Konuspot 80

Onko kellään kokemuksia kyseisestä kaukoputkesta? Kuinka hyvin käy lintujen bongailuun?
248755
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

..kokemusta enkä jaksa suositelle sitä. Osta mieluummin Nikon RA II tai Nikon spottingscope 80. Tai käytetty Kowa tai joku muu (esim. huuto.netistä). Jos kaukoputkella on uutena hintaa kahdensadan luokkaa, se ei voi olla hyvä vaikka myyjä niin väittäisikin! Itse vaihdoin oman Konukseni Zeiss Diascopeen. Konuksen kuva ei ole erityisen terävä. Lisäksi se on putkimainen eli näkökenttä on hyvin suppea ja varsinkin 60x suurennuksella reunapiirto kehno.

Äänestä
  • suurnenoksella ylöspäin, en tosin ole verrannut muihin putkiin edes,, tuntuu vaan suttuselta

    Äänestä

siitä mitä vaatii putkeltaan. Aiempi vastaaja vaatii mitä ilmeisemmin enemmän putkeltaan kuin minä. Itse olen ihan samoihin määrityksiin päätynyt vaikka kaveri swarowskilla vierestä määrittää. Myös lukurenkaat pystyy lukemaan ihan yhtä hyvin.

Itse olen ollut oikein tyytyväinen. Kyseessä onkin ensimmäinen putkeni, niin en ole vielä kovin vaativainen asian suhteen. Olen sitä mieltä, että sitten kun olen valmistunut tulee kyseeseen "paremman" siis nimekkäämmän putken osto, mutta opiskelijalle saa kelvata se ladakin.

Äänestä
  • Varmasti paras tämän hintaluokan putki on tämä Konuspot. Ja uusissa Konuksissa on okulaaria parannettu.

    Äänestä

  • konuspot100 kirjoitti:

    Varmasti paras tämän hintaluokan putki on tämä Konuspot. Ja uusissa Konuksissa on okulaaria parannettu.

    Tämä uusi vihreä Konuspot on mielestäni hyvä kaukoputki kun ottaa huomioon, että se maksaa reippaasti alle 300€. Olen nyt testannut sitä pari viikkoa ja en ole ainakaan katunut ostostani.
    Pääsin testaamaan samalla kun sen ostin myös muita kaukoputkia ja tämä eroittui kyllä siellä edukseen.

    Kaverini on rajalassa töissä ja sanoi, että tämä kannattaa ehdottomasti ostaa kun Nikonissa maksaa merkistä ja Nikonit valmistetaan nykyisin Kiinassa.

    Äänestä

  • kiikari112 kirjoitti:

    Tämä uusi vihreä Konuspot on mielestäni hyvä kaukoputki kun ottaa huomioon, että se maksaa reippaasti alle 300€. Olen nyt testannut sitä pari viikkoa ja en ole ainakaan katunut ostostani.
    Pääsin testaamaan samalla kun sen ostin myös muita kaukoputkia ja tämä eroittui kyllä siellä edukseen.

    Kaverini on rajalassa töissä ja sanoi, että tämä kannattaa ehdottomasti ostaa kun Nikonissa maksaa merkistä ja Nikonit valmistetaan nykyisin Kiinassa.

    kyseinen putki jo pari vuotta, ja olen ollut tosi tyytyväinen. Tarkkuuden esimerkkinä voin sanoa että sillä näkee kesäisin Jupiterin ja neljä kuuta 20X zoomilla. Kokemusta ei mulla ole ja tämä on mulle myös eka putkeni.

    Äänestä

  • Kiitos tiedosta, hyvä putki on ja tuli nopeasti postitse.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiitos tiedosta, hyvä putki on ja tuli nopeasti postitse.

    Kännykällä saa kuvia

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kännykällä saa kuvia

    Kiitos infosta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiitos infosta

    Pöytäjalusta on ihan jees

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pöytäjalusta on ihan jees

    Jalustan avulla on helppoa pitää kuva vakaana

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jalustan avulla on helppoa pitää kuva vakaana

    Niin oikean jalustan, jonka saa riittävän korkeaksi.
    Ei pöytäjalustalla luonnossa mitään katsella. Ellet sitten makaa mahallasi maassa 😁

    Äänestä

Miksi se konuspot näyttää niin typerältä? Siinä se putken yläpuolella myös eteenpäin törröttävä säätönuppi saa koko hoidon näyttämään samalta kuin eräät dildot klitoriskiihoittimella varustettuna.
Myös nimenä "konuspot" kuulostaa typerältä. On sanonta "kuka siellä rapussa konuaa". No sehän on se "konus", joka siellä konuaa. Siitä myös tulee mieleen sana köntys.
Entä sitten se loppuosa "pot"? Kuulostaa siltä vanhan Suomi-filmin laululta: "pot pot pot, potkut sain". Eli ei mitään kovin mieltä ylentävää sekään. Tai sitten pot pot pot put put put, niinkuin ikivanha laiskakäyntinen kaksitahtimoottori, joka juuri ja juuri jaksaa putkuttaa.
Olen tässä itsekin haeskelemassa edullista putkea, mutta tuo "konuspot" näyttää ja kuulostaa siltä, että siihen en koskaan tule tyytymään.

Äänestä
  • Se on kuin jackpot eli mahtava laite!

    Äänestä

  • Nimen takia vai, taidat olla ääliö

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nimen takia vai, taidat olla ääliö

    Ei nimen takia, se on muuten vaan mahtava laite.

    Äänestä

  • Typerä kommentti.

    Äänestä

Itse todella tyytyväinen konuspottiin.

Äänestä

Suosittelen ja se puhelinadapteri oikeasti toimii

Äänestä
  • Ostin putken tuon adapterin takia.

    Äänestä

On kyllä aivan älyttömän hyvä kaukoputki.

Äänestä

Ääni myös konuspotille.

Äänestä

Konus on vähän kuin anus. Putki kumpainenkin. On mulla nakki nauravainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaukoputki !! kirjoitti:

Onko kellään kokemuksia kyseisestä kaukoputkesta? Kuinka hyvin käy lintujen bongailuun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu