Täällä on ollut keskustelua siitä, että kuinka nopeasti TS-tutkimuksista pääsee läpi ja mikä on lyhin aika tutkimuksista leikkaukseen. Ikäänkuin tämä olisi jokin nopeusjuttu, että kuka pääsee homman läpi nopeimmin ja nuorimpana.
Itse aloitin vähän yli kaksikymppisenä, yksityisellä, ja kyseinen lääkäri (jonka kautta moni vanhan polven TS on hankkinut mömmönsä) olisi ollut valmis kirjoittamaan minulle paperit jo puolen vuoden jälkeen. Hän oli tilastani paljon varmempi kuin minä itse.
Totta puhuen pelotti mielettömästi. Entä jos katumus iskeekin sitten viikko sairaalastapääsyn jälkeen? Entä jos tämä onkin jokin muu kuin Aito Asia (TM)? Entä jos selviäisnkin tästä hommasta hiukan vähemmällä kuin täydellä genitaalisempalla. Niinpä väenväkisin puskin arkielämänkokeen paljon pitemmäksi kuin viralliset suositukset määräävät. Ei siksi, että hoitosysteemi olisi vaatinut, vaan siksi, että halusin olla 100% varma asiasta. En lääkäreitä varten vaan itseäni.
Tämä juttu on kuin ampuisi itsensä avaruuteen. Koskaan ei tiedä, mitenpäin sieltä tulee alas.
Tämä prosessi ei ole formulakisa. Se ei voita, joka tulee maaliin ensimmäisenä. Oman kokemukseni mukaan tämä prosessi on pikemminkin romuralli. Tässä kolhiutuu, joutuu koville ja pannaan koville. Se voittaa, joka säilyy ehjimpänä ja tulee ehjimpänä maaliin.
Itse aloitin vähän yli kaksikymppisenä, yksityisellä, ja kyseinen lääkäri (jonka kautta moni vanhan polven TS on hankkinut mömmönsä) olisi ollut valmis kirjoittamaan minulle paperit jo puolen vuoden jälkeen. Hän oli tilastani paljon varmempi kuin minä itse.
Totta puhuen pelotti mielettömästi. Entä jos katumus iskeekin sitten viikko sairaalastapääsyn jälkeen? Entä jos tämä onkin jokin muu kuin Aito Asia (TM)? Entä jos selviäisnkin tästä hommasta hiukan vähemmällä kuin täydellä genitaalisempalla. Niinpä väenväkisin puskin arkielämänkokeen paljon pitemmäksi kuin viralliset suositukset määräävät. Ei siksi, että hoitosysteemi olisi vaatinut, vaan siksi, että halusin olla 100% varma asiasta. En lääkäreitä varten vaan itseäni.
Tämä juttu on kuin ampuisi itsensä avaruuteen. Koskaan ei tiedä, mitenpäin sieltä tulee alas.
Tämä prosessi ei ole formulakisa. Se ei voita, joka tulee maaliin ensimmäisenä. Oman kokemukseni mukaan tämä prosessi on pikemminkin romuralli. Tässä kolhiutuu, joutuu koville ja pannaan koville. Se voittaa, joka säilyy ehjimpänä ja tulee ehjimpänä maaliin.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Itse palkkasin yksityisen psykiatrin transtutkimuksia avittamaan. Hän oli aikaisempi psykiatri transtutkimusryhmässä. Tutkimukset kestivät kohdallani 14 kuukautta.
Halusin mahdollisimman monen asiantuntijan mielipiteen. Tosin olin kärsinyt pitkään tuosta sublimoinnista ja tutkimusten edetessä vasta tunsin kehittyväni todella ulos kaikista luomistani sulutteista.
En jaksanut odottaa diagnoosia vaan aloitin hormonit ennen sitä yksityisellä. En kerro enempää tempusta. Joka tapaukseessa halusin olla varma, odotin hoitojärjestelmän lupaa, sitä ei tullut, minun piti päättää tämä asia aivan yksin. Siksi aloitin hormonit kaksi kertaa. Välissä pidin 11 päivän paussin, jossa kuuntelin itseäni.
Hormonien uudelleen aloitusta en ole katunut. Tunsin toisella kerralla kuinka ne tuntuivat tasapainottavan minua.
Minä olen tuntenut tekeväni päätöksiä, jotka oikeasti kuuluisivat Jumalalleni. Hän tuntuu delegoineen ne minulle. En tunne tekeväni mitään väärää, minun on vain yritettävä tehdä oikeutta itselleni ja läheisilleni.
Juu avaruuteen mars. Palaamatta takaisin.
Etkö sää sitten ollutkaan semmonen aito ts ja niin sanottu varma tapaus?
Olitko ennemminkin wannabe-ransu? :( :(
Höööööööh!
Mut kun mun mielestä näistä ei kannata yleistää mitään. Joku sopii toiselle ja joku toiselle. Toiselle riittää vähempi aika ja toinen haluaa punnita asioita pitempään. Toisia ei päästetä eteenpäin ja toiset pääsee helpommalla. Ei näistä voi tietää, tiägxz?
Täytyy vain ottaa vastaan se, mitä annetaan. Valittaa sitten, jos se ei tunnu miellyttävän ja itselle sopivalta.
Enkä nyt aio mainostaa ollenkaan, missä ajassa itse olen edennyt prosessissa, koska mielestäni vertaileminen ei ole erityisen relevanttia.
"Etkö sää sitten ollutkaan semmonen aito ts ja niin sanottu varma tapaus?"
Toisten mielestä kyllä. Ensimmäisen kerran minua kehotettiin vaihtamaan sukupuolta kun olin 13. Kehottajana oli kaksi luokkatoveriani (tyttöä).
"Olitko ennemminkin wannabe-ransu? :( :(
Höööööööh!"
Pelkäsin olevani. Transu kirjoitetaan teellä.
"Mut kun mun mielestä näistä ei kannata yleistää mitään. Joku sopii toiselle ja joku toiselle. Toiselle riittää vähempi aika ja toinen haluaa punnita asioita pitempään. Toisia ei päästetä eteenpäin ja toiset pääsee helpommalla. Ei näistä voi tietää, tiägxz?"
Parempi kuitenkin katsoa kuin katua. Liian moni on vetänyt itsensä jojoon kun tämä prosessi ei ollutkaan se ihmelääke jolla kaikki maailman ongelmat selviävät. Tämä juttu ratkaisee vain kropan ja psyyken ristiriidan, ei mitään muuta. Loput on setvittävä ihan itse.
"Liian moni on vetänyt itsensä jojoon kun tämä prosessi ei ollutkaan se ihmelääke jolla kaikki maailman ongelmat selviävät."
Ja varmasti monin verroin useampi siksi, kun ei ole päässyt edes testaamaan tätä lääkettä. Kyllä mä näkisin isommaksi ongelmaksi asenteet ja sen helkkarin kerberos-systeemin kuin liian löyhäkätisesti annetut hoidot.
Iloisella 1970-luvulla transsukupuolisuutta ei tunnettu, ja kuka tahansa sai vaihtaa sukupuolta, kun vain meni kirurgin pöydälle ja pani rahat käteen. Suomessa tiettävästi tehtiin silloin seitsemän sukupuolenvaihdosta. Heistä vain yksi oli aito transsukupuolinen. Muut sitten päätyivät joko itsemurhaan tai mielisairaalaan.
Seuraus oli, että 1980-luvulla hanat väännettiin kiinni, ja sukupuolenvaihdoksesta tehtiin suunnilleen rikos. Tiettävästi neljä ihmistä silloin kastroi itse itsensä, kun eivät enää kestäneet. Heistä kaksi kuoli. Toinen hengissä selvinneistä oli Trasek RY:n perustaja ja grand old lady. 80-luvulla alkoi myös ts-turismi, kun varakkaimmat hoidattivat itsensä ulkomailla.
Vasta 1980-luvun puolenvälin jälkeen hommaan alkoi tulla tolkkua. Silloin Lapinlahdessa vaikutti aikoinaan Kivi Lydecken, joka aidosti tunsi asioita ja tiesi, mistä tässä riesassa on kyse, ja hän alkoi suhtautua asiaan pragmaattisesti. Tosin hän sai paljon Acktén perinteeseen nojanneita konservatiiveja takajaloilleen. Myös eräät yksityiset, kuten Manninen, Pimenoff, Jartti ja Tiitinen, alkoivat tuolloin hoitaa meikäläisiä.
1990-luku oli heräämisen aikaa, ja tuolloin hommalle alkoi muotoutua käytäntö. Tuo oli myös aikaa, jolloin asia oli itselleni akuutti. Lydeckenin liian varhaisen poismenon takia Lapinlahti otti vuosiksi takapakkia, mutta 90-luvun puolenvälin jälken asiat alkoivat selkiytyä. 90-luvulla parhaimmin pärjäsi, kun hoiti homman yksityisesti. Tosin pirun kalliiksi se kyllä kävi - sen voin sanoa!
Eli asiassa vaikuttavat menneisyyden haamut. Koska transsukupuolisuus on äärimmäisen harvinainen tila, ja koska se on todellinen Catch-22 -tilanne: hyödyt hoidosta, jos olet aito, mutta jos et ole aito, hoito on sinulle tuhoksi, ja aitous voidaan todeta vain sen osalta, ovatko hoidot hyödyksi, asian suhteen ollaan hoitopuolella hyvin varovaisia.
Itse sain lopullisen varmuuden siitä, että ratkaisu todella oli oikea, noin kuusi tuntia anestesiasta heräämiseni jälkeen, kun tokkura hälventyi ja se kaikki valtava ahdistus ja tuska oli lopulta poissa, ja olo uudesta anatomiastani oli valtava helpotus.
Ja juuri tuon vuoksi meillä on tämä helkkarin kerberos-systeemi, ja siivilä pidetään tarkoituksella kireänä. Jotta tutkittavat pantaisiin todella lujille ja heidät todella revittäisiin auki ja katsottaisiin, että tietävätkö he mitä he tekevät ja onko kyse Aidosta Asiasta. Ettei kävisi, kuten 1970-luvulla kävi. Ja mikäli tällä hetkellä sihti on tarpeettoman pienisilmäinen, sitä onneksi voidaan löysätä sitä mukaa, kun kokemus ja tietämys asioista kasvaa.
Kyse on siinä, että mikä sille siivilälle on optimisilmäkoko. Missä on se raja, että toisaalta kukaan aito TS ei jää hoitamatta ja saa helpotuksen tilaansa, ja toisaalta ketään wannabe-tapausta ei päästetä silvotuttamaan itseään. Kuulin omahoitajaltani, että noin 10% tapauksista karsiutuu hoidossa, eli Suomessa mukaan hakeutujat yleensä ovat vakavalla mielellä. USA:ssa puolestaan luku on toisin päin: 90% karsiutuu pois. Ei ole ihmekään, jos siellä meikäläisiin suhtaudutaan nuivasti, jos mukana on noin paljon wannabe-tapauksia!
Rauha Kivi Lydeckenin sielulle; häntä olisi kaivattu koko 1990- ja 2000-luvun ajan.
"90-luvulla parhaimmin pärjäsi, kun hoiti homman yksityisesti. Tosin pirun kalliiksi se kyllä kävi - sen voin sanoa!"
Hoidit siis homman yksityisesti 90-luvulla ja nyt vannot sukupuolikontrollin nimeen? Vekkulia. Mä taas pukersin silloin sitä Lapparin napalmirataa enkä perkule näe siinä mieltä. Eiköhän me siitä lähdetä, että tää on mun kroppa ja mun omat genitaalit, ja niistä on ihan turha yhteiskunnan tulla määräilemään. Sen ymmärrän jos haluavat julkista varainkäyttöä rationalisoida mutta tommonen aikuisten sukupuolen holhoushomma - son vallan noloo.
