Kertoisitko, millaisissa tapauksissa, kenelle ja miten?
Vastaukset 8
- auriokoista päivää!
ollut pitkässä parisuhteessa ja nyt elän yksin mutta ehkä suuri elämänmuutos kun olen yli jo päässyt ns.kriisistäni,on tehnyt minusta positiivisen.
En jaksa negatiivisuutta,mutta välillähän on hyvä purkaa vihan tunteitakin.
Mielummin annan positiivista palautetta sillä sen saaminenhan on aina mukavampaa kun kriittisyys.purkaminen voi olla monille vielä vaikeampaa kuin positiivisten tunteiden ilmaiseminen.
Pitäisiköhän rakentava riiteleminen tai tunteiden ilmaiseminen ottaa peruskouluihin oppiaineeksi, jotta oppisimme tunnistamaan ja uskaltaisimme ilmaista omia tunteitamme enemmän?
- ajattelen asiaa
Kaiken aikaa, kaikessa ja kaikille, koska mielestäni negatiivisuudesta ei ole mitään hyötyä, se vain uuvuttaa sekä itseä että muita. Jos näen ihmisen olevan apea, keksin kyllä jotain tilanteeseen liittyvää hauskaa - en tiedä mitä muut minusta ajattelevat, mutta olen iloinen kun saan toiset hymyilemään... Siitä saa itsellekin hyvän mielen. Hymyilkööt sitten vaikka sille, että onpa tuolla toisella tyhmät jutut. En anna periksi edes perheenjäsenilleni siihen että asioita hoidettaisiin riitelemällä vaan yritän loputtomasti etsiä asioiden hyviä puolia ja kyllä minä lopulta sitten myös saan/olen saanut sen positiivisuuden läpi. Aika kamalaa olisi, jos vain yksin olisi tilaa olla onnellinen: Tiedän tunteen, mutta kun ympärillään oleviin ihmisiin kerran voi paljonkin vaikuttaa niin miksen vaikuttaisi kun ne ihmiset minulla vielä ovat.
Elämän kriisitkin näen jonkinlaisessa trakikoomisessa valossa ja en voi olla nauramatta jopa itselleni. (En kestäisi muuten varmaan edes koko elämää, kun niitä vastoikäymisiäkin aina tulee)elämä maistuisi varmaan paljon paremmalta. Positiivisen ajattelun sisäistäminen vaatii kai meiltä useimmilta paljon opiskelua. Osa ihmisistä haluaa luultavasti mieluummin etsiä kaikesta jotain valittamista ja kokee olonsa paremmaksi päästessään aina välillä kunnolla valittamaan ja jopa räjähtämään.
Nauraen on varmaan helpompi kohdata pieniä vastoinkäymisiä, suuremmat tietysti vetävät vakavaksi.
Tottahan toki! Lukuisissa tilanteissa.
Joskus vain palaute ymmärretään väärin.
Avioliiton alkuaikoina kun vaimo opetteli taloustöitä kehuin kerran kahvikuppien tiskauksen tasoa: Erinomaisesti tiskattu. Kun hän vielä seuraavalla kerralla harjaa kupin korvan juuresta saastan pois niin on vielä paremmin tiskattu!
Suuttui kelvoton?
Vakavasti: Missä tahansa paikassa ja tilanteessa.
Aikanaan työelämässä tarkoitushakuisesti (mutta vilpittömästi).
Muuten tietysti kotona, virastoissa, kaupan palvelupisteessä ja kassalla ym.
Vierasmaalaiset tuntuvat kestävän suomalaisia paremmin kehut.
Johtuneeko kulttuurieroista kun niiden tuntuu olevan helpompi uskoa olevansa jossain hyviä?
Eräällä kurssilla luennoija pyyti meitä kertomaan kaksi asiaa joissa me OMASTA MIELESTÄMME olemme hyviä.
Minua ja erästä toista, yhtä leuhkaa lukuunottamatta, muut eivät löytäneet itsestään mitään myönteistä.
Rehellisyys, huumorintaju ym. haha.meille suomalaisille on vastaanottaa positiivista palautetta muuten kuin ryhtymällä vähättelemään ko. asiaa. Toivottavasti seuraava sukupolvi suoriutuu asiasta paremmin ja osaa iloita saamastaan positiivisesta palautteesta.
Olen viime vuosina useinkin naureskellut mielessäni, kun olen ottanut iloisena saamani positiivisen palautteen ja kiitoksen lausuneen henkilön silmistä on selvästi luettavissa, ettei hän sanomaansa ihan vakavasti otettavaksi edes ollut tarkoittanut. Jos olen esim. tehnyt omastakin mielestäni hyvää ruokaa, onnistunut erityisen hyvin jossain tai vaikkapa pukeutunut sellaiseen vaatteeseen, josta itse erityisesti pidän, saatan hyvinkin todeta olevani positiivisen lausuman ilmaisseen kanssa samaa mieltä. Sellainen on kai meidän kulttuurissamme ja erityisesti meidän ikäluokassamme todella sopimatonta. Kai sitä jo tässä iässä tuntee omat puutteensa siinä kuin hyvätkin ominaisuutensa, ettei enää pääsisi turhaan ylpistymään vaikka antaisi itsekin itselleen välillä tunnustusta. ;))- kun sinua kehutaan
sanoa:höpö,höpö!Sano:kiitos!
- kohtuudella
Annan aina positiivista palautetta, kun aihetta on vaikka ihan vaan ruokakaupassa kassalle. Kuitenkin teen sen suuremmitta eleittä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371473- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69926- 68733
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi247714PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56713- 37609
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7551- 39537
