säälittävää

Eilen ollessani kaupassa, satuin selkäni takana kuulemaan kuinka isä oli ostamassa pojalleen vaatteita. Poikaa alkoi tulla todella sääli ihan oikeesti....

Isä totetsi että tää on ja tää on hyvä, nämä otetaan, eikä pojalla ollut sanan valtaa koko hommassa. Oli ihan pakko kääntyä katsomaan tätä isukkia, ja yllätys oli todellinen. Jeesus sentään hän oli tehnyt pojastaan itsensä kopion, huh huh.

Samanlaiset vaatteet, tukan leikkaus jopa lasit, ei herran jumala sentään.... Poika vaan katteli kohti kattoa kun isukki noukki vaatteita, ei varmaan uskaltanut sanoo omaa mielipidettä vaatetuksen suhteen, täytyy sanoa että poikaa kävi todella sääliksi ja sitten kysytään miksi lapset kisuaa toisaan koulussa, tässä olisi hyvä esimerkki...pukeutuminen.

Miksi vitussa nuoresta 14-15 vuotiaasta pitää tehdä 50-vee vanha käpy, ei mee mun järkeen. Itse kyllä kysyisin lapseni mielipidettä pukeutumisen suhteen, tosin siinä rajoissa mihin rahat riittävät.

En sano että vaatteiden pitäisi olla merkkivaatteita välttämättä saati kalliita, vaan sellaisii mistä lapsi itse pitää. Itse kyllä kannustaisin lapsiani pyrkimään olemaan ihan omia iteään eikä vanhempien kopioita.
61479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tämän isän tuomitsemista, että jospa tämä isä ja poika elelivät ihan kahdestaan, ilman sitä äidinmallia ja vaimoa. Jotkut ovat eronneet, tai jopa leskiä ...

Yleensä äiti on perinteisesti lastensa vaatettanut, koska äidithän ne aina osaavat sen parhaiten ...

Äänestä
  • Onko tuo jokin syy?

    Ja kyllä minä ainakin vaatetan tyttäreni joka toinen viikko. En tarvitse siihen naisten apuja enkä myöskään osta tyttärelleni samanlaisia vaatteita kuin itselläni on (näitä prätkärotsejahan saisi tytölle ostaa solkenaan ja mekot taas ei luultavasti minulle oikein istuisi).

    »äidithän ne aina osaavat sen parhaiten»
    No empähän menis tuotakaan myyttiä allekirjoittamaan.

    Äänestä

  • Pariton Isä kirjoitti:

    Onko tuo jokin syy?

    Ja kyllä minä ainakin vaatetan tyttäreni joka toinen viikko. En tarvitse siihen naisten apuja enkä myöskään osta tyttärelleni samanlaisia vaatteita kuin itselläni on (näitä prätkärotsejahan saisi tytölle ostaa solkenaan ja mekot taas ei luultavasti minulle oikein istuisi).

    »äidithän ne aina osaavat sen parhaiten»
    No empähän menis tuotakaan myyttiä allekirjoittamaan.

    tuon viimeisen lauseeni. Se oli tarkoitettu ironiaksi, itseään täydellisinä ja korvaamattomina pitäville äideille :)...

    Äänestä

Erään tuttuni poika joutui pukeutumaan solmioon ja kalliisiin aikuismallisiin vaatteisiin. Pojan monimiljonääri isä ei varmaan missään vaiheessa olisi osannut ajatella että poikansa haluaisi näyttää joltakin Lordilta tai muuten olla nuorison keskuudessa suosittu. Tuollaisissa perheissä ei seksisuhteitakaan pääse aloittamaan vasta kuin aikuisena ja siinä vaiheessa tarvitsee jo solmia vakituinen suhde puolisoon. Jää paitsi kaikista juopotteluista ja kotihipoissa jokamujan kanssa panemisesta sun muista hauskoista elämän kannalta tärkeistä jutuista. Vai olenko väärässä. Voiko siten kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi jos on isän paras kaveri?

Äänestä
  • mitä ny niistäki tulee, pienestä pitäen pukeutuvat kuten vanhempansa, pojilla puku, ravatti, salkku kainalossa ja salkussa raamattu, tytöt pukeutuvat samoin kuin äitinsä,
    tuon uskonlahkon edustajat tunnistaa jo kaukaa, onko lapset aivopestyjä, olisiko syytä huostaanottajien iskeä.

    Äänestä

Muistan eräänkin kerran kun läksimme minulle kenkiä ostamaan, olin juuri aloittanut yläasteen ja bootsit oli kova sana silloin...mutta isäni esitteli mitä mummomaisempia monoja mitä hyllyltä löysi:( Sitten kun koitin nätisti sanoa omia mielipiteitäni ja millaisia olin ajatellut niin eiköhän hän alkanu karjua niin että kauppa raikas! voi luoja että silloinkin nolotti! Marssin kaupasta ulos kuin en olisi tuntenutkaan ja koko kotimatkan se huuteli autosta kun lompsutin pyörätietä kotia(oisimpa voinu vajota maan alle!) Jäi sitten kengät ostamatta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sivusta seurannut... kirjoitti:

Eilen ollessani kaupassa, satuin selkäni takana kuulemaan kuinka isä oli ostamassa pojalleen vaatteita. Poikaa alkoi tulla todella sääli ihan oikeesti....

Isä totetsi että tää on ja tää on hyvä, nämä otetaan, eikä pojalla ollut sanan valtaa koko hommassa. Oli ihan pakko kääntyä katsomaan tätä isukkia, ja yllätys oli todellinen. Jeesus sentään hän oli tehnyt pojastaan itsensä kopion, huh huh.

Samanlaiset vaatteet, tukan leikkaus jopa lasit, ei herran jumala sentään.... Poika vaan katteli kohti kattoa kun isukki noukki vaatteita, ei varmaan uskaltanut sanoo omaa mielipidettä vaatetuksen suhteen, täytyy sanoa että poikaa kävi todella sääliksi ja sitten kysytään miksi lapset kisuaa toisaan koulussa, tässä olisi hyvä esimerkki...pukeutuminen.

Miksi vitussa nuoresta 14-15 vuotiaasta pitää tehdä 50-vee vanha käpy, ei mee mun järkeen. Itse kyllä kysyisin lapseni mielipidettä pukeutumisen suhteen, tosin siinä rajoissa mihin rahat riittävät.

En sano että vaatteiden pitäisi olla merkkivaatteita välttämättä saati kalliita, vaan sellaisii mistä lapsi itse pitää. Itse kyllä kannustaisin lapsiani pyrkimään olemaan ihan omia iteään eikä vanhempien kopioita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu