjat sekaisin, kun eivät NAISET edes osaa ottaa vastuuta lapsesta. Mitä ihmeen väliä sillä on, onko lapsi rakkaudella siitetty?? Lapsi tarvitsee itselleen kodin ja tässä tapauksessa ainoa oikea paikka olisi teidän kotonanne, koska lapsen BIOisä asuu siellä. Ei Jumankauta, että en jaksa ymmärtää. Minun miehelläni on myös pari lasta, kuten myös minulla, mutta en hetkeäkään epäröisi jos lapsi tarvitsisi kodin. Lapsen paikka olisi tottakai meillä. Ei toisaan tartte miettiä, että miksi uusioperheistä p***aa puhutaan...esimerkki osoittaa sen vallan hyvin; kyse on naisten keskinäisestä valtakamppailusta, jossa jää lapset jalkoihin.
No joo...kun ajatusmaailma on tuota luokkaa, niin ehkä on parempi lapsi sijoittaa; jopa lapsen kannalta :(
Kahlasitko läpi keskustelun? Kirjoituksestasi päätellen et. Olen itse todennut ettei lapsen paikka ole meillä juuri siksi, koska ajattelen kuten ajattelen ja mielestäni osoittaa jonkinlaista "ahdasmielisyyttä" väittää, että koska mieheni on lapsen biologinen isä, ainoa oikea paikka on meidän luonamme. Jokainen ihmissuhde, oli se sitten lapsen ja aikuisen tai kahden aikuisen välinen, tarvitsee aikaa kehittyäkseen ja sitä aikaa miehelläni ei ole ollut. Hän ei ole kovinkaan kiintynyt lapseen eikä lapsi häneen. Samat geenit ei auttomaattisesi tarkoita, että toista rakastaa. Rakkaus tarvitsee aikaa ja koska tällä lapsella sitä ei valitettavasti juuri nyt ole, on sijoitus perheeseemme vaikea koska tavalla tai toisella hän asettuisi eri arvoiseen asemaan poikaamme nähden johon meillä luonnollisesti molemmalla on hyvin vahva kiintymys.
Minä en juurikaan tunne tytön äitiä, olen tavannut hänet joitakin kertoja hänen ollessa hyvin huonossa kunnossa (=psykoottinen). Miehelläni ei ole ollut seurustelusuhdetta tähän naiseen joten minulla ei ole syytä olla hänestä mustasukkainen. Ei siis ole todellakaan kyse mistään "naisten välisestä valtataistelusta", sillä niin tai näin, hän menettää lapsensa eikä minun mielipiteelläni ole merkitystä. En tiedä monentako kertaa olen tämän asian täällä toistanut, mutta me olemme tulleet siihen tulokseen, että on tämän lapsen etu tulla sijoitetuksi perheeseen jossa hänen lapsuutensa (ja siitä aiheutuvat käytöshäiriöt) ymmäretään ja jossa myös tämän biologisen äidin tila huomioidaan ja häntä voidaan tukea toipumisessa ja tapaamisissa, mikäli seillaisia vielä saadaan järjestettyä. En edelleenkään häpeä myöntää, etten usko omien voimavarojen riittävän tähän.
Minusta on yhtälailla järkyttävää lukea täällä turhista huostaanotoista kuin turhista lapsen luovuttamisista. Olen edelleenkin sitä mieltä, että lapsi kuuluisi teille, mutta koska olen kaikki kommenttisi lukenut, niin on lapsen paras, että hänellä on oikeanlaiset vanhemmat. Etenkin kun lapsen taustalla on näinkin vaikeita asioita. Mutta ethän kadu? Mitä sanot lapselle viidentoista vuoden päästä kun hän kysyy sinulta, kuin nainen naiselta, että miksi te ette minusta huolehtineet, vaan toimititte minut vieraaseen paikkaan?
Rakkaus tarvitsee aikaa, joten miten voit sanoa, että lapsella ei sitä ole? Pakkohan hänellä on olla, koska hän menee vieraaseen paikkaan ja kaikki alkaa hänellä alusta...
Älä ymmärrä väärin, en halua tuomita, mutta haluan että ajattelette asiaa. Noin niinkuin joka kantilta.
Miehelläni ei ole ollut seurustelusuhdetta tähän naiseen, kirjoitat? Miten LAPSI sitten on saanut alkunsa? Pyhästähengestäkö? Vai neitseenä sikiämisestä?
Kyllä kuule ukkos on sen verran raottanut vetoketjuaan, että on saanut lapsen aikaan ja sitten jättänyt naisparan pulaan. Häpeäisi edes!!
Jospa äidin sairastuminen johtuukin miehestäsi??
Panee paksuksi muttei kanna vastuuta. Lapsi on biologisesti heidän yhteisensä ja terveemmän on hänestä huolehdittava.
Näin minun maalaisjärkeni sanoo.
Kerro ukollesi, että katkaisee "sen" juuresta poikki, jos ei kykene vastuutaan kantamaan!!!!
2000 lukuun hyvä ihminen! Tänä päivänä tuskin löytyy ihmistä joka ei olisi ollut seksuaalisessa kanssa käymisessä vastakkaisen sukupuolen kanssa ennen avioliittoa ja jopa seurustelusuhteen ulkopuolella. Kyllä juttu on niin, että tämä nainen hankkitui raskaaksi tahallisesti itsekkäistä syistä. Jotain varmaan kertoo se, että isyys vahvistettiin verikokeen avulla koska tämä kyseinen nainen oli SAMAN ILLAN aikana ollut yhdynnässä myös toisen miehen kanssa! Tälläiset "jos harrastaa seksiä, pitää kantaa vastuu"- kommentit ovat mielestäni varsin naiviita tänä päivänä kun on varsin selvää, että nuoret harrastavat esi-aviollista seksiä ja varsin usein nainen on vastuussa ehkäisystä (kaikki ehkäisy muodot kondoomia lukuunottamatta on suunnattu naisille). Jos nainen väittää käyttävänsä pillereitä, tuskin tulee ensimmäisenä mieleen tätä seikkaa epäillä. Ikävä kyllä, näitä lasta haluavia nuoria naisia tuntuu olevan jonkin verran... En sano ettäkö mieheni olisi poloinen uhri, mutta ei kyllä taatusti ole tämä nainenkaan!
Että eipä ole ihan pelkkä ukko raottanut vetoketjua, vaan on siinä saanut toinenkin vähän hameenhelmaa nostaa ja vieläpä varsin mieluusti on tuon tehnyt koska on lausunnoissaan lastenvalvojalle itse myöntänyt hankkiutuneensa raskaaksi tahallisesti.
aina sisimmässään, kuka lapsen isä on! Se on jokin biologinen vaisto. Eräällä toisella palstalla kysyjä kertoi pettäneensä puolisoaan, eikä ollut varma kumman miehen lasta odotti.
Vastasin muuten hänellekin tämän saman "biologiamallin".
Kyllä verikokeet isyyden selvittämiseksi lähtevät yleensä aina miehen aloitteesta! Se on näes viimeinen keino yrittää paeta vastuutaan.
Olen aikuinen nainen, joten en tarvitse sinun "sukupuolivalistustasi", mutta toivon että herättelet ukkosi teostaan vastuuseen!
Jos hänellä on "sinut", miksi hän hakee seuraa muualta? Kertoo itsekkäästä, nautinnonhaluisesta siasta!
Kerrot itsekin tietäväsi kuinka nykynuoret sekstailevat? Miksi sitten tuomitset tämän naisen, joka kaiken muun kärsimyksen lisäksi sairastui? Kovin vaikutat itsekkäältä, omaan napaasi ja rahakukkaroosi tuijottavalta akalta, kun "myyt" miehesi lapsen.
1. Mieheni ei ole pettänyt minua vaan lapsi on saanut alkunsa ennen suhdettamme.
2. Nainen on ollut sairas kaiketi lapsuudestaan asti. Hän ollut tietojeni mukaan suljetulla osastolla hoidetavana useasti jo teini-ikäisenä.
3. Tuskin kukaan mies haluaa huvikseen maksaa lapsesta etenkään tälläisessä tilanteessa, vaan haluaa varmistuksen, onko lapsi hänen.
4. Isyyden selvittämisen jälkeen mieheni on kantanut vastuun lapsesta siinä määrin, kun äiti on sen mahdollistanut, ts. rahat on ottanut mielellään vastaan, mutta tapaamiset eivät ole toteutuneet.
En laske seurusteluksi pelkkää avioliittoa. Ennen liittoakin voi seurustella ja siihen nykyään (usein, ei siis AINA) kuuluu myös sukupuolinen suhde.
Aiemmin puhuttiin seurustelusuhteen ulkopuolisesta seksistä.
Minä en ainakaan ole tarvinnut ja olen 4kymppinen.
