Herra Ohitusmestari Kimi Matias Räikkönen

Aivan, mestarillinen suoritus jälleen.
K Pedro Kimin tallikaverí hitaamman perässä hölmöili ja ei osannut saada mitään kunnollista aikaan.

Räikkönen osasi käyttää ajolinjat hyödyksi teki kilpailun parhaimman ohituksen.
2177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Trullilla oli Räikkösen ohittaessa selvästi autossaan jotain vikaa. Aika tippui ohituskierroksella ~1:18:00 -> ~1:20:00 ilman ajovirhettä (Räikkönen paineli kierroksen ~1:18:00 aikaan). Myöhemmin Trulli sitten keskeyttikin.

Jos toisella on autossa vikaa niin ei siinä mikään ihmemies tarvi olla, että ohi pääsee.

Kimin ja Pedron parhaimmat kierrokset olivat täysin samaa tasoa, muistaakseni ~1:17:700, joten ei voi sanoa, että Räikkönen olisi ajanut yhtään Pedroa paremmin.

Pedro oli muuten siinä lauantain aika-ajon kolmannen osion lopussa lyömässä Räikkösen ajan (kakkos osiossa olikin jo Räikkösen edellä), mutta pilasi viimeisen sektorinsa ajamalla yhden kurvin pitkäksi (eturengas lukkiutui).

Tulevissa kisoissa Pedrolta voi odottaa siis jopa Räikkösen lyömistä niin aika-ajossa kuin kisoissakin.

Äänestä
  • Normaalisti toimivaa F1-autoa ei siinä paikassa ohiteta ilman edelläajavan ongelmia. McLarenin ja Toyotan nopeusero ei ole niin suuri (tai Kimin ja Jarnon, jos joku haluaa nähdä asian kuskien eikä autojen kautta).

    Pedro ajoi Kimiä nopeamman kierroksen, 1.17.625, Kimin parhaan ajan ollessa 1.17.717.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


F1-neuvos kirjoitti:

Aivan, mestarillinen suoritus jälleen.
K Pedro Kimin tallikaverí hitaamman perässä hölmöili ja ei osannut saada mitään kunnollista aikaan.

Räikkönen osasi käyttää ajolinjat hyödyksi teki kilpailun parhaimman ohituksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu