Onko jollain tietoa miten asia on edennyt? onko enää mitään toivoa että saa ajaa verottomalla dieselillä ensi kesänä?
Moottoripolttoöljyä 2007?
ällistynyt
172622
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
ilmeisesti ainakaan hallituksen taholta ei asiaan ole kiinnitetty juurikaan huomiota. Eli eihän verovaroja keräävä taida olla kovinkaan innostunut vastustamaan sellaista eu-muutosta joka toisi lisää veroja (ainakin heidän laskelmiensa mukaan), ja syntipukiksikin tulee vielä se "iso musta" eu..
Mielenkiintoista on että miten valvotaan. Todennäköisesti ajattelisin että määrätään verottoman polttoaineen käytöstä sellainen sanktio mitä ei taida saada ihmisen tappamisestakaan. Silloin kun on tarve päästä kuluttajan lompakolle ei nimittäin ole mitään "ihmisoikeus" tms. julistajia missään.
Mutta jos tankkaan 500 litraa tankkiin tänä vuonna niin kai sen nyt ensi vuonna saa ajaa. Tai jos käyn vaikka virossa tankilla... Kuka niitä ehtii valvoa tuolla kun merivartioita on vain kourallinen, ja ihmiset ajelevat saaristossa mökkimatkojaan jne. Minulta ei ole 20 vuoden aikana kertaakaan kysytty esim. kalakorttia...
Veneitä väsäillään itse eli kuinkahan monessa mahtaa kohta olla 2-tankkia? Mutta tässä maassa lienee sen verran kateutta että tämäkin muutos saa kannatusta.
Miksi me maksamme jäsenmaksua veneseuroille ja sitä kautta keskusjärjestöille kun ketään ei tunnu kiinnostavan? vapaa-ajan veneilijät on taas maksumiehinä kun ammattiliikenteelle ja maataloudelle on salaa kabineteissa luvattu palauttaa kaikki vero mitä polttoaineesta kertyy. Anna ola jos esim maanviljelijät olisivat myös joutuneet maksumiehiksi kyllä silloin olisi hallituksessa varkinkin kepun puolelta alähdetty! kyllä olisi kaikenmailman ylimääräiset avustukset yms tulleet heti.
Eipä taida auttaa mikään kun ei vuoden 2007 alusta enää saa ostaa mistään moottoripolttoöljyä, ainoastaan tupaöljyä joka ei missään tapauksessa sovi nykyaikaisten veneenmoottoreiden polttoaineeksi. Olen koittanut eduskuntaa myöten netistä etsiä jotain juttua aiheesta mutta turhaan. Ketään ei tunnu kiinnostavan 45% korotus veneily kustannuksiin jotka jo nyt ovat sika korkeita.
milläs kaikki työkoneet sitten toimii jos ei möpöä saa mistään?
taitaa olla alunperin koko verouudistuksen juoni. Otetaan tupaöljystä voiteluaine pois, niin joutuvat ainakin enemmistö ostamaan dieseliä.
No vissiin ainakin jotkut talvilaadut ovat kuitenkin aivan kelvollista ainetta, mutta tuosta tietenkin pitäisi saada varmuus.
Mutta näinhän se on kuin ensimmäisessä kappaleessa kirjoitat. Mitäs pitäis tehdä?
Itsekin olen melko neuvoton ja erittäin ihmeissään koska asia kuitenkin koskettaa kymmeniätuhansia suomalaisia, kun Lordin kuva näytettiin oli 200 000 nimeä adressissa alta aikayksikön mutta nyt kun on todellisia ongelmia tiedossa ei ole edes koko adressia, mihin tämä mailma on menossa? itse ainakin meinaan ottaa yhteyttä omaan kansanedustajaa kun vielä sattuu olemaan itsekin saaristolainen ja meinaa kysyä että mistä nyt tuulee kun näin omia kustaan linssiin ja kaverin on ihan turha inistä mitään vastaan kun vielä sattuu itsekin istuvan hallituksessa prk...!!!
Neste Oilin lämmitysöljy on ollut vapusta lähti käyttökelvotonta moottoreissa, ja muutkaan öljy-yhtiöt eivät takaa lämmitysöljynsä käyttökelpoisuutta moottoreissa, näin lukee vikipediassa polttoöljystä.
Neste on ruvennut ilmeisesti varautumaan siihen että polttoöljyn käyttö lopetetaan työkoneissa ja veneissä.
Luullakseni on tarkoitus siirtyä käyttämään Diisseliä kaikissa kulkuneuvoissa ja kompensoida hinnanmuutos sitten verotuksella ja tukiaisilla työkoneitten käyttäjille.
Joten veneilijät ja muut harrastelijat joutuu käyttämään kallista Diisseliä, jos lakiesitys menee läpi.
komiaa olla tässä yhteiskunnassa aina maksajan paikalla. Keskituloinen palkansaaja, suomalainen mies. Aina joku keksii jonkun syyn että tarttis maksaa lisää, ja samalla kaikenmaailman erityisryhmille ajetaan helpotuksia ja tukiaisia. Siihen kaupan päälle vielä saa haukut sitten millon mistäkin, olet saastuttaja, toisen sukupuolen alistaja tai mitä lie.
Perhana alkaa otta pattiin tämmöinen. Kaupunkikin keksii varmaan joka vuosi jonkun uuden maksun että saa byrokratiansa ja puoluemandaatillakin työllistettyjen kuluja hoidettua. Mikään ei taida riittää.
Ensimmäisenä maassa pitäisi tehdä laki joka kieltää puoluemandaattipaikat hallinnossa. Sen jälkeen muutama kunnon "asiat kuntoon laittava" johtaja yritysmaailmasta käymään valtion ja kuntien koneistot sekä hallinnot läpi tutkien että mistä voidaan säästää, provikkapalkka eli jokaisesta säästetystä miljoonasta 3-5% ko. johtajalle. Eu-maksut laitetaan tutkinnan alle, ja suomen tehtäväksi puheenjohtajana tulee järkeistää ko. systeemin toiminta.
Nythän ovat keksineet oivan kiertävän puheejohtajuuden ja puolivuosi puolivuoden perään eri maat haluavat lyödä edellisen kestittäjän laudalta. Mitähän nämäkin pippalot meille veronmaksajille maksavat?
Sosiaalipuolella lääkemenojen kasvu lopetetaan yksinkertaisesti jäädyttämällä menot. Ei paljon naurata katsella dokumenttia esim. koleterolilääkityksestä jonka todettiin olevan noin 98-99% turhaa ellen aivan väärin muista.
Minä en halua yhtään uutta maksua, korotusta tai lellikkiä minkään verukkeen takia. Saisi alkaa loppumaan, Piste.
kiinnostaa. Katso eduskunnan sivuilta TPA eli toimenpidealoite 67/2006. Siitä on ollut alan lehdissäkin.
Kiitos tiedosta, mutta onko asialle oikeasti tehty jotain? Onko hallitus osoittanut mitään eleitä sen suuntaan että tuhoisa verokohtelun muutos lykkääntyisi?
komission esitystä, päättää asiasta vasta sitten. Komissiohan tulee liputtamaan veroedun poistumisen puolesta. Hallituksen kanta pitäisi ratketa jo tämän kesän aikana. Britit olivat viisaampia, painostivat komissiota poikkeuksen jatkamiseen ennen virallista tiedonantoa. Homma on pitkälti valtiovarainministerin käsissä, on esittelevä ministeriö. Heinäluomalle vaan mailia!
Dieselin ja moottoripolttoöljyn hintaero Hki seudulla noin 25 senttiä,kannattaneeko ihmeemmin vouhottaa,hinnat tulevat joka tapauksessa kaksinkertaistumaan yllättävänkin nopeasti.
Luuletko että kun veneasemilla aletaan myydä Dieseliä että hinta on sama kuin auto asemilla? Ei ole vaan Diesel maksaa nykyhinnoilla noin 1.30 jotta kauppiaat saisivat saman katteen kuin polttoöljystä, eikö siinä ole sinusta eroa? No itsellä ero on ehkä suurempikin, kun tilaan kaiken polttoaineen aina kotiin omaan isompaan säiliöön josta sitten tankaan veneeni. Viimeksi kesäkuussa maksoin 66 senttiä litralta ja jos olisin tilannut Dieseliä olisi hinta ollut 1.09. Eli halvemmalla olisin saanut suoraan pumpusta. Käy aika kalliiksi asuminen täällä saaressa kun venettä oikeasti tarvitsee eikä ajelu ole pelkästään hupia.
etta kaikki ne saa menemaan, kerataan niita sitten kuinka paljon tahansa - saatanan kommaristit kylla laittaa muiden rahat haisemaan!
alettas vaan tiputtaa niita veroja niin raha alkais kiertaa ja tyollisyyskin paranis vaikka se "tilastojen" mukaan on jo alempana kuin pahimpina vuosina.
Polttoineiden hinnat tulisi heti kaksinkertaistaa,muuten ei ihmisten ahneus vähene.
on juttua
http://www.venelehti.fi/tiesitko-taman/suomi-luopumassa-veneilijoiden.aspx
Tuolta löytyypi.
Asiasta kiinnostuneet kansanedustajat on jättäneet aloitteen, mutta ilmeisesti Suomen oma Kuningaskunta Valtiossa eli valtiovarainministeriö rekee juuri niinkuin sitä huvittaa. Kaikki vaan ottamaan yhteyttä oman vaalipiirin edustajiin, sitä vartenhan ne siellä Arkadianmäellä on!
Britanniassa veneilyjärjestöjen ja venealan järjestöjen painostus sai hallituksen reagoimaan ja vaatimaan komissiolta jatkoaikaa koska vuonna 1999 säädetty energiaverodirektiivi sen kerta mahdollistaa.
http://www.waterways.org.uk/reddiesel.asp
http://www.britishmarine.co.uk/default.asp?id=109
Ja täältä löytyy (englanniksi) viimeisimpiä uutisia mm. komission suhtautumisesta:
http://www.rya.org.uk/KnowledgeBase/legal/legalhomepagereddiesel.htm
Alla vielä tuo aloite kun ei sen pelkkä linkitys näyttänyt onnistuvan:
"TPA 67/2006 vp - Pertti Salovaara /kesk ym.
TOIMENPIDEALOITE 67/2006 vp
Polttoöljyn veneilykäytön kansallinen verokohtelu
Eduskunnalle
Veneily on itsestään selvä ja välttämätön lähtökohta saariston vakinaisille asukkaille ja saaristossa lomaa ja vapaa-aikaa viettäville. Saaristomatkailu mahdollistaa erilaisten palveluiden kehittymisen myös saaristolaisten itsensä käyttöön. Saaristolaisia on uhkaamassa merkittävä kustannusten nousu vuoden 2006 lopussa polttoöljyn veroedun päättymisen myötä.
Veneily ei maassamme ole ollut mikään hyvätuloisten etuoikeutettu harrastus. Valtaosa veneilijöistä on pieni- ja keskituloisia, ja keski- tai suurikokoisia "koko kansan" moottoriveneitä on maassamme noin 150 000.
Liittyessään Euroopan unioniin Suomi sai liittymissopimuksessa poikkeuksen veneilykäyttöön tarkoitetun polttoöljyn verokohtelun osalta. Samanlainen poikkeus on ollut neljällä muulla jäsenmaalla, eli Isolla-Britannialla, Irlannilla, Belgialla ja Maltalla.
Euroopan unionin neuvosto on 27 päivänä lokakuuta 2003 antanut direktiivin (2003/96/EY) energiatuotteiden ja sähkön verotusta koskevan yhteisön kehyksen uudistamisesta eli ns. energiaverodirektiivin. Direktiivin 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti jäsenvaltiot valtuutetaan soveltamaan direktiivin liitteessä II tarkoitettuja verotason alennuksia ja vapautuksia, mikä Suomen osalta tarkoittaa juuri mm. polttoöljyn käyttöä huviveneissä. Valtuutuksen voimassaolo päättyy 31 päivänä joulukuuta 2006, jollei sitä ennen komission ehdotuksen pohjalta tehtävästä neuvoston tarkistuksesta muuta johdu.
Suomi ei ole vastauksessaan komission tiedusteluun energiaverodirektiivin liitteissä II ja III tarkoitettujen poikkeusten ja vapautusten osalta esittänyt tai vaatinut niiden jatkamista 31.12.2006 jälkeen. Hallitus on myös vastauksessaan kirjalliseen kysymykseen (KK 44/2006 vp ) todennut aikovansa odottaa komission toimenpiteitä. Samassa vastauksessa hallitus kuitenkin toteaa poikkeuksien olevan yhteisöoikeudellisesti mahdollisia, mikäli komissio antaa asiaa koskevan ehdotuksen ja neuvosto hyväksyy sen yksimielisesti.
Kansallisten poikkeusten toteutumisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että valtioneuvosto ilmaisee Suomen kannan komissiolle asian ollessa vielä komission valmistelussa. Komission ehdotuksen valmistuttua asiaan vaikuttaminen ei enää ole todennäköisesti mahdollista.
Energiaverodirektiivin taustaolettamana on yhteismarkkinoiden toteutumisen ohella toiminut myös verotuksellinen ympäristöohjautuvuus. Nyt tuo jo toteutuva ympäristöohjautuvuus on vaarassa loppua, mikäli veneen kokoon ja massaan suhteutettujen vähäpäästöisempien dieselmoottoriveneiden haltijat joutuisivat EU:n taholta rangaistuiksi nykytilanteeseen verrattuna ylimääräisillä verotaakoilla.
Dieselmoottori on hankintahinnaltaan kalliimpi, mutta kalliimman moottorin hintaa kompensoivat polttoainekustannukset. Jos polttoaineessa ei ole enää veroetua, niin veneilijöille olisi kokonaistaloudellisesti edullisempaa uushankintojen ja moottorinvaihtojen osalta päätyä vaarallisempiin ja luontoa enemmän kuormittaviin bensiinikoneisiin. Vesillä tapahtuvien päästöjen osalta komission tavoitteet kääntyvät siis negatiivisiksi, jos poikkeuksesta luovuttaisiin.
Verotuottojen osalta eli fiskaalisesti kansallinen polttoöljyn veroetu on lähinnä mitätön, huviveneilyn taloudellisuuden, turvallisuuden sekä ympäristövaikutusten osalta taas sitäkin suurempi. Dieselmoottori on paremmasta hyötysuhteestaan johtuen polttoaineeltaan taloudellisempi ja tuottaa myös vähemmän hiilidioksidipäästöjä. Polttoöljyn leimahduspiste on alhaisempi kuin bensiinin, joten se on erityisesti veneilykäytössä huomattavasti turvallisempi vaihtoehto.
Poikkeuksen loppumisella on myös aluetaloudellisia vaikutuksia. Kuntien ja yksityisten palveluntarjoajien venesatamien investointien käyttöaste tulee kalliimmaksi muuttuvan veneilyn myötä. Korjaamo- ja konemyyntiala tulee myös kärsimään veneiden dieselöintien poistumisesta ja huoltotoimien loppumisesta, mikä vaarantaa alan työpaikat.
Iso-Britannia on maaliskuun 22 päivänä 2006 kansallisen budjettiehdotuksen antamisen yhteydessä virallistanut marraskuun 2005 alustavan kantansa, jonka mukaan maa aikoo pyrkiä mitä painavimmin vaikuttamaan komission tulevaan ehdotukseen siten, että se tulisi sisältämään Isolle-Britannialle myönnettävän jatkon huviveneilyssä käytettävän polttoöljyn lievemmän verokohtelun osalta.
Suomessa venealalla toimii jopa 600 yritystä. Veneala työllistää suoraan 2 700 henkeä ja välillisesti miltei saman verran. Venealan myynti on merkittävää myös yleisen teknisen kaupan piirissä. Veneilijöiden käyttämät merkittävimmät palvelut ovat huolto- ja korjaustoiminta, jatkuvasti lisääntyvät säilytys- ja kuljetuspalvelut sekä vakuuttaminen. Matkaveneily on erityisen tärkeää niissä rannikon, sisävesien ja saaristomeren kunnissa, jonne matkaveneily voimallisimmin kohdistuu. Matkaveneilyssä vierasvenesatamiin virtaa rahaa yöpymisten yhteydessä vuosittain vähintään 5 milj. euroa. Päivittäiskävijät tuovat rahaa vähittäiskaupan sekä ravitsemusalan palveluille ehkä jopa enemmän kuin yöpyvät matkaveneilijät.
Valtio ja kunnat saavat venealalta ja veneilystä vähintään 100 milj. euron verotuotot vuodessa. Välitön työllistäminen synnyttää vuosittain arviolta 20 milj. euroa ansioverotuloja. Valtio saa venealan kaupasta 25 milj. euron arvonlisäverotulot, polttoaineiden myynnistä polttoaineveroja 42 milj. euroa ja arvonlisäveroja 14 milj. euroa sekä venevakuutuksista vakuutusmaksuveroja noin 3 miljoonaa euroa. Merenkulkulaitokselle veneilyn väylien ylläpidosta koituu noin 3 milj. euron vuosimenot. Lisäksi kunnat ja ympäristöhallinto panostavat veneilyn väyliin ja reitteihin ainakin useiden satojen tuhansien eurojen arvosta vuosittain. Kuntien panostukset veneiden säilyttämispaikkoihin sekä vierasvenesatamiin ovat arviolta yhteensä useita miljoonia euroja vuosittain.
Veneilyä palvelevan viranomaistoiminnan (merikartoitus, karttatuotanto, veneilyasiamiespalvelut, markkinavalvonta, tarkastustoiminta sekä tiedottaminen) menot ovat vuosittain noin 0,5-1 milj. euroa. Meripelastuspalvelun kustannukset ovat vuosittain yhteensä noin 5-6 milj. euroa, ja useat viranomais- ja järjestötahot panostavat ennalta ehkäisevään vesiturvallisuustyöhön yhteensä muutamia satoja tuhansia euroja vuodessa.
Liikenteen energiankulutuksesta veneily edustaa noin yhtä prosenttia.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että hallitus ryhtyy kiireellisesti toimenpiteisiin huvivenekäytön polttoöljyn veroetua koskevan kansallisen poikkeuksen jatkamiseksi energiaverodirektiivin (2003/96/EY) 18 artiklan 1 kohdan mahdollistamalla tavalla ja
että hallitus pyrkii löytämään mm. Ison-Britannian kanssa hallitusten välisen yhteisymmärryksen ympäristöperusteisen huviveneiden polttoöljyn verohelpotuksen jatkamiselle.
Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2006
Pertti Salovaara /kesk
Sirpa Asko-Seljavaara /kok
Inkeri Kerola /kesk
Mikko Alatalo /kesk
Markku Rossi /kesk
Jouko Laxell /kok
Tuija Nurmi /kok
Eero Akaan-Penttilä /kok
Martti Korhonen /vas
Martin Saarikangas /kok
Astrid Thors /r
Pehr Löv /r
Erkki Virtanen /vas
Lauri Kähkönen /sd
Mari Kiviniemi /kesk
Roger Jansson /r
Harry Wallin /sd"
Ei tämä vapaa-ajan veneilijöiden suhteellisen pieni polttoaineen kulutus kiinnosta hallitusta himpun vertaa, koskee niin pientä ihmismäärää ettei edes niillä saatu äänimäärä kiinnosta mitään puoluetta. Joten valmiina ostamaan diiseliä melkein pensan hinnalla tulevana suvena.
...ihmismäärää. Äkkipäätä laskien veneilykauden kulut kasvaa 250 -500e normaaliveneen normaalikulutuksella. Ja jos isommista tai ainakin nopeammista puhutaan niin lisälasku vasta alkaa tuosta 500 eurosta.
Veneilijöitä on satoja tuhansia, ja dieselmoottoreja suuremmissa -ei välttämättä kalliissa- veneissä on samoin määrä, mitä ei äkkiä hahmota. Dieselmoottorin hyötysuhde kun on semmoinen, että sen kulutus ei kasva kuormituksen kasvaessa minkä vuoksi se juuri on sekä taloudellisempi että ympäristöystävällisempi kuin uushankintainen, halvempi bensarosvo. Niin että järki hoi!
Ja entä saariston asukkaat? Yksityiskäytön kyseessä ollen veroetu häipyy myös heiltä, jotka ovat pakotettuja hoitamaan asiansa veneillen! Luulisi ainakin RKP:ta kiinnostavan, vaikka asiasta kiinnostuneita kansanedustajia näytti riittävän joka puolueeseen.