Cornelius

Minulla on sellainen havainto, pitäneekö paikkaansa, että tuhlaajapojan ja Paavalin kääntymyksestä saarnaaminen on jäänyt vähemmälle ja nykyään keskitytään enemmän Corneliukseen. Ehkäpä palstan seurauksena vl-puhujat ovat tutustuneet Raamattuun ja todenneet, että näistä kolmesta tapauksesta vain Corneliuksen tapaus tukee vl-oppia. Pietarin sanojen kautta Cornelius kumppaneineen sai pyhän hengen.
Tuhlaajapojan armahti isä (1776) ja Paavali sai armon, evankeliumin ja apostolin viran Jeesukselta.
442187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

valheopit paljastuvat pikkuhiljaa.

Hyvä niin.

Äänestä
  • apt.19:5. Niin ne, jotka sen kuulivat, kastettiin Herran Jesuksen nimeen.
    6. Ja kuin Paavali pani kätensä heidän päällensä, tuli Pyhä Henki heidän päällensä, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.

    - Ei tämä ole valetta. Luet kaikissa kohdissa vain Raamattua, etäkä selittele.

    Äänestä

vl-valhesaarnoille koittaa kovat ajat vl-ihmisten lisääntyvän raamattutietouden myötä.

Äänestä
  • Luuk.15:11-32, On kertomus tuhlaajapojasta, joka palasi vieraalta maalta tuhlaten synnin irstaudessa Isältään saadun omaisuuden. Tässä vertauksessa hänen isänsä sanoi: ”sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi (taas, biblia) eloon, hän oli kadonnut ja on JÄLLEEN LÖYTYNYT”(jae.24). Siis: hän oli Jumalalle kuollut ja virkosi eloon (taas) ja jälleen löytynyt. Jumalalle kuollut on tietysti epäuskoinen. Mutta jos virkoaa (taas) eloon ja jälleen löytyy, tarkoittaa tämä että virkoaa eloon jo toisen kerran ja näin jälleen löytyy.

    Luuk.15:20. Ja hän nousi ja tuli isänsä tykö. Mutta kuin hän vielä taampana oli, näki hänen isänsä hänen, ja armahti hänen päällensä, ja juosten lankesi hänen kaulaansa, ja suuta antoi hänen.
    21. Mutta poika sanoi hänelle: isä, minä olen syntiä tehnyt taivasta vastaan ja sinun edessäs, ja en ole mahdollinen tästedes sinun pojakses kutsuttaa.
    22. Niin sanoi isä palvelioillensa: tuokaat tänne ne parhaat vaatteet, ja pukekaat hänen yllensä, ja antakaat sormus hänen käteensä, ja kengät hänen jalkoihinsa,

    Äänestä

Tuhlaajapojankin pukeminen annettiin palvelijoiden tehtäväksi.
Paavali ei saanut syntejään anteeksi tiellä ilmestyneeltä Jeesukselta, vaan hänen luokseen lähetettiin Ananias.

Äänestä
  • Toki edelleenkin saarnataan noin mutta tarkoitin, että lisääntyvissä määrin keskitytään Corneliukseen, jonka tapaus vääristelemättäkin tukee vl-oppia.

    Äänestä

  • tuhlaajapojan. Ananias ei saarnannut Saulukselle mitään syntejä anteeksi.

    Äänestä

  • >>
    Tuhlaajapojankin pukeminen annettiin palvelijoiden tehtäväksi.
    >>

    Katsoin jokin aika sitten Lutherista tehdyn elokuvan DVD:ltä. Siinä hän opettaa mm. tuhlaajapojan vertausta lapsille. Hän kysyy lapsilta että miksi suurtilallinen herra juoksi itse poikaansa vastaan ja armahti hänet? Luther opetti lapsilleen, että eihän tällainen ole ruhtinaiden ja isäntien tapana yleensä, vaan nämä lähettävät mieluummin palvelijat ottamaan vastaan luokseen tulijoita.

    Luther vastasi että Isä juoksi itse poikaansa vastaan, koska rakasti tätä. Hän koki valtavaa myötätuntoa ja siksi Isä juoksi itse lastaan vastaan näyttämään hänelle henkilökohtaisesti että Hän on armahtanut tätä ja rakastaa tätä. Näin eivät maailman ruhtinaat toimi, vaan he lähettävät palvelijoitaan, mutta näin toimii meidän Isämme joka on taivaassa.

    >>
    Paavali ei saanut syntejään anteeksi tiellä ilmestyneeltä Jeesukselta, vaan hänen luokseen lähetettiin Ananias.>>

    Paavali itse:

    Gal. 1:11-12
    "minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu,
    --> vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut"

    Että se siitä Ananiaksesta, jonka tehtävä oli palauttaa Paavalin näkö. Paavalin kääntymiksestä on tällä palstalla väännetty paljon kättä. Nimimerkki Raamatuista kertoo hienosti, mistä oli kyse:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000006705400#22000000006705400

    Äänestä

  • Akseli Temmes kirjoitti:

    tuhlaajapojan. Ananias ei saarnannut Saulukselle mitään syntejä anteeksi.

    Eihän sinun ole pakko Raamattua uskoa, mutta se johtaa helposti juupas-eipäs keskusteluun.
    Kättenpäällepaneminen tarkoittaa siunaamista ja Pyhän Hengen saa silloin kun saa synnit anteeksi.
    Kyllä Paavalin parannus tapahtui vasta Ananiaan saarnassa.
    Jos väität, että Paavali sai armon jo Damaskon tiellä, niin väität Jeesuksen peruneen aikaisemmat puheensa (luuk 20:23)

    Äänestä

  • ajh! kirjoitti:

    Kättenpäällepaneminen tarkoittaa siunaamista ja Pyhän Hengen saa silloin kun saa synnit anteeksi
    >>

    Kyllä jo ennestään uskovan ihmisen voi siunata ja Ananias ei sanonut, että "saisit Pyhän Hengen" vaan, että "täyttyisit Pyhällä Hengellä". Huomaatko eron? Täyttyä Pyhällä Hengellä on eri asia kuin omata Pyhä Henki. Esim. helluntaina uskovat opetuslapset täyttyivät Pyhällä Hengellä.

    Äänestä

  • ajh! kirjoitti:

    Eihän sinun ole pakko Raamattua uskoa, mutta se johtaa helposti juupas-eipäs keskusteluun.
    Kättenpäällepaneminen tarkoittaa siunaamista ja Pyhän Hengen saa silloin kun saa synnit anteeksi.
    Kyllä Paavalin parannus tapahtui vasta Ananiaan saarnassa.
    Jos väität, että Paavali sai armon jo Damaskon tiellä, niin väität Jeesuksen peruneen aikaisemmat puheensa (luuk 20:23)

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000006705400#22000000006705400

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    Kun katsomme vaikka Saulusta Raamatussa. Ei hän saanut Pyhää Henkeä ilmestyksessä ja kokemuksessaan. Sellaista ei Raamattu kerro, vaikka kovin usein eri hengellisyydet niin väittääkin, Mutta se on väärää puhetta, tekstin mukaan.

    Tapahtumahan oli seuraava:

    apt.9:17. Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jotas vaelsit,) että sinä saisit näkös jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin.
    18. Ja hänen silmistänsä putosivat kohta niinkuin suomukset, ja hän sai sillä hetkellä näkönsä jällensä, nousi ja kastettiin.

    --Niin Ananiaskin sai tarkan johdatuksen Jumalalta, mihin hänen tuli mennä ja tässäkin usko siirtyi uskovaiselta nyt Saulille, eli Paavalille. Jokainen uskoontullut myös täyttyy Pyhällä Hengellä:

    Kol.2:9. Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään,
    10. ja hänen yhteydessään myös te olette tulleet tästä täyteydestä osallisiksi. Hän on kaikkien valtojen ja voimien pää.

    Äänestä

  • Petro kirjoitti:

    Samarian tapauksessa (apt.8:8:5-17) on teksti teologisesti erittäin monitahoinen ja rikas. Asiaa on tarkasteltava uskon näkökulmasta. Näiltä ihmisiltä puuttui Pyhä Henki. Miten tämä oli mahdollista? Tällöin todetaan, ettei samarialaisilla ollutkaan vielä tässä vaiheessa elävää todellista uskoa, sillä ”Pyhä Henki” saadaan uskolla. Paavali sanoo myös: ” Me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen”. (Gal.3:14). Tämä on todettavissa tekstistä, joka osoittaa, että kuulioiden sydän oli ”jaettu”: he kuuntelivat ja ylistivät Simon-noitaa sen jälkeen, kun he olivat yksimielisesti ottaneet vaarin Filippoksen saarnasta. Tässä tilassa he uskoivat myös Filippoksen evankeliumin julistukseen. Toisin sanoen, he uskoivat samanaikaisesti sekä Simon-noidan puheeseen, että Filippoksen julistukseen. Tällöin ei voinut syntyä vanhurskauttavaa uskoa. Teksti osoittaa syvällisesti, ettei ilman uskoa voi tulla vanhurskaaksi, eikä saada kasteen siunausta. Kun Pietari ja Johannes siunasivat samarialaiset kättenpäällepanemisen kautta (= Kuva evankeliumin julistamisesta) syntyi usko, ja he saivat Pyhän Hengen. Heitä ei kuitenkaan tarvinnut kastaa uudelleen, sillä Jumalan sanan mukainen kaste oli voimassa ja usko omisti sen omakseen.

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    "tässäkin usko siirtyi uskovaiselta nyt Saulille, eli Paavalille."

    Sinä kopioit alvariinsa joidenkin toisten tekstejä jostain nimettömästä lähteestä. Mistäkö huomaan? Siitä, että kopioitujen sananselitystekstien sujuvuus on aivan omaa luokkaansa verrattuna omaasi.

    Kun tänne kopioi tekstiä muualta, tarvitaan lähdeselvitys.

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    Kun katsomme vaikka Saulusta Raamatussa. Ei hän saanut Pyhää Henkeä ilmestyksessä ja kokemuksessaan. Sellaista ei Raamattu kerro, vaikka kovin usein eri hengellisyydet niin väittääkin, Mutta se on väärää puhetta, tekstin mukaan.

    Tapahtumahan oli seuraava:

    apt.9:17. Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jotas vaelsit,) että sinä saisit näkös jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin.
    18. Ja hänen silmistänsä putosivat kohta niinkuin suomukset, ja hän sai sillä hetkellä näkönsä jällensä, nousi ja kastettiin.

    --Niin Ananiaskin sai tarkan johdatuksen Jumalalta, mihin hänen tuli mennä ja tässäkin usko siirtyi uskovaiselta nyt Saulille, eli Paavalille. Jokainen uskoontullut myös täyttyy Pyhällä Hengellä:

    Kol.2:9. Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään,
    10. ja hänen yhteydessään myös te olette tulleet tästä täyteydestä osallisiksi. Hän on kaikkien valtojen ja voimien pää.

    Millainen oli evankeliumi jota Paavali julisti ja mistä Paavali sen sai.

    Room. 1

    2 Julistamani evankeliumi, jonka Jumala on profeettojensa suulla edeltäpäin luvannut pyhissä kirjoituksissa,
    3 on sanoma hänen Pojastaan. Inhimillisen syntyperänsä puolelta hän oli Daavidin jälkeläinen;
    4 pyhyyden Hengen puolelta hän oli Jumalan Poika, jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu. Hän on Jeesus Kristus, meidän Herramme,
    5 ja häneltä minä olen saanut armon ja apostolinviran, jotta hänen nimensä kunniaksi johtaisin ihmisiä kaikista kansoista uskonkuuliaisuuteen.

    16 Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille.

    Gal:1

    11 Teen teille selväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen.
    12 Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle opettanut, vaan sain sen, kun Jeesus Kristus ilmestyi minulle.

    Tarvitsiko paavali sitten jonkin muun evankeliumin kuin sen minkä hän Jeesukselta sai ja mitä hän julisti?

    Gal:1

    7 Mitään toista evankeliumia ei kuitenkaan ole. Jotkut vain hämmentävät teidän ajatuksianne ja koettavat vääristää Kristuksen evankeliumia.

    Paavalilta tippui kuin suomukset ja hän sai Pyhän Hengen, Ananiaan puheen ja kättenpäällepanemisen kautta, niinkuin teksti kertoo. Nuo ottamasi kohdat vain tukee sitä, selvää paikkaa:

    Kun katsomme vaikka Saulusta Raamatussa. Ei hän saanut Pyhää Henkeä ilmestyksessä ja kokemuksessaan. Sellaista ei Raamattu kerro, vaikka kovin usein eri hengellisyydet niin väittääkin, Mutta se on väärää puhetta, tekstin mukaan.

    Tapahtumahan oli seuraava:

    apt.9:17. Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jotas vaelsit,) että sinä saisit näkös jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin.
    18. Ja hänen silmistänsä putosivat kohta niinkuin suomukset, ja hän sai sillä hetkellä näkönsä jällensä, nousi ja kastettiin.

    --Niin Ananiaskin sai tarkan johdatuksen Jumalalta, mihin hänen tuli mennä ja tässäkin usko siirtyi uskovaiselta nyt Saulille, eli Paavalille. Jokainen uskoontullut myös täyttyy Pyhällä Hengellä:

    Kol.2:9. Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään,
    10. ja hänen yhteydessään myös te olette tulleet tästä täyteydestä osallisiksi. Hän on kaikkien valtojen ja voimien pää.

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    Paavalilta tippui kuin suomukset ja hän sai Pyhän Hengen, Ananiaan puheen ja kättenpäällepanemisen kautta, niinkuin teksti kertoo. Nuo ottamasi kohdat vain tukee sitä, selvää paikkaa:

    Kun katsomme vaikka Saulusta Raamatussa. Ei hän saanut Pyhää Henkeä ilmestyksessä ja kokemuksessaan. Sellaista ei Raamattu kerro, vaikka kovin usein eri hengellisyydet niin väittääkin, Mutta se on väärää puhetta, tekstin mukaan.

    Tapahtumahan oli seuraava:

    apt.9:17. Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jotas vaelsit,) että sinä saisit näkös jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin.
    18. Ja hänen silmistänsä putosivat kohta niinkuin suomukset, ja hän sai sillä hetkellä näkönsä jällensä, nousi ja kastettiin.

    --Niin Ananiaskin sai tarkan johdatuksen Jumalalta, mihin hänen tuli mennä ja tässäkin usko siirtyi uskovaiselta nyt Saulille, eli Paavalille. Jokainen uskoontullut myös täyttyy Pyhällä Hengellä:

    Kol.2:9. Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään,
    10. ja hänen yhteydessään myös te olette tulleet tästä täyteydestä osallisiksi. Hän on kaikkien valtojen ja voimien pää.

    Gal.1:

    "11. Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
    12. enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut."

    "enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut."

    Äänestä

  • Paavali kertoo kirjoitti:

    Ainahan evankeliumi on Jumalalta, keneltäpä muultakaan?

    Mutta Paavalin uskoontulo tapahtui niinkuin kerroin. Sekin olikin alusta loppuun, Jumalan työ.

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    Paavalilta tippui kuin suomukset ja hän sai Pyhän Hengen, Ananiaan puheen ja kättenpäällepanemisen kautta, niinkuin teksti kertoo. Nuo ottamasi kohdat vain tukee sitä, selvää paikkaa:

    Kun katsomme vaikka Saulusta Raamatussa. Ei hän saanut Pyhää Henkeä ilmestyksessä ja kokemuksessaan. Sellaista ei Raamattu kerro, vaikka kovin usein eri hengellisyydet niin väittääkin, Mutta se on väärää puhetta, tekstin mukaan.

    Tapahtumahan oli seuraava:

    apt.9:17. Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jotas vaelsit,) että sinä saisit näkös jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin.
    18. Ja hänen silmistänsä putosivat kohta niinkuin suomukset, ja hän sai sillä hetkellä näkönsä jällensä, nousi ja kastettiin.

    --Niin Ananiaskin sai tarkan johdatuksen Jumalalta, mihin hänen tuli mennä ja tässäkin usko siirtyi uskovaiselta nyt Saulille, eli Paavalille. Jokainen uskoontullut myös täyttyy Pyhällä Hengellä:

    Kol.2:9. Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään,
    10. ja hänen yhteydessään myös te olette tulleet tästä täyteydestä osallisiksi. Hän on kaikkien valtojen ja voimien pää.

    >>
    se Herra lähetti minun, (Jesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jotas vaelsit,) että sinä saisit näkös jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin.
    >>

    Ananias ei sano, että saisit Pyhän Hengen, vaan että täyttyisit Pyhällä Hengellä.

    Jopa Jeesukseen laskeutui Pyhä Henki kun hänet kastettiin, vaikka varmasti hän oli uskovainen jo ennen sitä.

    täytyy Pyhällä Hengellä, se on sama kuin uskoontuleminen. Jumalalla ei ole puolittaisia lapsia, vaikka hurmahengillä olisikin.

    Kol.2:9. Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään,
    10. ja hänen yhteydessään myös te olette tulleet tästä täyteydestä osallisiksi. Hän on kaikkien
    valtojen ja voimien pää.

    Hengellä täyttyminen on myös seurausta jatkuvasti:
    Ef.5:18. Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä,
    19. puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle,
    20. kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    Eihän se siitä muutu.

    Room.1:17. Sillä siinä se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, ilmoitetaan uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: vanhurskaan pitää elämän uskosta.

    Kun toistat tuota kohtaa ja olet sen varmaan kymmeniä, ellet satoja kertoja tälle palstalle syytänyt, välillä vääristellen sitä tyyliin "usko siirtyy..." Niin koitas välillä omin sanoin kertoa että miten tuo kohta mukamas perustelee sitä että usko olisi jonkinlainen viestikapula?

    Kyseisessä kohdassa kun kerrotaan evankeliumista. Sen löydämme Raamatusta. Tuossa kohdassa ei aseteta minkäänlaisia ehtoja uskon saavuttamiselle, vaan kerrotaan evankeliumista, ilosanomasta.

    Tässä aiempaa kohdasta Room.1:17

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000017515055

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000014254288#22000000014254288

    Noissakaan et ole kyennyt perustelemaan miten tuo kyseinen kohta millään tavoin tukisi sitä käsitystäsi että usko olisi viestikapula, joka siirtyisi toisen ihmisen julistuksen mukana tai vaatisi toisen ihmisen julistusta ollakseen Jumalan edessä pätevä.

    "usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan,
    ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy." (Hepr. 11:1)

    Tuon lujan luottamuksen ja ojentautumisen saavuttamisen ehdoksi kun ei Raamatussa aseteta mitään ehtoja tai tapoja miten se tulisi saavuttaa. Ei, vaan ratkaisevaa on ainoastaan se, löytyykö tuo luja luottamus ja ojentautuuko ihminen sen mukaan.

    Raamattu ratkaisee, eikä Raamatun ilmoitus muuksi muutu:

    * Joh. 3:16
    o Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

    * Joh. 3:18
    o Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.

    * 1. Joh. 4:15
    Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.

    * 1. Joh. 5:10
    Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä;

    * Joh. 11:26
    Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"

    * Matt. 10:32
    Jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa.

    * Ap. t. 2:21
    Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.'

    * Ap. t. 10:43
    Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta.

    * Roomalaiskirje 10:10-11
    Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen. Kirjoituksissa sanotaan: "Yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.

    Äänestä

  • Kalle kirjoitti:

    opetuksia ja johtaa ainaiseen hakemiseen johon liittyy myös väärät ihmeet.

    Gal. 4:6: Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt teidän sydämiinne Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba, Isä."

    2 Piet. 1:21: Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.

    Room. 4:6-7: Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja: Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksiannetut ja joiden synnit ovat peitetyt.

    Luterilaiset tunnustuskirjat: "Se vanhurskaus siis, joka Jumalan edessä uskolle eli uskoville sulasta armosta luetaan, on Kristuksen kuuliaisuus, kärsimys ja ylösnousemus, koskapa hän meidän edestämme on hyvittänyt lain ja suorittanut maksun meidän synneistämme. " (Yksimielisyyden ohje, täydellinen selitys 3,14).

    Nekään teot, joita teemme uskon hedelminä, eivät tuota meille ansiota.

    Luuk. 17:10: Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: "Me olemme ansiottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään."

    Luther lausuu: "Nämä uskonkappaleet siis kerrassaan erottavat meidät kristityt kaikista muista ihmisistä maan päällä. Sillä mitä hyvänsä onkaan kristikunnan ulkopuolella: pakanoita, turkkilaisia (islaminuskoisia), juutalaisia, vääriä kristittyjä ja ulkokullattuja, niin vaikka he uskoisivatkin yhden tosi Jumalan ja häntä palvelisivat, he eivät kuitenkaan tiedä, millainen mieliala hänellä on heitä kohtaan eivätkä liioin saata odottaa häneltä mitään rakkautta tai hyvyyttä. Näin ollen he jäävätkin ikuisen vihan ja kadotuksen alaisiksi. Sillä heillä ei ole Herraa Kristusta eikä Pyhä Henki ole heitä millään lahjoillaan valaissut eikä armoittanut."

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    >>
    Tuhlaajapojankin pukeminen annettiin palvelijoiden tehtäväksi.
    >>

    Katsoin jokin aika sitten Lutherista tehdyn elokuvan DVD:ltä. Siinä hän opettaa mm. tuhlaajapojan vertausta lapsille. Hän kysyy lapsilta että miksi suurtilallinen herra juoksi itse poikaansa vastaan ja armahti hänet? Luther opetti lapsilleen, että eihän tällainen ole ruhtinaiden ja isäntien tapana yleensä, vaan nämä lähettävät mieluummin palvelijat ottamaan vastaan luokseen tulijoita.

    Luther vastasi että Isä juoksi itse poikaansa vastaan, koska rakasti tätä. Hän koki valtavaa myötätuntoa ja siksi Isä juoksi itse lastaan vastaan näyttämään hänelle henkilökohtaisesti että Hän on armahtanut tätä ja rakastaa tätä. Näin eivät maailman ruhtinaat toimi, vaan he lähettävät palvelijoitaan, mutta näin toimii meidän Isämme joka on taivaassa.

    >>
    Paavali ei saanut syntejään anteeksi tiellä ilmestyneeltä Jeesukselta, vaan hänen luokseen lähetettiin Ananias.>>

    Paavali itse:

    Gal. 1:11-12
    "minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu,
    --> vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut"

    Että se siitä Ananiaksesta, jonka tehtävä oli palauttaa Paavalin näkö. Paavalin kääntymiksestä on tällä palstalla väännetty paljon kättä. Nimimerkki Raamatuista kertoo hienosti, mistä oli kyse:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000006705400#22000000006705400

    Tulee mieleeni se kuinka useissa hengellisyyksissä on sellaisia piirteitä että ihmisen tulisi jotenkin vaikka väkisin tulla jotenkin paremmaksi.
    Kerran juttu Kalevassakin siitä kuinka uskonnoissa pääsääntöisesti tavoitteena tulla joksikin
    Ja nyt ollaan samoin väittämässä että Pyhää Henkeä voi olla vähän tai paljon.
    Uskovaisena ymmärrän että sovitus ja parannussaarna on täydellinen.Eikä ihmisen omilla tuntemuksilla ole mitään merkitystä syntien ollessa anteeksi.

    "Jospa sinäkylmä taikka palava olisit"

    Äänestä

  • Elmeri kirjoitti:

    Pyhällä Hengellä täyttymisestä. Älä usko vl-valhesaarnaajien opetusta.

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    opetuksia ja johtaa ainaiseen hakemiseen johon liittyy myös väärät ihmeet.

    Gal. 4:6: Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt teidän sydämiinne Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba, Isä."

    2 Piet. 1:21: Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.

    Room. 4:6-7: Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja: Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksiannetut ja joiden synnit ovat peitetyt.

    Luterilaiset tunnustuskirjat: "Se vanhurskaus siis, joka Jumalan edessä uskolle eli uskoville sulasta armosta luetaan, on Kristuksen kuuliaisuus, kärsimys ja ylösnousemus, koskapa hän meidän edestämme on hyvittänyt lain ja suorittanut maksun meidän synneistämme. " (Yksimielisyyden ohje, täydellinen selitys 3,14).

    Nekään teot, joita teemme uskon hedelminä, eivät tuota meille ansiota.

    Luuk. 17:10: Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: "Me olemme ansiottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään."

    Luther lausuu: "Nämä uskonkappaleet siis kerrassaan erottavat meidät kristityt kaikista muista ihmisistä maan päällä. Sillä mitä hyvänsä onkaan kristikunnan ulkopuolella: pakanoita, turkkilaisia (islaminuskoisia), juutalaisia, vääriä kristittyjä ja ulkokullattuja, niin vaikka he uskoisivatkin yhden tosi Jumalan ja häntä palvelisivat, he eivät kuitenkaan tiedä, millainen mieliala hänellä on heitä kohtaan eivätkä liioin saata odottaa häneltä mitään rakkautta tai hyvyyttä. Näin ollen he jäävätkin ikuisen vihan ja kadotuksen alaisiksi. Sillä heillä ei ole Herraa Kristusta eikä Pyhä Henki ole heitä millään lahjoillaan valaissut eikä armoittanut."

    Jumalan hurmahenki kuin valheenhenki, joka villitsee vl-herätysliikettä.

    PS. Paavalin kääntymisestä kertovassa kommentissa ei ollut mitään "hurmahenkisyyttä". Sinä koet vain monet Raamatun mukaiset asiat "hurmahenkisinä", koska valheen henkivalta sitoo sinua kuten myös vl-saarnaajia.

    Äänestä

  • Hietasaari kirjoitti:

    Pyhällä Hengellä täyttymisestä. Älä usko vl-valhesaarnaajien opetusta.

    Selityksinesi niin opitaan

    Äänestä

  • Elmeri kirjoitti:

    Tulee mieleeni se kuinka useissa hengellisyyksissä on sellaisia piirteitä että ihmisen tulisi jotenkin vaikka väkisin tulla jotenkin paremmaksi.
    Kerran juttu Kalevassakin siitä kuinka uskonnoissa pääsääntöisesti tavoitteena tulla joksikin
    Ja nyt ollaan samoin väittämässä että Pyhää Henkeä voi olla vähän tai paljon.
    Uskovaisena ymmärrän että sovitus ja parannussaarna on täydellinen.Eikä ihmisen omilla tuntemuksilla ole mitään merkitystä syntien ollessa anteeksi.

    "Jospa sinäkylmä taikka palava olisit"

    >>
    Tulee mieleeni se kuinka useissa hengellisyyksissä on sellaisia piirteitä että ihmisen tulisi jotenkin vaikka väkisin tulla jotenkin paremmaksi.
    >>

    Tämä "paremmaksi tulo" on uskon hedelmä, ei ehto uskon saavuttamiselle. Tässä ei ymmärtääkseni ole erimielisyyttä vl-opinkaan suhteen.

    >>
    Ja nyt ollaan samoin väittämässä että Pyhää Henkeä voi olla vähän tai paljon.
    Uskovaisena ymmärrän että sovitus ja parannussaarna on täydellinen.Eikä ihmisen omilla tuntemuksilla ole mitään merkitystä syntien ollessa anteeksi.
    >>

    Tässä on nyt sekaisin kaksi asiaa, joita nimimerkki Raamatuista ansiokkaasti aikoinaan selvitti.

    Raamattu asettaa uskon pelastuksen ja syntien anteeksisaamisen ehdoksi. Tuo usko puolestaan jakaantuu:
    1.) Luottamukseksi
    2.) Ojentautumiseksi
    (Hepr. 11:1)

    Pyhä henki puolestaan ilmenee voimalatauksina. Näin kerrotaan Raamatussa. Tuon voimalatauksen saavuttaminen, sen tunteminen, ym. ei ole mikään pelastuksen ehto! Tämä menee usein sekaisin ns. vapaammissa suunnissa myös.

    Raamatussa monessa paikassa Jumala lupaa armahtaa kun ihminen muuttaa mielensä ja ottaa sydämessään tuon Jumalan ilmoittaman armon vastaan. On melkoisen surkuhupaisaa väittää että Jumala olisi asetellut tähän vielä erinäisiä esteitä tielle että pitäisi löytää toinen ihminen valuttamaan tuota Jumalan armoa, jonka hän on luvannut Raamatussa kaikille jotka uskovat, yksin uskosta ja yhden ainoan välimiehen, Jeesuksen, kautta.