Edelleen vänkään, että raatoo tulee rankasti enemmän siitä ettei hoitoihin päästetä kuin siitä että päästetään. Et muuten kyllä oo ensimmäinen, joka tuumaa olevansa niin lahjakas teeässä ettei muita haluais leikkauksiin päästäkään. Itte tossa mainitsitkin sen alan mestarin.
"Hoidit siis homman yksityisesti 90-luvulla ja nyt vannot sukupuolikontrollin nimeen? Vekkulia."
Sanotaanko näin, että pelästyin siinä vaiheessa, kun lääkärini oli puolen vuoden jälkeen valmis kirjoittamaan paperit, että aito tapaus. Mielestäni pääsin liian helpolla - miksi lääkärini oli tilastani varmempi kuin minä itse?
No, ehkäpä hän näki enemmän kuin minä. Mutta puolen vuoden jälkeen olisin kuitenkin ollut aivan liian vihreä leikkaukseen. Mitä pitemmäksi RLT:n vetää, sitä enemmän elämänkokemusta ja kypsyyttä karttuu.
Haluan katsoa kokonaisuuksia, en vain pelkästään itseäni. Lapparia sanotaan "napalmiradaksi" ja se on melko kova paikka. Mutta en tiedä, onko se lopultakaan niin paha kuin sanotaan, jollei ole sivudiagnooseja. Tampereella taas eräs vuosituhannen vaihteessa näissä piireissä vaikuttanut nuori TS totesi, että julkinen systeemi on piece of cake ja julkisen puolen tutkimukset pelkkä läpihuutojuttu. Kaikki riippuu pitkälti siitä, miten asiat kokee.
Veikkaan, että sivudiagnoosit ovat pahin juttu, jos niitä tulee. Toinen on se, että lähtee tähän hommaan asenteella "kaikkimullehetitässänytmielelläänjoeilen". Itse varauduin hommaan viisivuotissuunnitelma mielessä. Monilla on kestänyt pitempäänkin.
"Mä taas pukersin silloin sitä Lapparin napalmirataa enkä perkule näe siinä mieltä. Eiköhän me siitä lähdetä, että tää on mun kroppa ja mun omat genitaalit, ja niistä on ihan turha yhteiskunnan tulla määräilemään."
Ongelma on siinä, että lain mukaan sinun kroppasi ei kuulu sinulle. Niin kauan, kun meillä on julkinen terveydenhoito ja sekä ruumiin että psyyken hoito kustannetaan verovaroin, tällöin myös yhteiskunta päättää siitä, mitä saat tehdä ruumiillesi. Kyse on siitä, että genitaalien leikkely voi aiheuttaa valtavan määrän tuskaa ja kärsimystä, ja väärin perustein tehtynä ajaa hulluksi. Siksi maksajalla on juridinen oikeus myös päättää, miten ja kuka leikattavaksi pääsee.
Toki, jos itse maksaa, tilanne on toinen. Mutta kukaan kunniallinen tai vähääkään uskottava kirurgi ei leikkaa ilman tarkkoja spettareita. Itsekin hankin lopulta todistuksen tilastani julkiselta puolelta kun lähdin ulkomaille. Ne teurastajat ovat sitten juttunsa erikseen.
"Sen ymmärrän jos haluavat julkista varainkäyttöä rationalisoida mutta tommonen aikuisten sukupuolen holhoushomma - son vallan noloo."
Et sinä armeijassakaan saa päättää itse siitä, mitä teet tai mihin menet. Mielenterveyspuoli on samankaltainen totalitaarinen instituutio kuin armeija - valitettavasti.
"Edelleen vänkään, että raatoo tulee rankasti enemmän siitä ettei hoitoihin päästetä kuin siitä että päästetään."
Jos näin on, niin silloin kriteerit ovat liian tiukat. Silloin niitä tulee arvioida ja tarvittaessa löysätä. Liian kireästä systeemistä ei hyödy kukaan.
"aito tapaus"
Aito ja primääri... toivoin jo, että noista käsitteistä olisi päästy.
"Lapparia sanotaan "napalmiradaksi"
Tästä lähtien ehkä, en ole ennen sellaista nimitystä kuullut. Oma keksimä on :)
"Mutta en tiedä, onko se lopultakaan niin paha kuin sanotaan, jollei ole sivudiagnooseja."
No minäpä tiedän. Ei mulla mitään sivudiagnooseja ollut, kunhan kiusasivat. Olin näet erehtynyt seurustelemaan tytön kanssa, siis "heteroudesta" miinusta, enkä pystynyt esittämään dokumentteja nuoruuden dysforiasta, siis "hiljattain puhjennut oire".
"Ongelma on siinä, että lain mukaan sinun kroppasi ei kuulu sinulle."
Kiva orjalaki. Ymmärrän että maksaja saa päättää, mutta jos olisinkin omin varoin poistattanut osia, olisi urakoitsija viety käräjille.
"Kyse on siitä, että genitaalien leikkely voi aiheuttaa valtavan määrän tuskaa ja kärsimystä, ja väärin perustein tehtynä ajaa hulluksi."
Ehkä jollekin, ja silloin luulisi moista ymmärtävän välttää. Mulle vaan ei. Jos pilkkua viilataan, niin väärin perustein voi sanoa mulle tehdyn (kun en usko sukupuoliin), mutta hulluus ei ole koskaan ollut näin kaukana. Itsepä tiedän ja itsestäni vastaan.
"Et sinä armeijassakaan saa päättää itse siitä, mitä teet tai mihin menet."
Armeijaan ei ole pakko mennä ja vaikka olisikin, ei siellä joudu koko elämää viettämään. Sukupuoleen tuomitaan pysyvästi ja ihmisen omaa tahtoa kunnioittamatta.
"Kuulin omahoitajaltani, että noin 10% tapauksista karsiutuu hoidossa, eli Suomessa mukaan hakeutujat yleensä ovat vakavalla mielellä."
Milloin olet tuon kuullut? Olen myös kuullut että viimeaikoina tutkimuksiin tulleista n. 50% saisi F64.0 diagnoosin. Julkista tietoa ei ilmeisesti ole olemassa. Ehkä tuo on mahdollista, kun tutkimuksiin on helpompi päästä, niin lähdetään kevyemminkin perustein. Taustalla voi olla sitäkin ettei olla itse asiasta varmoja, vaan odotetaan lääkärin sanovan mikä sukupuoli on.
silloin, kun asia oli minulle vielä akuutti, eli useampi vuosi takaperin.
Tuo, mitä sanot, voi hyvinkin pitää paikkaansa; eli että kun tutkimuksiin on helpompi päästä, niin lähtöperusteetkin ovat kevyemmät.
"Sanotaanko näin, että pelästyin siinä vaiheessa, kun lääkärini oli puolen vuoden jälkeen valmis kirjoittamaan paperit, että aito tapaus. Mielestäni pääsin liian helpolla - miksi lääkärini oli tilastani varmempi kuin minä itse?
No, ehkäpä hän näki enemmän kuin minä. Mutta puolen vuoden jälkeen olisin kuitenkin ollut aivan liian vihreä leikkaukseen. Mitä pitemmäksi RLT:n vetää, sitä enemmän elämänkokemusta ja kypsyyttä karttuu."
Tuo tosiaan riippuu jokaisen ihmisen omasta valmiudesta. Olisi ihan paikallaan, että jokainen prosessissa oleva ajattelisi perusteellisesti tulevaisuuttaan, eikä pitäisi mahdotonta kiirettä jos on vähänkin epäilyksiä asiassa.
Minä olin pohtinut asiaa kauan ja olin jo tutkimuksiin lähtiessä asiasta varma. Loppuhuipennukseksi mietin asiaa vielä perusteellisesti reilun vuoden päivät ennen kuin hain edes lähetteen. Siksi pystyin ensikäynnillä vastaamaan totuuden mukaisesti kun lääkäri kysyi kuinka pitkälle aion mennä prosessissa. Epäröimättä vastasin "loppuun asti". Olin jo silloin valmis korjausleikkaukseen, mutta nykykäytäntö näyttäisi lykkäävän sen noin kolmen vuoden päähän aloituksesta. Alussa aika tuntui toivottomalta, nyt olen oppinut odottamaan ja vuoden jono ei yllättäen tuntunutkaan enää niin pahalta.
"Olin jo silloin valmis korjausleikkaukseen, mutta nykykäytäntö näyttäisi lykkäävän sen noin kolmen vuoden päähän aloituksesta. Alussa aika tuntui toivottomalta, nyt olen oppinut odottamaan ja vuoden jono ei yllättäen tuntunutkaan enää niin pahalta."
Jos ei muuten, niin tässä prosessissa oppii kärsivällisyyttä.
Itse lähdin viisivuotissuunnitelmalla. Suuri osa siitä kului siihen, että sain fyrkat kasaan, kun samanaikaisesti piti maksaa kotia.
"Suuri osa siitä kului siihen, että sain fyrkat kasaan, kun samanaikaisesti piti maksaa kotia."
Minulla ei vaihtoehtoja ollut, pitää jonottaa kiltisti kun ei ole varaa lähteä ulkomaille leikkaukseen. Kotia maksan minäkin ja pinon päällä on muitakin velkoja. Säästämään ei enää pysty kun tulot romahtaa. Siksi on hyvä että nykyisin on tarjolla julkisen puolen palvelut. Kunhan jaksaa odottaa, pääsee normaaleilla sairaalamaksuilla johon minullakin on sentään varaa.
"Olisi ihan paikallaan, että jokainen prosessissa oleva ajattelisi perusteellisesti tulevaisuuttaan, eikä pitäisi mahdotonta kiirettä"
Sun näkökulmastasi epäilemättä vaikuttaa siltä. Mutta jos nuorna vitsan vääntää, pääsee risusavotassa vähemmällä. Eli parrankasvu ei repeä valloilleen, jos ajoissa aloittaa hormonit. Kokemuksesta suosittelen. Ei ne transfiilikset mihinkään katoa, sen Meeri-mummokin myöntänee?
vielä on, että ei myöskään ehdi kaljuuntua, jos aloittaa 25 pinnassa. Monilla kaljuuntuminen alkaa jo 22-23 ikävuoden pinnassa (aoutch!)
Kiistattomasti ulkonäökselliset pointit ovat paljon paremmat sellaisella, joka aloittaa aiemmin kuin joka aloittaa myöhemmin.
Mutta tämä juttu ei ole pelkkää ulkonäköä eikä fyysistä puolta. Se on asia, jota moni ei ymmärrä. Tämä juttu on kokonaisvaltainen asia, ja sillä on myös henkinen, hengellinen ja sosiaalinen ulottuvuutensa, ja se vaatii sekä elämänkokemusta että kypsyyttä. Tässä suhteessa ne, jotka alkavat kolmenkympin jälkeen, ovat varmasti vahvemmilla kuin mitä esimerkiksi minä itse olin aloittaessani paljon nuorempana.
Se tyttö, jolle olen henkeni velkaa, varoitti minua tekemästä tätä liian nopeasti liian nuorena - hän itse teki sen virheen, ja oli päätyä pöpilään. Mutta hän selvisi, ja minä otin hänen neuvoistaan vaarin. Jokainen tekee tämänkin prosessin sillä tavalla, joka hänelle itselleen on oikea.
"hmh
Kirjoittanut: normihormi 14.7.2006 klo 14.10
enkä pystynyt esittämään dokumentteja nuoruuden dysforiasta, siis "hiljattain puhjennut oire". "
Minulla oli dokumentointi nuoruuden dysforiasta. Sailas huusi, että minun nuoruusajan puoskarit olisi pistettävä oikeuteen heitteillejätöstä.
(Missähän sellainen oikeusistuin olisi ollut? Paula Kokkosen emännöimä TEO?)
