Joopeli, olin itse kova DM-diggari 90-luvun alussa. Kaikki sinkut piti saada kaikkina mahdollisina versioina. Sitten into hiipui Songssin jälkeen, varsinkin kun niitä sinkkuja julkaistiin niin hiton monena versiona. Jonkinasteista fanien rahastusta mun mielestäni. Englannissahan nuo julkaistiin parhaimmillaan kolmena eri versiona, jotka taas jenkkijulkaisuissa oli koottu yhdelle levylle.
Niin, että mun keräilyintoni sammahti siihen, kun niitä sinkkuja ja eri miksauksia tehtaillaan niin jumalattomia määriä. Useimmiten se perus-albumiraitaversio oli kuitenkin paras.
Niin, että mun keräilyintoni sammahti siihen, kun niitä sinkkuja ja eri miksauksia tehtaillaan niin jumalattomia määriä. Useimmiten se perus-albumiraitaversio oli kuitenkin paras.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Näinhän se menee, kun on latu auki niin menoks vaan.
Ite kans keräilin viä violator älppärin aikoihin kaikki mitä irti vaan bändistä sai... bootlegitkin kelpas. On levyn värilläkin väliä!
Onneks noi remix/LTD levyt alko oleen jo Sofadin aikoihin sellasta sotkua ja disko rimputusta ettei enää tosiaan ollut mielenkiintoa noita keräillä.
Nykyään noi ns. limited sinkut on kovassa huudossa netissä ja niistä saa maksaa maltaita (vinylit eri väreineen jne.jne.).
Niin sen vaan huomaa miten musiikki tyyli muuttuu kun juottolaremixit on ihan jotain muuta kuin pidennettyjä tai sämplättyjä versioita alkuperäisistä versioista.
On eri tyylisuuntia jotka käy rytmiltään tanssilattioille nyky päivänä. Kyllä noi vanhemmat versiot piiseistä sykähdyttää mua enemmän (Something to Do - Metalmix), soitappa tätä täysiä tuuninki autossas, taatusti erottelee jyvät akanoista.
Ja toisaalta, onneks tuli MP3, se palasti monelta seteli tukolta tänkin fanin. Kyllä ne versiot on olemassa digitaalisessa muodossa mulla kuitenkin, joskaan en niitä jatkuvasti kuuntele.
No, PTA levyn remixit on taas ollut ihan kuunneltavia paitsi tosiaan nuo LTD mixaukset.
Nyt on tullut osteltua noita DVD versioita noista sinkuista kun niitä tuntuu saavan maailmalta nimmareilla varusteltuina! (muten kaupasta, joten luulis olevan aitoja :), voishan nimmareita verrata jos olis mahkua?)
Elämme markkinataloudessa, se on fakta. Bändin lisäksi aika moni muu taho elää näistä tuotteista. Hiukan liikaa niitä ehkä on, mutta ei ne mitää julkaise, mistä tulee tappiota eli Mode-fanit voi katsoa suoraan peiliin, sieltä se vastaus löytyy.
Jos ite oisin muusikko, toki haluaisin eläkerahastoni karttuvan. Mikään ei nimittäin ole katoavaisempaa kuin mainen kunnia, mistä voi monesta muusikkoelämäkerrasta lukea. Jo huomenna voi tekarit olla kadoksissa jossain Ruåtsissa, ja sit ollaan pulassa.
Mieluummin siis tämmöistä kassavirtaa kuin nykyään muodissa olevaa reality -sarjaa Emptyveessä parhaaseen katseluaikaan (vaikka Dave kauhukseni kerran jossain haastattelussa vitsailikin, että heidän perheestä saisi hyvin The Osbournesia vastaavan viihdesarjan). Pelkkä ajatus puistattaa. Billboard-listan vitostila kuulostaisi hienolta, mutta se ei olisi musiikin ansiota vaan pärstän näkyvyyden. (Tai noh, myönnän toki, että niitä Daven vähäpukeisia aamu- ja iltatoimia olis kyllä ihan kiva vilasta silleen muutaman sekunnin verran:D )