Eka kerta

Muistatko eka kertasi, kun halusit bemaria?
10593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mä taisin olla sillon jotai 14v ja veljellä oli valkoinen 318 1.8 putkiviritteinen turboshittilook
mutta kun täytin 18 ja sain kortin niin iskä kiltisti kiikutti pihaan mummon vanhan golffin
siitä päivästä lähtien olen saanut päänsärkyä baijjerista (siis bemarista eli EI PAJEROSTA!!)

Äänestä

Näin lehdessä BMW:n virallisen "press foton" jossa oli sinertävä e32 7xxiL portaikon edessä ja rakastuin välittömästi.

Kesti 13 vuotta ennen kuin sain sellaisen alleni...

Eka kerta kun halusin e30:stä oli kun puolivahingossa ja piruuttani menin ottamaan sellaisen koeajolle. 50 metrin ajon päästä oli jo selvää että "tän mä otan" ja niin myös kävi.

Bemarit aiheuttavat vakavaa addiktiota, melkein kuin Nokian Commut.

Henkka

Äänestä

Oma valaistuminen tapahtui -88 kun näin bemarin mainoksen uudesta e34-mallista. "BMW:n käsitys täydellisestä autosta" -otsikko iski heti, kun tuijotin mainoksen met.harmaata autoa. Valitettavasti en ole saanut tähän päivään mennessä kyseistä korimalli omistaa, mutta muuten ei ole automerkin valinnan suhteen tarvinnut päätään vaivata.

Äänestä

bemari ei ollut hakusessa kun autoa etsiskelin, mutta sattuipa vaan liikkeessä silmään ja koeajo vahvisti valintani: BMW 316 -88. On muuten auto ulkoisesti mainiossa kunnossa tuon ikäiseksi ja todella hyvä, vakaa ajettavakin.

Äänestä

sitten, kun olin mukana toisena silmäparina ettimässä käytettyä autoa. Ja kuinkas ollakkaan sattui tod. hyväkuntoinen timantinmusta BMW 325iM vm. 86. Ei tarvinnu pitkin miettiä minkä auton kaveri osti. Vaihtoehtoina oli Vectraa, Sierraa, Tais olla joku Carina, mut kaikkien koeajojen jälkeen mentiin hieromaan kaupat BMW:stä. 2 viikkoo tapahtuneesta itellä komeili valk. BMW 316 vm -87 pihalla ja sen jälkeen noita on ollu. Enkä oo hetkeekää katunu. Nyt täl hetkel BMW 316/325iM M50 kone E36 325:n laatikko M3:n perä jälkiasenteiset ABS-jarrut, ohjaustehostin, keskuslukko, sähk.ikkunat/kattoluukku koko M-paketti (sport-sisusta, ratti, alusta, M-tech II puskurit ja takaspoikka) väri BMW timanttimusta. Koneesta 200hv (lastu, vapaavirtaussuodatin, peltisarja Martelius 2*45mm putkisto. Kaikki muutokset omaa valmistetta maalausta lukuunottamatta. Moottorin sähköt, ABS:t, keskuslukko, katto vaihdettu kokonaan jne...

Äänestä
  • Missäpäin suomea liikut? Olisi nimittäin mielenkiintoinen nähdä tuo auto ja esitellä vaikka omakin, hieman rakennettu 325i -86. Jos satut asumaan/olemaan jossain Kuopion lähellä, niin voisi joskus törmätä (ei kirjaimellisesti kuitenkaan). Muuten voisi laitella vaikka kuvia tms. paa vaikka mailia [email protected]

    Äänestä

  • mitä tollasilla "pikku"lohkoilla tekee ja 200hv iroaa vaan virittämällä ja heikentämällä huomattavasti kyseisen koneen kestokykyä!! lastu putkisto tuo n.10hv lisää ja vakiohan on n.170hv eli siitähän tulee vasta 180hv ja sitä on aika pitkä matka virittää 200hv!!! miks ei suoraan 218hv ja isolohko!!! mulla on 335i josta on penkissä otettu takapyöriltä 253hv ja 400nm vääntöä!! imekää siitä pojat!!!

    Äänestä

  • 335i vm 88 kirjoitti:

    mitä tollasilla "pikku"lohkoilla tekee ja 200hv iroaa vaan virittämällä ja heikentämällä huomattavasti kyseisen koneen kestokykyä!! lastu putkisto tuo n.10hv lisää ja vakiohan on n.170hv eli siitähän tulee vasta 180hv ja sitä on aika pitkä matka virittää 200hv!!! miks ei suoraan 218hv ja isolohko!!! mulla on 335i josta on penkissä otettu takapyöriltä 253hv ja 400nm vääntöä!! imekää siitä pojat!!!

    et siinä on kyl E36:n M50 24venttiiline 192heppanen kone ja lastulla tulee 15hv (AC Schnitzer), se tekee 207hv, vapaavirtausssuodatin o,jotain, peltisarja ja putkisto max 1hv, et eiköhän siinä sillon todellisuudessa yli 200hv ole. Ja ettet rupee urputtaan et se kone ei käy, siihen on vaihdettu 525:n öljypohja. Vääntöö kys. konees vakiona 245nm

    Äänestä

  • 335i vm 88 kirjoitti:

    mitä tollasilla "pikku"lohkoilla tekee ja 200hv iroaa vaan virittämällä ja heikentämällä huomattavasti kyseisen koneen kestokykyä!! lastu putkisto tuo n.10hv lisää ja vakiohan on n.170hv eli siitähän tulee vasta 180hv ja sitä on aika pitkä matka virittää 200hv!!! miks ei suoraan 218hv ja isolohko!!! mulla on 335i josta on penkissä otettu takapyöriltä 253hv ja 400nm vääntöä!! imekää siitä pojat!!!

    tälle isolohkopojulle tiedoksi että 335-mallia taidettiin valmistaa viimeksi vuonna 1939 ja 335i-mallia ei ole tehty koskaan yhtään kappaletta missään.kysyisinkin ,mille tuntuu ajaa bemarilla jota on vielä itse räpelletty?etkö olekaan tietoinen että itse ei pysty valmistamaan 335i-mallia vaikka kuinka haluaisi?moottorin koko ei ole sama kuin mallimerkintä!mutta ei kai se vaan ole 316?

    Äänestä

Kyllä,kuin eilisen päivän.Ihastuin heti 1983 tulleeseen 300-sarjaan,ja erehdyin vielä katsomaan autoa liikkeeseen.Vaimon pikku protesteista huolimatta ei muuta kuin kolme vuotta vanha 240 Volvo vaihtoon ja osa asuntolainasäästöistä ylos.

Ah,sitä onnen päivää,uusi brontzigbeige 316 kolmen kuukauden päästä alla,vannoin (etenkin vaimolle)että,tällä ajellaan nyt ainakin viisi-kuusi vuotta.Ostelin autoon vielä nopean ajon Misukat ja helevetin kalliit kevytmetallivanteet.

No,esikoinen tulla tupsahti 84 alkuvuonna , Telliuksen kamaralle,ja siitäkös sain motiivin alkaa vaimolle markkinoida isompaa kärryä,olin jo siinä vaiheessa iskenyt silmäni 500;seen.

Ja sitten tulla tupsahti paikalliseen Vehoon myyntiin kuolinpesästä ostettu 520i,jotain alle 10 tuhatta ajettu,1984-malli ja niin lähti asuntosäästötililtä loputkin ja tehtiin vielä velkaakin Vehoon ja nyt oli alla 520iivari.Ensirakkauden kohde kauan halamajani 316,oli vaihtanut omistajaa.Suhteemme kesti vain 10kuukautta.

Ne ovat nämä laatuautot vähän tyyriinpuoleisia ihastuksia,noo,520;lla sentään ajelin kolmatta vuotta... T;Eemeli,edelleen saksalainen takapotku-autoilija!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pettynyt kirjoitti:

Muistatko eka kertasi, kun halusit bemaria?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu