itse sairastuin lopullisesti syksyllä -05 moiseen sairauteen.
olin potenut ahdistusta koko elämäni ja ollut tietämätön sairaudestani.
viime syksyllä paineita kasautui päälleni ja tilanne räjähti käsiin, luulin et nyt miestä viedään viimestä kertaa. Että tulisin hulluksi,mitään en osannut enään tehdä vaan kova ahdistus oli mukanani koko ajan.
Faijan kanssa juttelin monet kerrat asiat halki tilanteesta lenkkipolulla, tilanne aina rahoittui puoleksi päiväksi kunnes taas alkoi.
Viimesellä kun olin ollut kuukauden ja kiituuttanut itseäni ja perhettä sairaudellani menin lääkäriin uudestaan ja aloitin lääkityksen nimeltä cipralexin.Niin olo rupesi kohentumaan, samalla jätin alkoholin pois kokonaan, jota oli kulunut 24 annosta viikossa. Ahdistuksen hoitoon.
Nyt on kulunut 9kk siitä ja olen paremmin vedossa kuin sitten lapsuus vuosien. Olen nauttinut kesästä ja perheestäni täysillä.
Ei ole ollut kesälomalla krapula-aamuja ja muitakaan isompia ketutuksia.
Uskallan ottaa asioita hoitoon, joita pelkäsin muuten aikuisiälläni. olenhan vasta 30v. ja elämäni on vielä edessä päin, joten oli aikakin todeta tämä sairaus ja alkaa hoitaa sitä kuntoon. kuin sairastua alkoholismiin 10 vuoden sisällä.
Kirjoitan tämän oman tarinani niille ihmisille jotka elävät samassa tilanteessa kuin itse olin vuosi sitten.
Silloin luin täältäkin sivuilta pelkkiä avun huutoja, kuinka paha on olla juuri nyt.
kauhistuin itsekkin vielä enemmän niitä kirjoituksia joita täällä oli.
Toivon tämän antavan voimaa kaikille niille pahaa oloa kärsiville.
ps. Älkää ikinä antako sen huononolon tehdä pesää sisällenne, vaan puhukaa se ulos!!!
Itse kiitän isääni vieläkin siitä kun sain puhua.
olin potenut ahdistusta koko elämäni ja ollut tietämätön sairaudestani.
viime syksyllä paineita kasautui päälleni ja tilanne räjähti käsiin, luulin et nyt miestä viedään viimestä kertaa. Että tulisin hulluksi,mitään en osannut enään tehdä vaan kova ahdistus oli mukanani koko ajan.
Faijan kanssa juttelin monet kerrat asiat halki tilanteesta lenkkipolulla, tilanne aina rahoittui puoleksi päiväksi kunnes taas alkoi.
Viimesellä kun olin ollut kuukauden ja kiituuttanut itseäni ja perhettä sairaudellani menin lääkäriin uudestaan ja aloitin lääkityksen nimeltä cipralexin.Niin olo rupesi kohentumaan, samalla jätin alkoholin pois kokonaan, jota oli kulunut 24 annosta viikossa. Ahdistuksen hoitoon.
Nyt on kulunut 9kk siitä ja olen paremmin vedossa kuin sitten lapsuus vuosien. Olen nauttinut kesästä ja perheestäni täysillä.
Ei ole ollut kesälomalla krapula-aamuja ja muitakaan isompia ketutuksia.
Uskallan ottaa asioita hoitoon, joita pelkäsin muuten aikuisiälläni. olenhan vasta 30v. ja elämäni on vielä edessä päin, joten oli aikakin todeta tämä sairaus ja alkaa hoitaa sitä kuntoon. kuin sairastua alkoholismiin 10 vuoden sisällä.
Kirjoitan tämän oman tarinani niille ihmisille jotka elävät samassa tilanteessa kuin itse olin vuosi sitten.
Silloin luin täältäkin sivuilta pelkkiä avun huutoja, kuinka paha on olla juuri nyt.
kauhistuin itsekkin vielä enemmän niitä kirjoituksia joita täällä oli.
Toivon tämän antavan voimaa kaikille niille pahaa oloa kärsiville.
ps. Älkää ikinä antako sen huononolon tehdä pesää sisällenne, vaan puhukaa se ulos!!!
Itse kiitän isääni vieläkin siitä kun sain puhua.
Vastaukset 10
Vanhimmat
olen myös sairastanut paniikkihäiriötä vuodesta 2000 ja vuosi sitten sairastuin ahdistuneisuuteen , siis ahdistukseen jota en pystynyt enää hallitsemaan, välillä meilkein taju meni koska ahdistus tuli niin kovaksi, minulla varmasti takana avioliiton ulkopuolinen suhde joka ei enää ollutkaan ihanaa vaan kääntyi pahaksi ahdistuneisuudeksi, hakeuduin psykologin juttusille ja jouduin olemaan sairaslomalla jonkin aikaa, lääkityskin on. On totta että asiat kun puhutaan selviksi ja ammattiauttajan kanssa on hyvä vähän selvitellä omia ajatuksia niin se auttaa jo paljon , minä olen myöskin jättänyt kaiken alkoholin käytön , en ota enää edes saunakaljaa ja lisäksi olen aloittanut lenkkeilyn, syksyn tullen täytyy keksiä lisää harrastuksia, kyllä tässä on unohtunut toinen mies ja oman elämän kun järjestää säännölliseksi ja aika "kurinalaiseksikin " niin uskon että tämä järjestys pitää psyykenkin järjestyksessä. Hyvää jatkoa sinulle, onhan meitä onneksi muutama jotka ovat tästä helvetistä selvinneet.
Kiitos rohkaisevasta kirjoituksestasi!
