Peking

lokakuussa

Onko sopiva aika tutustua paikkaan perheen kanssa ensimmäistä kertaa? Ei olla aikaisemmin käyty Kiinassa. Perhe on 2 aikuista ja lapsi 12 vee.

2

743

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Zhing Zhong

      Silloin Kiinassa on itsenäisyyspäivän viikon vapaa ja kaikki paikat aivan tukossa.

      Suosittelen Beijingiä kaikille. Yksi maailman hienoimmista kaupungeista.

    • kuuu

      Meitä oli 2 aikuista ja 11 v. poika kesäkuussa Pekingissä. Meillä tosin oli Olympian täydenpalvelun matka (ns. teemamatka), jolloin nautimme erinomaisista järjestelyistä huristellessamme pikkubussillamme paikasta toiseen ja valmiista ruokapöydästä toiseen. Mutta uskon, että itsekkin Pekingistä saa paljon irti. Paikka on todella siisti kuin Singapore. Ongelmana on valtavat liikenneruuhkat, joten suosittelen metron käyttöä niin, että menee sillä mahdollisimman lähelle haluttua kohdeta ja jatkaa jollakin siitä eteenpäin haluamaansa kohteeseen. Me ja poikamme pidimme kaupungista. Hienoisena pettymyksenä tuli se, että ns. vanhaa elämää ei juurikaan ole jäljellä. Kuten polkupyöräruuhkia tai vanhoja kaupunginosia. Hutong-alueetkin tuntuivat jotenkin "liian" uusilta. Mutta joka tapuksessa Peking kannattaa kokea nyt, kun se on vielä jonkin verran vanhassa ajassa kiinni. Ai niin nyt ongelmana on se, että hyvin moni päänähtävyyspaikka on olympiakisojen takia osin remontissa. Esim. Taivaantemppeli, osa kesäpalatsia ja osa Kiellettyä kaupunkia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      134
      2714
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      261
      2297
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      22
      1403
    4. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      115
      1072
    5. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      96
      1021
    6. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1013
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      922
    8. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      55
      818
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      50
      771
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      277
      742
    Aihe