Seurustelun tarkoitus on tutustua tulevaan aviopuolisoon, ja seurustelu johtaa kihloihin menoon ja sitten naimisiin menoon.
Monet vaan unohtaa sen tutustumisen silloin kun seurustellaan, eivätkä koskaan mielestään ole valmiita menemään kihloihin tai naimisiin.
Mikä teitä siinä pelottaa??
Lapsia kyllä voidaan saada mutta ei mennä naimisiin?
Miten te uskallatte saada lapsia ennen avioliittoa?
Lapsethan ovat elinikäinen sitoutumus, avioliitosta pääsee eroon jos niikseen käy.
Halusin vaan ajatuksiani kirjoitella ja kysellä miksi ootte tehneet juuri toisin päin eli ensin lapset ja sitten kihlat, häät.
Kertokaa oma tarinanne, ja mielellään sitten asiallisia kommentteja!!!
Monet vaan unohtaa sen tutustumisen silloin kun seurustellaan, eivätkä koskaan mielestään ole valmiita menemään kihloihin tai naimisiin.
Mikä teitä siinä pelottaa??
Lapsia kyllä voidaan saada mutta ei mennä naimisiin?
Miten te uskallatte saada lapsia ennen avioliittoa?
Lapsethan ovat elinikäinen sitoutumus, avioliitosta pääsee eroon jos niikseen käy.
Halusin vaan ajatuksiani kirjoitella ja kysellä miksi ootte tehneet juuri toisin päin eli ensin lapset ja sitten kihlat, häät.
Kertokaa oma tarinanne, ja mielellään sitten asiallisia kommentteja!!!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei voi kun ihmetellä vaan. Olen alle kolmikymppinen, mies on jonkun verran yli, ja ollaan oltu yhdessä reippaat 10 vuotta. Olen puhunut kihlauksesta ja naimisiinmenosta, mutta asia tuntuu olevan miehelle melkoinen mörkö.
On kuulemma hankalaa ja eroaminen menee sitten niin vaikeaksi. Kerran kun melkein sain hänet suostuteltua, alkoikin seuraavana päivänä perumaan ja selittämään jotain avioehdoista ja muusta omaisuuden jakamisista. Hohhoijaa. Jo se, että naimisiinmenon yhteydessä jo mietitään eron hankaluutta tulevaisuudessa pitäisi saada hälytyskellot soimaan päässäni, mutta silti minä jaksan vaan toivoa..
Aivan väärin tämä minusta menee näin, jos saankin hänet 'suostuteltua' naimisiin. Ei sen niin pidä mennä! Halun pitäisi olla yhteistä.. Surullista vaan, että hän on juuri nyt tyytyväinen elämäänsä, minä taas haluaisin lisää. Muutosta, eteenpäin menemistä, ja rinnalleni ihmisen joka on todella valmis sitoutumaan minuun loppuiäkseen. Riippumatta siitä kuinka paljon rahaa on kenelläkin ja onko omakotitalot, autot, lapset, koirat ja kissat hankittu siihen ja siihen mennessä.. Alkaa jo kyllästyttää. Eletään täysin miehen ehdoilla. Minä vain seurailen elämää vierestä ja odottelen milloin voin todellakin sanoa olevani onnellinen. Olenkohan kuluttanut elämästäni yli 10 vuotta turhaan odotellen.. Tyhmyydestä sakotetaan. :(
meillä on yksi lapsi ja olemme olleet jo 3v kihloissa ja 6v yhdessä.
naimisiin menemme, kun on varaa.
isot suvut, häitä ei ihan noin vaan sille sakille järjestetäkkään.
olemme kyllä suunnitelleet että "karkaamme" ja menemme naimisiin jossain muualla.
mutta suvut suuttuisivat, niin hullulta kuin se kuuulostaakin.
suuttua sellaisesta!
Minä en ainakaan kutsu ketään ketä en halua häihini. En edes ole ajatellut sen kummemmin sitä kuka siitä loukkaantusi.. Voi tietysti olla että sanomista tulisi vähän, mutta kuka sitä nyt elinikäistä vihanpitoa alkaisi sen takia ettei päässyt jonkun häihin. Järjetöntä! Häiden juhlistaminen niin suureellisesti on muutenkin aika järjetöntä: miksi nyt ruokkia ja kestittää 200 ihmistä niska limassa kun juhlan on tarkoitus olla oma ihana kaunis hetki sen kunniaksi että on lupauduttu toisille....
(nää nyt vain ajatuksia - älä loukkaannu :) )
Siis onko avioliiton merkitys teille vain se hääjuhla? Naimisiin mennään vasta sitten kun on tarpeeksi rahaa näyttävään juhlaan?
Ei ihme, että eroja tulee sitten niin paljon. Ei voi olla aitoa rakkautta jos naimisiin mennään vasta sitten kun saadaan tarpeeksi pröystäilevä juhla.
"Järjetöntä!"
...mutta niinhän kovin useat ihmiset ovat. Siinä vaiheessa, kun asian tahtoo ottaa itseensä, sen myös ottaa. Toiset vaan jaksavat muodostaa elämän pienistä asioista isoja ongelmia. Joillekin täti-ihmisille (esim) saattaa olla suurikin asia, jos tulee suljetuksi ulkopuolelle tietyissä asioissa.
Luin/kuulin juuri tilastotietoa siitä, miten ennen avioliittoa lapsen/lapsia saanut pari pysyy todennäköisemmin yhdessä kuin vasta vihkimisen jälkeen lapsensa hankkineet avioparit. Uskon tähän faktaan sokeasti. Epäilen, että lapsensa ennen hääyötä saaneet ihmiset tietävät, ettei avioliitto muuta elämää täydelliseksi. Minä esimerkiksi tunnen lapsen syntymän jälkeen nyt, millainen mieheni on vanhempana, vastuunkantajana ja muutenkin laajemmin ihmisenä, kun ei ole kyse enää kahden vaan kolmen hyvinvoinnista.
Itse olen avovaimo ja pienen tytön äiti. Minua tai puolisoani ei "pelota" mennä naimisiin. Alttarille kävely on edessä seuraavien viiden vuoden aikana (olemme kihloissa). En myöskään ymmärtänyt ajatustasi lasten hankkimisen uskaltamisesta. Kuten itsekin mainitsit, lapsi on elinikäinen sitoumus, johon olin valmis. En näe lasta taakkana, jonka avulla pidetään mies kotona. Kyllä mies lähtee, jos on lähteäkseen - avioliitosta tai lapsista huolimatta.
Siihen, miksi emme ole vielä päätyneet naimisiin asti, on monia syitä. Päällimmäisenä tuli mieleen se, että lapsen jälkeen todella tunnemme toisemme. Myös käytännölliset syyt, kuten raskausaika, haluni laihtua hääpukuun ja raha, ovat siirtäneet hääpäiväämme.
Olemme onnellisia näin. Se kai on tärkeintä.
Tai sitten joillekkin naimisiinmeno tuntuu turhalta yhteiskunnan arvostamalta hömpötykseltä? Tai vaan, niinkuin se alunperin onkin, uskonnollinen juttu. Itse en ateistina näe mitään syytä mennä naimisiin tulevaisuudessa. Tai no, jos naimisiinmeno ei auttaisi jossakin ongelmassa (jos olisi vaikka mies ulkomailta joka ei pääse Suomeen tuosta vaan, vaan avioliitto auttaisi).
Rakkauttahan on avioliitossa tai ilman. Ei papin aamen sitä onnea takaa.
minun mielestä sillä järjestyksellä ei ole väliä jos toista vaan rakastaa. olen itse 17,poikakaveri 22. ollaan oltu kihloissa jo 2vuotta ja meillä on maailman sulosin pikku poika(1v) miehellä oma maatila jota yhdessä hoidellaan.mua ainaki on tää parisuhde ja lapsen saanti kasvattanu hirveesti ihmisenä,enkä yhtään päivää antas pois.Mies puhuu avioliitosta jo mutta itse haluan vielä odottaa vaikka kihloissa ollaanki.en halua hätäillä sen asian suhteen kun meillä on hyvä näinkin