Joku tuolla kirjoitti, ettei mene urheilukisoihin, että pysyy puhdas omatunto ja rauha Herran kanssa (tms.), niin tuli sitten mieleen, että miten toiset vl:t itsekin kilpailevat kun taas toiset tuolla tavalla sen tuomitsee? Siis miksi toiset pitävät sitä niin pahana, ettei omatunto kestäisi kisoja katsoa?
Kysyn tätä ihan hyvässä hengessä, kun on usein askarruttanut, että mikä siinä urheilukisojen katsomisessa on osan mielestä pahaa.
Kysyn tätä ihan hyvässä hengessä, kun on usein askarruttanut, että mikä siinä urheilukisojen katsomisessa on osan mielestä pahaa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei urheilu sinällään pahaa ole, mutta kilpailuissa tavoitellaan maailman kunniaa, toiseksi siellä soi usein maailmallinen musiikki ja siellä myös kaljotellaan ja nämä asiat eivät ole soveliaita - eihän missään ole listaa että ne olisi syntiä, muttei niissä ainakaan usko vahvistu eikä sielu saa ravintoa - päinvastoin voi tulla kuormaa omalle tunnolle. Sitten toisakseen tällaisia asioita ei kannata julkisesti
käydä keskusteluja vaikka kukaan ei tiedä kuka kysyy tai vastaa
Maailman kunniaa tavoitellaan paljon enemmän työelämässä kuin urheilussa. Urheilussa useimpien kilpailijoiden tavoitteena on vain omien rajojen kokeileminen, mihin sisältyy myös pettymyksiä. Tämä kasvattaa urheilijaa ihmisenä uskonelämää myöten.
Maailmallista musiikkia soitetaan kaupoissa paljon useammin ja enemmän kuin urheilukilpailuissa.
Vain muutamissa urheilutapahtumissa myydään kaljaa, lähinnä vain suurten seurojen jääkiekko-otteluissa, eikä niissäkään kaljaa saa viedä katsomoon, joissa ne urheilun seuraajat ovat. Myös tupakanpoltto urheilukatsomoissa on kielletty tai paremminkin - nykyisin niissä ei yksinkertaisesti vain polteta, koska sitä ei pidetä sopivana.
Usko ei vahvistu, eikä sielu saa ravintoa missään muuallakaan kuin vartavasten sanan ääressä, ei edes kotona istumalla.
Kuormaa ei tule omalletunnolle, jos ei koe urheilun seuraamista synniksi. Sellaiset jotka näin kokevat, jääköön tietenkin pois, mutta älköön myöskään väittäkö muiden omantunnon kärsivän.
Käsite synti on vain opittu ja hyväksytty.
Urheilukilpailuja käytetään Raamatussa monessa kohtaa myönteisenä esimerkkinä uskonelämälle. Vaikuttaa siltä, että apostoli Paavali oli jopa suoranainen urheiluhullu, oli kilpaillut ehkä itsekin:
"Tiedättehän, että vaikka juoksukilpailussa kaikki juoksevat, vain yksi saa palkinnon. Juoskaa siis niin, että voitatte sen!" (1. Kor. 9:24)
"Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat." (Fil. 3:14)
"Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman.
Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan.
Kohdistan iskut omaan ruumiiseeni ja pakotan sen tottelemaan, jottei itseäni lopulta hylättäisi, minua, joka olen kutsunut muita kilpailuun."
(1. Kor. 9:25-27)
"Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni." (2. Tim. 4:7)
"Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme," (Hepr. 12:1)
Ei ole uskonelämän kannalta tarpeellista mennä seuraamaan urheilukilpailuja.
Ei urheilukilpailujen seuraaminen ole uskonelämän kannalta ehkä tarpeellista, mutta ajatuksia herättävää kuitenkin. Kilvoitteluahan tämä maanpäällinen elämämmekin on ja Paavalikin kehoitti meitä juoksemaan niin, että selviydymme maalissa voittajaksi.
Joka tapauksessa tarpeeton on vain tarpeetonta. Se on eri asia kuin synti.
Näin minulle "kotisiionissani" opetettiin. Kaikki turha ja tarpeeton kiellettiin syntinä.
oman pitäjän jalkapalloturnauksessa pelasin, sukujoukkueessa. tietääkseni ei kukaan ole pahentunut.
Itse jouduin tekemään aikanani julkista parannusta kilpailuhengestä, johon olin joutunut nuorten illanvietossa järjestäessäni erilaisia kilpailuja.
Sinussa asuu väärä henki, ystävä rakas. Jos et tee siitä heti parannusta, sinut luovutetaan saatanan haltuun!