Otsikon mukaiselta ajatukselta ei voi välttyä, kun lukee tätä palstaa ja muitakin yleisöosastokirjoitteluja.
Kun on matkustellut esim. etelän maissa tai vaikka vain keski-euroopassakin, on huomannut että ihmiset ovat siellä paljon rennompia ja suvaitsevaisempia kuin suomalaiset, jotka vissiin eivät vieläkään ole tottuneet asumaan kaupungeissa, kerrostaloissa ja omakoti/rivitaloalueilla, vaan veressä on joku geneettinen muisto korvessa asumisesta, ajoilta jolloin joessa virtaavat lastut saivat aikaan reaktion lähteä kirves kourassa katsomaan yläjuoksulle, kuka siellä häärii :)
Itseäni ei ole koskaan mikään asia toisissa ihmisissä häirinnyt niin paljon, että olisin hermojani menettänyt tai ruvennut rettelöimään asiasta. Olenko ollut tavallista onnekkaampi.. Olen asunut vuosikymmenien aikana niin maalla kuin kaupungissakin, kerrostaloissa, rivarissa, omakotitalossa ja nyt taas täysin maalla! Enkä ole koskaan "joutunut" kenellekään valittamaan, vaikka varmaan on ollut naapurustossa koiria, lapsia, mopopoikia, prätkäharrastajia, juoppoja, riiteleviä pariskuntia, musiikin harrastajia, tupakoijia ja vaikka mitä. Oikein huvittaa jokakeväinen polemiikki ja kirjoittelu koiranpaskoista, prätkien äänistä, musiikin soitosta ym ym. Mainittakoon, että minulla on monia allergioita ja astmakin :)
Naapurien olen kyllä kuullut valittavan toisistaan, "rumista" tavaroista naapurin pihalla, naapurin pojan mopoilusta (omammekin), tupakoinnista, koirista ym ym. Haloo, siellä missä on elämää, on ääniä ja kaikenlaista. Eikä ne naapurin kalsarit parvekkeen pyykkinarulla niin kamalat ole, tai se naapurin lautakasa. Eikä se koiran paska oikeasti ole niin hirveä asia, eikä mopopojan päristys!!!
Kun tuota asiaa on vuosikymmeniä seurannut ja vähän funtsinut, on tullut siihen johtopäätökseen, että narisijat eivät oikeasti tyydy mihinkään. Kun yksi kielto ja sääntö saadaan voimaan, ehkä jopa toimimaan käytännössä, häiriintyvää ihmistä alkaa häiritä joku toinen asia, jota hän ei ole huomannut, kun kaikki keskittyminen on mennyt edelliseen häiritsevään asiaan. Ja sitten alkaa taistelu sen asian "korjaamiseksi".
Kuten sanoin, nykyisin asun itse täysin maalla, naapureihin on matkaa joka suuntaan. Kaupungissakin oli ihan mukava muuten asua, mutta toisten naapurien elämästä jatkuvaa valitusta ja sotaa käyvät kyylät olivat kyllä kieltämättä vähän rasittavia :) Eli olen minäkin jostain vähän häiriintynyt, mutta en niin pitkälle, että olisin ruvennut noille valittajahäiriköille narisemaan tai yrittänyt saada heitä "kuriin" jollain lailla tai järjestyssäännöllä, mikä kyllä kieltämättä saattaisi olla paras tae rauhan suhteen.
Kun on matkustellut esim. etelän maissa tai vaikka vain keski-euroopassakin, on huomannut että ihmiset ovat siellä paljon rennompia ja suvaitsevaisempia kuin suomalaiset, jotka vissiin eivät vieläkään ole tottuneet asumaan kaupungeissa, kerrostaloissa ja omakoti/rivitaloalueilla, vaan veressä on joku geneettinen muisto korvessa asumisesta, ajoilta jolloin joessa virtaavat lastut saivat aikaan reaktion lähteä kirves kourassa katsomaan yläjuoksulle, kuka siellä häärii :)
Itseäni ei ole koskaan mikään asia toisissa ihmisissä häirinnyt niin paljon, että olisin hermojani menettänyt tai ruvennut rettelöimään asiasta. Olenko ollut tavallista onnekkaampi.. Olen asunut vuosikymmenien aikana niin maalla kuin kaupungissakin, kerrostaloissa, rivarissa, omakotitalossa ja nyt taas täysin maalla! Enkä ole koskaan "joutunut" kenellekään valittamaan, vaikka varmaan on ollut naapurustossa koiria, lapsia, mopopoikia, prätkäharrastajia, juoppoja, riiteleviä pariskuntia, musiikin harrastajia, tupakoijia ja vaikka mitä. Oikein huvittaa jokakeväinen polemiikki ja kirjoittelu koiranpaskoista, prätkien äänistä, musiikin soitosta ym ym. Mainittakoon, että minulla on monia allergioita ja astmakin :)
Naapurien olen kyllä kuullut valittavan toisistaan, "rumista" tavaroista naapurin pihalla, naapurin pojan mopoilusta (omammekin), tupakoinnista, koirista ym ym. Haloo, siellä missä on elämää, on ääniä ja kaikenlaista. Eikä ne naapurin kalsarit parvekkeen pyykkinarulla niin kamalat ole, tai se naapurin lautakasa. Eikä se koiran paska oikeasti ole niin hirveä asia, eikä mopopojan päristys!!!
