Meidän esikko on 3v.ja kauan kaivattu kuopus syntyy joulukuussa.Mutta:molempien mummojen kanssa on ongelmia joten käytännössä lapsellamme ei ole mummoja/pappoja.
Minun äitini asuu 600 km päässä.Tyttäremme hänelle ensimmäinen lapsenlapsi ja hyvin tärkeä,mutta tilanne on hankala mummon omien ongelmien vuoksi.Mummo käyttää jonkin verran alkoholia ja lisäksi on erittäin epäluotettava.Meillä käydessään on jättänyt huolimattomuuttaan esim.lääkkeitä lattialle!Lisäksi ei osaa pitää mikäänlaista kuria vaan antaisi lapsen tehdä mitä tahansa.Näistä em. syistä emme ole koskaan jättäneet tytärtämme hänelle hoitoon tuntia pidemmäksi aikaa.Tosin harvoin häntä tapaammekaan välimatkan vuoksi.
Mieheni äiti taas on uranainen,jolle mieheni veljen perhe (ja oma yritys)on kaikista tärkein kun asuvat lähekkäin.Tähänkin mummoon meillä on matkaa 700km ja tyttäremme on häntä tavannut häntä viimeksi yli vuosi sitten,tytär ei edes tunnista mummoa kuvista.
Tyttäremme puolesta surettaa "mummottomuus",mieheni äiti ei edes muistanut tyttären syntymäpäivää,on niin keskittynyt omiin bisneksiinsä.
Kateellisena katselen ystäviäni ja heidän vanhempiensa osallistumista lasten hoitoon ja yhdesäolemiseen.Meillä nyt ei ole suurtakaan tarvetta hoitamiselle,periaatteeni on hoitaa itse lapsemme mutta olisihan se kivaa jos joskus tytär pääsisi mummon kanssa kahden esim.puistoon,uimaan tai jotain.Itse muistelen kaiholla lapsuuden kesiä maalla mummolassa,saman haluaisin antaa omille lapsillemme.
Nyt tyttäremme tarvitsisi viikoksi hoitajaa kun emme saaneet miehen kanssa lomia pidettyä limittäin ja tarha on kiinni,mutta,minun äitiäni en voi ajatellakaan ja toinen mummo ei ehdi,tietenkään.Siispä tyttäremme menee varatarhaan outojen lasten ja tätien luo.Surettaa niin..
Kertokaa te,jo itsekkin mummot,miten tällaisiin olisi järkevä suhtautua?TUntuu että olen/olemme ihan ainokaisia tällaisien asioiden kanssa.
Minun äitini asuu 600 km päässä.Tyttäremme hänelle ensimmäinen lapsenlapsi ja hyvin tärkeä,mutta tilanne on hankala mummon omien ongelmien vuoksi.Mummo käyttää jonkin verran alkoholia ja lisäksi on erittäin epäluotettava.Meillä käydessään on jättänyt huolimattomuuttaan esim.lääkkeitä lattialle!Lisäksi ei osaa pitää mikäänlaista kuria vaan antaisi lapsen tehdä mitä tahansa.Näistä em. syistä emme ole koskaan jättäneet tytärtämme hänelle hoitoon tuntia pidemmäksi aikaa.Tosin harvoin häntä tapaammekaan välimatkan vuoksi.
Mieheni äiti taas on uranainen,jolle mieheni veljen perhe (ja oma yritys)on kaikista tärkein kun asuvat lähekkäin.Tähänkin mummoon meillä on matkaa 700km ja tyttäremme on häntä tavannut häntä viimeksi yli vuosi sitten,tytär ei edes tunnista mummoa kuvista.
Tyttäremme puolesta surettaa "mummottomuus",mieheni äiti ei edes muistanut tyttären syntymäpäivää,on niin keskittynyt omiin bisneksiinsä.
Kateellisena katselen ystäviäni ja heidän vanhempiensa osallistumista lasten hoitoon ja yhdesäolemiseen.Meillä nyt ei ole suurtakaan tarvetta hoitamiselle,periaatteeni on hoitaa itse lapsemme mutta olisihan se kivaa jos joskus tytär pääsisi mummon kanssa kahden esim.puistoon,uimaan tai jotain.Itse muistelen kaiholla lapsuuden kesiä maalla mummolassa,saman haluaisin antaa omille lapsillemme.
Nyt tyttäremme tarvitsisi viikoksi hoitajaa kun emme saaneet miehen kanssa lomia pidettyä limittäin ja tarha on kiinni,mutta,minun äitiäni en voi ajatellakaan ja toinen mummo ei ehdi,tietenkään.Siispä tyttäremme menee varatarhaan outojen lasten ja tätien luo.Surettaa niin..
Kertokaa te,jo itsekkin mummot,miten tällaisiin olisi järkevä suhtautua?TUntuu että olen/olemme ihan ainokaisia tällaisien asioiden kanssa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
sanomista puolin eikä toisin.
Itse en ole lastani mummoilla hoidattanut, enkä aio hoitaa lapseni lastakaan,sitävarten on ammattilaiset. Kylässä toki saa käydä ja olla,mut hoitamaan, ei kiitos.
Muistelin että olen tästä lukenut aikaisemmin, ja löysin tälläisen. ehkä apua teille?
Lähtisitkö varamummoksi tai -papaksi?
Jämsän seudun Pelastakaa Lapset on aloittanut mielenkiintoisen ja seutukunnalla aivan uuden toiminnan: varamummo ja -pappatoiminnan.
Ideana on välittää isovanhempi tai -vanhemmat niille lapsille ja perheille, joilla ei ole isovanhempien kasvatustukea omasta takaa. Varamummotoiminta on käynnistynyt hyvin. Äskettäin pidetyssä varamummojen tapaamisessa kokemukset tuntuivat rohkaisevilta ja myönteisiltä. Mummoja on nyt seitsemän. Muttta mummoa ja pappaaa vailla olevia lapsia on odottamassa omaansa. Olisiko sinulla aikaa - olisiko sinun sylissäsi tilaa varalapsenlapselle?
Nuori järjestö on myös jo saanut valtakunnallisen tunnustuspalkinnon varamummo ja -pappatoiminnasta! Ota yhteyttä. Tietoja toiminnasta on saatavissa myös päiväkodeista ja neuvoloista. Jos tosiaan katsot, että sylissäsi olisi tilaa myös "varalapsenlapsille", ota yhteyttä puheenjohtaja Pirjo Mäki-Patolaan puh. 050-3385048 tai tiedotusvastaava Merja Mäkiseen puh. 050-3796535. Samoihin numeroihin voit ilmoittaa myös mummua ja pappaa haluavat lapset.
...tyttärenne ei tunnista mummoaan kuvasta... eiks se oo sillon ihan sama, meneekö hän viikoksi outojen lasten ja hoitajien seuraan kuin jos mummo hoitais...
No, joo... mutta mitään muutahan ei ole todellisuudessa tehtävissä tapauksessasi, kuin elää omaa elämää ja iloita niistä asioista mitkä ovat hyvin ja mihin itse voi vaikuttaa... joku esim. ehdotteli tätä uutta varamummo/pappaverkostoa...
Terveisin samankaltaisessa tilanteessa ollut ja kaikkea hyvää teille
ps.päivä yleensä paistaa risukasaankin... :)
Jos välimatka on tuo, niin ihan ymmärrettävää, että yhteys ei ole jatkuvaa.
Minkäs sille voi. Isovanhemmat ovat asiasta varmaan´myös pahoillaan, mutta jokainen elää omaa elämäänsä.
Turhaa on kuvitella saavansa hoitoapua noin vaikean matkan päästä.
Suomi on vähän yli 1 000 km pitkä. Kyllä välimatkoja riittää monella muullakin perheellä.
Meillä on joksenkin sama tilanne, mutta vähän eri syistä.
Lapset ovat pieniä vain vähän aikaa, joten ei nämä järjestelyt ole ylivoimaisia, vaikka sukulaisapua ei ole pahemmin saatavissa.
Tämä on nyt realiteettia tiellä ja sillain siihen on suhtauduttava. Mikään hyvä tilannehan tuo ei ole, sen ymmärrän.
Lapsi ei kaipaa sellaista mistä hän ei tiedä. Ei hän tuntemattomia ihmisiä kaipaa, tiedän sen omasta ja lasteni kokemuksesta.
Tietysti haluaisit varmaan oman äitisi olevan läheinen lapsellesi, mutta olisiko se tässä tapauksessa, mitä kerroit hänestä, edes hyvä asia, en usko.
Ja jos toinen mummo taas pitää uraansa niin tärkeänä, ettei lasta muista, hän siinä menettää ja paljon, voi huomata sen joskus, liian myöhään ehkä.
Mun oma vaarini kuoli jo ennen kuin synnyin ja toinen pian sen jälkeen, en minä heitä osannut kaivata.
Omat lapseni taas menettivät toiset isovanhempansa eromme myötä, heistä ei kuulunut, pyynnöistäni ja kutsuistani huolimatta, enää sanaakaan. Kun he eivät kuuluneet lasteni normaaliin elämään, se ei tuntunut heitä haittavan.
Minä itse pidän läheisiä suhteita omiin lapsenlapsiini, mulle on siihen annettu vapaat kädet ja asumme samassa kaupungissa mikä tietenkin helpottaa yhteyden pitämistä.
Mikään lasten hoitaja en ole sairaudestani johtuen, (no, joskus lyhyen ajan esim. vanhempien illallisella tai elokuvissa käynnin ajan) mutta aikaani voin heille antaa muuten.
Ja nautin joka hetkestä.
Siksikin ihmettelen isovanhempia jotka eivät viitsi, vaikka voisivat, olla pienten kanssa.
Se varamummo/vaari ajatus on mielestäni varteenotettava sinun kohdallasi.
Nauti kuitenkin lapsestasi ja onnea odotukseen, varmasti lapsistanne tulee onnellisia, saavathan he tieltä rakkautta yllin kyllin, SE on kuitenkin tärkeintä heille.
Meillä vähän samankaltainen tilanne. Tyttö puoli vuotta ja anoppila 700km:n päässä. Isovanhemmat ovat periaatteen ihmisiä ja sitä mieltä, että he eivät tuota matkaa matkusta vaan meidän on vauvan kanssa matkustettava. Minä olen sitä mieltä, että ei matkusteta, mutta mieheni haluaisi käydä vanhempiensa luona tytön kanssa. Ymmärrän hänenkin kantansa. Olemme nyt lähdössä matkaan lentämällä. Saas nähdä, mitä siitä tulee. Toivottavasti tyttö ei kärsi matkasta ja pääsemme eroon isovanhempien narinoista.
Meillä on kuitenkin se onnellinen tilanne, että omat vanhempani asuvat kanssamme samalla seudulla ja todella paljon tekemisissä kanssamme. Hoitoapua en kauheasti kehtaa pyytää, koska mielestäni se on minun tehtäväni, mutta kylässä käydään ja yhteistä aikaa vietetään.
olipa mummo sitten lähellä tai kaukana, hyvin ei koskaan.
Itse olen lähellä oleva mummo ja mielelläni hoitaisin lapsenlastani, mutta minulle ei sitä iloa suoda vaan lapsi joutuu vieraan hoitoon jo alle vuosikkaana.
Syynä siihen vain se, että olen perheen isän puolelta mummo ja siinä samalla se ikävä anoppi kenelle ei voi lasta antaa ihan kiusallaankaan.
Lapsi kyllä silminnähden tykkää mummostaan ja itse rakastan lasta kuin omaani ja varmasti olisin ainakin turvallisin hoitaja ja jos lapsen parasta ajatellaan, ehdottomasti paras hoitaja vanhempiensa jälkeen.
Mutta aina ei ikävä kyllä ajatella lapsen parasta.
"Lapsi kyllä silminnähden tykkää mummostaan ja itse rakastan lasta kuin omaani ja varmasti olisin ainakin turvallisin hoitaja ja jos lapsen parasta ajatellaan, ehdottomasti paras hoitaja vanhempiensa jälkeen."
-Jee jee!! Tämä on sitä mummojen ja anoppien logiikkaa... Minä ainakin luotan enemmän koulutettuun päiväkotihenkilöstöön kuin anoppiini, joka todellakin tahtoo omia lapsemme itselleen ja näin "korjata" itse aikanaan tekemänsä virheet. Sitä paitsi, sosiaalisuus on tänä päivänä kaiken aa ja oo, sitä ei mummon helmoissa nyhjäämisellä opi.
ehtii lapsiin iskostua myöhemmälläkin iällä. Alle vuoden ikäinen tarvitsee turvallisuutta ja rakkautta ja kuka sen paremmin voi taata kuin hyvät vanhemmat ja isovanhemmat ja muut läheiset jotka lasta aidosti rakastavat.
Sinä jos luotatkin koulutettuun henkilöön enemmän kuin anoppiisi, on sinun asiasi. Olethan kuitenkin tietoinen miten paljon heidän valvonnassaan tapahtuu kaikenlaista.
Ja huom ! sitä sosiaalisuutta on sekin, että kyetään tulemaan toimeen myös lähisukujen kanssa.
Huomaan sinussa heti, että anoppiin sinulla ei ole oikein sosiaaliset suhteet.
Ja huom huom. mummon helmoissa pieni lapsi oppii paljon sellaiasta ihmiselle tärkeää, mitä tarhoissa ei opita, kuten juurensa ja läheisten ihmisten merkityksen ja rakastamisen taidon.