Näin unta että olin raskaana ja haahuilin pinkki toppi (jotenkin tuo väri jäi päähän ja muistan sen selvästi) päällä pitkin kylää ja esittelin mahaani. Olin tullut raskaaksi ihan yhtäkkiä ja mahani oli jo iso ja pystyin tuntemaan kuinka vauva mahassani liikkui.
Synnytystä ei unessa ollu, mutta olin saanut kuitenkin yhtäkkiä vauvan. Minulla oli kauhea kiire löytää vauvalle tuttipulloja ja muita tarvikkeita. Menin kotiini, joka ei ollut se jossa asun nyt vaan semmoinen aika kolkko ja pimeä paikka ja siellä äitini hoiti vauvaa sillävälin, kun olin ostoksilla. Ihmettelin, että outoa kun en muista oliko lapsi tyttö vai poika ja tarkistuksen myötä selvisi, että lapsi oli poika.
Yhtäkkiä olin jo jossain sairaalan tapaisessa paikassa, jossa katsoin vierestä, kun joku synnytti. Se synnyttäjä vaikutti omalta POIKAVAUVALTANI ja näin, kun synnytys alkoi ja pää näkyi jo. Synnyttäjä alkoi itkemään ja heräsin, kun yskin ihan kauheasti.
Mitä tämmöinen raskaus ja toisen synnyttämisen näkeminen voisi merkitä? Tiesin unessa, että vauva oli sille miehelle, jonka kanssa oikeassa elämässä meni muutama kuukausi sitten välit poikki miehen tahdosta ja me nyt viikonloppuna nähtiin tämän miehen kanssa ja tervehdittii ja mietin uskallanko ottaa häneen yhteyttä ja pyytää voisimmeko tavata mutta en kuitenkaan uskaltanut/kehdannut.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.