Tuli tässä kauniina kesäpäivänä mansikoita syödessä sellainen ajatus mieleen, että miksi lähes kaikki lukiosta valmistuvat tavoittelevat korkeakoulututkintoa niin sitkeästi? Pääsykokeisiin jaksetaan panostaa jopa vuosikausia epäonnistuneista yrityksistä huolimatta. Miksi siis kaikki haluavat niin kovasti olla ekonomeja tai insinöörejä, vaikka tiedetään että näiltä aloilta ei kaikille mieluista työtä yksinkertaisesti löydy?
Olen itsekin lähestulkoon aina ajatellut, että korkeakoulututkinto on itsestäänselvä asia minun kohdallani ja jostain syystä olen koko ikäni alitajuisesti pitänyt huonompana ihmisiä joilla on takanaan "vain" ammatillinen perustutkinto.
Mutta kuka täällä Suomessa hoitaa sitten vanhukset ja siivoaa laitosten käytäviä kun kaikki haluavat vain istua toimistoissaan ja tuijoteilla hienoja läppäreitään? Kuka laittaa tavarat kaupassa hyllyihin kun kaikki haluavat tehdä vain markkinointisuunnitelmia? Miksi tällaiset suorittavan tason työtehtävät eivät kiinnosta oikein ketään?
Eihän se voi rahasta johtua, sillä kyllä sitä hengissä pysyy pienemmilläkin tuloilla. Hienojen autojen, talojen ja huviloiden takiako kaikki nuoret havittelevat akateemista koulutusta? Eikö se ole vähän pinnallista? En vain muuta syytä ole keksinyt, sillä palavasta tiedonjanosta se ei kovin monilla ainakaan johdu... Vastailkaa, jos jaksatte. Kaikenlaista sitä päähän pälkähtääkin!
Olen itsekin lähestulkoon aina ajatellut, että korkeakoulututkinto on itsestäänselvä asia minun kohdallani ja jostain syystä olen koko ikäni alitajuisesti pitänyt huonompana ihmisiä joilla on takanaan "vain" ammatillinen perustutkinto.
Mutta kuka täällä Suomessa hoitaa sitten vanhukset ja siivoaa laitosten käytäviä kun kaikki haluavat vain istua toimistoissaan ja tuijoteilla hienoja läppäreitään? Kuka laittaa tavarat kaupassa hyllyihin kun kaikki haluavat tehdä vain markkinointisuunnitelmia? Miksi tällaiset suorittavan tason työtehtävät eivät kiinnosta oikein ketään?
Eihän se voi rahasta johtua, sillä kyllä sitä hengissä pysyy pienemmilläkin tuloilla. Hienojen autojen, talojen ja huviloiden takiako kaikki nuoret havittelevat akateemista koulutusta? Eikö se ole vähän pinnallista? En vain muuta syytä ole keksinyt, sillä palavasta tiedonjanosta se ei kovin monilla ainakaan johdu... Vastailkaa, jos jaksatte. Kaikenlaista sitä päähän pälkähtääkin!
Vastaukset 20
Vanhimmat
Eiköhän se ole suurimmalla osalla vaan, että saa vain tuntea itsensä paremmaksi kuin alemman koulutuksen saaneet ihmiset. Pystyy käymään tuolla AMK:n sekä ammattikoulun foorumeilla haukkumassa heitä surkeiksi ja tuntea itsensä paremmaksi :P
Tämä näyttäisi olevan valitettavan totta.
:)
Aloitan syksyllä yo-opinnot. Miksi? Koska olen aidosti kiinnostunut valitsemastani alasta. Tutustuin alan kirjallisuuteen hieman jo yläasteella. Kun valitsin alaa, jolle haen, en miettinyt työllistymistä tai alan arvostusta. Vasta jälkeenpäin olen miettinyt sellaisia asioita, kun tulin valituksi ja täytyy sivuaineitakin miettiä.
Pitkä koulutus on vain plussaa. Samoin teoreettisuus. Sivistys ja itsen kehittäminen on minulle itseisarvo. Lukisin varmasti alan kirjallisuutta vaikka en yliopistossa opiskelisikaan.
En kyllä tunne yhtäkään yo-opiskelijaa tai korkeakoulutukseen hakijaa, jonka tietäisin hakeutuvan koulutukseen rahan tai muun pinnallisen syyn vuoksi. Myös moni kaverini on ollut jo yläasteelta asti kiinnostunut alasta, jonne hän tulee hakeutumaan.
1. Naiset haluaa miehiä joilla on korkea status.
2. Miehet haluaa pillua.
Tee oma johtopäätös.
näinhän se asia on. kun me naiset halutaan korkeasti koulutettuja miehiä ja miehet pillua, on miesten kouluttauduttava saadaksen. miehet ovat yksinkertasia.
Mitenkäs sitten naiset? Suurin osa korkeakouluopiskelijoista on naisia.
