Lenin-patkas Kotkassa?
Mitä symbolisoi
Hämmästynyt turisti
131248
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tietysti kommunismia. Kotka on täynnä kommunisteja ja muutenkin ihan punaisten kaupunki. Onneks se on sentään aika syrjäsessä paikassa. Nolooo..
Ihmettelinpä itsekin tuota patsasta Kotkaan muutettuani. Ei sillä, mielestäni se on tosi viilee, olen esitellyt sitä monelle turistille baarikierroksen päätteeksi. Sain kysellä monelta taholta ennenkuin loogisen vastauksen sain, mutta uskon tähän selitykseen.
Patsas on lahja Kotkan kaupungille ystävyyskaupungiltamme Tallinnalta Viron Neuvostotasavallan ajalta. Kotkassa lahjasta ei varsinaisesti ilahduttu, mutta pakkohan se oli ottaa vastaan - lahjasta kun ei sovi kieltäytyä. Paikka Lenin-sedälle piti siis löytää. Keskelle kaupunkia sitä ei luonnollisesti haluttu sen herättämien mielikuvien takia, joten Setä sai ihan oman puiston sopivasti syrjäiseltä paikalta.
Sinänsä hyvä, että Herra Uljanovia ei ole myöhemmin kuskattu kaatopaikalle tms. koska historiaa ei voi muuttaa hävittämällä sen kaikkia ilmentymiä. Ja onhan vieraita kiva hauskuttaa viemällä heidät tapaamaan ainoaa (luullakseni) suomalaista Lenin-patsasta. Kokeilkaa!
se patsas kyllä aika harvinaislaatuinen...tuo se sitten mieleen minkälaisia mielikuvia tahansa.musta se on lähinnä hauskaa että sellainen patsas löytyy...harmi kun en ole sitä koskaan vielä nähnyt1
ainaki helsingin alppilasta löytyy leninin puisto ja eikös tampereella ole oikein lenin museokin, mutta onks niiden pihalla patsata? mee kattomaan ja kerro meillekin..
olla.luulen ma.
Jospa se symbolisoi Leniniä?
Patsas on jäänne Suomettumisen aikakaudelta, jolloin piti nuoleskella hattu kourassa neuvostoliittoa.En millään tavoin kehota mutta....
Missä puistikossa kyseinen patsas löytyy????
Tokkopa on puistolla nimeä? En ainakaan tiedä.
Mielenkiintoinen pointti vielä: vaikka kotkalaisia patsaita esitellään matkailuesitteissä huolella, en tästä kaikista mielenkiintoisimmasta ole löytänyt pienintäkään mainintaa mistään. Tämä vain vahvistaa käsitystäni siitä, että Lenin-setä on tosiaankin haluttu piilottaa katseilta.
Kaupunkihistoria ON mielenkiintoista. Erityisesti Kotkassa.
Puiston nimi on tunnetuimman kotkalaisen, Taisto Sinisalon tekemän ehdotuksen pohjalta virallisesti: Kotkan uljaan sosialistisen tulevaisuuden puisto.
Se pidetään aina hyvässä kunnossa ja patsas kukitetaan kaikkina neuvostojuhlapäivinä.
Tiusanen toimii kotkalaisen neuvostoperinneyhdistyksen puheenjohtajana ja vastaa viimekädessä Lenin-patsaan hyvinvoinnista.
No ei vaiskaan, eiköhän tuo ole nykyään vain pala historiaa... Hävittää sitä ei kuitenkaan kannata, harvinaisuus sinänsä...
En todellakaan ole mikään kommunismin ihailija, päinvastoin, mutta tuossa on kyllä niin paljon semmoista camp-huumoria, että se on ehdottomasti säilytettävä. Kaupungillamme on valitettavan punainen menneisyys (työväenaatteesta en puhu, vaan neukkulan nuoleskelusta). Olisi hyvää itseironiaa, jos tuota Leninin patsasta jollain tapaa edes epävirallisesti kaupungin taholta muistettaisiin. Täytyykin Pipsa Kyöstiölle ehdottaa. Se voisi tosiaan olla matkailuvaltti.
P.S.
Kannattaa huomioida ns. "puuttuva käsi", joka on jälkikäteen sijoitettu siihen eteen. Kun sitä tsiigaa oikeasta kulmasta, niin se näyttää ihan kuin olisi olkapäässä kiinni. Ja se tupakkakin sormissa! Joskus nykytaidekin osaa ilahduttaa.
1907 Lenin osallistui puoluekonferensseihin Kotkassa. Jostain olen kuullut että Lenin olisi yöpynyt lähellä ko. puistoa puutaloissa?
Löytyykö parempaa tietoa?
Onhan tuo Lenin maailmanhistorian merkkihenkilö. Tykkäät tai et. Eipä Kotkassa ole montaaa muuta kuuluisaa käynyt. Eikä käy.
Symboleista eos.