Itken sen suuren suruni pois.
Kaipauksen pohjattoman.
Tunteen niin järisyttävän.
Kun hyljättynä, häpeissäni itkin.
Menetettyä rakkautta.
Ryvetettyä minääni.
Silmieni edessä kerskuvaa rakasta.
Entistä.
Liekö olemassa olluttakaan?
Haaveissani, unelmissani rakastin.
Mut rakastin kuitenkin.
Haavoittuneena kerjäsin.
Kunnes huomasin.
Ei paluuta entiseen.
Katse tulevaan.
Nyt jo elän taas.
Rakastan.
Miestä ihaninta maailman.
Pyyhin kyyneleet.
Kaipauksen pohjattoman.
Tunteen niin järisyttävän.
Kun hyljättynä, häpeissäni itkin.
Menetettyä rakkautta.
Ryvetettyä minääni.
Silmieni edessä kerskuvaa rakasta.
Entistä.
Liekö olemassa olluttakaan?
Haaveissani, unelmissani rakastin.
Mut rakastin kuitenkin.
Haavoittuneena kerjäsin.
Kunnes huomasin.
Ei paluuta entiseen.
Katse tulevaan.
Nyt jo elän taas.
Rakastan.
Miestä ihaninta maailman.
Pyyhin kyyneleet.
Vastaukset 3
Vanhimmat
voin kirjoittaa laillasi. kiitos lohduttavasta runostasi : )
itku on purkaus eletyille tunteille,
hylätyn sydämen säröille,
rakkaudelle menetetylle.
Paluuta entiseen ei ehkä ole,
silloin on edessä uusi alku.
Pyyhi kyyneleet, katso aurinkoon.
Ei kai ollut minuun kohdistettu tämä toteamus vai jollekin toiselle jäin miettimään.TERV.unohM.