Pimennossa,
mielen apatiassani yössä itkin.
Aamulla,
samaan apatiaan heräsin,
syntyi uusia kyyneleitä.
Kyyneleitä -
joille ei selitystä löytynyt,
syytä tiedostettua,
poskilleni vieri uria auraamaan.
Uria syviä syntyi,
syövytti suola,
kun oli mieli musta -
kun mörkö vieras
valtasi sisimmän.
Vei ihmispoloa mukanaan,
orjanaan rääkkäsi.
Teki haavoja sydämeen,
naarmutti poskeni,
potki mieleni -
kauan kiusasi tuntematon.
Lopulta hävisi,
valkeni päivä,
rauhoittui öinen uneni.
Aurinko paistoi sisimpään,
rakkaus odotti ottajaa
pimeydestä kun valoon astuin.
mielen apatiassani yössä itkin.
Aamulla,
samaan apatiaan heräsin,
syntyi uusia kyyneleitä.
Kyyneleitä -
joille ei selitystä löytynyt,
syytä tiedostettua,
poskilleni vieri uria auraamaan.
Uria syviä syntyi,
syövytti suola,
kun oli mieli musta -
kun mörkö vieras
valtasi sisimmän.
Vei ihmispoloa mukanaan,
orjanaan rääkkäsi.
Teki haavoja sydämeen,
naarmutti poskeni,
potki mieleni -
kauan kiusasi tuntematon.
Lopulta hävisi,
valkeni päivä,
rauhoittui öinen uneni.
Aurinko paistoi sisimpään,
rakkaus odotti ottajaa
pimeydestä kun valoon astuin.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ja tuossa valon lämmössä,
Rellutar,
tuo valon lämpöisen,
kuningatar,
kauniina katsoi eteenpäin,
ja tuo pimeys,
mikä vielä äsken oli mielessä,
on nyt muisto vain,
kaukainen,
nyt muisto nykyinen,
on lämpöinen päivä,
ikuinen,
näin ajatteli kaunis Rellutar.
siihen lämpöön ja valoon,
olisin löytänyt aiemmin,
jos olisin sinut valokseni
jo silloin saanut.
Kaunis kiitos vastausrunostasi.
Sanoitpa taas niin kauniisti, että?
Samoin sinulle, Valon lämpöinen aurinkoinen Rellu :).
kun kiitokselle on aihetta,
se kerrotaan.
Lämmöllä :D
luin tämän useaan kertaan pystymättä vastaamaan,
enkä nytkään osaa sanoa muutakuin, "mustasta" syntyi sulta runo johon mun on helppo samaistua,
hienosti taas ilmaisit tunnetilasi ja niinkuin runosi lopussa kirjoitit: pimeydestä kun valoon astuin, niin varmaan teetkin!
Mietin kauan, tuonko runon tänne vai en,
lopulta toin sitten kuitenkin.
Kun osaisi enemmän säästellä niitä tärkeitä
ja koskettavia, olisi se hyvä.
Mutta, tänne kun on jumittunut, niin jotain
aina tulee kuitenkin valkattua.
Oli se kovaa aikaa, ja luulen, että sain sen
melko hyvin kuvattua, miltä silloin tuntui.
Pimeyteen en onnekseni jäänyt, monelle käy
niinkin, ettei sitä valoa enää löydy,
onnekseni aurinko palasi taivaalleni.
Kiitos sinulle ystävä, ja ihanaa iltaa.
Yö mustaksi muuttuu, aamun kajosta aurinkoon.
Rakastetaan ja odotetaan. saapuuko koskaan?
Runosi laitaa aina ajatukset liikkeelle, pyöritää ja pistää vastaamaan ajatuksella.
Illan jatkoa siskosein.
elämä on valoa ja varjoja,
joskus valo löytyy,
joskus ei.
Kiitos kaunis sinullekkin jälleen
ja rakkautta iltaasi.
oli runosi...viehättäviä ja tuoreita ajatuskuvioita."poskilleni vieri uria auraamaan".
aihe erikoinen, runoni sisälsi
vaikeita asioita, joista selvisin -
onneksi.
Kiitos sulle.
Rellu, helpottavaa kuulla, vaikeudet on tehty voitettaviksi.Vaikeudet muokkaavat meistä aina vaan paremman... kun on kykyä käsitellä ne kasvattavina ja elämään kuuluvina..
niinhän ne väittää, että on tehty
voitettaviksi.
En tiedä paremmuudesta, jos siitä
kasvattavuudestakaan, mutta olen onnellinen
että selvisin, kaikki ei selviä.
Kävin melkoisen taiston, jossakin
tuntemattomuudessa elin,
en syönyt, en nukkunut juurikaan, mutta
tässä olen, onnekseni.
Kiitos sinullekkin kommentoinnista.
Tämän runosi tunteen tiedän itsekin, kuinka monesti olen vaeltanut upottavalla suolla, pimeässä laaksossa ja etsinyt tukevampaa jalansijaa sekä valon pilkahdusta laakson kätköistä.
Silloin puran sieluani ja sen kätköjä runoihin, joita olen laittanut toiselle nettisivustolle.
Valon näin
sinne kuljin
pimeydestä harmauteen
harmaudesta kirkkauteen
odottaen uutta
vajoamista...
Siellä upottavalla suolla,
pimeässä laaksossa rämmin, ja
päivänvalo oli, mutten sitä
kokenut. Tätä samaa jostain
syystä kovin moni ihminen joutuu
tänä päivänä kokemaan - lienee
stressaavan elämämme piirre.
Täytyypä käydä tutustumassa tuotantoosi.
Kiitos loppurunostasi ja kommentoinnista,
hyvää päivän jatkoa toivotellen,
Rellu