raskaus

Ajattelin että onko kaikilla naisilla rinnat arat kun on raskaana? Taikka onko kaikilla naisilla pahoja oloja aamuisin kun herää? Ajattelin sitä vain kun paljon ihmiset sanoo kun ei tiedä ole vansa raskaana että on alkanut vasta aamu pahoin voinneista ja rinnoista huomaamaan että on raskaana..
4457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itselläni ei ole ollut pahoinvointia koko raskauden aikana. Rinnat tosin ovat olleet arat ihan alusta lähtien. Viikoilla 4-5 huomasin raskauden kipeistä rinnoista, normaalia runsaammasta pissaamisesta ja siitä, että itkin aivan liian helposti kaikesta, myös paleleminen kuului ja kuuluu oireisiini edelleen.
Paha on on yleinen vaiva, toisilla on niin rankkaa, että pitää käydä lähes joka päivä tiputuksessa muutama tunti -mikään ei pysy sisällä ja olo on todella heikko ja huono ja henkilö laihtuu rajusti. Toisilla on hiukan pahaa oloa, toiset ei oksenna ollenkaan, toisia vaivaa ripuli tai ummetus, toisia ruokahaluttomuus, toisia älytön ruuan himo ja toisia ei oikein yhtään mikään (minä kuulun heihin, lukuun ottamatta kasvanutta ruuan himoa).
Aamupahoinvointi alkaa yleensä joskus kuudennella tai seitsemännellä viikolla. Voi alkaa joskus aikaisemminkin, joskus vasta tosi myöhään -tai ei ollenkaan. Molemmat ovat yhtä normaaleja tiloja -pahoinvointi ja ns. hyvin vointi.
Joillakin rinnat saattavat alkaa kasvaa ihan alkuraskaudesta asti ja sen huomaa selkeästi. Itselläni ei ole kasvanut rinnat vielä ollenkan, ollessani nyt kolmannella kuulla. SIlti rintoja pistelee ja ne ovat todella arat.

Äänestä

Minulla taas ei ole tuntunut rinnoissa paljon mitään. Hiukan ovat turvonneet, ei muuta. "Aamupahoinvointikin" on iltapahoinvointia.
Tää kun on niin yksilöllistä.

Äänestä

mulla oli rinnat arat aika pitkään alkuraskaudessa enkä ihmettele yhtään...on ne niin tajuttomasti kasvanukin et ois kumma jos se ei tuntuisi missään.

pahoinvointia mulla ei juurikaan ole ollut. Kertaakaan ei ole tarvinut oksentaa. :)
Nyt mennään rv 22.

yksilöllistähän se on. Toisilla oireilee kunnolla ja toisilla ei ollenkaan.

Äänestä

eikä rinnatkaan niin kipeät että niistä olisin voinut mitään päätellä. Rinnat alkoivat kipeytyä vasta 10 viikon jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sininentähti kirjoitti:

Ajattelin että onko kaikilla naisilla rinnat arat kun on raskaana? Taikka onko kaikilla naisilla pahoja oloja aamuisin kun herää? Ajattelin sitä vain kun paljon ihmiset sanoo kun ei tiedä ole vansa raskaana että on alkanut vasta aamu pahoin voinneista ja rinnoista huomaamaan että on raskaana..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu