Onko jollain muulla tällaista?: Jos joku asia on huonosti tai asiat, kuten minulla tällä hetkellä lopetan syömisen yksinkertaisesti mikään ei maita. En juurikaan ajattele sitä laihtumista, mutta olen kuitenkin huolestuttavasti laihtunut viimeisen 1,5 vuoden aikana 15kg ja laihtumisen myötä olen kiinnittänyt enemmän huomiota ulkonäkööni eli en saa siis enää lihota grammaakaan(olen aina ollut normaalipainoinen). Äitini sanoo, että näytän luurangolta ja sisko huomauttaa vähän väliä, että "luut kolisee", jokaisesta tuollaisesta painooni liittyvästä kommentista minua suututtaa niin paljon, että tekis mielis rikkoa jotain! ei ihan normaalilta kuulosta vai? No tänään tuli perheen kanssa riitaa ja äiti lähti johonkin ei hajua missä tällä hetkellä on, varmaankin ryyppäämässä.
Eli en ole syönyt tänään kuin nuudeleita, eikä nälkä ollenkaan sanoisin huono olo. Olisiko tämä jotain psyykkistä? Usein ajattelen, että olenpa laiha, että täytyis varmaan syödä, mutta sitten kun olen syönyt tulee, olo että hyi olen läski. Joka ilta jumppaan 45min vääntäen kaikenmaailman lihaksia!
Parempina päivinä syön normaalisti 4-5 kertaa päivässä, ja saatan jättää ne jumppaamisetkin väliin. Olo on tällä hetkellä huono, eikä ketään kelle vois puhua, perheelle en todellakaan kerro tästä syömisjutusta mitään, enkä myöskään kavereille. Nw pitäis muo heti ihan naurettavana!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tiedän mitä se on ja se on kauheaa. Mutta itsekseen siitä on vaikea parantua. Se on todellakin psyykkistä ja oma mielesi ei yksin pysty paranemaan. Ainakin minulle se olisi hyvin epätodennäköistä.
Yritä hankkiutua vaikka vain puhumaan jonnekin. Se voi auttaa, vaikka se on hyvin vaikeaa ihmiselle. Se kuitenkin todennäköisesti olisi lähes ainoa keino.
mee lääkäriin sil se selviää. sielt pääsee ravitsemusterapeutil se voi auttaa. mua autto.