Olemme lasteni isän kanssa eronneet jo yli 10 vuotta sitten. Ipanat jo lähestyvät aikuisikää. Lasten isä ei ole pitänyt yhteyttä muksuihin kuin hyvin satunnaisesti. Välillä aikaa vierähti vuosi ja välillä pari kuukautta. Elatusmaksuja hän ei ole maksanut, eikä muutenkaan osallistunut lasten elämään. No siitä on selvitty ja olen onnistunut kasvattamaan lapsista tavallisia fiksuja nuoria, jotka uskovat itseensä.
Näiden vuosien aikana minua on harmittanut lasten isän vanhemmet ja se kuinka nämä "eronneet" lapset on tosiaan eroteltu muista lapsen lapsista. He kyllä muistavat pakolliset synttärit ja joulut. Muutenkin olemme ihan kohtuu hyvissä väleissä ja kyläilemmekin toistemme luona...., mutta mutta.
Toisia lapsenlapsia viedään ulkomaille, risteilyille, ostoksille... aina tämä tieto harmitti lapsiani, varsinkin kun olivat pienempiä. Ei enää. Hassuinta asiassa on se , että yleensä vielä isovanhemmat itse kertovat menevänsä tai olleensa jonkun lapsen kanssa esimerkiksi risteilyllä.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Oletteko keskustelleet asiasta isovanhemien kanssa?
Itse olen jättänyt asian omaan arvoonsa. Lapsia olen lohduttanut ja sanonut, että asia johtunee siitä, että isovanhemmat eivät ole minun perhettäni. Näin olen asian tulkinnut, että reissu maksaa ja he eivät halua rahoittaa meidän perheen reissuja. Kun he taas reissaavat toisten kanssa pysyy raha "suvussa". Mene ja tiedä. Olen kyllä itse reissannut lasten kanssa.
Tarkoitukseni ei ole moittia isovanhempia, vaan herättää miettimään lasten arvoja ja arvostusta, vaikka vanhemmat eroavatkin.
Upeaa kesän jatkoa!
Näiden vuosien aikana minua on harmittanut lasten isän vanhemmet ja se kuinka nämä "eronneet" lapset on tosiaan eroteltu muista lapsen lapsista. He kyllä muistavat pakolliset synttärit ja joulut. Muutenkin olemme ihan kohtuu hyvissä väleissä ja kyläilemmekin toistemme luona...., mutta mutta.
Toisia lapsenlapsia viedään ulkomaille, risteilyille, ostoksille... aina tämä tieto harmitti lapsiani, varsinkin kun olivat pienempiä. Ei enää. Hassuinta asiassa on se , että yleensä vielä isovanhemmat itse kertovat menevänsä tai olleensa jonkun lapsen kanssa esimerkiksi risteilyllä.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Oletteko keskustelleet asiasta isovanhemien kanssa?
Itse olen jättänyt asian omaan arvoonsa. Lapsia olen lohduttanut ja sanonut, että asia johtunee siitä, että isovanhemmat eivät ole minun perhettäni. Näin olen asian tulkinnut, että reissu maksaa ja he eivät halua rahoittaa meidän perheen reissuja. Kun he taas reissaavat toisten kanssa pysyy raha "suvussa". Mene ja tiedä. Olen kyllä itse reissannut lasten kanssa.
Tarkoitukseni ei ole moittia isovanhempia, vaan herättää miettimään lasten arvoja ja arvostusta, vaikka vanhemmat eroavatkin.
Upeaa kesän jatkoa!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Isovanhemmat kokevat, että lapsesi eivät enää kuulu heidän perheeseensä. Joskushan avioerossa käy niinkin onnettomasti, että lapset menettävät kaikki toisen puolen sukulaisensa ja yhteys katkeaa kokonaan. Sellaistakin olen toki kuullut, että vanhemmat ovat hylänneet avioeron ottaneen ja uudestaan avioituneen poikansa ja liittoutuneet ex-miniänsä kanssa. Menetin pojan, mutta sain tyttären, sanoi eräs isä tällaisessa tilanteessa.
Pidin sukujuhlat. Erällä eronneella parilla on 3 lasta. Kutsuin heidät ja äidin. Aviomies on uusissa naimisissa, ja koska on ihan yhtä sukulainen kuin edellinen perheensä, kutsuin myös hänet ja uuden rouvan. En minä ruvennut miettimään, kiinnostaako heitä tulla, jos toiset tulevat. Valitkoot itse.
Kamala hässäkkä syntyi. Ex-miniä ei ole muiden mielestä tervetullut. Lapset taas kieltäytyivät tulemasta ilman äitiä. Minulle ilmoitettiin, että se toinen perhe ei tule, jos exä tulee. Minulle ilmoitettiin, ettei minulla ole OIKEUTTA kutsua exää sukujuhlaan.
Ahaa.
Exän lapset, jotka siis ovat ihan yhtä läheisiä lapsia minulle kuin edelleen avioliitossa olevien suvun jäsenien lapset, olivat siis kaikkien mielestä niin toisarvoisia, että heitä ei näissä haukkujaisissa mainittu edes.
Jälkikäteen huokailin eräälle sukulaiselle, että niin vaan kävi, että sain joka puolelta päihini kun kehtasin kutsua eronneen aviopuolison lapsineen.
Sukulainen sanoi, että pitäisihiän minun ymmärtää, että exä ei enää kuulu sukuun.
Kysyin, onko hän siis sitä mieltä, että exän lapsetkin ovat eronneet suvusta ja ovat vähemmän arvoisia kuin aviomiehen uusi rouva.
Hän huokasi vain, ja sanoi, että en ilmeisesti ymmärrä ongelmaa.
Ymmärsin, että minä olin aiheuttanut ongelman. Minä tyhmä kun katson olevani sukua edelleen, vaikka avioliitot kuinka prakaisivat. No, tulin siihen tulokseen, että tällaista sukua en kaipaa, enkä meinaa enää pitää minkään sortin sukujuhlia.
Siitä voin olla myös varma, että jos joku juhlia pitää, en tule niihin saamaan kutsua.
Niin että tällaisia me ihmiset olemme, niin kaukaisemmat sukulaiset, sisarukset, anopit kuin pariskunnat itsekin.
Lapsi ei ole ihminen, ei häntä suvussa tarvita, paitsi jos hän menestyy elämässä hyvin. Silloin tietenkin pitää korostaa, että vaikka vanhemmat erosivatkin, niin suvun tuella lapsesta tuli arvostettu kansalainen.
Mutta siihen on vielä aikaa. Nyt ei kannata satsata eronneeseen lapseen. Pysyköön poissa sen exän kanssa. Ehtiihän hänet hyväksyä sitten myöhemmin!