Akka teki musta kesälesken ja läks toisella paikkakunnalle töihin. Alkaa pikkuhiljaa tympiä tää yksineläminen.
Ei jaksa aina syödä pakastepizzaa ja kebabbia tai leipää ja nuudeleita. Tulis nyt äkkiä kesän loppu, että pääsisi oikeille kotiruuille ;) Muutenkin on tympiää syödä yksin, ei maistu ruoka millekään kun ei ole omaa hallitusta määkimässä vieressä.
Kukistakin se vei puolet mennessään, kun epäili että kuivatan kesän aikana kaikki sen kukat. Mutta nou hätä, tässä onkin tullut kesäeron ainoa hyvä puoli. Olen saanut kukat kukoistamaan ja kävin jopa hakemassa kaupasta yhden uuden rehun. Kyllä akka hämmästyy kun seuraavan kerran lampsii tänne päin :D
Päätän loruni toivottamalle voimia kaikille muille kesäleskille. Kyllä se kesä joskus loppuu ja pääsette vielä samaan sänkyyn nukkumaan rakkaanne kanssa. Koittakaa sitten pysyä siellä omalla puolella sänkyä ja alkakaa viimeistään elokuun puolessa välissä harjoitella sitä omalla puolella nukkumista, eikä keskellä sänkyä niinkuin minä teen.

Vastaukset 7
Vanhimmat
AKKA , ken hän on ?
Oiskohan sana joka kyllä itseeni ainakin tympi ! Puhuisitte vaimosta , avopuolisosta , tyttökaverista , puolisosta jne... olisi kauniimpi sana . Verraten AKKA ! Tai vaikka emäntä . Sekin on mielestäni nätimpi .
Itse en kyllä puhu puolisostani ukko , äijä tai vastaavia nimityksiä käyttäen . Puolisi , mieheni tai nimellä ja yhd. puolisoni tai mieheni .
Mutta ikävä se ehkä tekee hyvää itse kellekkin olla erossa , näin huomaa toisen olemassaolon . Itse joudun olemaa paljon erossa ja ikävä on , mutta tilanne ei ole minun eikä puolisoni hallinnassa . Sen sanelee muut asiat .
Kaikesta huolimatta toivon AKKAA IKÄVÖIVÄLLE KYLLÄ HÄN KOTIUTUU JA EHKÄPÄ NÄETKIN HÄNET MONISSA ASIOISSA POSITIIVISESTI ERI SILMIN !
toi oli sulonen kirjotus! =) Akka on hänen rakas naisensa, oma mussu, OMA RAKAS AKKA!!!!
Rakkaalla on monta lempinimeä... =)
Mukavia hetkiä teille kun akka tulee kotiin!
Täytyy vielä tarkentaa tätä "akka"-nimitystä, ettei kenellekkään jää väärää käsitystä. Siellä, missä tämä meikäläisen akka tällä hetkellä majailee (Pohjanmaalla) on yleistä, että miehet puhuvat akoista. Tämä on myös naisien keskuudessa laajasti hyväksyttyä. Vastaavasti siellä akat puhuvat "äijistä" tai "ukoista". Painotetaan vielä, että näin yleensä nimenomaan haja-asutusalueilla, kansanomaisemmin ns. maalla.
Toisaalta ymmärrän hyvin, että puhuttaessa esimerkiksi Itä-Suomessa akoista, äijistä tai ukoista samassa lauseessa kuin omasta rakkaasta tämä kuulostaa varmasti hyvin epämiellyttävältä. Kyseessä onkin paikalliset kulttuurierot, joten se siitä. Sellaista se on.
Akka tulee muuten viikonloppuna tarkastamaan tätä tönöä, joten täytynee alkaa siivota ;)
Murresanat, tuottaako ne noin ikävän kaiun jonnekin suuntaan Suomea..
Ukko tai akka, muija, emäntä, isäntä. Näitähän riittää. Mutta todella kaunein sana kai kuitenkin on vaimo/mies!
Minulla on miestäni ikävä nyt, lähti toiselle paikkakunnalle, tulee torstaina vasta...vaikkei oo kun parista päivästä kyse, mulla on jo ikävä omaa mussukkaani. Miten saankaan unta yksin leveässä sängyssäni, jossa tosin nukun miltei poikittain kun hän on poissa.......
Yritetään kestää nää väliaikaiset erot, sitten on aina ihanampaa vaan tavata.
Tuo sänkyhomma taitaa olla yksi eron parhaita puolia. Ei oikein tiedä miten päin olisi sängyssä, kun tilaa on joka suuntaan. Itse nukun yleensä keskellä kun hallitusta ei näy.
Yleensä, jos hallitus on talossa, nukkuma-aikojen olla satunnaisesti erilaisia, on sängynvaltaus melko tuskaista hommaa. Jos toinen on ehtinyt nukahtaa ennen toista, niin tottakai se röhnöttää niin isosti, ettei sänkyyn meinaa sopia mitenkään. Meillä ainakin kumpikin sukupuoli syyllistyy tähän. Koita nyt siinä siirrellä sitten toista, ettei se herää ja itsekin saa jonkun nurkan sängystä että voi oikaista.
Hankkikaa omat sängyt ja/tai omat makuuhuoneet. Ei siinä sen kummempaa, johan mahtuu nukkumaan itse kukin rauhassa ja levollisesti. Eikä "sängynvaltaus" ongelmia. Toimii - nimimerkillä kokemusta on.
paikalla nyt? ;)