ahdistuksesta

"Sitten alko mutsi ja veli huomauttelemaan että hirveetä kun sulla on leveet reidet, voi voi tota persettä ja noita reisiä...(äitini ei ole kevyt nainen) "

Oletko koskaan ajatellut, että tämä onaika suurella todennäköisyydellä sitä hyväntahtoista käänteishuumoria. Itsekkin mitoissa 165/41 olleena on jotkut ihan tahattomasti esimerkiksi tokaissut jotain tähän tyyliin, että "voi voi kun sä oot tuollanen hirvee läskikasa että miten sä nyt voit syödä ollenkaan kun lihoot pian" ja ymmärsin sen tottakai huumoriksi,(jokainen taatusti ymmärtää) Eri juttu sitten haluaako siitä ITSE repiä aihetta aloittaa itsesäälissä kieriskely ja käsittää tahalleen väärin ja esittää marttyyriä. Minä en. Tiedän , että ei äitisi sinulle oikeasti sitä tarkoittanut.

....... kirjoitti:

"Sitten alko mutsi ja veli huomauttelemaan että hirveetä kun sulla on leveet reidet, voi voi tota persettä ja noita reisiä...(äitini ei ole kevyt nainen) "

Oletko koskaan ajatellut, että tämä onaika suurella todennäköisyydellä sitä hyväntahtoista käänteishuumoria. Itsekkin mitoissa 165/41 olleena on jotkut ihan tahattomasti esimerkiksi tokaissut jotain tähän tyyliin, että "voi voi kun sä oot tuollanen hirvee läskikasa että miten sä nyt voit syödä ollenkaan kun lihoot pian" ja ymmärsin sen tottakai huumoriksi,(jokainen taatusti ymmärtää) Eri juttu sitten haluaako siitä ITSE repiä aihetta aloittaa itsesäälissä kieriskely ja käsittää tahalleen väärin ja esittää marttyyriä. Minä en. Tiedän , että ei äitisi sinulle oikeasti sitä tarkoittanut.

Kyllä mä tiedän ettei se ollut huumoria!
Kun kymmenen kiloa oli lähtenyt sitten nyökyteltiin että nyt on hyvä.
"Olit sä sitten kamalan näkönen"
"Reidet oli HIRVEET ponttoonit"
Sitten kun laihduin lisää tultiin kateellisiksi, "kyllä sä saat veri syövän pian"
"etkai sä ruokaa näekkään enää"
"mitä lapsi syö kotona?"
Kyllä masentaa...
Mutta kyllä mä laihdun, 10kg lähtee vielä.
Sanovat sitten mitä sanovat, kunhan ei mies alkais sanoa mitään.

Gan kirjoitti:

Kyllä mä tiedän ettei se ollut huumoria!
Kun kymmenen kiloa oli lähtenyt sitten nyökyteltiin että nyt on hyvä.
"Olit sä sitten kamalan näkönen"
"Reidet oli HIRVEET ponttoonit"
Sitten kun laihduin lisää tultiin kateellisiksi, "kyllä sä saat veri syövän pian"
"etkai sä ruokaa näekkään enää"
"mitä lapsi syö kotona?"
Kyllä masentaa...
Mutta kyllä mä laihdun, 10kg lähtee vielä.
Sanovat sitten mitä sanovat, kunhan ei mies alkais sanoa mitään.

Ok.. Inhottava äiti sinulla! :(

No siis en minä kauan ole tätä sairastanut (yli vuoden)mutta minulla on aina ollut painon kanssa ongelmia. Olin joskus 10 kg lihavampi. Joskus vuosi sitten en enää ollut lihava. Aloin liikkumaan. Ei siinä mitään ongelmia ollut.....kahden km:n lenkit vaihtuivat pian neljään, sitten viiteen, sitten kahdeksaan. Urheilu lisääntyi. Nyt liikun joka päivä kovaa liikuntaa (lenkkejä ja salitreenejä, vain yksi välipäivä viikossa).

Jossain vaiheessa aloin tarkkailemaan syömisiäkin. Kuulostaa tyhmältä, mutta päässäni taisi lopullisesti naksahtaa yhden pojan takia (en kuitenkaan usko että se oli se lopullinen syy)
Olin tavannut tämän pojan nuorisotalolla. Ei hän ollut mikään naisten päiväuni, koska ihastun aina hieman sellaisiin erilaisiin. Pidin hänestä, koska hän välitti minusta (ehkä vain kaverimielessä, mutta silti)Tunnen aina, etteivät pojat pidä minusta. No, hän sitten antoi minun ymmärtää että pitäisi minusta (tai näin jälkikäteen ajattelen, että kuvittelin vain kaiken, koska olen HULLU). Soitin hänelle kerran ja kysyin, haluaisiko hän alkaa seurustelemaan kanssani. Ei kuulemma, kun on niin paljon tekemistä. Silloin päässäni naksahti. Minulle tuli kuvottavan paha olo, enkä sinä iltana syönyt paljon mitään. Tämä kaikki taisi alkaa siitä päivästä, en enää tiedä. Joskus se syöminen oli ihan normaaliakin. Vasta joskus viime keväänä aloin pakkomielteisen ruoan tarkkailun. En syö koulussa muuta kuin salaattia, kotona kyllä niukan aamupalan (kaksi pientä leipää jos en ehdi keittämään puuroa)ja kotona sitten illallisen.
Nyt kun syksyllä menen lukioon, en aio syödä muuuta kuin sitä salaattia. Minulla on vain pari kaveria, toinen on kaunis ja on ollut joissain mainoksissakin. Hän ihmettelee miksen syö ja kommentoi ikävästi (hänen eräs ystävänsä on bulimikko).
No, siinähän minulla on lisää syytä laihduttaa...Koulussa käyn todella usein terkkarin luona vaa´alla, kun meillä ei kotona ole. Mitäköhän hänkin ajattelee. Kyseli minulta juuri ennen kesäloman alkua, että kai sinä syöt kunnolla (tottakai!)
No eipä kiinnosta. Osaanpahan ainakin laihduttaa.

Joskus keväällä menin siskoni asuntoon yöksi, kun siskoni ja hänen miehensä olivat matkoilla. Minä otin sinne ruoaksi mukaan nuudelipussin ja kanasalaattia. Sitten meninkin kauppaan, ostin pari karjalanpiirakkaa ja myslipatukoita, ainiin ja suklaapatukoita kun oli hullut päivät niin niitä sai halvalla. Ahmin ja minulle tuli samanlainen paha olo kuin yleensäkin ruoasta, oksensin. Paha olo hellitti. Silloin alkoivat nuo oksentelut. Minulla on on kai bulimareksia. Oksentelen kyllä tosi harvoin, mutta vain silloin kun olen syönyt jotain mikä ei kuulu "ruokavaliooni":kakku, jäätelö, keksit, irtokarkit, pullat jne. Syö kuitenkin harvoin herkkuja, koska tiedän, että sitten jos syön, tulee "sanktioita": kovat urheilurääkit tai oksentelu. Ja sitten kun olen taas oksentanut, ei tee enää pitkään aikaan mieli herkkuja. Ja tulossa vain tiukempaa ruokavaliota.

Nyt olen alkanut pitää ruokapäiväkirjaa ja koko ajan ääni päässäni hokee: "LIHOT JOS SYÖT TUOTA JA TUOTA! ET SINÄ TUOTA HALUA SYÖDÄ KUN TIEDÄT MITKÄ RANGAISTUKSET SEURAAVAT!!!".......ikävää. Koko ajan ruoan tarkkailua. Pelottaa syksyllä mennä terkkarille jos olen lihonut :(
Ja aina jos syön herkkuja, pitää ruokaa vähentää. Ajattelen, että ei tämä nyt haittaa, kun eihän minulla ole edes kavereita. Ei kukaan välitä. Haluan kuihtua pois. Olin joskus melkein tappaa itseni. Joskus nykyäänkin metroasemalle mennessäni ajattelen, että olisi vain helpompi hypätä sen alle. Pääsisi kaikesta tästä paskasta pois. Nyt sanon, etten ole enää masentunut. Se masennus on vain muuttanut muotoaan; nyt se kantaa nimeä anoreksia. Eihän minulla mitään sairautta ole, ei TOD. Olen vielä liian lihavakin anorektikoksi.
Näin viikko sitten painajaista, että minulla alkoivat menkat. Nyt yritän rajoittaa syömistä niin, että ne eivät tule takaisin, koska se tarkoitttaa, että olen lihava. Läski. Possu.

Kun kysyin siskoltani, millaisena hän muistaa minut kun olemme olleet pitkän aikaa erossa, hän vastasi:"sellaisena hieman pullukkana". Siskoni on aina ihaillut minun `ihanaa pääärynäpeppuani`. Minä vihaan sitä.

Nyt ruoka on ikävä asia. Siitä tulee paha olo. Poikaystävää ei ole (eikä ole ikinä ollut), eikä varmaan tulekaan kun olen niin lihava.
Haluan, että sukulaiset ja tuttuni muistavat minut laihana ja kauniina (Mary-Kate Olsen on niin kaunis niissä anoreksia-kuvissa!)En halua menkkojani takaisin, joten aion laihduttaa lisää. Enkä halua olla lihava!! Voi helvetti, nytkin minua itkettää kun kirjoitan tätä. EN HALUA OLLA LIHAVA!!! Näen läskini ja minua kuvottaa. Muitakin varmaan kuvottaa katsella minua. Haluan näistä läskeistä eroon. Tiedän, että tämä on niin epäitsekästä. Enkä voi itkeä ja valittaa kenellekään, kun he sanovat: "Olet tosi laiha jne."

Kerran olin kaupassa isäni kanssa. Minulla oli toppi ja hame päälläni ja palelin hieman. Eräs ulkomaalainen mies, joka siinä kassalla oli töissä, sanoi jotain siihen suuntaan että onkos tytöllä kylmä. Isäni sitten sanoi jotain että joo, se on kyllä kohta jo liian laiha....minua hävetti ja ahdisti silloin niin paljon että olisin voinut kuolla siihen paikkaan. Melkein purskahdin itkuun. On muutenkin aina vaikea lähteä ulos kun muut näkevät läskini.

Ja olen niin surkea, etten uskalla viiltää ranteitani auki, joten kuihdutan itseni hengiltä. Ei kukaan välitä.

nancy kirjoitti:

No siis en minä kauan ole tätä sairastanut (yli vuoden)mutta minulla on aina ollut painon kanssa ongelmia. Olin joskus 10 kg lihavampi. Joskus vuosi sitten en enää ollut lihava. Aloin liikkumaan. Ei siinä mitään ongelmia ollut.....kahden km:n lenkit vaihtuivat pian neljään, sitten viiteen, sitten kahdeksaan. Urheilu lisääntyi. Nyt liikun joka päivä kovaa liikuntaa (lenkkejä ja salitreenejä, vain yksi välipäivä viikossa).

Jossain vaiheessa aloin tarkkailemaan syömisiäkin. Kuulostaa tyhmältä, mutta päässäni taisi lopullisesti naksahtaa yhden pojan takia (en kuitenkaan usko että se oli se lopullinen syy)
Olin tavannut tämän pojan nuorisotalolla. Ei hän ollut mikään naisten päiväuni, koska ihastun aina hieman sellaisiin erilaisiin. Pidin hänestä, koska hän välitti minusta (ehkä vain kaverimielessä, mutta silti)Tunnen aina, etteivät pojat pidä minusta. No, hän sitten antoi minun ymmärtää että pitäisi minusta (tai näin jälkikäteen ajattelen, että kuvittelin vain kaiken, koska olen HULLU). Soitin hänelle kerran ja kysyin, haluaisiko hän alkaa seurustelemaan kanssani. Ei kuulemma, kun on niin paljon tekemistä. Silloin päässäni naksahti. Minulle tuli kuvottavan paha olo, enkä sinä iltana syönyt paljon mitään. Tämä kaikki taisi alkaa siitä päivästä, en enää tiedä. Joskus se syöminen oli ihan normaaliakin. Vasta joskus viime keväänä aloin pakkomielteisen ruoan tarkkailun. En syö koulussa muuta kuin salaattia, kotona kyllä niukan aamupalan (kaksi pientä leipää jos en ehdi keittämään puuroa)ja kotona sitten illallisen.
Nyt kun syksyllä menen lukioon, en aio syödä muuuta kuin sitä salaattia. Minulla on vain pari kaveria, toinen on kaunis ja on ollut joissain mainoksissakin. Hän ihmettelee miksen syö ja kommentoi ikävästi (hänen eräs ystävänsä on bulimikko).
No, siinähän minulla on lisää syytä laihduttaa...Koulussa käyn todella usein terkkarin luona vaa´alla, kun meillä ei kotona ole. Mitäköhän hänkin ajattelee. Kyseli minulta juuri ennen kesäloman alkua, että kai sinä syöt kunnolla (tottakai!)
No eipä kiinnosta. Osaanpahan ainakin laihduttaa.

Joskus keväällä menin siskoni asuntoon yöksi, kun siskoni ja hänen miehensä olivat matkoilla. Minä otin sinne ruoaksi mukaan nuudelipussin ja kanasalaattia. Sitten meninkin kauppaan, ostin pari karjalanpiirakkaa ja myslipatukoita, ainiin ja suklaapatukoita kun oli hullut päivät niin niitä sai halvalla. Ahmin ja minulle tuli samanlainen paha olo kuin yleensäkin ruoasta, oksensin. Paha olo hellitti. Silloin alkoivat nuo oksentelut. Minulla on on kai bulimareksia. Oksentelen kyllä tosi harvoin, mutta vain silloin kun olen syönyt jotain mikä ei kuulu "ruokavaliooni":kakku, jäätelö, keksit, irtokarkit, pullat jne. Syö kuitenkin harvoin herkkuja, koska tiedän, että sitten jos syön, tulee "sanktioita": kovat urheilurääkit tai oksentelu. Ja sitten kun olen taas oksentanut, ei tee enää pitkään aikaan mieli herkkuja. Ja tulossa vain tiukempaa ruokavaliota.

Nyt olen alkanut pitää ruokapäiväkirjaa ja koko ajan ääni päässäni hokee: "LIHOT JOS SYÖT TUOTA JA TUOTA! ET SINÄ TUOTA HALUA SYÖDÄ KUN TIEDÄT MITKÄ RANGAISTUKSET SEURAAVAT!!!".......ikävää. Koko ajan ruoan tarkkailua. Pelottaa syksyllä mennä terkkarille jos olen lihonut :(
Ja aina jos syön herkkuja, pitää ruokaa vähentää. Ajattelen, että ei tämä nyt haittaa, kun eihän minulla ole edes kavereita. Ei kukaan välitä. Haluan kuihtua pois. Olin joskus melkein tappaa itseni. Joskus nykyäänkin metroasemalle mennessäni ajattelen, että olisi vain helpompi hypätä sen alle. Pääsisi kaikesta tästä paskasta pois. Nyt sanon, etten ole enää masentunut. Se masennus on vain muuttanut muotoaan; nyt se kantaa nimeä anoreksia. Eihän minulla mitään sairautta ole, ei TOD. Olen vielä liian lihavakin anorektikoksi.
Näin viikko sitten painajaista, että minulla alkoivat menkat. Nyt yritän rajoittaa syömistä niin, että ne eivät tule takaisin, koska se tarkoitttaa, että olen lihava. Läski. Possu.

Kun kysyin siskoltani, millaisena hän muistaa minut kun olemme olleet pitkän aikaa erossa, hän vastasi:"sellaisena hieman pullukkana". Siskoni on aina ihaillut minun `ihanaa pääärynäpeppuani`. Minä vihaan sitä.

Nyt ruoka on ikävä asia. Siitä tulee paha olo. Poikaystävää ei ole (eikä ole ikinä ollut), eikä varmaan tulekaan kun olen niin lihava.
Haluan, että sukulaiset ja tuttuni muistavat minut laihana ja kauniina (Mary-Kate Olsen on niin kaunis niissä anoreksia-kuvissa!)En halua menkkojani takaisin, joten aion laihduttaa lisää. Enkä halua olla lihava!! Voi helvetti, nytkin minua itkettää kun kirjoitan tätä. EN HALUA OLLA LIHAVA!!! Näen läskini ja minua kuvottaa. Muitakin varmaan kuvottaa katsella minua. Haluan näistä läskeistä eroon. Tiedän, että tämä on niin epäitsekästä. Enkä voi itkeä ja valittaa kenellekään, kun he sanovat: "Olet tosi laiha jne."

Kerran olin kaupassa isäni kanssa. Minulla oli toppi ja hame päälläni ja palelin hieman. Eräs ulkomaalainen mies, joka siinä kassalla oli töissä, sanoi jotain siihen suuntaan että onkos tytöllä kylmä. Isäni sitten sanoi jotain että joo, se on kyllä kohta jo liian laiha....minua hävetti ja ahdisti silloin niin paljon että olisin voinut kuolla siihen paikkaan. Melkein purskahdin itkuun. On muutenkin aina vaikea lähteä ulos kun muut näkevät läskini.

Ja olen niin surkea, etten uskalla viiltää ranteitani auki, joten kuihdutan itseni hengiltä. Ei kukaan välitä.

Must tuntuu aikasamalt ku susta! Asut varmaan Helsingis ku sanoit ajatellees joskus hypätä metron alle? No mul on käyny ihan sama mieles. Ja olet kai -90 kun menet syksyllä lukioon? No mä oon kans -90. Ihan näin mielenkiinnosta,minkä pitunen ja painonen oot? Toivottavasti toi kysymys ei loukannu. Mihin lukioon oot syksyllä muutes menossa?

_MaiSSiLaPSi kirjoitti:

Must tuntuu aikasamalt ku susta! Asut varmaan Helsingis ku sanoit ajatellees joskus hypätä metron alle? No mul on käyny ihan sama mieles. Ja olet kai -90 kun menet syksyllä lukioon? No mä oon kans -90. Ihan näin mielenkiinnosta,minkä pitunen ja painonen oot? Toivottavasti toi kysymys ei loukannu. Mihin lukioon oot syksyllä muutes menossa?

Joo elikkäs mä itseasiassa asun Espoossa mutta käyn Helsingissä koulua. Mä oon 158 cm ja painosta en oo varma kun ei oo vaakaa mutta se varmaan on jotakin 50 kg (siis aika läski). En tiiä. On saattanut laskea kun menkkoja ei ole ollut nyt pariin kuukauteen ja muutenkin olleet epäsäännölliset. Mä oon menossa steiner-lukioon....voit lähettää meilii. Jos kiinnostaa jutella vaik enemmän ni voit lähettää vietiä osoitteeseen [email protected]