"Voivitsimänäytänhyvältäkunmäistuntäällätrendikahvilassajuomassalatteajamullaontämmönenliituraitapukujamäonniinkumaisterijamustatuleepomojakaikkikadehtivatjakattoomuajamunmiesonkanspomojameollaanhyvännäköinenmenestyväpariskunta "
Tai vaihtoehtoisesti: "Voihelvettimäonrumanoikinkattooettäonpastoirumamuttaainakinmäonmaisterijamäoonhelvetinfiksukuudenällänylioppilasjakohtakaikkikadehtivatmuakunmustatuleeylilääkärijakaikkikoulukiusaajatitkevätkunneonjotainvitunsiivoojiajamäonylilääkärijamunmiesonsydänkirurgijameitäarvostetaantosipaljon"
Nainen on onnellisin kun häntä kadehditaan. Maisterin opinnot ovat osa sitä elämänprojektia.
Hanki parempaa seuraa, höhlä.
oon tässä ollu harjottelussa vanhusten kotihoidissa ja aika nopeesti tajusin, ettei sellanen homma oo mua varten, mä en pystyis enkä haluis ja jaksais tehä sitä kauempaa ku parisen viikkoo. osaan nyt arvostaa niitä, jotka sitä tekee, mutta musta ei oo siihen, oon ilonen, että odotan tuloksii helsingin yliopistosta. hain yliopistoon, koska muualla en ois voinu opiskella sitä, mihin nyt hain. myönnän kyllä, että arvostan aika paljon yliopistoo, mutta nyt oon tajunnu myös, että miten paljon vaikka lähihoitajii tarvitaan. kaikkia ei oo vaan luotu tekemään samanlaisia duuneja.
kaikenlainen lukeminen. Yliopistoon meno (en koskaan ajatellut, etten olisi päässyt) oli aina ollut itsestäänselvyys, jota ei tarvinnut ajatella eikä harkita.
Onhan se kyllä rahallisestikin kannattanut. Statustakin on ihan omiksi tarpeiksi ja tittelillähän osoitetaan, mitä osataan, ja ceeveellä loput. :)
Tittelillä ei osoite osaamista. Tittelillä osoitetaan, mitä pitäisi osata.
Voihan noinkin niuhottaa. Tittelin saanut hallitsee tittelin saantiin vaadittavat kokonaisuudet, jollei ole dementikko.
On täysin mahdollista selvitä opinnoista ilman, että käytänössä tajuaa asioista yhtään mitään. Ei siinä dementikon vikaa tarvita. Titttelin saaneen PITÄISI osata tittelin omaavalta OLETETUT asiat. Näinhän ei suinkaan aina ole.
Itse en tällä hetkellä opiskele mitään, ensi vuonna varmaan olisi tarkoitus aloittaa taas..
Mutta minua on ruvennut vaivaamaan, tai on jo pitkään vaivannut että kuinka merkityksetöntä / tylsää / tavallista kaikki on.
Mä ainakin haluaisin vaan tehdä jotain siistii, kiertää maailmaa, tehdä mitä huvittaa, mutta kun koko yhteiskunta perustuu siihen että kaverilla on koulutus.
Mua ei kiinnosta mitä muut musta ajattelee mutta kun itse tunnen olevani jotenkin muita huonompi ellen saa kunnon koulutusta. Se on masentavaa. Ja pisteenä ii:n päälle itseäni kiinnostavat alat ovat sellaisia jotka voisi melkohyvin itseopiskella. Silti vaan on haettava kouluun.
Tietysti se myös painaa paljon että opiskelu on jossainmäärin ihan kivaa loppujen lopuksi, näkee joka päivä ihania tyttösiä, kavereita ja on osa jotain suurempaa jne
Pahoin pelkään että joskus nelikymppisenä olen täydellisen katkeroitunut tätä maailmaa kohtaan. Olen opiskellut "kunnon" ammatin ja alistunut juoksemaan oravanpyörässä. Sitten viisikymppisenä irtisanon itseni ja hommaan moottoripyörän. Kyynel silmäkulmassani ajelen ja mietin että miksi en tehnyt asioita toisenlailla. "Elä nopeasti ja kuole nuorena" sanonta sanoo, minun tapauksessani se on muutetta jotenkin näin: Älä elä ollenkaan ja kuole vanhana.
PS. Tosi perseestä kun ei ole enää varaa masennuslääkkeisiin :P
minun mielestäni vaadit liikaa elämältä, tai sitten et vain osaa katsoa niitä hienoja asioita,mitä jokapäiväisestä elämästä löytyy. Jos vaadit tähtiä taivaalta,niin väistämättä kohtaat pettymystä, kun elämä ei yleensä mene täysin kuten olet suunnitellut. Matkustelusta voin sanoa sen verran,että onhan sitä mukava käydä jossain aina välillä,mutta paljon mukavampaa on olla tärkeä osa omaa maailmaansa,omaa yhteisöään. Se on paljon palkitsevampaa kuin mikään matkanteko. Ajattele asiaa sillä kantilla, että tee sitä, mitä oisit halunnut tehdä ammatiksesi juuri tällä hetkellä, jos kuolet juuri nyt :)
"miksi lähes kaikki lukiosta valmistuvat tavoittelevat korkeakoulututkintoa niin sitkeästi?"
