Lukekaa ja nauttikaa, tai lukekaa ja kärsikää. Aivan sama.
Kerran sattui niin, että mies nimeltään Jussi muutti kaupungista maalle. Isältään hän oli saanut lahjaksi hanhen, joka munia enemmän ja suurempia munia kuin yksikään toinen. Hanhenmunista saamillaan varoilla hän rakensi tilan ja saipa köyhemmät naapuritilat melkoiseen ahdinkoon.
Jussi kaatoi ympäröiviä metsiä peloikseen ja hänen viljelysmaansa kasvoivat ja kasvoivat. Eräänä päivänä hän sitten sattui metsässä pienelle aukiolle. Keskellä aukiota kaunis haltiatar vieritti kiveä mäen huipulle.
Jussi tuumi että haltiattaresta saisi vahvan ja hyvän vaimon, joten hän meni ja kysäisi: "Miksi vierität kiveä, kaunokaiseni?"
"Vieritän kiveäni aukiolle, sillä edellisen ympäriltä kaadoit puut," haltiatar vastasi vihaisesti.
"Miksi tarvitset kiveä ja aukiota, kun voisit saada minut ja maatilani?" Jussi kysyi viekkaasti.
"Kivi ja aukio ovat kotini, kaikki mitä minulla on. Yksikään ei voi minua omistaa, eikä myöskään metsää ympärilläni."
"Minä ostin ja minä maksoin, joten minä metsän omistan."
"Millä oikeudella joku myi metsän, joka ei hänelle kuulunut?"
"Herran Jumalan ja ihmisten lakien luvalla hän minulle metsän möi," Jussi lausui käsi sydämellä, "Sillä hänen nimensä oli kirjoihin merkitty omistajaksi."
"Miten Herra Jumala voi antaa ihmiselle oikuden toisten kodin viedä" haltiatar kysyi tuimasti.
"Herralla Jumalalla on kaikki valta ja ihminen on hänen kuvansa," Jussi sanoi leuka ylväästi pystyssä, "Ja siksipä juuri sinun pitäisi vaimokseni tulla, sillä ei ole mitään mitä minä ja Jumalani emme sinulle voi tarjota."
"Paljon on mitä ette minulle voi tarjota. Mutta vähän on mitä ette minulta vie. Vaimoksesi en tule!" haltiatar totesi.
Jussi vihastui haltiattarelle koska tämä ei huolinut häntä, hänen kotiaan eikä Jumalaansa ja siksipä hän iski tämän kuoliaaksi. Hyvin nopeasti Jussi raivasi kaikki metsänsä pelloiksi, mukaanlukien aukion, jolla haltia oli kiveään vierittänyt. Mutta haltian kivi oli niin raskas, ettei Jussi sitä pois jaksanut vierittää.
Koska ei enää ollut metsää josta pelto olisi saanut ravintoa, maa köyhtyi hyvin nopeasti eikä vilja enää kasvanut. Hanhi, joka oli muninut paljon suuria munia lakkasi nälissään munimasta.
Jussi siinä sitten tuumaili,että voisipa hakea läheiseltä suolta turvetta maansa parannukseksi. Ahneen Jussin nostaessa turvetta suosta tuli haltiatar yllättäen metsästä kiveään vierittäen. Kivi lähti pyörimään mäkeä alas, tönäisi Jussin suon silmään ja painoi hänet pohjaan.
"Jos yrität tappaa luonnon, tapat itsesi," tuhahti henkiin herännyt haltiatar, käveli Jussin talolle ja haki tuotteliaan hanhen turvaan.
Haltiattaren hellässä hoivassa, metsän suojissa hanhi tuotti entistäkin enemmän. Haltiatar itse ei muuta kaivannut kuin metsän kodikseen ja kiven tuolikseen, joten hanhenmunat lahjoitettiin niille, jotka Jussi ahdinkoon oli ajanut.
Kerran sattui niin, että mies nimeltään Jussi muutti kaupungista maalle. Isältään hän oli saanut lahjaksi hanhen, joka munia enemmän ja suurempia munia kuin yksikään toinen. Hanhenmunista saamillaan varoilla hän rakensi tilan ja saipa köyhemmät naapuritilat melkoiseen ahdinkoon.
Jussi kaatoi ympäröiviä metsiä peloikseen ja hänen viljelysmaansa kasvoivat ja kasvoivat. Eräänä päivänä hän sitten sattui metsässä pienelle aukiolle. Keskellä aukiota kaunis haltiatar vieritti kiveä mäen huipulle.
Jussi tuumi että haltiattaresta saisi vahvan ja hyvän vaimon, joten hän meni ja kysäisi: "Miksi vierität kiveä, kaunokaiseni?"
"Vieritän kiveäni aukiolle, sillä edellisen ympäriltä kaadoit puut," haltiatar vastasi vihaisesti.
"Miksi tarvitset kiveä ja aukiota, kun voisit saada minut ja maatilani?" Jussi kysyi viekkaasti.
"Kivi ja aukio ovat kotini, kaikki mitä minulla on. Yksikään ei voi minua omistaa, eikä myöskään metsää ympärilläni."
"Minä ostin ja minä maksoin, joten minä metsän omistan."
"Millä oikeudella joku myi metsän, joka ei hänelle kuulunut?"
"Herran Jumalan ja ihmisten lakien luvalla hän minulle metsän möi," Jussi lausui käsi sydämellä, "Sillä hänen nimensä oli kirjoihin merkitty omistajaksi."
"Miten Herra Jumala voi antaa ihmiselle oikuden toisten kodin viedä" haltiatar kysyi tuimasti.
"Herralla Jumalalla on kaikki valta ja ihminen on hänen kuvansa," Jussi sanoi leuka ylväästi pystyssä, "Ja siksipä juuri sinun pitäisi vaimokseni tulla, sillä ei ole mitään mitä minä ja Jumalani emme sinulle voi tarjota."
"Paljon on mitä ette minulle voi tarjota. Mutta vähän on mitä ette minulta vie. Vaimoksesi en tule!" haltiatar totesi.
Jussi vihastui haltiattarelle koska tämä ei huolinut häntä, hänen kotiaan eikä Jumalaansa ja siksipä hän iski tämän kuoliaaksi. Hyvin nopeasti Jussi raivasi kaikki metsänsä pelloiksi, mukaanlukien aukion, jolla haltia oli kiveään vierittänyt. Mutta haltian kivi oli niin raskas, ettei Jussi sitä pois jaksanut vierittää.
Koska ei enää ollut metsää josta pelto olisi saanut ravintoa, maa köyhtyi hyvin nopeasti eikä vilja enää kasvanut. Hanhi, joka oli muninut paljon suuria munia lakkasi nälissään munimasta.
Jussi siinä sitten tuumaili,että voisipa hakea läheiseltä suolta turvetta maansa parannukseksi. Ahneen Jussin nostaessa turvetta suosta tuli haltiatar yllättäen metsästä kiveään vierittäen. Kivi lähti pyörimään mäkeä alas, tönäisi Jussin suon silmään ja painoi hänet pohjaan.
"Jos yrität tappaa luonnon, tapat itsesi," tuhahti henkiin herännyt haltiatar, käveli Jussin talolle ja haki tuotteliaan hanhen turvaan.
Haltiattaren hellässä hoivassa, metsän suojissa hanhi tuotti entistäkin enemmän. Haltiatar itse ei muuta kaivannut kuin metsän kodikseen ja kiven tuolikseen, joten hanhenmunat lahjoitettiin niille, jotka Jussi ahdinkoon oli ajanut.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pidän kovasti satujen kirjoittamisesta, joten kyhäsimpä vielä tämän...
Pienessä metsässä lähellä maatilaa eli suuri ja pelottava susi. Tapana sillä oli maatilan pihasta ryöstää lampaita, sillä yksinäinen susi ei hirviä saanut kiinni pienestä metsästään.
Kerran sitten maatilan omistaja vihastu kun susi vei häneltä lampaita ja lähetti sitten koiransa tämän perään.
Koira sitten sai suden metsässä kiinni, mutta sen alkoi käydä sääliksi sutta. Sen sijaa että olisi tappanut suden, se kysyi tältä: "Miksi viet isännältäni lampaita?"
Susi vatsasi oitis:"Koska isäntäsi vei minulta laumani."
Koira oli mietteliäs ja kipitti sitten tiehensä.
Isännälleen koira tuli kertomaan, ettei ollut saanut sutta kiinni.
Jälleen kerran susi kävi lammasvarkaissa ja isäntä lähetti jälleen koiransa suden perään ja sanoipa vielä, että jos koira ei tee työtään, ei ruokaa tule.
Koira lähti metsään ja tapasi suden. "En saa ruokaa jos en tapa sinua, mutta sydämeni ei salli tehdä sitä." "Voithan sinäkin syödä kanssani lammasta," susi totesi. Niimpä koira otti tavakseen syödä lammasta uuden ystävänsä kanssa.
Eräänä päivänä isäntä kiukustui toden teolla kun lampaita katosi, eikä koira tehnyt asialle mitään. "Nyt menet ja tuot suden taljan, tai minä teen sinusta taljan jolla ostan uusia lampaita," hän sanoi koiralle.
Tavatessaan jälleen suden koira sanoi sudelle: "Isäntäni ei ole hyvä mies. Hän haluaa sinut kuolleena ja jos en pian tuo ruumistasi, hän tappaa minutkin."
Susi mietti kovasti avuliaan koiran kurjaa kohtaloa. Sitten se keksi. "Vie minut isännällesi," se sanoi.
Koira nosti valekuolleen suden selkäänsä ja vei sen isännälleen. Isäntä naureskeli tyytyväisenä ja otti suden koiralta. Yllättäen susi sitten heräsi ja söi isännän.
Susi ja koira saivat vapauden ja lauman lampaita, mutta onnea eivät kuitenkaan.
Naapuritalojen väki pelkäsi ihmissyöjäsutta ja petollista koiraa, joten eräänä päivänä joukko nuoria miehiä lähti villipetoja tappamaan. He surmasivat suden ja koiran, ottivat lampaat omakseen ja lampolan alta sudenkolosta he ottivat palvelijakseen suden ja koiran lapset.
Niin ihmisiä vastaan nousseen suden ja koiran jälkeläiset päätyivät ihmisten orjaksi, palvelemaan niitä jotka niiden vanhemmat jo kerran voittivat.
Siinäpä se oli.
Näppärä pikkusatu, joskin vähän tylyn ja yksioikoisen tuntuinen.
Toisaalta kertomus oli hyvin monitasoinen tarina. Sitä sietääkin tosiaan miettiä, miksi joku omistaa metsää ja joku vettä, onko se luonnon kannalta aivan oikein? Eikö luonto olekaan meidän kaikkien yhteistä omaisuutta?
"Jos yrität tappaa luonnon, tapat itsesi." Siinä se totuus on.
Kiitoksia asiallisesta kommentista. Melko harvoin kukaan edes jaksaa kommentoida.
Jos luet tarinan oikein tarkasti, saatat huomata piilomerkitykset kätkettynä yksioikoiseen tarinaan.
Juuri lyhyet ja näppärät sadut ovat omaan makuuni. Kuten jo aiemmin olen todennut, parhaalta ne maistuvat sopivaan väliin kerrottuina opetuksina.
Olettekos kuulleet Susi, susi-satua? Oma isäni kertoi sen minulle, juuri sopivaan väliin sujautettuna. Se oppi tarttui.