Siinä olen kanssasi samaa mieltä.
Jos koet, ettet jaksa lapsen kanssa, niin älä tee lapsesta koekaniinia. Biologinen isyys/äitiys ei todellakaan tarkoita sitä, että automaattisesti rakastaisi lastansa. Miksi muuten maailmassa olisi niin paljon hylättyjä lapsia?
Meillä on sijoitettu lapsi, joka tuli meille vauvana. En häntä silloin rakastanut, kuinka olisinkaan ihan tuntematonta lasta. Muutama kerta oltiin tavattu ennen lapsen meille muuttoa. Lapsi on nyt muutaman vuoden ikäinen ja rakastan häntä kuin omaani. Biologiset vanhemmat ovat lapselle outoja ihmisiä, koska tapaa heitä todella harvoin(biovanhemmat eivät halua tapaamisia).
Ei ole häpeä tiedostaa rajojaan ja jaksamistaan.
Olen vähän ihmeissäni, että jos kerran sijaisäidit voivat kiintyä täysin vieraaseen lapseen, niin miksei alkuperäinen voisi kiintyä lapseen, joka on hänen miehensä biologinen lapsi ja omaa varmaan piirteitä miehestä, jota alkuperäinen rakastaa. Samoja piirteitä hän rakastaa myös pojassaan. Tuntuu ihan siltä, kuin nuori alkuperäinen pelkäisi rakkauden olevan rajoitettu luonnonvara ja hänen pojaltaan pois, jos isän tytär saa sitä isältä osakseen siinä määrin kuin tuolle pikkutytölle synnyinlahjana kuuluu (eli rajattomasti). Tyttären lykkääminen sijaishoitoon nyt siirtää ongelmia vain tuonnemmaksi ja se on perheen edessä tavalla tai toisella sitten myöhemmin, kasaantuneena ja kasvaneena ylimääräistä viivästyskorkoa tunnetasolla jokaisella asianosaisella. En väitä etteikö tilanne olisi vaikea nuorelle asianosaiselle, mutta minusta pitäisi tarttua härkää sarvista ja ottaa asia haltuun kokonaisuudessaan. Tytär kuuluu isänsä ja veljensä luokse. Jos kerran ihan poliisejen kanssa on tapaamisia vaadittu isälle, niin miksi moinen show ja rääkki pikkutytön maailmaa järkyttämään, jos ei sitten ollakaan valmiita kun lapsi jäi vaille kotia. Lapsihan ei ole potilaaksi sanottu eikä hän ole hoidon vaan isän tarpeessa entistä enemmän vielä nyt äidin sairastuttua.
Olen osittain samaa mieltä kanssasi. En epäile ettenkö kiintyisi ja oppisi rakastamaan tyttöä (hän on hyvin hurmaava, joskin käytökseltään hankala mikä on taustasta johtuen ymmärrettävää). Sitä tavallaan pelkäänkin; en saisi koskaan olla hänelle äiti sillä äiti hänellä jo on. Entäpä kun äiti taas toipuu? Hän on jo kerran saanut lapsen takaisin itselleen... Tämä on itsekästä kyllä, mutta en ole varma jaksaisinko käydä läpi kaikkea sitä... Juuri kun välilemme syntyisi suhde lapsi palaisikin äidin luokse ja saisimme todennäköisesti jälleen kerran taistella tapaamisista.
Äidin on hyvin vaikea hyväksyä minut (kummallista kyllä, hän ei nimittäin tunne minua juuri lainkaan) ja uskon, että hänenkin on helpompi hyväksyä sijasperhe kuin minut lapsen kasvattajaksi. Minä en nimittäin missään nimessä toivo, että äiti ei toipuisi ja saisi lastaan takaisin! Uskon ja tiedänkin, että hän rakastaa tytärtään kovasti ja taas toivuttuaan tekee kaikkensa saadakseen tämän takaisin, kuten kuka tahansa äiti.
Koska kodin- ja lastenhoito meidä perheessä on lähes yksinomaan minun vastuullani mieheni työn vuoksi, pidimme kummatkin juuri minun ja tytön välistä suhdetta (tai sen puuttumista) hyvin tärkeänä.
Olen todellakin miettinyt itsekkin miten joskus aikanaan keromme hänelle perustelut ratkaisuumme, mutta uskon, että siihen mennessä moni asia on loksahtanut kohdalleen ja voimme olla yhtä mieltä siitä, että tärkeintä on se, että suhde on olemassa ja että hän on saanut hoivaa ja rakkautta, olkoonkin sitten monelta taholta, ja kasvanut itsenäiseksi, ajattelevaksi ihmiseksi.
Vaikeaa tämä on. En sano ettäkö ratkaisumme olisi ainoa oikea enkä tiedä mikä olisi ratkaisu joka tässä tilanteessa miellyttäisi kaikkiea tai onko sellaista edes. Sosiaalityöntekijän kanssa kuitenkin juteltuamme hänkin sanoi, että kallistuisi sjaisperheeseen koska "jos olette vähänkin epävarmoja jaksamisestanne, on parempi että tyttö ei tule luoksenne. Nyt ei ole enää varaa kokeilla toimiiko se vai ei." Mene ja tiedä.
Ratkaisunne ei tarvitse miellyttää sosiaaliviranomaista eikä sijaisvanhemmiksi kaavailtuja, täysin ulkopuolisia ihmisiä kumpikin taho. Näillä ei ole osaa eikä arpaa elämässänne, jollette itse tahdo. Peräänkuuluttaisin itsenäistä toimintaa mitä tulee omiin lapsiinne. Teinä kysyisin myös äidin mielipidettä kun hän on toipunut, jos hän ei toivu, niin tyttären tulevaisuus jää yksin teidän vastuullenne. Miltä itsestäsi 6-vuotiaana olisi tuntunut, jos oma isäsi olisi torjunut sinut.
Tämä on alkujaan meidän päätös ja jos haluaisimme jotakuta miellyttää, se varmaankin olisi ollut toisenlainen päätös onhan valtaosa sitä mieltä, että tämä päätöksemme on väärä. Olen silti kiitollinen, että sosiaaliviranomaiset ymmärsivät meidän kantamme ja tukivat päätöstämme.
On kai vakeaa edes lääkäreiden sanoa, missä määrin äiti tulee toipumaan ja millaisella aikataululla, jos siis ollenkaan. Paljolti on kiinni hänen omasta sitoutumisestaan hoitoon. Kuten kerroin, hän ei haluaisi antaa tytärä meille (en tiedä miksi, ilmeisesti tämä johtuu lähinnä minusta?).
Ja itseasiassa tiedän, miltä tuntuu tulla "hylätyksi" sillä olen yh-isän kasvattama äitini aikoinaan lähdettyä etsimään "parempaa elämää" :) Sanottakoon vielä, etä tuolloin olisin itse mielummin tullut sijoitetuksi kun jäänyt isäni kanssa. Mutta se onkin sitten ihan toinen tarina.
.. Sinulle tuestasi :) Kiva kun joku yrittää ymmärtää.
Kertomasi mukaan puolisosi ei varmaankaan ole yhtä epätoivottava isäkandidaatti kuin oma isäsi, koska kelpaa niin sinulle aviomieheksi ja pojallesi isäksi ihan hyvin. Ehkä taustasi takia et luota siihen, että teiltä riittää rakkautta myös puolisosi tyttärelle. Minä uskon, että teillä olisi potentiaalia, koska olette halunneet tuon lapsen elämäänne, vaikka helpommalla olisitte päässeet luovuttamalla. Minusta petätte tämän lapsen nyt.
miksi hyljeksit tyttöä. Olet yh-isän kasvattama ja katkera edelleen äidillesi. Nyt kostat tuota katkeruuttasi viattomaan lapseen, joka sattuu olemaan ukkosi kalun tuotetta, ei siis oma lapsesi.
Hakeudu itse äkkiä hoitoon. Hylätyksi tuleminen on niin raskas vamma, että se on käsiteltävä. Muutoin se heijastuu kaikkiin ihmissuhteisiisi, kuten jo näkyy tämän lapsen kohdalla.
PURAT OMAA SURKEAA PETTYMYSTÄSI VIATTOMAAN LAPSEEN JA HYVÄKSIKÄYTETTYYN SAIRAASEEN ÄITIIN.
Älyä edes hävetä!
