keijunmekko

runsaasti mekkoja

Kaikkea olen kasvattanut mutta tänä vuonna vasta keijunmekkoja. Yllätyin niiden kasvutavasta. Ihmettelin alussa miksi lehdet ovat niin tummia ja kukanalut mutta miksi kukat niin kitusen pieniä ja sama multaseos kuin muillakin.
Mutta kukathan suurenee silmissä , yhtään ei ole vielä täysin valmiita ja kasvit vain kasvaa mittaa ja tekee uutta kukkaa samaan tahtiin.Miten kauan tuo kukka kestääkään sitten , onko muilla kokemusta?

6

3385

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Irma

      Keijunmekot kukkivat koko kesän ja myöhäiseen syksyyn saakka yhtä ihanasti. Olen saanut kasvin säilymään talvenkin yli varastossa, mutta uuteen loistoon saaminen ei ole onnistunut.
      Siemenestä kasvattamalla kotioloissa kasvin kasvatus ei puutarhurien mukaan onnistu.
      Olen saanut aikaiseksi itse kokeilemalla melko vaatimattomia yksilöitä. Puutarhasta ostamani ovat venyneet parhaimmillaan 2,5 metrisiksi.

    • runsaasti mekkoja

      Nyt on jo ilahduttaneet kauneudellaan ja ekat kukat vasta varisseet , siis tosi kestäviä.Ne on jo parimetrisiä eli melkein terassin katossa ja kauniita. Kukkia tosi runsaasti ja näyttää kasvu vain jatkuvan. Olen välillä lannoittanut ruusulannoitteella lieneekö vaikuttanut asiaan vai kaunis kesä. Varmasti laitan ensivuodeksikin siemenet koska kaikki itivät ja yritän tuota talvettamistakin kellarissa.

      • mammales

        Lisäisin vielä tähän keskusteluun, että minä olen laittanut keijunmekkoa siemenestä ja onnistunut. Täysin on mahdollista siemenestäkin lisätä.


    • Ellis

      Ostin torilta 3 kpl, istutin samaan altakasteluruukkuun. Ensin pidin lasitetulla parvekkeella, sitten vein mökin terassille, jossa on yksi avoin seinämä tuulen puhaltelulle. Muutaman kerran lannotin Kekkilän lannoitteella. Kun lähdimme pois mökiltä, panin aina säiliöön vettä. Kerran keijunmekko oli päässyt kuivuuttaan lurpahtamaan. Annoin vettä reilusti, virkosi nopeasti.
      Hyvä, kestävä kasvi. Eilen 20.10. otin sen kylmältä terassilta mukaani kaupunkiin. Yritän viedä sitä talven yli. Nyt se on asunnon viileimmässä paikassa, takassa. Saapa nähdä. Tuntuu, että se on hyvin paljon helpompi käsitellä ja myös hoitaa kuin painava pelargoni. Jos menee pieleen, saahan niitä torilta lisää. Olen kovasti ihastunut keijunmekkoon !

    • Joku vaan

      Että tuo kasvisi kestäisi tuon saattaisi auttaa lannoitteiden antaminen

    • marjanaama

      Yhtenä ideana lisäisin, että keijunmekosta saa erinomaisen kauniin ja korkeahkon salkokasvin.
      Koska se on hentorakenteinen ja nopeakasvuinen
      kapeahko,alaosastaan esim.n 50 cm leveä ja n.2m korkea salko voisi olla sopiva.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      90
      8346
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      42
      4738
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4391
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      45
      2595
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      98
      1478
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1296
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1246
    8. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1152
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      39
      1150
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      167
      1090
    Aihe