Kävin www.astro.fi sivuilla ja sain tulkinnan erikoismerkeistä. Kartaltani löytyy leija ja kultainen kolmio joiden sanotaan olevan harvinaisia? Onko täällä muita?
miten koette sen elämässänne ja oletteko tehneet suuria muutoksia elämässänne?
miten koette sen elämässänne ja oletteko tehneet suuria muutoksia elämässänne?
Vastaukset 9
Vanhimmat
..löytyy molemmat.
Muutoksen tuulet on puhallellut jo kuusi vuotta. Hidasta on ollut mutta ehkä siinä syynä on ollut ihan itse, kun ei vaan tahdo millään uskoa että pitäis kuitenkin kuunnella omaa sisintään mitä haluaa elämältä. Hiljaisuutta elämässä on joutunut pitämään, että kuulee sisimpäänsä. Helppoa se ei ole mutta tässä vaiheessa voin sanoa että Elämä on ihanaa, kun sen oivaltaa. Ja sitten on helpompaa.
Elämää on joutunut raivaamaan, pois epätyydyttävät ihmissuhteet ja muutkin asiat mitkä pakottaa itsensä tekemään syystä tai toisesta. Pois kiireisestä elämän rytmistä ja hälinästä välillä niin alkoivat vastaukset sitten hiljalleen tipahdella.
Kiinnostaa hiukan mikä olet horoskoopiltasi?
Olen rapu.
Itseasiassa todella tutulta tuo "turhien asioiden" karsiminen ja hiljentyminen tekemään asioita joista oikeasti saa jotain itselleen.
Minä olen skorpioni, nouseva vaaka.
Leijasta en tiedä onko harvinainen, eräällä läheiselläni on se. Mutta mikä on tämä "kultainen kolmio", semmoisesta en ole ikinä kuullut?
Kartallesi rakentuva tasasivuinen kolmio on yksi toivotuimmista kuvioista astrologisella kartalla, sillä se kertoo kolmesta tai useammasta keskenään suuressa harmoniassa olevasta planeetasta, joiden valmiudet yhdistämällä muutat kullaksi kaiken mihin satut koskemaan. Omistushalu on yksi pahimmista vihollisistasi etenkin ihmissuhteiden alueella, sillä tämä kuvio takaa täyden oikeuden säilyttää riippumattomuutesi kaikissa olosuhteissa. Koska et tarvitse muiden apua onnistuaksesi kaikessa mihin ryhdyt, tuntee sinuun ihastunut ihminen itsensä erittäin turvattomaksi ja pyrkii siksi sitomaan sinun voimasi omalla avuttomuudellaan. Sinulle on naurettavan helppoa pitää toista ihmistä pystyssä ja sen lisäksi elää itsekin jopa siedettävää elämää. Sisällesi useiden elämien aikana kehittyneet valmiudet ja mahdollisuudet etsivät kuitenkin jatkuvasti kasvavalla paineella uusia ilmentymismuotoja eikä mikään saa sinua lopulta pidettyä aisoissa. Ennemmin tai myöhemmin saat sellaisen heureka elämyksen jostain asiasta ettei siinä yksi avo- tai avioliittokaan paljoa paina. Jos elämäsi siis maistuu puulta niin kysymyksessä ei ole mikään muu kuin tukahdutettu valmius jatkuvaan etenemiseen ja menestymiseen elämässäsi. Seuraavat aspektitulkinnat valottavat tämän kultaisen kolmion eri olemuspuolia, joten ota niistä ajoissa onkeesi.
Tanhualla on aivan omintakainen tyyli. a) Kaikki pitää saada kuulostavaan Aivan Ihmeelliseltä ja b) rahat pois tyhm... ei kun asioista kiinnostuneilta.
Kyseessähän on siis näemmä ihan tavallinen KOLMIO, mikä siitä muka niin kauhean kultaisen tekee? Olen itse astrologin suusta kuullut että ihmiset joilla on kolmio kartallaan ovat tyypillisiä hannuhanhia, joille elämässä kaikki käy helposti ja sitten he eivät itse jaksa laittaa tikkua ristiin. Esim. oma läheiseni jolla oli kolmio, joi itsensä hengiltä. Hänellä olisi ollut kykyä vaikka mihin, mutta kun ei vaan kiinnostanut muu kuin ryyppääminen ja itsensä sääliminen. Että semmoinen "kultainen" kolmio se...
Eivät kaikki toki noin pahaksi äidy. Varsinkin jos kartalla on muitakin teemoja, ihminen saattaa toteuttaa "laiskan miehen" edesottamuksiaan toisinkin. Muistelisin Mikko Kuustosella olevan kaksi kolmiota (Daavidin tähti... heh heh) ja hänhän on asioita saanut aikaan; ja varsin leppoisa mies.
KAIKKI on aina kiinni siitä miten asiat käyttää... oli sitten kolmiot kultaisia tai ei...
mutta tämä nyt ei ollut alkuperäinen kysymykseni.
lähinnä haluaisin ajatuksia suurista muutoksista elämässä en niinkään kenenkään tarinoita kuinka joku on elämänsä ryypännyt. niissä tarinoissa on aina monta muutakin puolta...niinkuin niissä muutoksissakin mutta luulen että asian kokeneet tietävät kyllä mistä on kyse!
Oma kokemukseni on tuosta kolmiosta; itse en kyllä lukeudu tuohon hannuhanhi-piiriin. Vaan itse on joutunut todellakin raivaamaan tietään, ja kultaiseksi kolmio muuttunee kun asian sitten itse sisimmässään tajuaa, miten väärään suuntaan on mennyt ja hakannut oikeastaan aivan turhaan päätään seinään kun ei ole tyhmyydeltään tajunnut asioita jota ovat olleet todella lähellä, mutta eikö se niin ole; lähelle on pitkämatka.
Sisimmästämme sen vastauksen löydämme..
...että kun ihmiset saavat ilmaisia maistiaisia, niin sitten pitää saada maksullista matskua, ja tämä Tanhuahan on käsittääkseni kova ramppaamaan kaikenlaisilla "hengellisillä" messuilla sun muilla.
Vaikka onhan se raha toki revittävä mistä sen saa. En vain pidä Tanhuan puhe- tai kirjoitustyylistä. Tykkään neutraalimmasta tekstistä, en semmoisesta että asiakas alkaa kuvitella olevansa suurinpiirtein Napoleon, tai jotain muuta erikoista vain koska hänellä on joku ihme aspekti mikä on monella muullakin ihmisellä.
Tanhualla on toki omintakeinen tyyli, mutta niin on muillakin astrologeilla. Onneksi on Suomessakin varaa valita sellainen, josta pitää.
Kultainen kolmio on kuitenkin käsittääkseni aivan yleinen nimitys suurkolmiolle (engl. grand trine), jossa siis kolme planeettaa ovat kolmiossa keskenään eli n. 120 asteen etäisyydellä toisistaan. Tavallisessa kolmiossahan osallisena on vain kaksi planeettaa, joten sikäli tuo suurkolmio on hieman harvinaisempi sitä.
Kultaisesta kolmiosta sanotaan mm. Suomen astrologisen seuran sivuilla näin:
"Joskus on kartalla Iso Kolmio eli Kultainen kolmio, jossa kolme planeettaa on kolmiossa keskenään samassa elementissä liittäen yhteen hyvin kehittyneitä kykyjä ja lahjoja, jotka toimivat lähes automaattisen sujuvasti ihmisen elämässä ja tuovat luovaa tyydytystä."
http://www.saunalahti.fi/astrolo2/aspektit.htm