Miksi et kääntäisi lapsuuttasi voitoksi. Miehesi tytär joutuu käsittelemään äitinsä sairauden seuraamukset varmaan aika yksin ja sinulla kun on kokemus äidin hylkäämisestä, voisit olla hänelle tukena, ystävänä ja luotettuna. Teillähän on muutakin yhteistä kuin miehesi, te molemmat olette joutuneet eroon äidistänne, eikä sellainen jätä kylmäksi ketään. Auttamalla miehesi tytärtä ja tarjoamalla hänelle sen mikä hänelle syntymänsä perusteella kuuluu, eli kodin isänsä luota, autat myös itseäsi. Varmasti lapsen äitikin arvostaisi sitä, että yrittäisitte hoitaa tytön asioita suoraan hänen kanssaan eikä nöyryyttävästi niiden sosiaaliviranomaisten välityksellä ja värittäminä, jota joutuivat ottamaan hänen lapsensa kiireellisesti huostaan. Äiti on hyvin heikoilla ja kaiken lisäksi suunnattoman huolissaan lapsestaan. Voit kääntää asiat voitoksesi, jos olet rohkea. Sijaisvanhemmat vielä kaiken päälle vain kuormittavat lasta ja teitä kaikkia entisestään. Mitä useampi kokki sen huonompi soppa, sanoisin.
..oikein lämpimät välit äitiini tänä päivänä. Kas kun arvasin, että joku tarttuu tähänkin ja alkaa näitä "lapsuuden trauma"-juttuja sönköttämään. Ja tiedoksesi, olen tuolloin lapsena jopa käynyt terapiassa joka melko pian lopetettiin aiheettomana.
tarvitse noudattaa.
Äitipuoli ei ole sijaisvanhempien lailla vaitiolovelvollinen ja voi rauhassa selitellä huostaanoton perusteluja.
Tähän tuskin tulee vastauksena:
-PALAUTTAKAA LAPSI ÄIDILLE
-LAPSENRYÖSTÄJÄT JUONIVAT SOSSUTANTTOJEN KANSSA LAPSIKAUPPAA
-SIJAISPERSEET LOISIVAT LAPSEN KUSTANNUKSELLA
-JÄRJESTELMÄ KÄYTTÄÄ LASTA HYVÄKSEEN SIJARIEN BISNEKSISSÄ.
TMS KEKSI ITSE LISÄÄ.
...
.. mitä tällä tarkoitit, mutta kyllä äitipuoli on yhtä lailla vaitiolovelvollinen näissä asioissa. Itse olen kirjoittanut asiat täällä niin, ettei niiden perusteella ketään voi tunnistaa. Minä en näe mitään syytä "selitellä" tätä huostaanottoa, koska itselläni ei ole siihen osaa eikä arpaa.
muita juttuja tällä palstalla, huomaat varmaan, että myös ns. biologiset äidit (joilta on mahd. (pakko)huostaanotettu lapsi) kirjoittelevat aktiivisesti täällä.
En sano etteivätkö saisi, mutta kirjoitusten sävy on monesti todella erilainen. Aivan kuin Sinunkin kirjoituksiin vastanneiden.
Lapsella on biologinen isä joka kantaa hänestä huolta. Minusta on kaunistelua heittäytyä avuttomaksi ja sanoa täällä, että lapselle on parempi mennä täysin ventovieraaseen sijaisperheeseen kuin asua biologisen, hänestä huolta kantaneen biologisen isänsä ja velipuolensa kanssa. Nythän on sitten tilaisuus olla tämän pikkutytön kanssa ihan kokonaisvaltaisesti, kun äiti on estänyt tähän saakka tapaamisia. Miettisit vähän sitäkin, että miten sinun omalle pojallesi kävisi, jos sinulle joskus tapahtuisi jotain ja miehesi uusi puoliso suhtautuisi poikaasi siten kuin sinä nyt tähän tyttöön ja tuumaisikin että; "tämän pojan on parempi saada tasapainoinen ja rakastava sijaisperhe, me emme häntä pysty hoitamaan". Jos katsot, että tyttö tarvitsee psyykkistä hoitoa, ei sijaisperhe ole sairaala tai terapeutti vaan ihan tavallisia ihmisiä kuten tekin. Kyseiset selittelyt ja kaunistelut, mitä kirjoitit, että tytön on parempi asua muualla ovat inhottavia. Riistät pojaltasi sisaren.
Sehän on hienoa, että perheemme ja tilanteemme tuntien katsot olevasi oikeutettu ja pätevä arvostelemaan meidän päätöstämme. Kuten jo aijemminkin olen maininnut, tämä ei ole MINUN päätökseni vaan perheen YHTEINEN ja kyllä, on olemassa myös sijaisperheitä joilla nimenomaan on kokemusta ennestään tälläisistä "erikois tapauksista".
Lapsen äiti tulee (luonnollisesti) olemaan aina osa tämän elämää. Suomessa kun biologinen äiti on suorastaan pyhä lehmä jonka oikeudet tuntuvat vaan lisääntyvän, mitä huonommin menee. Oletko sinä ollut tekemisissä skitsofreenisen ihmisen kanssa? Ymmärrätkö lainkaan miltä tuntuu hoitaa toisen (sairaan) ihmisen lasta ja saada siitä pa*skaa niskaan päivä toisensa jälkeen... Tappouhkauksia, yöllisiä yllätys vierailuja jnejne.
Minä katson olevani vastuullinen ihminen myöntäessäni omat heikkouteni ja sen, että en usko omien voimieni riittävä moiseen. Minun pelkoni on, että hintana tälle kaikelle olisi vielä minun ja míehenikin mielenterveys. Sekö olisi sitten meidän kaikkien etu?
Minä en ole esteenä mieheni ja lapsen suhteelle (sen on kyllä hoitanut äiti itsekin) enkä myöskään sisarusten väliseen suhteeseen, sillä sijoitettiin tyttö mihin tahansa, hänen tapaamiset meidän luonamme säilyvät (ja toivottavasti myös jatkossa onnistuvat suunnittelusti!).
Tää tilannetta ei todellakaan voi verrata siihen, miten oman poikamme kävisi jos minulle sattuisi jotain silä poikamme on saanut alkunsa yhteisestä päätöksestä ja rakkaudesta. Mieheni on ollut mukana pojan elämässä odotuksesta lähtien joten hänen kiintymyksensä poikaan on luonnollisesti vahvempi kun tyttöön jonka äidin kanssa hänellä on ollut puhtaasti seksiin perustuva, hetkellinen suhde.
Kun tapaamiset teidän perheenne kanssa joka tapauksessa kertomasi mukaan säilyvät, niin mitä haluatte viestittää tälle pikkutytölle menettelyllänne. Voihan olla, että äidin vastustaessa hänen tuloaan teille tapaamisiin, lapsi on käsittänyt asiat niin, että sekä äiti että isä hänestä kamppailevat ja nyt ei sitten isä häntä huolikaan. Ehkäpä äiti ei niin väärässä ole ollutkaan vastustaessaan tapaamisia. Pikkuinen tyttö ei kelpaa perheenjäseneksi isänsä harmooniseen kotiin nyt, kun hän on koditon. Hän on käytännöllisesti katsoen yksin tässä maailmassa, äidin ollessa sairas ja kertomasi mukaan vaarallinen hänelle. Ainoa, mitä hänellä olisi voinut olla on hänen biologinen isänsä. Muut hoitavat häntä vain maksua vastaan siellä, mihin viranomaiset hänet toimittavat.
"Muut hoitavat häntä vain maksua vastaan siellä, mihin viranomaiset hänet toimittavat." Onpas sinulla positiivinen käsitys suomalaisisa sijaiperheistä. Minä kun olen käsittänyt, että tästä ei juurikaan rikastu ja suurialle osalle näiden lapsen auttaminen on ihan sydämen asia... No, niin tai näin, itse voin sanoa rehellisesti hoitavani siinä tapauksessa hoitavani häntä vain velvollisuuden tunteesta ja sekö sitten olisi parempi? Olenhan jo aijemmin auliisti täällä myöntänyt olevani niin huono ihminen, että en usko kykeneväni tasapuoliseksi äidiksi "vieraalle" lapselle. Jos ajatellaan esimekiksi ihan sellaista asiaa kun hyvänä pitäminen... Halin ja suukotan omaa poikaani paljon ja miltä tytöstä sitten tuntuisi, jos yrittäisin häntä "väkisin", tasapuolisuuden vuoksi helliä... Luulen, että sinäkin ymmärrät, että en voi vaan kääntää jotain rakkausnappulaa päälle ja pitää tyttöä yht'äkkiä kuin omanani, vai kuinka? Luuletko, että hän ei huomaisi tätä? Kyllä tässä tilanteessa kuule painaa niin monenmonet asiat, että tuskin edes osaat kuvitella. Tunne asioiden lisäksi kaikki nämä käytännön asiatkin... 23 vuotiaana minun pitäisi olla valmis kahden lapsen äidiksi, painimaan sosiaali- ja lastensuojelu työntekijöiden kanssa ja pitämää psykoottinen äiti aisoissa ja myös luopumaan kaikista omista tulevaisuuden suunnitelmistani. Itsekästä ehkä, mutta en ole siihen valmis.
ja ottaa oman lapsensa luokseen teidän yhteisistä päätöksistänne huolimatta. Mikäli et jaksa tai pysty perhe-elämään jossa myös miehen lapsi, sinun täytyy saada apua. Tiesit miehen ottaessasi tällä lapsen olevan, kyllä se velvoittaa muuhunkin kuin siihen että koet arvosteluna sinulle sanotut tosiasiat. Molempien lasten etu on ennen sinun etuasi, joten apua tarvitsette. Saattoiko olla, että lapsen äiti väsähti temppuiluusi, konstikas nainen olet. Saattaako lapsen isäkin olla väsähtänyt sinuun ja koettaa saada tilannetta hallintaan, eikä niinkään pysty ajattelemaan lastensa etua, koska et anna siihen hänelle mahdollisuutta.