Varmaankin siksi, että lukiota ei oikein kannata käydä jos korkeakoulututkinnot ei kiinnosta.
"Miksi tällaiset suorittavan tason työtehtävät eivät kiinnosta oikein ketään? "
Kyllä ne kiinnostavat moniakin, he eivät tuhlaakkaan aikaansa lukiossa, vaan menevät suoraan ammattioppilaitoksiin, joiden suosio ja maine on kokoajan paranemassa.
Mutta siis, huomattavan moni menee kuitenkin korkeakouluun, niin tiede kuin ammatillisiinkin. Koulutusjärjestelmä on ihan tietoisesti suunniteltu niin, että mahdollisimman moni saisi korkeakoulututkinnon. Suomi tarvitsee paljon asiantuntijoita, suunnittelijoita, tutkijoita ja niin edelleen.
Kiinassa suuri halpa perustyöläisten joukko on vahvuus, meillä taas vahvuuksia ovat korkea koulutus, luovuus ja laatu.
"Hienojen autojen, talojen ja huviloiden takiako kaikki nuoret havittelevat akateemista koulutusta? Eikö se ole vähän pinnallista?"
No voin vastata tähän omalta osaltani, vaikka en ole suorittamassakaan akateemista tutkintoa (olen AMK:ssa).
Lähdin lukioon ensinnäkin sen takia, etten oikein tiennyt mitä haluan "isona" tehdä, ja opiskeleminenkaan ei tuottanut suuria vaikeuksia. Lukion jälkeen alkoi selviämään että minkälaista työtä oikein haluaisin tehdä, ja parhaiten niihin hommiin pääsisin suorittamalla AMK-tutkinnon.
Koska töitähän on jokatapauksessa tehtävä jos haluaa viettää mielekästä elämää. Siksi haluan tietty sellaisen työn, jota voin tehdä mielelläni, jossa saan käyttää kykyjäni ja taitojani jne... uskon myös että sellaisen työn valmistumisen jälkeen löydän. Jos sitä omaa alaani voisin lukea amiksessa, niin olisin mennyt sinne lukion jälkeen. Jos sitä voisi lukea yliopistossa, niin olisi yrittänyt hakea sinne. Tai siis, voihan niissäkin tätä alaa opiskella, mutta opiskelu ja työpaikat ovat sitten erilaiset.
Itselläni se raha ei kuitenkaan ole niin suuressa merkityksessä. Jos saan vuokran/asuntolainan maksettua ja hyvää ruokaa ostettua, niin loppuraha on monesti "ylimääräistä". Minua kun ei hirveästi kotiteatterit taikka bemarit kiinnosta. Tilava asunto olisi kyllä jees.
Tämä ylimääräinen raha mitä tällä hetkellä tienaan kesätöistä, on mennyt aika pitkälle auton ylläpitoon (vanha tojota) ja uusien kalusteiden/kodinkoneiden hankkimiseen, koska muutin äskettäin. Ja tietenkin mahdollisimman paljon yritän saada säästöön talvea varten, että pärjää sitten sillä opintotuella, yritän nimittäin olla ottamatta lainaa. Mutta nyt alkaa menemään jo liikaa aiheen vierestä joten lopetan tähän...
Itse olen käynyt ammattikoulun, ja aion hakea ammattikorkeaan/yliopistoon minulla on kaksi ammattia, joihin haluaisin opiskella, kun vain päätän kumpaan haluan enemmän.
Ja haluan niihin siksi, että minua kiinnosta opiskella enemmän. Toinen, erittäin painava syy on se että tällä hetkellä teen vuorotyötä, viikonloppuisin, sekä juhannuksen ja kaikki juhlapyhät. Muutaman vuoden minä sitä jaksan, mutta tiedän etten koko elämääni. Vuorot saan tietää muutamaa viikkoa etukäteen, niin yritä siinä sitten suunnitella johonkin menemistä viikonloppuna, kun luultavimmin joudut töihin.
Tämä on varmasti suuri syy siihen että miksi monet muutkin haluavat opiskella enemmän.
Kaikki eivät vain sovi käytännöllisiin duuneihin. Itse olen ollut kesätöissä mm. kotihoitotiimissä, ja voin todeta, etten muuta kuin äärimmäisessä pakossa voisi mennä ko. työhön pidemmäksi aikaa kuin muutamaksi kuukaudeksi. Ja siivoushommien jälkeen opiskelu alkoi todellakin, kirjaimellisesti, tuntua juhlalta!
Tämä ei tarkoita sitä, etten arvostaisi ko. ammatteja, niitä todellakin tarvitaan. Minusta ei vain olisi niihin, jos on, mistä valita.
Koska opiskelu on NIIII-II-N kivaa! :) Järkisyyt, kuten ura tai raha eivät siinä paina. Vaan kiinnostavuus.
Olen vammainen, enkä sovellu fyysiseen käytännön työhön. Jos olisin upea ja edustava sekä markkinointihenkinen, kulkisin varmaan jossakin kaupallisella alalla.