Kun tuota asiaa on vuosikymmeniä seurannut ja vähän funtsinut, on tullut siihen johtopäätökseen, että narisijat eivät oikeasti tyydy mihinkään. Kun yksi kielto ja sääntö saadaan voimaan, ehkä jopa toimimaan käytännössä, häiriintyvää ihmistä alkaa häiritä joku toinen asia, jota hän ei ole huomannut, kun kaikki keskittyminen on mennyt edelliseen häiritsevään asiaan. Ja sitten alkaa taistelu sen asian "korjaamiseksi".
Kuten sanoin, nykyisin asun itse täysin maalla, naapureihin on matkaa joka suuntaan. Kaupungissakin oli ihan mukava muuten asua, mutta toisten naapurien elämästä jatkuvaa valitusta ja sotaa käyvät kyylät olivat kyllä kieltämättä vähän rasittavia :) Eli olen minäkin jostain vähän häiriintynyt, mutta en niin pitkälle, että olisin ruvennut noille valittajahäiriköille narisemaan tai yrittänyt saada heitä "kuriin" jollain lailla tai järjestyssäännöllä, mikä kyllä kieltämättä saattaisi olla paras tae rauhan suhteen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Miten sinä sitten sait sisältöä elämään? Kyllä kerrostalossa täytyy olla jatkuvasti ajan tasalla tapahtumista, ihan vaan siksi että voi ennaltaehkäistä ongelmia. Tuossa kuulin huhun että viereiseen asuntoon olisi mahdollisesti tulossa sellainen parikymppinen nuoripari vuokralle. Niin, itse asun omistusasunnossa siinä vieressä ja sen asunnon ovi on turvonnut ja narahtaa eri tavalla avatessa kuin muiden naapureiden ovet, joten tietää milloin kannattaa mennä katselemaan ovisilmään mitä hiippareita siinä liikkuu.
Meillä on alakerran miehen kanssa tehty sellainen sopimus että jos se uusi asukas alkaa grammaria soittamaan lujaa niin ei muuta kuin sheriffit paikalle!
Tai sitten et ole joutunut kuuntelemaan pianonlinkutusta vuosikausia, 4h/vrk, yläkerrasta.
Luuletko, ettei jokainen ihminen ole kuullut naapurien suunnalta monenlaista vuosikymmenien aikana :)
Yksi naapuri harrasti sellaista korkeaäänistä laulamista ja harjoitteli paljon kotona. Joskus vaikka sunnuntaiaamuna seitsemän jälkeen availi ääntään...vastaa varmaan pianon soittoa. Se vaan nauratti silloin ja naurattaa vieläkin, kun vaimon ja jo aikuistuneiden lasten kanssa muistetaan tuo(kin) juttu.... kyllä elämään ääniä mahtuu ja kuten joku muu tuossa totesikin, meillä on niin pienet murheet Suomessa. Ei sentään tule pommia niskaan eikä nälkä vaivaa... siinä on naapurien elämän äänet ja touhut pientä. Asennekysymys tää on.
Pääsis pois pianokoulun alakerrasta. Ostakaa asunto.
Juuri noinhan se menee. Kun yksi "häiriö" on saatu pois, seuraaavaa jo haetaan. Mikään ei tule riittämään kun alkuun on päästy.
On tämä uskomaton maa. Ihan tosissaan lähdetään ristiretkelle naapurin ovenavaustapaa vastaan kun mitään muuta ei enää ole mielessä. Missä näiden ihmisten oikea elämä on? Kaikkein kamalin esimerkki on Kerrostalokyttääjien sivusto. Joku raukka ottaa sieltä ihan vakavissaan esimerkkiä elämäänsä ja luulee niitä juttuja tosiksi. Sen piti olla vitsi!
Miten kaikki voisivat elää ja antaa toistenkin elää?
Naurettavimpia on nää kyttääjien kyttääjät, jotka pyhimyksenkehä päänpäällä taivastelee kuinka suomalaiset turhaan valittaa.
Kyllä naapurina voi OIKEESTI olla sellanen taulapää joka ei itse ymmärrä miten kerrostalossa asutaan ja eletään....enkä tarkoita nyt mitään normaalielämän ääniä.
on kivoja naapureita.Kukaan ei narise,osa tupakoi,mutta jos meitä on enemmän koolla nauramme porukassa näille vouhottajille.Eilen mietimme missä taloissa nämä kyttääjät asuu.Savusta valittajat voi kyllä asua Kauniaisissa kun siellä on muistaakseni autojen tyhjäkäyntikin kielletty.Tulimme siihen tulokseen,että nämä on kuitenkin kaupungin asunnoissa majailevia luusereita.