Mutta halusin vastata esittämääsi kysymykseen joka meni näin:
"Ymmärrätkö lainkaan miltä tuntuu hoitaa toisen (sairaan) ihmisen lasta ja saada siitä pa*skaa niskaan päivä toisensa jälkeen..."
Joo,o. Ymmärretään me. Tämä palsta on sijaisvanhempien palsta. Me emme suurimmaksi osaksi saa niskaamme mitään muuta. Se on meidän roolimme. Ollaan paskan nielijöitä, liian suuren sylin takia.
Tätä juuri. Sijaisvanhempien palstalla vaikuttaa negatiivisesti joukko ei sijareita.
Pian sitä paskaa lentää jo ap:nkin päälle vaikka ei ole edes sijari.
Kyllä me ymmärretään. Monilla kokemuksia myös henkisesti sairaista biovanhemmista.
Täällä nyt vaan niin moni katkera bio haukkuu kaikki sijaisvanhemmat ties miksikä, kts. ylempää sama nimimerkki.
Emme voi kertoa niin yksityiskohtaisesti biovanhempien sairauksista tai muista huostaanoton perusteista kuin sinä voit.
Meillä jokaisella on rankkataustaiset lapset hoidettavina. Toisten vanhempien kanssa sujuu yhteistyö hyvin ja toisten kanssa sitä ei ole ollenkaan.
Täällä melskaavat biot eivät koe lastensa huostaanottoja oikeutetuiksi ja kohdistavat vihansa sosiaalityötekijöihin ja sijaisvanhempiin.
Toivon, että tytölle löytyy rakastava perhe, joka jaksaa äidin kanssa.
Toivon myös, että suhde lapsen ja sinun perheesi välillä vahvistuu ja kantaa läpi koko elämän.
Itse en ottaisi noin vaikean äidin lasta hoidettavakseni. En ole alan ammattilainen, vaan pelkästään vanhemmaksi riittävän hyvä ja sopiva.
Ehkä ammattimainen sijaisperhe olisi oikea ratkaisu. Sellainen, jossa mielisairaiden (biovanhempien) kohtaamiseen koulutuksen saanut perhehoitaja.
Miksi teidän pitäisi painia sosiaaliviranomaisten kanssa, jos biologinen tytär asuu normaalisti biologisen isänsä perheessä. Mitä tekemistä sosiaaliviranomaisilla on asian kanssa, jos lasta ei sijoiteta mihinkään vaan isä saa huoltajuuden. Murheesi siltäosin on turha siis.
Ketään ei voi pakolla rakastaa, mutta jos rakastat miestäsi, niin hyväksyt hänen tyttärensä yhtenä perheenjäsenenä kotiisi. Miehesi on tapaamisoikeuksistaan taistellessaan osoittanut selvästi rakastavansa tytärtään. Miksi hän muuten olisi vaivautunut vastoin äidin tahtoa haluamaan lastaan tapaamisiin. Vieläkin haluatte tapaamisten jatkuvan, vaikka lapsi sijoitettaisiinkin. Miksi? Kai äidin häirintä voi tapahtua silloinkin ja kaikki pelkäämäsi kauhuskenaariot toteutuvat sosiaalitanttoineen päivineen kun lapsi on sijoitettu ja käy teillä tapaamisissa, eli olette asianosaisia. Poikaasi varmaan joskus askarruttaa tuo, kun kerroit, että miehesi rakastaa poikaansa enemmän kuin tytärtään, joka on viaton syntymäänsä. Tuntuu käsittämättömältä, että olette ylipäätään ottaneet tämän tyttölapsen elämäänne lainkaan ja halunneet luoda mitään suhdetta häneen. Mikä merkitys tällä lapsella ylipäätään on teille sitten, kun kuitenkin haluatte tavata häntä, mutta isä ei tunnusta rakastavansa ja sinä et halua edes. Lapsi parka.
Jos löytyy aikuisuutta, jota myös poikanne tarvitsee vanhemmiltaan, niin miehesi tytär perheessänne voisi olla suuri onnen ja ilon lähde ja rikkaus elämässä, niin sinulle, pojallesi kuin isälleen.
En edes tiedä miksi vaivaudun, mutta vaivaudunpa silti... Tämä ei ei tunne minua ja tapaani kasvattaa lapsia/lastani, sillä (luojan kiitos!) minun ei ole tarvinnut häntä tavata kun kerran joten jos hän, läkäärin psykoottiseksi toteama ihminen, mielestäsi laukoo TOSIASIOITA niin jonkun muun kuin minun on syytä saada apua. Minä en siis todellakaan tämän naisen kanssa ole ollut tekemisissä tai millään lailla "temppuillut", voi hyvä luoja... Ihan jo naurattaa nämä analysoinnit :) Eiköhän tuolla äijälläkin sen verran järkevä ole, että olisi ottanut ja lähtenyt jos tuollainen demoni olisin mitä annat ymmärtää.
Ja tottakai lasten etu on ennen meidän etua, mutta lasten hyvinvointi on hyvin pitkälti, ellei kokonaan, meidän aikuisten hyvinvoinnista riippuvaista, senhän tämä äidin sairaus on todistanut. Teoriassahan hän varmasti osaa ja tietää, mitä tytär tarvitsee, mutta mielenterveydelliset ongelmat eivät mahdollista näiden toteutumista.
Kiitos sanoistanne, alkaa tuntua, että on parempi jättää nämä kommentit omaan arvoonsa sillä tiedänhän itse, kuinka asiat oikeasti ovat. Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, nostan todella hattua sijaisäideille jotka "uhraavat" aikaansa ja rakauttansa antaakseen toisten lapsille elämisen arvoisen elämän, saamatta vastineeksi juuri muuta kun pahan mielen ja epäkiitollisuutta.
Ainakin yhdessä asiassa olemme samaa mieltä, "lapsi parka"!
Toistan varmaan viidennen kerran; HYVÄKSYN MIEHENI LAPSEN eikä tämä päätös johdu siitä, että MINÄ en halua lasta meille asumaan. Käsitätkö?
Tyttö vierailee meillä nyt säännöllisesti ja tällä hetkellä vierailut sujuvat ilman häirintää, sillä äiti on suljetulla osastolla. Hänelle tullaan painottamaan jatkossa, ettei hänellä ole oikeutta pyrkiä tapaamaan tyttöä silloin kun hän vierailee meillä vaan ainoastaan "omina vuoroinaan". Näin ollen meidän ei käytännössä tarvitse olla äidin kanssa missään tekemisissä, sillä sovimme kaikista asioista sijaiperheen kanssa. Jos tyttö muuttaisi meille, me olisimme pakotettuja olemaan äidin kanssa tekemisissä; kuskaamaan tyttöä hänen luokseen, hakemaan taas keskellä yötä kun äiti yllättäen ei jaksakkaan hoitaa, olla jatkuvassa valmiustilassa... Kiitos, mutta ei kiitos. Sellaista ehkä jaksaa paremmin sellainen, joka tekee sitä työkseen, mutta minulla ja miehelläni on omat työmme. Ja entäpä kun äiti taas hieman toipuu ja saa voimia hakea huoltajuutta oikeus teitse? Millainen rumba se on ja mikä on meidän asemamme biologisen äidin rinnalla? (ei yhtään mikään tämän pyhän äidin rinnalla, oli sitten kuinka sairas tahansa!) Tätä sitten seuraavat 12 vuotta, ees sun taas. Eiköhän me oltaisi koko porukka siellä suljetulla.
Tyttärellä ei kaiken järjen mukaan kuvaamassasi tilanteessa ole mitään velvollisuutta vierailla luonanne, kun ette kerran ole hänen huoltajiaan ettekä haluakaan olla. Kun hän tuosta kasvaa, niin ihme olisi, jos hän näkisi teissä yhtään mitään arvostamisen arvoista. Menettäjiä olette te kaikki, kun tuon hylkäämisen olette valinneet.