He sanoivat, että asia selvisi kolmella käynnillä. 105 käyntiä minulla oli kuitenkin Lapparissa yhteensä. Se oli Lapparin talvisota.
Mainittakoon, etten koskaan tavannut tätä henkilöä jonka oven pielessä oli shakkinappula kuningatar enkä myöskään TAYSin Sorria. Jotta ei liian helppoa olisi ollut, niin olin kuulemma Sailaksen mielestä hankalin tutkittava mikä hänellä koskaan on ollut. Ei ne helppoja ne muutkaan olleet.
Uskoisin, että meitä löytyy useita muitakin, jotka ovat joutuneet pahasti koneiston hampaisiin ja joutuneet kärsimään enemmän, kuin edes pahimmalle vihamiehellekään toivoisi... Katkeruudesta kuitenkin kannattaa pyrkiä eroon, sillä se kuluttaa ihmisen nopeasti loppuun...
"Aito ja primääri... toivoin jo, että noista käsitteistä olisi päästy."
No, niin kauan kun tätä riesaa ei voida diagnosoida somaattisesti vaan joudutaan turvautumaan erotusdiagnoosiin, niitä lienee pakko käyttää. Homma olisi niin helppoa, jos pystyttäiviin vain työntämään potilaan pää skanneriin ja zoomaamaan sieltä, miltä BSTc näyttää ja tutkimaan skannaustuloksia, mutta kun ei niin ei - valitettavasti. Niin kauan kun tämä ei ole (vielä) mahdollista, joudutaan turvautumaan epävarmaan erotusdiagnoosiin että varmistutaan "aitoudesta".
Muistutan, että hain itsekin loppulausunnon Lapparista. Tosin siinä vaiheessa olin jo ollut sekä mömmöillä että myös RLT:ssä omaehtoisesti monta vuotta, ja minulla oli siitä sekä yksityislääkärin lausunto että työpaikalla nimi ja tunnukset oli vaihdettu. Ilmeisesti esiinnyin Lapparissa riittävän vakuuttavasti, että nuo vuodet "laskettiin hyväksi"; samoin minulla oli esittää jo YTHS:n ajoilta lausunto suisidiaalisuudesta ja siitä, että olin hakeutunut asian tiimoilta hoitoon.
Lappari on toki kova paikka, muttei mahdoton.
"No minäpä tiedän. Ei mulla mitään sivudiagnooseja ollut, kunhan kiusasivat. Olin näet erehtynyt seurustelemaan tytön kanssa, siis "heteroudesta" miinusta, enkä pystynyt esittämään dokumentteja nuoruuden dysforiasta, siis "hiljattain puhjennut oire"."
Minulla oli spettarit siitä, että olin syntynyt sukupuoleltani jonkun verran epämääräisenä, että olin hakeutunut YTHS:lle asian tiimiolta, että minulla oli vaikeaa ja se, että olin jo aloittanut sekä mömmöt että RLT:n. Minäkään en saanut sivuja, mutta minusta todettiin, että minulla oli "vaativa persoonallisuus". Omahoitajaani minulla oli luottamukselliset välit, eikä minulla ollut ongelmia lääkärinkään kanssa. Olin ilmeisesti enemmän tai vähemmän läpihuutojuttu.
Tuo "heteromiinus" tuntuu jotenkin kummalta. Varmasti jokainen meistä haluaisi olla juuri täsmälleen se, miksi on syntynytkin, ja olla standardi-ihminen - jos joku ehdointahdoin _haluaa_ vaihtaa sukupuolta, niin sen pitäisi soittaa hälytyskelloja. Mutta outoa, että ne siitä sakottivat.
"Kiva orjalaki. Ymmärrän että maksaja saa päättää, mutta jos olisinkin omin varoin poistattanut osia, olisi urakoitsija viety käräjille."
C'est la vie. Onhan meillä laissamme paljon muitakin hauskoja juttuja, kuten käänteinen todistustaakka silloin, jos toisena osapuolena on valtio.
"Ehkä jollekin, ja silloin luulisi moista ymmärtävän välttää."
Ongelma on siinä, että kaikki eivät ymmärrä. Muistutan, miten 1970-luvulla kävi. Maailmassa on paljon vanhoja rumia miehiä, jotka haluaisivat olla kauniita naisia. Seksuaalisuus on sellainen voima, jota vastaan järjen hiljainen ääni vaikenee.
"Mulle vaan ei. Jos pilkkua viilataan, niin väärin perustein voi sanoa mulle tehdyn (kun en usko sukupuoliin), mutta hulluus ei ole koskaan ollut näin kaukana. Itsepä tiedän ja itsestäni vastaan."
Tietänet varmaan, mitä tarkoittaa Catch-22 ?
Kyse on pitkälti tästä tilanteesta. Ja juuri siksi toivonkin, että tämä riesa voitaisiin joskus todeta somaattisesti. Silloin jopa kolmenkin vuoden rumba voitaisiin lyhentää puoleen tuntiin ja vuoden RLT:hen, vai kuinka pitkä leikkausjono nykyään onkaan.
Kovista laeista mainittakoon kastroimislaki ja etenkin sen "luova" käytännön soveltaminen.
Nyt kun elimme muutaman vuoden kastroimislain jälkeen glasnostissa, niin eduskunta hyväksyi orjuuden: http://www.geocities.com/ohitte/pakkotyolaki/
Tästä tulee mieleen, että orjuuden olisi saanut tähän maahan helpomminkin jo 30.11.1939 kun sitä tarjottiin.
Mukana on muutama aika hyvä...
101-ism: (page 85)
The tendency to pick apart, often in minute detail, all aspects of life using half-understood pop psychology as a tool.
2 2 = 5-ism: (page 139)
Caving in to a target marketing strategy aimed at oneself after holding out for a long period of time. "Oh, all right, I'll buy your stupid cola. Now just leave me alone."
Air Family: (page 111)
Describes the false sense of community experienced among coworkers in an office environment.