Kuulostaa niin tutulta tuo kertomuksesi, lapsuudesta saakka ja sinnittelyt yms.
Itse olen siinä tilanteessa, että harkitsen avun hakemista omalta terveyskeskuslääkäriltä. Vaikeaa on tunnustaa tarvitsevansa apua, ja kärsivänsä mielenterveydellisistä ongelmista. Ehkä juuri se on esteenä, etten ole vielä lääkärin puoleen kääntynyt. Lisäksi pelkään, että olen tuomittu kärsimään näistä ongelmista lopun ikääni, enkä halua kuulla sitä tuomiota lääkäriltä. Voiko paniikkihäiriöstä / ahdistuneisuushäiriöstä parantua?
Kertoisiko joku miten prosessi etenee tk-lääkärikäynnin jälkeen?
niin tuota nykyään paniikkihäiriötä ei pidetä enää missään ns. mielisairautena vaan ihan fyysinen sairastuminen se on kuten allergia tai huono näkö. aino ero että vika sijaitsee aivoissa joissa kemiallinen epätasapaino on eli liian vähän serotoniiniä yms. hyvää oloa tuottavia aineita. lääkäriin vaan.
tänne aika usein ja useimmat viestisi ovat puppua.
Kuten esim. tämänkin. Kyllä paniikkihäiriö ja ahdistuneisuus luokitellaan esim. ICD-luokituksessa PSYYKENSAIRAUKSIKSI,ei somaattisen puolen.Eli kyllä se on mielen sairaus, vaikka sen syntymekanismiin liittyykin biologisia syitä, tosin siihen liittyy sitten ihan psyykkisiäkin syitä.
Ja sekoittelet noita välittäjäaineitakin...serotoniini ei ole mikään ns. hyvää oloa tuottava aine.
Luulo ei ole tiedon väärti,kovasti kirjoittelet,mutta suurin osa kirjoittamastasi on täyttä puppua.
Itselläni on ph ja gad, lisäksi ammattini puolesta nämä asiat ovat hanskassa.
terv.keskuslääkärille? Hän ei ole alan asiantuntija. Varaa aika yksityiseltä psykiatrilta.
sanoin että sitä ei pidetä nykyään enää mielisairautena kuten skitsofreniaa. taidat lueskella näitä aika kovasti
tarkkuutta tarkkuutta ja vielä kerran tarkkuutta. kyllä 51koodin viestit on asiallisia ja moni täälä on kiitellyt. 51koodihan sanoin että sitä ei pidetä "hullun" sairautena kuten joskus ennen kuin se diagnosoitiin. ei sitä tarvi hävetä. ja välittäjäaineilla 51koodia tarkotti varmasti epätasapainoa eikä dopamiinejä ja endorfiinejä. terveisin paniikkihäiriöpotilas numero 7
Minä kävin ensin psykiatrilla, valmistauduin selvittämään asiaani kunnolla. Hän kuunteli minua minuutin ja rupesi kirjoittamaan; diagnoosi ahdistuneisuushäiriö, mikä varmaan on tottakin.
No sitten hakeuduin terveyskeskuksen mielenterveystoimistoon ja sen kautta terveyskeskuslääkärille. Hän kuunteli minua, kertoi lääkkeistä ja asioista, hänellä ei ollut kiire.
Aina eivät asiat mene noin, minun käsitykseni psykiatrista jäi kyllä melko huonoksi. No hän piti minua varmaan melko vähäongelmaisena, mutta minulle nämä asiat ovat olleet ongelma, todella suuri. Olin valmis maksamaan hänen asiantuntemuksestaan. No kävi miten kävi..
niinpä niin. Kun tietäisikin mistä apua kannattaa varmimmin lähteä etsimään. En ole oikein varma onko minulla paniikkihäiriö, fobia, vai ahdistuneisuushäiriö. En ole ollut puolta vuotta yhtäjaksoisesti ahdistunut missään elämäni vaiheessa ja käsittääkseni ahdistuneisuushäiriössä tällainen ahdistusjakso pitäis olla. Varsinaisesti en kärsi ihan paniikkihäiriöstäkään, en saa mitään yllättäviä paniikkikohtauksia...
Ongelman ydin on kamala kuoleman pelko kaikki siihen liittyvä ahdistaa. Lisäksi olen ollut nyt yhtäjaksoisesti ahdistunut kolme viikkoa. Tilanteen laukaisi (jälleen) suvussa sattunut kuolemantapaus. samanlainen ahdistu on vyörynyt päälle vastaavissa tilanteissa ennekin. Normaalina aikana pystyn sivuuttamaan kuoleman pelon ja lakaisemaan sen pois mielestäni. Jonkinlaista ahdistusta tosin normaalissakin elämässä on mutta kai elämään kuuluvaa.
Näitä kovia kuolemaan liittyviä ahdistuksia on ollut lapsuudesta saakka, muutaman vuoden välein. Liittyen ainajohonkin järkyttävään tilanteeseen. En tiedä mistä on kyse ja tätä palstaa lukeneena pelkään, että lekuri hutaisee jonkin "helpon" diagnoosin ja antaa reseptin kouraan. Jos/kun lähden apua hakemaan haluan olla varma, että saan parhaan mahdollisen avun ja selityksen tälle kaikelle.
Todella toivon näistä sleviytyväni normaaliin elämään. Onkohan se mahdollista?
Olen muutoin normaali iloinen ja elämän haluinen nuori ihminen. En vain kestä tällaista ahdistuneisuutta enää jatkossa...neuvokaa ja kertokaa omia tarinoitanne. kiitti.
voisiko joku kommentoida tuota kysymystä prosessin etenemisestä?