..on ihan eri asia. Me haluamme nimenomaan tarjota tytölle parhaat mahdolliset eväät elämään ja mielestämme hän saa ne todennäköisesti muualla kun meillä (lienet samaa mieltä, kun kerran olemme näin sydämettömiä ihmisiä?). Mielestäni on lapsen etu tässä tilanteessa, että vanhemmat ovat häneen yhteydessä siinä määrin kun heidän voimavaransa sen sallivat.
Se on totta, ettei lapsella ole juurikaan velvollisuuksia vanhempiaan kohtaan ja tyttö päättää myöhemmin itse, onko meidän kanssamme tekemisissä. Toistaiseksi hän tulee luoksemme mielellään, mutta viihtyy yhtälailla sijaisperheessään. Ei ole lainkaan huono asia, että lapsen elämässä on monta aikuista eikä etä-vanhempi ole huono vanhempi vaan siksi koska ei ole lapsen kanssa jatkuvasti.
Niin veronmaksajana toivoisin, että te hyvää tarkoittavat kustantaisitte sitten itse lapsen hoidon sijaisperheessä kokonaan, koska kyse on teidän mukavuudenhalun toteuttaminen. En veronmaksajana ole valmis satsaamaan penniäkään tuonkaltaiseen touhuun. Te pystytte lapsen hoitamaan (hoidattehan pojankin), jotenka maksakaa itse tyttären hoito sijaisperheessä älkääkä käyttäkö hyväksi veronmaksajien tai sijaisperheen hyväntahtoisuutta kaikessa mukavuudenhalussanne ja avuttomuudessanne.
Alkuperäisessä kysymyksessähän eläteltiin jopa toivetta, ettei edes elalusmaksua enää tarvitsisi maksaa tästä tyttärestä nyt enää, kun hänen hoitonsa tulee sijaisperheen ja veronmaksajien kustannettavaksi. Lapsi ei ole täysorpo ja isä on terve.
Tässä yhteydessä ehdotankin, että ne vanhemmat, jotka vapaaehtoisesti haluavat antaa lapsensa sijoitukseen, maksakoot sijoituksen kokonaisuudessaan. Tätä hoitomuotoa ei pidä veronmaksajien kukkarosta maksaa. Maksavathan vanhemmat aina lapsensa oleskenlun sisäoppilaitoksissakin. Sensijaan pidän törkeänä sitä, jos ihmiseltä viedään väkisin pakkohuostaanotossa lapsi tai huoltajuus ja hän joutuu silti vielä maksamaan yhteiskunnalle siitä.
Eli pakkohuostaanotettujen hoito verovaroista kokonaan ja vapaaehtoisesti lapsestaan luopuneet maksakoot itse sijaishoidon kustannukset. Ehkä tämmöinen jako estäisi turhat pakkohuostaanotot ja toisaalta laiskat vanhemmat terävöityisivät vastuuntuntoisemmiksi. Minusta systeemiä ei saa käyttää hyväksi.
nauraa :) Ensinnäkin
1. Mistä tiedät että minä/mieheni on terve? ja
2. Mistä tiedät meidän taloudellisen tilanteen muuten?
Sanottakoon nyt vielä sen verran, että niitä veroja maksan minäkin ja täällähän juuri todettiin, että biologiset vanhemmat maksavat myös sijoituksen aikana. En minäkään haluaisi maksaa veroja kun ne menevät kaikenmaailman juoppojen hyysäämiseen jne. Voivoi, sellaista se elämä on. Edelleen ihmettelen, miksi kuvittelet meidän päätyneen tähän ratkaisuun "laiskuutta" tms. kun et tunne perhettämme, taustaamme ja kaikkia niitä seikkoja jotka vaikuttavat tähän asiaan. En aijo niitä myöskään sinulle selvittää, sillä olet selvästi päättänyt pitää pääsi ja olla näkemättä meidän kantaamme tähän asiaan. Se ehkä kertoo jotain kypsyydestäsi. Minä nimittäin ymmärrän kyllä sinunkin kantasi, sillä jos olisin kuullut vastaavanlaisesta tapauksesta joskus aikoinaan (sillon nuorenpana, ennen perhettä) olisin varmasti itse ollut samaa mieltä. Jotain asioita on vaikeaa käsittää, ennen kun ne osuvat omalle kohdalle.
Hyvää kesää kuitenkin sinulle elinä-keiju1 ja kaikkea hyvää elämääsi!
En ajattele asiaa lainkaan sinun tai minun kannalta vaan lapsen kannalta.
Se onkin teidän huostaanotettujen lasten vanhempien "vika", ette ymmärrä, että teidän hyvinvointi on suoraan kytkettynä lapsen hyvinvointiin. Tämänkin tytön äiti väittää kirkkain silmin vielä tänäkin päivänä, että on kykenevä hoitamaan lastaan. Niinhan se on, että vain hullu itse ei tiedä olevansa hullu.
tuttavat jättivät lapsensa hoidettavaksi, koska tiesivät minun hoitavan lapset hyvin vaikka sosiaalityöntekijät ja oma sisko epäilivät, etten ole kykenevä huolehtiin mista lapsistani.
Hoisin alakertani lapsia silloin tällöin, tuttavani 3-vuotias kuukauden verran ja myöhemmin hänelle syntynyttä vauvaa muutaman kuukauden.
Tuttava perheeni isä ja äiti huippuhyvin koulutettuja, logistiikan tohtori ja sairaanhoitaja/kätilö tuplaten.
Näin nämä käsitykset pyörivät!
Tuo viimeinen kommentti paljasti kypsyydestäsi valitettavan paljon :(
No, voi asiaa toki kaunistella ja puhua "sairaasta ihmisestä", mutta näin "arki kielellä" skitsofreenikosta, ikävä kyllä, puhutaan hulluna. En tarkoita vähätellä tätä henkilöä, sillä ei hän ole sairauttaan valinnut, mutta asia van on niin, ettei hän itse ymmärrä olevansa sairas ja tälläinen sanontahan on, että "vain hullu itse ei tiedä olevansa hullu".
Mutta ketjun aloittaja vaikuttaa kyllä tosi vinksahtaneelta. Hakeudu ajoissa hoitoon jottei sinua lähetetä sairaalaan vastoin tahtoasi!
Niin sairaita ja ääliömäisiä ovat kommenttisi elävistä ihmisistä!!
..hyvin pitkälti saman kun sinä? Että kyseessä on sairaus jolle tämä ihminen ei voi mitään, mutta tämä sana "hullu" on iskostunut arki kieleemme ja sitä valitettavan usein käytetään. Mielenkiintoista olisi myös tietää kenestä muista elävistä ihmisistä olen täällä kommentteja antanut, koska toistaiseksi olen kertonut vain yhdestä ihmisestä ja itsestöni sekä miehestäni...? Varsin asiallisesti olen myös pyrkinyt jokaiselle vastaamaan ja jos mielltä minut vinksahtaneeksi vain, koska mielipiteeni poikkeaa sinun mielipiteestä sanoisin sinu olevan varsin ahdasmielinen, sillä meillä jokaisellahan on oikeus omaan mielipiteeseen. Painottaisin myös edelleen, että on melko asiatonta diagnisoida toinen ihminen "vinksahtaneeksi" muutaman netissä kirjoitetun kommentin perusteella, eikö totta?
Vastuuntuntoinen, aikuinen nainen ei yritä paeta elatusmaksuja jättämällä miehensä lapsen heitteille? Aloitusviestisi oli niin käsittämättömän itsekäs, että se sai minut pitämään sinua "vinksahtaneena"? Ja myös suuttumaan todella!!
Ukkosi tekee naisen raskaaksi, jättää hänet ja nainen sairastuu. Sitten häntä nimitellään hulluksi ja hänen ja miehesi lasta työnnetään sijaisperheeseen pois jaloista ja pois KUKKAROSTA. Käsittämätöntä vastuunkantoa???
Mieti, käsi sydämellä kuka tässä "neliödraamassa"
on SUURIN UHRI.
ettet olisi noin kylmä ja sydämetön äideille, joiden lapsia hoidat?
Mistä sinä tiedät, mitä kenenkin mielenterveysongelman taakse kätkeytyy. Varmasti jokainen vanhempi, jolla on pakkohuostaanotettu lapsi on kokenut hirveitä asioita omassa lapsuudessaan.
On saattanut olla väkivaltaa, väkivallan jatkuvaa näkemistä, isän juopottelua, pornoa, seksuaalista hyväksikäyttöä?
Kenenkään mieli ei sairastu, jollei taustalla ole paljon "pahoja" asioita?
Nämä äidit ovat olleet joskus itse pikkutyttöjä.
Mieti, miltä siitä pikkutytöstä on tuntunut, kun isä raiskaa toistuvasti.
Kun lapsi panee hanttiin, isä uhkaa tappaa äidin, kuten tappoi lapsen rakkaan lemmikin raa´alla tavalla lapsen silmien edessä?
Tai isä kuristaa lasta kurkusta jos tämä ei suostu viihdyttämään??
Mieti näitä tosiasioita ja arvostele vasta sitten biologisia vanhempia?????
Oletko muuten miettinyt motiivisi sijaisvanhemmaksi? Kysyn siksi, koska vaikutat todella kylmältä ja häikäilemättömältä ihmiseltä!
Pakko vielä sanoa, että suurin osa sijaisvanhemmista ymmärtää tasan tarkaan mistä puhut. Ja myöskin kunnioittaa vaikeata päätöstänne. Jo tämän pienen raapaisun perusteella myös minä pidän ratkaisuanne oikeana. Harvassa ovat ne terveet ihmiset, jotka osaavat pistää oman jaksamisensa oikeisiin mittasuhteisiin (kyseessä vielä nuori henkilö?).
Teksistäsi näkyy, että olet harvinaisen kypsä ikäiseksesi. Totean vielä, että olet saanut kimppuusi juuri niitä henkilöitä, joilla ei ole kirjoituksistaan päätellen mitään todellista tietoa sijaisvanhemmista, heidän motiiveistaan tai taidoistaan. Tai sitten heillä on ollut todellista, raakaa epäonnea, joka leimaa läpikotaisin heidän kirjoituksiaan, eivätkä mitenkään pysty tarkastelemaan näitä asioita kokonaisuutena. Toisaalta voit täällä varmistua ratkaisunne oikeellisuudesta. Eipähän tarvitse "oikeassa elämässä" rasittua niin paljon rajattoman aikuisen häiriköinnistä.
Voimia valitsemallenne tielle! Eipä sekään helppo ole.
Luin koko viestiketjun läpi ja tässä sinun aloituksessasi haiskahtaa "palaneen käry"? Kommenttisi eri vastaajille ovat hyvin ristiriitaisia. Voisitko vielä kertoa vastaukset seuraaviin kysymyksiin, kiitos!
1. Miehesi löysi "katuojasta" naisen, jonka saattoi raskaaksi. Kuka käynnisti isyystestit, siis verikokeen isyyden vahvistamiseksi?
2. Miehelläsi ei ollut "seurustelusuhdetta" naiseen? Miksi hän silti alkoi tavata lastaan?
3. Kerrot olevasi 23-vuotias. Minkä ikäisenä miehesi on tytön tehnyt? (16v)?
4. Saatte kirjeen huostaanottoa käsittelevästä asiasta ja sijoituksesta. Kysyt, vastaako se adoptiota vai onko peräti sama asia. Silti tunnut tietävän sijaishuollosta melko paljon?
5. Sinulla on poika. Onko sinulla myös biologinen tytär? Ei miehesi lapsi?
6. Mistä tiedät varmasti, että äiti sairastaa skitsofreniaa? Terveystiedot ovat salassa pidettäviä asioita.
7. Olitteko pariskunta jo silloin, kun miehesi siitti tytön toisen naisen kanssa?
8. Mikä on miehesi ammatti?
Suuri, suuri kiitos vastauksestasi! Jos vastaat näihin kysymyksiini alan ymmärtää ratkaisujasi.
Ymmärrän toisaalta hyvin Sinun ja muiden mielipiteen, sillä kuten olen aijemijnkin tainnut todeta olisin itsekin aikonaan sanonut kuten Te "tottakai lapsi kuulu isälleen eikä sijaisperheeseen". Nyt kun tilanne on omlla kohdalla ymmärrän, miten monet tunteet ja asiat tähän vaikuttavat ja sen, etei asia ole niin mustavalkoinen kun voisi luulla. Tässä kuitenkin vastauksesi;
1. Mieheni päätyi naisen luokse kapakkaillan päätteeksi eli perinteinen tarina, yhden illan juttu. Joskin olivat "näkö tuttuja" ennestään, samaa koulua aikoinaan käyneet. Isyystestin halusi mieheni kuultuaan, että samana iltana asunnossa oli vieraillut toinenkin mies. Lapsihan olisi voinut olla myös hänen.
2. Kun isyys varmistui halusi mieheni tosiaan "kantaa vastuuta" ja tavata lastaan vaikka oli selvää, ettei hän halunnut suhdetta naiseen.
3. Mieheni on minua 7 vuotta vanhempi, nyt 30-vuotias ja saanut tyttären 24-vuotiaana.
4. Kyllä, olen ottanut asiasta selvää ja otan edelleen. Tiedän jonkin verran asioista, mutta tätä asiaa kysyin koska se oli minulle epäselvä.
5. Minulla on ainoastaan poika joka on mieheni ja minun yhteinen.
6. Tässä tapauksessa meille on äidin suostumuksesta toimitettu kaikki oikeuteen menevät asiakirjat, myös lääkärinlausunnot.
7. En tuntenut miestäni tuolloin. Olen toiselta paikkakunalta.
8. Mieheni on varastomies, perus duunari.
Nämä, jos ovat rehellisiä, poistavat "varjon" erään toisen henkilön ympäriltä. Siksi niitä kysyin.
Ja tosiaankin lastensuojelulaki menee pakkohuostaanotoissa salassapitovelvollisuuden ohi. Sen selvitin lukemalla tuota karmeaa pykäläviidakkoa lakikirjasta.
Harmi vain, että näissä tapauksissa on terveystietojen julkistaminen luvallista??
Niissä kun ei läheskään aina ole totuutta ihmisestä? Siellä voi olla oletettu totuus tai peräti huolimattomuusvirheitä.
Ja ihmisestä, joka joutuu usein turvautumaan lääkärin hoitoon voidaan myös kirjoittaa ärtymyksessä sellaista, mikä ei pidä paikkaansa.
Flunssastakin saadaan mielenterveysongelma, jos se ei parane nopeasti tai potilaan ja lääkärin "kemiat" eivät toimi?
Mutta tämän koko tarinan kärsivin osapuoli on tuo sairastunut nainen. Jos tapaat häntä, kerro nimettömät terveiseni ja halaa oikein lämpimästi!
Niin, minä en häntä kunnolla tunne, mutta tiedän ettei hän ole sairauteensa syyllinen. Vaikka sääli on sairautta, niin säälin hätä sillä lukemieni lausuntojen perusteella hän rakastaa tytärtään kovasti. Ihanteellisin tilannehan olisi, että äidin mieli saataisiin vaakaaksi ja lapsi hänen hoiviínsa ja mekin voisimme sopia hänen kanssaan tapaamisista sosiaalihuollon sijasta. Sen tiedän, ettei näitä lausuntoja ole kirjoitettu syyttä suotta, sillä kuten olen tainnut todeta, tällä naisella on jo pitkä hoitohistoria eikä tälläisiä päätöksiä ihan yhden lääkärin lausunnolla (toivotavasti!) tehdä.
Hienoa on mielestäni se, että äiti on alunperin itse hakenut apua ja pyytänyt lapsen sijoitusta toipumisensa ajaksi.
Uhreja tässä on monia, mutta kyllä puolustuskyvytön lapsi on niistä suurin. Jos on äiti kärsinyt sairaudestaan niin vielä enemmän on tyttö.
Lämpöistä kesän jatkoa kesän jatkoa kuitenkin sinulle!
Hei!
Olen lukenut viestejä mielenkiinnolla. Olenko väärässä, että pelkäät omia tunteitasi tämän asian suhteen? Eli miten suhtautuisit tyttöön, jos hän tulisi teille asumaan? Tai onnistuisitko tytön kanssa jatkamaan elämäänne yhdessä lapsen isän kanssa?
Ehkä sinun päätöksiä ohjaa tiedostottomat tunteet, joita et tällä hetkellä pysty käsittelemään. Tiedän miten raskasta on huolehtia miehen lapsesta, mutta siihen tarvitaan laajaa sydäntä ja halua ennenkaikkeaan.
Toisaalta ymmärrän ettet ole valmis ottamaan sitä vastuuta hartioillesi ja pelätä, että epäonnistutte. Tunnut olevan vastuuntuntoinen ihminen ja et muuten näitä asioita edes miettisi mielessäsi, vaan luopuisit välittömästi lapsesta.
Mitä äitiin tulee, hän on jo kerran saanut lapsensa takaisin "tervehdyttyään", mutta voi hyvinkin olla, ettei sitä toista kertaa enää tule. Skitsofrenia on hyvin vakava mielenterveyssairaus ja siihen varmasti myös asennoidutaan näin. Osaatko sanoa, koska hän on sairastunut? Entä minkälaisia oireita hänestä voi nähdä sairauteen liittyen?
En tiedä mitä itse tekisin sinun sijassasi, olen miettinyt sitäkin. Ehkä kuitenkin olisin niin uuttera ja puhuisin miehelleni, että otamme tytön luoksemme ja kasvattaisimme hänet itse. Jotenkin tuntuisi kamalalta, että mieheni lapsi menisi huostaan ja me ei edes yritettäis tehdä asialle mitään. Tämä on todella vaikea asia puitavaksi ja ratkaistavaksi, enkä kadehti teitä missä tilanteessa olette. Onko muuten miehesi lukenut näitä viestejä? Mitä mieltä hän on?
Kuitenkin miehesi on alunperin halunnut ottaa tytöstä vastuuta ja teettänyt isyystestin, tämä kertoo jotain ja ehkä pikkusen ihmetyttää nyt, että miksi hän on valmis luopumaan siitä vastuusta, mitä häneltä nyt oikeasti vaaditaan?
Oletko alitajuisesti mustasukkainen, jos miehesi huomioi tyttöä enemmän kuin sinua?
Se ei ole mitenkään harvinaista, että suosiosta kilpaillaan.
Tyttö tarvitsee alussa paljon huomiota ja huolenpitoa. Pelkäätkö, että se on sinulta tai pojaltasi pois?
Miettikää vielä asiaa. Miehesi on tytön ISÄ. Hänellä ei koskaan voi olla muuta isää, ei koskaan.
Tyttö eheytyisi parhaiten, jos toinen häntä hoitava ihminen on biologinen. Jos oma ÄITI ei pysty häntä sairautensa vuoksi hoitamaan, niin olisi hyvä että edes isä osoittaa "selkärankaisuutensa"?
Oletko kuullut sanontaa: Veri on vettä sakeampaa.
Tämä tulee ajankohtaiseksi viimeistään lapsen ollessa murrosikäinen!!
Tälläisiä tunteita on niin vaikeaa pukea sanoiksi, mutta kyllä, olet oikeassa että omat tunteeni pelottavat minua. Pelkään ehkä katkeroituvani (?), en tiedä... Vaikka järki sanoo yhtä, tunteita on vaikea muuttaa.
Olen äitini lähdön jälkeen huolehtinut itsestäni ja alkoholisti isästäni. Vanhemmalla sisarellani oli vaikea päihdeongelmat joten tuin häntä ja hoidin hänen nuorinta lasta. En koskaan vaatinut tai pyytänyt itse mitään, ajattelin aina, että en viitsi huolestuttaa muita omilla murheillani. Olin aina se jonka piti jaksaa ymmärtää muita. Muutin pois kotoa 14-vuotiaana ja aloin rakentaa omaa elämääni jota nyt elän.
Nämä asiat ovat menneisyyttä ja tänä päivänä välini vanhempiini ja sisareeni ovat lämpimät. Olemme keskustelleet asioista ja olen ymmärtänyt monta asiaa ja toisaalta myös hyväksynyt, ettei minun tarvitse kaikkea ymmärtää. Olen antanut anteeksi (vilpittömästi). En olisi se ihminen joka tänä päivänä olen, jos näitä asioita ei olisi tapahtunut. Ne ovat myös antaneet paljon. En silti voi olla miettimättä, että eikö minulla ole jo oikeus toteuttaa omia haaveitani ja olla "itsekäs"? Tiedän, että tyttö varmasti toisi myös paljon iloa ja uudenlaista sisältöä elämään, mutta sitä ennen meillä olisi edessä paljonpaljon työtä ja jotenkin minusta vaan tuntuu, että ei; minusta ei ole tähän. Olen sanonut miehelleni, että e missään nimessä halua olla esteenä mikäli hän haluaa tytön luokseen, mutta hän on jo ennen mielipidettäni kuultua tehnyt oman päätöksensä ja olen toki iloinen, että olemme samaa mieltä. Se, mitkä seikat ovat eniten vaikuttaneet mieheni päätökseen ovat minulle hieman epäselviä sillä mieheni on melko "perus-suomalainen" tapaus eikä kovin mielellään tunteistaan puhu. Paljon hän on asiaa pohtinut ja selvästi asia häntä "vaivaa". Mikään eikä kuitenkaan estä häntä olemasta osa tytön elämää vaikka tämä ei meidän luona asuisi ja mielestäni on hienoa, että tälläinen mahdollisuus on olemassa. En missään nimessä ajattele, että "hoidatetaan nyt tyttö jossain muualla kun itse ei huvita", vaan yritän ajatella tätä asaa meidän kaikkien kannalta; tytölläkin on oikeus elää huoletonta elämää ja pelkään, että hän ehkä vaistoaisi minun tunteeni ja sen, että en ehkä ole ihan "sujut" tämän asian kanssa. Tämä lapsi on joutunut koko pienen elämänsä analysoimaan ja tulkitsemaan äitinsä mielentiloja jne. ja toivon todella, että hän voisi jatkossa keskittyä vaan omaan olemiseen ja huolettomaan lapsen elämään. Uskon, että hyvä sijaisperhe vo tämän mahdollistaa. Jos tarjolla olisi meidän sijasta "huonompi vaihtoehto" kuten lastenkoti tilanne olisi jälleen toinen, mutta mielestäni hänelle ei tällä hetkellä tarjota huonompaa vaihtoehtoa, pikemminkin ehkä päinvastoin.
Tämä tilanne tuli eteemme hyvin yllättäen vaikka tiesimmekin äidin sairaudesta. Tyttöhän otettiin kiireellisesti huostaan ja meille tuli päätös postitse kahden päivän päästä, siitä päivä ja meidän olisi pitänyt sillä seisomalla päättää ratkaisumme. Kyllä minulle tuli sellainen tunne, että tämä on sellainen asia jota ei ihan viidessä minuutissa päätetä. En tiedä, ehkä joku toinen olisi päätynyt toisenlaiseen ratkaisuun sen kummemmin miettimättä. Olen kuitenkin aina ollut ihminen joka suhtautuu tekemiinsä asioihin vakavasti ja huolella. En halua tehdä hätiköityjä päätöksiä, ainakaan sillon kun käsissäni on toisen ihmisen elämä noin karkeasti ajateltuna.
Näiden saamieni lausuntojen mukaan äiti on ollut useasti hoidettavana lyhyitä jaksoja aina teini-ikäisestä ja ilmeisesti sairaus ilmenee lähinnä kykenemättömyytenä tehdä päätöksiä ja hahmottaa kokonaisuuksia (ei päivärytmiä, normaalien asioiden tekeminen vie tuntikausia aikaa kun hän pohtii lähteäkö kauppaan vai ei, antaako lapselle ruokaa vai ei jnejne.). Pahimmillaan hän ajautuu täydelliseen saamattomuuden tilaan=psykoosiin. Hänellä on myös takanaan itsemurha yrityksiä.
En tiedä saiko tästä mitään tolkkua, mutta kai minä lyhykäisyydessään yritän sanoa, että pelkään etten osaa antaa tunne tasolla tälle tytölle sitä mitä hän tarvitsee ja mistä hän jo on jäänyt paitsi. En toisaalta myöskään usko jaksavani jälleen kerran ottaa huolehtijan ja ymmärtäjän roolia mikä minun olisi pakko jotta yhteistyö äidin kanssa sujuisi. Toisinaan on hyvin vaikeaa muistaa, että hän on sairas, ei pahantahtoinen.
Tuota taustaa ja kertomusta vasten tuntuu entistä uskomattomammalta, että olette tieten tahtoen kutsuneet poliisitkin avuksenne saadaksenne tytön isänsä luo tapaamiseen. Miksi olette järkyttäneet näin järein toimin sekä tytön että äidin elämää? Äitihän on ollut sitten täysin oikeilla jäljillä kun ei ole halunnut tyttärensä kiintyvän teihin, koska nyt tosipaikan tullen ette sitten haluakaan ettekä jaksa. Olette leikkineet tuon pienen perheen kanssa ihan suotta kissa ja hiirileikkiä, eli olettekin vain vallankäyttäjiä kuitenkaan kantamatta vastuuta.
ole mitää ????.
Jokainen meistä joutuu joskus asioiden eteen jolloin olisi hyvä myöntää itselleen, Minä en pysty tai minusta ei ole tähän.
On todella kunnioitettavaa, että joku tänä päivänä ajatelee muita kuin itseään. TOISET TÄÄLLÄ TYRKYTTÄVÄT VAIN omaa näkemystään ja pitävät sitä vielä ainoana oikeana totuutena.
Onko sinun niin vaikea hyväksyä se, että joku ajattelee sijaisperheen olevan oikea ratkaisu tässä tapauksessa. Tuleva sijaisperhe on tietoisesti valinnut sen, että lapsi todennäköisesti palaa oman vanhempansa luokse sen jkälkeen kun se on mahdollista. He eivät pelkää kiintyvänsä lapseen niin vboimakkaasti, että se satuttaisi ketään. He ovat valmiit ylläpitämään suhdetta niin äitiin kuin isän uuteen perheeseen.