Anti-Sabbatical: (page 35)
A job take with the sole intention of staying only for a limited period of time (often one year). The intention is usually to raise enough funds to partake in another, more personally meaningful activity such as watercolor sketching in Crete o r designing computer knit sweaters in Hong Kong. Employers are rarely informed of intention.
Anti-Victim Device (AVD): (page 114)
A small fashion accessory worn on an otherwise conservative outfit which announces to the world that one still has a spark of individuality burning inside: 1940s retro ties and earrings (on men), feminist buttons, noserings (women), and th e now almost completely extinct teeny weeny "rattail" haircut (both sexes).
Architectural Indigestion: (page 75)
The almost obsessive need to live in a 'cool' architectural environment. Frequent related objects of fetish include framed black-and-white art photography (Diane Arbus is a favorite); simplistic pine furniture; matte black high-tech items such as TVs, stereos, and telephones; low-wattage ambient lighting; a lamp, chair, or table that alludes to the 1950s; cut flowers with complex name.
Armanism: (page 82)
After Giorgio Armani: an obsession with mimicking the seamless and (more importantly) controlled ethos of Italian culture. Like Japanese Minimalism, Armanism reflects a profound inner need for control.
Bambification: (page 48)
The mental conversion of flesh and blood living creatures into cartoon creatures possessing bourgeois Judeo-Christian attitudes and morals.
Black Dens: (page 135)
Where Black Holes live; often unheated warehouses with Day-Glo spray paint, mutilated mannequins, Elvis references, dozens of overflowing ashtrays, broken mirror sculptures, and Velvet Underground music playing in background.
Black Holes: (page 135)
An X generation subgroup best known for their possession of almost entirely black wardrobes.
Bleeding Ponytail: (page 21)
An elderly sold-out baby boomer who for hippie or pre-sellout days.
Boomer Envy: (page 21)
Envy of material wealth and long-range material security accrued by older members of the baby boom generation by virtue of fortunate births.
Bradyism: (page 134)
A multisibling sensibility derived from having grown up in large families. A rarity n those born after approximately 1965, symptoms of Bradyism include a facility for mind games, emotional withdrawal in situations of overcrowding, and a deeply felt need for well-defined personal space.
Brazilification: (page 11)
The widening gulf between the rich and the poor and the accompanying disappearance of the middle classes.
Bread and Circuits: (page 80)
The electronic era tendency to view party politics as corny -- no longer relevant or meaningful or useful to modern societal issues, and in may cases dangerous.
Café Minimalism: (page 107)
To espouse a philosophy of minimalism without actually putting into practice any of its tenets.
Celebrity Schadenfreude: (page 70)
Lurid thrills derived from talking about celebrity deaths.
Chryptotechnophobia: (page 172)
The secret belief that technology is more of a menace than a boon.
Clique Management: (page 21)
The need of one generation to see the generation following it as deficient so as to bolster its own collective ego: "Kids today do nothing. They're so apathetic. We used to go out and protest. All they do is shop and complain."
Consensus Terrorism: (page 21)
The process that decides in-office attitudes and behavior.
Conspicuous Minimalism: (page 107)
A life-style tactic similar to Status Substitution. The nonownership of goods flaunted as a token of moral and intellectual superiority.
Conversational slumming: (page 113)
The self conscious enjoyment of a given conversation precisely for its lack of intellectual rigor. A major spin-off activity of Recreational Slumming.
Cult of Aloneness: (page 69)
The need for autonomy at all costs, usually at the expense of long-term relationships. Often brought about by overly high expectations of others.
Decade Blending: (page 15)
In clothing: the indiscriminate combination of two or more items from various decades to create a personal mood: Sheila = Mary Quant earrings (1960s) cork wedgie platform shoes (1970s) black leather jacket (1950s and 1980s).
Derision Preemption: (page 150)
A life-style tactic; the refusal to go out on any sort of emotional limb so as to avoid mockery from peers. Derision Preemption is the main goal of Knee-Jerk Irony.
Diseases for Kisses (Hyperkarma): (page 48)
A deeply rooted belief that punishment will somehow always be far greater than the crime: ozone holes for littering.
Divorce Assumption: (page 34)
A form of Safety Net-ism, the belief that if marriage doesn't work out, then there is no problem because partners can simply seek a divorce.
Dorian Graying: (page 164)
The unwillingness to gracefully allow one's body to show the signs of aging.
Down-Nesting: (page 144)
The tendency of parent to move to smaller, guest-room-free houses after their children have moved away so as to avoid children aged 20 to 30 who have boomeranged home.
Dumpster Clocking: (page 162)
The tendency when looking at objects to guesstimate the amount of time they will take to eventually decompose: "Ski boots are the worst. Solid plastic. They'll be around till the sun goes supernova."
Earth Tones: (page 26)
A youthful subgroup interested in vegetarianism, tie-dyed outfits, mild recreational drugs, and good stereo equipment. Earnest, frequently lacking in humor.
Emallgration: (page 173)
Migration toward lower-tech, lower-information environments containing lessened emphasis on consumerism.
Emotional Ketchup Burst: (page 21)
The Bottling up opinions and emotions inside oneself so that they explosively burst forth all at once, shocking and confusing employers and friends -- most of whom thought things were fine.
The Emperor's New Mall: (page 71)
The popular notion that shopping malls exist on the insides only and have no exterior. The suspension of visual belief engendered by this notion allows shoppers to pretend that the large, cement blocks thrust into their environment do not, in fact, exist.
Ethnomagnetism: (page 26)
The tendency of young people to live in emotionally demonstrative, more unrestrained ethnic neighborhoods: "You wouldn't understand it there, mother -- they hug where I live now."
Expatriate Solipsism: (page 172)
When arriving in a foreign travel destination one had hoped was undiscovered, only to find many people just like oneself; the peeved refusal to talk to said people because they had ruined one's elitist travel fantasy.
Fame-Induced Apathy: (page 150)
The attitude that no activity is worth pursuing unless one can become very famous pursuing it. Fame-Induced Apathy mimics laziness, but its roots are much deeper.
Green Division: (page 150)
To know the difference between envy and jealousy.
Historical Overdosing: (page 8)
To live in a period of time when too much seems to happen. Major symptoms include addiction to newspapers, magazines and TV news broadcasts.
Historical Slumming: (page 11)
The act of visiting locations such as diners, smokestack industrial sites, rural villages -- locations where time has been frozen many years back -- so as to experience relief when one returns back to "the present."
Historical Underdosing: (page 7)
To live in a period of time when nothing seems to happen. Major symptoms include addiction to newspapers, magazines and TV news broadcasts.
Homeowner Envy: (page 144)
Feelings of jealousy generated by the young and the disenfranchised when faced with gruesome housing statistics.
Jack-and-Jill Party: (page 143)
A Squire tradition; baby showers to which both men and women friends are invited as opposed to only women. Doubled purchasing power of bisexual attendance brings gift values up to Eisenhower-era standards.
Japanese Minimalism: (page 75)
The most frequently offered interior design aesthetic used by rootless career-hopping young people.
Knee-Jerk Irony: (page 150)
The tendency to make flippant ironic comments as a reflexive matter of course in everyday conversation.
Legislated Nostalgia: (page 41)
To force a body of people to have memories that do not actually possess: "How can I be a part of the 1960s generation when I don't even remember any of it?"
Lessness: (page 54)
A philosophy whereby one reconciles oneself with diminishing expectations of material wealth: "I've given up wanting to make a killing or be a bigshot. I just want to find happiness and maybe open up a little roadside cafe in Idaho."
McJob: (page 5)
A low-pay, low-prestige, low-dignity, low-benefit, no-future job in the service sector. Frequently considered a satisfying career choice by people who have never held one.
Me-ism: (page 126)
A search by an individual, in the absence of training or traditional religious tenets, to formulate a personally tailored religion by himself. Most frequently a mishmash of reincarnation, personal dialogue with a nebulously defined god figure, naturalism, and karmic eye-for-eye attitudes.
Mental Ground Zero: (page 63)
The location where one visualizes oneself during the dropping of the atomic bomb; frequently, a shopping mall.
Metaphasia: (page 164)
An inability to perceive metaphor.
Mid-Twenties Breakdown: (page 27)
A period of mental collapse occurring in one's twenties, often caused by an inability to function outside of school or structured environments coupled with a realization of one's aloneness in the world. Often marks the induction into the ritual of pharmaceutical usage.
Musical Hairsplitting: (page 85)
The act of classifying music and musicians into pathologically picayune categories: "The Vienna Franks are a good example of urban white acid folk revivalism crossed with ska."
Native Aping: (page 172)
Pretending to be a native when visiting a foreign destination.
Now Denial: (page 41)
To tell oneself that the only time worth living in is the past and that the only time that may ever be interesting again is the future.
Nutritional Slumming: (page 120)
Food whose enjoyment stems not from flavor but from a complex mixture of class connotations, nostalgia signals, and packaging semiotics: "Katie and I bought this tub of Multi-Whip instead of real whip cream because thought petroleum d istillate whip topping seemed like the sort of food that air force wives stationed in Pensacola back in the early sixties would feed their husband to celebrate a career promotion."
Obscurism: (page 165)
The practice of peppering daily life with obscure references (forgotten films, dead TV stars, unpopular book, defunct countries, etc.) as a subliminal means of showcasing one's education and one's wish to disassociate from the world of mass culture.
Occupational Slumming: (page 113)
Taking a job beneath one's skills or education level as a means of retreat from adult responsibilities and/or avoiding possible failure in one's true occupation.
O'Propriation: (page 107)
The inclusion of advertising, packaging, and entertainment jargon from earlier eras in everyday speech for ironic and/or comic effect: "Kathleen's Favorite dead Celebrity party was tons o' fun" or "Dave really think s of himself as a zany, nutty, wacky, and madcap guy, doesn't he?"
Option Paralysis: (page 139)
The tendency, when given unlimited choices, to make none.
Overboarding: (page 26)
Overcompensating for fears about the future by plunging headlong into a job or life-style seemingly unrelated to one's previous interests; i.e., Amway sales, aerobics, the Republican Party, a career in law, cults, McJobs....
Ozmosis: (page 25)
The inability of one's job to live up to one's self-image.
Paper Rabies: (page 127)
Hypersensitivity to littering.
Personal Tabu: (page 74)
A small rule for living, bordering on superstition, that allows one to cope with everyday life in the absence of cultural or religious dictums.
Personality Tithe: (page 143)
A price paid for becoming a couple; previously amusing human beings become boring: "Thanks for inviting us, but Noreen and I are going to look at flatware catalogs tonight. Afterward we're going to watch the travel channel."
Platonic Shadow: (page 62)
A nonsexual friendship with a member of the opposite sex.
Poor Buoyancy: (page 82)
The realization that one was a better person when one had less money.
Poorochondria: (page 74)
Hypochondria derived from not having medical insurance.
Poverty Jet Set: (page 6)
A group of people given to chronic traveling at the expense of long-term job stability or a permanent residence. Tend to have doomed and extremely expensive phone call relationships with people names Serge or Ilyana. Tend to discuss frequent-flyer programs at parties.
Poverty Lurks: (137)
Financial paranoia instilled in offspring by depression-era parents.
Power Mist: (page 25)
The tendency of hierarchies in office environments to be diffuse and preclude crisp articulation.
Pull-the-Plug, Slice the Pie: (page 137)
A fantasy in which an offspring mentally tallies up the net worth of his parents.
QFD: (page 120)
Quelle fucking drag. "Jamie got stuck in the Rome airport for thirty-six hours and it was, like, QFD."
QFM: (page 120)
Quelle fashion mistake. "It was really QFM. I mean, painter pants? That's 1979 beyond belief."
Rebellion Postponement: (page 106)
The tendency in one's youth to avoid traditionally youthful activities and artistic experiences in order to obtain serious career goals. Sometimes results in the mourning for lost youth at about age thirty, followed by silly haircuts and joke- inducing wardrobes.
Recreational Slumming: (page 113)
The practice of participating in recreational activities of a class one perceives as lower than one's own: "Karen! Donald! Let's go bowling tonight! An don't worry about shoes... apparently you can rent them."
Recurving: (page 24)
Leaving one job to take another that pays less but places one back on the learning curve.
Safety Net-ism: (page 34)
The belief that there will always be a financial and emotional safety net to buffer life's hurts. Usually parents.
Sick Building Migration: (page 24)
The tendency of younger workers to leave or avoid jobs in unhealthy office environments or workplaces affected by Sick Building Syndrome.
Spectacularism: (page 50)
A fascination with extreme situations.
Squires: (page 135)
The most common X generation subgroup and the only subgroup given to breeding. Squires exist almost exclusively in couples and are recognizable by their frantic attempts to recreate a semblance of Eisenhower-era plenitude and their daily lives in the face of exorbitant housing prices and two-job life-styles. Squires tend to be continually exhausted from voraciously acquisitive pursuit of furniture and knickknacks.
Squirming: (page 112)
Discomfort inflicted upon young people by old people who see no irony in their gestures. Karen died a thousand deaths as her father made a big show of tasting a recently manufactured bottle of wine before allowing it to be poured as the family sat in Steak Hut.
Status Substitution: (page 54)
Using an object with intellectual or fashionable cachet to substitute for an object that is merely pricey: "Brian, you left your copy of Camus in your brother's BMW."
Strangelove Reproduction: (page 135)
Having children to make up for the fact that one no longer believes in the future.
Successophobia: (page 30)
The fear that if one is successful, then one's personal needs will be forgotten and one will no longer have one's childish needs catered to.
Survivulousness: (page 62)
The tendency to visualize oneself enjoying being the last person on earth. "I'd take a helicopter up and throw microwave ovens down on the Taco Bell."
Tele-Parablizing: (page 120)
Morals used in everyday life that derive from TV sitcom plots: "That's just like the episode where Jan lost her glasses."
Terminal Wanderlust: (page 171)
A condition common to people of transient middle-class upbringings. Unable to feel rooted in any one environment, the move continually in hopes of finding an idealized sense of community in the next location.
Ultra Short Term Nostalgia: (page 96)
Homesickness for the extremely recent past: "God, things seemed so much better in the world last week."
Underdogging: (page 137)
The tendency to almost invariably side with the underdog in a given situation. The consumer expression of the this trait is the purchasing of less successful, "sad," or failing products: "I know these Vienna franks are heart failure in a stick, but they were so sad looking up against all the other yuppie food items that I just had to buy them."
Vaccinated Time Travel: (page 11)
To fantasize about traveling backward in time, but only with proper vaccinations.
Veal-Fattening Pen: (page 20)
Small, cramped office workstations built of fabric-covered disassemblable wall partitions and inhabited by junior staff members. Named for the pre-slaughter cubicles used by the cattle industry.
Virgin Runway: (page 172)
A travel destination chosen in the hopes that no one else has ever chosen it.
Voter's Block: (page 80)
The attempt, however futile, to register dissent with the current political system by simply not voting.
Yuppie Wannabes: (page 91)
An X generation subgroup that believes the myth of a yuppie life-style being both satisfying and viable. Tend to be high in debt, involved in some form of substance abuse, and show a willingness to talk about Armageddon after three dr inks.
Tuo virallinen osuuteni voisi olla sellainen loppukiri. Koko operaatio, siitä kun asian tiedostin ensi kerran siihen kun olen (toivottavasti) kokonainen, saavuttaa liki aikuisen naisen iän. Olin miettinyt asiani vuosikymmenten kuluessa niin valmiiksi että viralliset tutkimukset olivat enää olemassa olevan tilanteen toteamista. Alussa kyllä omahoitaja toppuutteli että etenen liian kovalla vauhdilla. Kun hän sitten huomasi että pääni kestää sen ja naisena eläminen auttoi valtavasti, hän lopetti nuo puheet. Jatko olikin sitten rutiinia.
Prosessinopeus on yksilöllistä ja johtuu eri elämäntilanteista. Joku varttuneempi on asian jo moneen kertaan päässään pohtinut valmiiksi ennen kuin tulee asian kanssa edes ulos, kun joku nuorempi pohdiskelee avoimemmin ääneen ystävien kanssa eri vaihtoehtoja.
Moni vanhemman polven ts on tavallaan loksahtanut ja jäänyt elämäntilanteeseensa jumiin, koska hänen nuoruudessaan ei ollut hoitovaihtoehtoa. Silti asia on hänelle täysin kypsä pihvi ja elämäntilanteen sitten salliessa hän on valmis viemään läpi jo moneen kertaan mielessä märehdityn prosessin.
"Tämä prosessi ei ole formulakisa. Se ei voita, joka tulee maaliin ensimmäisenä. Oman kokemukseni mukaan tämä prosessi on pikemminkin romuralli. Tässä kolhiutuu, joutuu koville ja pannaan koville. Se voittaa, joka säilyy ehjimpänä ja tulee ehjimpänä maaliin."
No mulla taas on ollut sellainen fiilis kuin olisin ollut ajelemassa muuten vain kotiin päin, ja tielle olisi pystytetty ihme barrikadeja. Sitten ohjataan kilparadalle, jolla tosiaankin tyrkitään pientareelle tämän tästä ja oudot haalarityypit heiluttelevat merkillisiä lippuja. Lopulta pääsee tavalliselle maantielle ja kiroaa hulluja kisajärjestäjiä ja turhia lommoja pellissä.
Minä lähdin romuralliin vahvoin panssarein, mutta minun päältäni ajoi juna malmilastissa, 32 vaunua ja kaksi veturia. Ja kun minusta juna ei saanut edes osallistua ralliin.
Enemmän kuin romuralli tulee mieleen muinaisen Rooman gladiaattoritaistelut.