Mikä siinä on niin väärin? Ainoastaanko se että lapsi joutuu sijaisperheeseen.
Toivottavasti vastauksesi ei ole kyllä.
Lapsi on jo menettänyt äitinsä vakavalle sairaudelle, nyt hän menettää isänsä hoivan. Vaikka hän saisi äitinsä takaisin, ei isä häntä kuitenkaan menettäsisi, jos nyt toteuttaisi isyyttään. En veronmaksajana ole valmis nyt kaavailtua hölmöilyä rahoittamaan.
sen, ettet ole halukas maksamaan veroja tämän tai tuon asian rahoittamiseen?
Maksatko edes veroja, meneehän niistä suuri osa tarkoituksiin joihin et ilmeisesti pysty vaikuttamaan?
Teetkö oikeasti edes töitä?
Minulla kuten kaikilla muillakin on oikeus ilmaista mielipiteeni siitä, mihin haluan yhteisiä verovaroja käytettävän. Sinunkaltaiset määkijät eivät ole listalla ensimmäisenä.
Erinomaisuudessasi olet taas unohtanut erään tärkeän pointin; myös me sijaisvanhemmat maksamme veroja, usein myös kodin ulkopuolella tehtävistä töistä.
Joten minulla on yhtäläinen oikeus määkiä ja marista kuin sinullakin.
Eri asia on viitsinkö.Mieluummin teen jotain todellista asioiden eteen.
Me emme ole ainoat jotka siihen asuntoon on poliiseja soitellut. Jos tapaamisista on sovittu, mutta ovea ei avata iskee heti huoli, onko kaikki kunnossa eli siksi on poliiseja (ja joskus palokuntaakin) soitettu. Ja onneksi on, sillä usein siihen on ollut ihan tarvetta.
Mielestäni on väärin ajatella, että tyttö menettäisi isänsä sillä me nimenomaan haluamme luoda pysyvän ja hyvän suhteen tyttöön. Mielestäni sillä ei ole merkitystä, tapaako isä tytärtään joka viikonloppu vai joka toinen niin kauan kun tapaamiset ovat säännöllisiä ja tyttö voi luottaa siihen, että isä hakee kun on luvannut. Kun tapaamiset toteutuvat siinä määrin mihin meidän voimavaramme riittävät mekin voimme tarjota tytölle enemmän.
En usko (enkä toivo) että tyttö myöskään menettää äitiään sillä he ovat toinen toisilleen tärkeitä ja saavat varmasti jatkossa tavata. Minä uskon, että usea vakaa ja pysyvä ihmissuhde on tälle lapselle vaan etu ja kasvattaa hänen itsetuntoaan.
Ja mitä tähän äitiin tulee... hän tuskin on ajatellut kovinkaa montaa asiaa tyttärensä tunteiden kannalta joten tuo "ei ole halunnut tyttärensä kiintyvän teihin" on ihan jonninjoutavaa löpinää. Äiti joka ei hae katsekontaktia lapseen tai puhu tälle tuskin paljon kiintymys-suhteita ajattelee.
Alkuperäinen kirjoitti:
"
Mielestäni on väärin ajatella, että tyttö menettäisi isänsä sillä me nimenomaan haluamme luoda pysyvän ja hyvän suhteen tyttöön.
"
Haluaakohan tyttö luoda teihin pysyvän ja hyvän suhteen enää sen jälkeen, kun torjuitte hänet täysivaltaisena perheenjäsenenä. Jos tytär tapaa isäänsä joka toinen viikonloppu tai joka viikonloppu teillä kyläillessään, niin kyllä hän menettää isänsä niiksi väliviikoiksi, jotka isä elää vain sinun ja poikasi kanssa. Joudutte niin te kuin sijaisperhekin tekemään mittavaa aivopesua tyttäreen kohdistettuna, mikäli aiotte saada hänet uskomaan isä rakkauteen samassa määrin kuin mitä velipuoli saa osakseen. Ihmiset tekevät virheen kuvitellessaan, että lasten kohdalla vanhempien antama laatuaika korvaisi määrän. Ei ole totta, mutta näinä sijoitusbuumin päivinä moni lapsi joutuu tyytymään edes siihen, johtuen epäterveestä vanhemmuuskulttuuristamme. Mitenkään tytär ei voi tuntea itseään samanvertaiseksi isälleen kuin poika, joka saa asua isän kodissa. Älyllistä epärehellisyyttä, on odottaa tyttären olevan teille kiitollinen panoksestanne. Pelkään, ettei hänelle kuitenkaan anneta tilaa kapinointiin edes, vaan aivopesu aloitetaan välittömästi.
Jollei biologinen isä ole ollut edes paljoa tytön elämässä.
Tietenkin haluat kodin ulkopuolisesta työstäsi maksamat verot käytettäväksi sinulle kohdistetuihin sijaislapsen hoitopalkkioihin. Se on täysin ymmärrettävää bisnesihmisen ajattelua.
Tee hyvä immeinen jo jokin ratkaisu. Eikö tuollainen jauhaminen jo kuluta kaikkia osapuolia liikaa.
Olet itse hoidon tarpeessa, koska olet kasvanut tuollaisissa olosuhteissa.
Hae ajoissa itsellesi apua.
Jos tekee naisen raskaaksi, jota on jo mahdollisesti ennenkin hyväksikäytetty, on nyt korkea aika tämän "isän"(pukin) vastata teostaan!
Vaikkei olisi päivääkään tavannut lastaan, on onneksi olemassa elatusvastuu.
Se voi olla raha, yhteinen elämä tai molemmat.
Siis tyttö nopsaan biologisen (m....n) miehen luokse asumaan. Onhan siellä nyt akkakin olemassa, joten tuskin ukko m....n uskaltaa enää väärin käyttää???
haluanko minä, niin kai sitten kun Sinä sanot.
Toisaalta olisi syytä suunnata paljon enemmän varoja ennaltaehkäisevään mielenterveystyöhön...
Ja jo sairastuneiden kuntouttamiseen, vai mitäpä olet mieltä keijukainen?
..on mielestäsi niin m... niin miksi hänelle pitäisi viaton lapsi antaa?! Aika ristiriitaisia kommetteja ettenkö sanoisi. Ja kyllä tämä äiti on ihan omasta tahdostaan halunnut raskaaksi kun taas isä ei ole raskautta toivonut. Jos kerran äiti on todennut "kyllä minä hoidan" niin vastuuttomuus on jossain muualla.
Jauhan? Olen koko ajan sanonut että me olemme päätöksemme tehnyt jo alusta alkaen eikä meidän mielipidettämme muuta kenenkään mielipide ja huonosti olisi asiat jos tälläisiä asioita päättäisin jonkun keskustelupalstan kommenttejen perusteella. Ja kiitos huolestasi, mutta olen aikoinaan saanut tarvittavaa hoitoa ja olen sujut itseni ja menneisyyteni kanssa.
sinua tähän sossu -poliisi -rumbaan. Mitäs jos ukkos motiivi on ollut koko ajan hankaloittaa äidin elämää ja saada tämä mielisairaalan. Mistäs tiedät kuinka paljon se on kiusannut ex -vaimoa. Ja nyt kun päämäärä on saavutettu, niin lapsi voidaan heittää viranoamisten haltuun. Kukaan lapsen parasta ajava ei kutsu poliiseja jos lasta ei saa tapaamisiin. Se hoituu oikeuden kautta. Ettet vain olisi manbipuloitu ukkos "käsikassaraksi", niinhän monelle uusioakalle käy. Huomaavat sitten muutaman vuoden kuluttua. Tarkistapas tiedot, jkuinka paljon ukkos on valehdellut????
..päivän nauruista! :) Ihan totta joo, ukollahan olisi ihan hirveet motiivit tollaseen, kylläkyllä, sovitaan sitten vaikka että asian on näin. Eikä tämä edes ole mikään ex-vaimo miehelleni.
Kyllä meidän kannalta kaikkein helpointa ja ihanteellisinta olisi, että äiti olisi terve ja me voisimme sulassa sovussa hänen kanssaan asioista ja tapaamisista sopia.
Ja tarkennan vielä vaikka sen jo kerran olen tarkentanut aijemmin ettei tyttöä ole tapaamisiin haettu poliisin avulla vaan poliisilta on pyydetty virka-apua kun äiti ei ole avannut ovea vaikka on sovittu, että tulemme ja tuolloin aina tietysti ensimmäisenä huoli, että onko siellä kotona äidillä ja tyttärellä kaikki kunnossa.