    Evankeliumi = IloSANOMA syntien anteeksiantamuksesta. Kyse on siitä että Jumala ON JO ARMAHTANUT Jeesuksen kautta kaikki, jotka haluavat tuon sanoman uskolla vastaanottaa. Tämän takiahan evankeliumeiden kirjaaminenkin tehtiin:

    "nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä." (Joh. 20:31)

    Pyhästä hengestä Raamattu puolestaan kertoo voimalatauksina. Jeesuskin sai tuon voimalatauksen siinä yhteydessä kun hän sai kasteen Johannekselta, vaikka varmasti Jeesuksella oli Pyhä henki jo ennen sitä.

    Raamattu puhuu monissa paikoissa kuinka Jeesus tai apostoli oli ->tietyssä tilanteessa

    Hebrealaiskirje:
    11:4 Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain, ja uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas, kun Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan; ja uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu

    Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain

    Ei kelpaa Jumalalle tänäkään päivänä omat uhrit.
    On uskottava Kristuksen toteutunut uhri Hänen nimessään ja sovintoveressään.

    "Raamatussa monessa paikassa Jumala lupaa armahtaa kun ihminen muuttaa mielensä ja ottaa sydämessään tuon Jumalan ilmoittaman armon vastaan. On melkoisen surkuhupaisaa väittää että Jumala olisi asetellut tähän vielä erinäisiä esteitä tielle että pitäisi löytää toinen ihminen valuttamaan tuota Jumalan armoa, jonka hän on luvannut Raamatussa kaikille jotka uskovat, yksin uskosta ja yhden ainoan välimiehen, Jeesuksen, kautta."

    Tässä ilmenee se kuinka mahdottomalta saattaa tuntua se että Jumala tekee työtä Pyhän henkensä kautta käyttäen jo uskoon autettujen suuta
    Tästä kylläkin Raamattu monin tavoin todistaa ei vähiten siten kun luetaan Raamattua kokonaisuutena mitään pois jättämättä
    Ja itse koen ja uskon etten syntejäni voi muutein pois panna kuin saarnasta

    "nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä."

    Eli nämä

    (Joh. 20:31)
    20:23 Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."

    Hänen nimessänsä saarnataan Hänen seurakunnassansa

    "Raamattu puhuu monissa paikoissa kuinka Jeesus tai apostoli oli ->tietyssä tilanteessa

    Pääasia on juuri se, että ihminen voi löytää tavan, jolla kokee että voi turvata Jumalan lupaukseen syntien anteeksisaamiseksi. Joillekin se on rukous, joka lienee yleisin tapa. Toiset taasen kokevat että tarvitsevat siihen omin korvin kuullun ihmisen julistuksen. Itse en uskalla väheksyä kumpaakaan tapaa.

    Ei, vaan Jeesuksen ihmetyöt.

    Joh. 20:30-31
    30 Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa nähden;
    31 mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.

    >>
    Ihminen täyttyy Pyhällä hengellä parannuksen armon saatuaan
    >>

    Ei aina. Tässä juuri sorrutaan siihen että vaadittaisiin autuuden ehtona armomerkki, eli että täyttyisi Pyhällä hengellä.

    Ap. t. 19:1
    1 Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia.
    2 Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan".

    Tosin kyse oli Johanneksen opetuslapsista, mutta heistäkin Raamattu antaa hyvän todistuksen.

    Jokaisessa ihmisessä on Jumalan antama henki, joka on Pyhä:

    1. Kor. 6:19
    Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?

    Kun ihminen tekee parannuksen, eli mielenmuutoksen, niin hän haluaa seurata tuota Jumalan henkeä joka on jokaisen ihmisen sisimmässä koska olemme Jumalan luomat.

    Pyhällä hengellä täyttyminen on puolestaan aivan eri asia. Sitä ei tapahdu välttämättä parannuksen yhteydessä, vaan sen Jumala antaa erikseen pyydettäessä ja tarvittaessa.

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    Parannuksessa ihmisen sydämen asuksas vaihtuu
    sieltä poistuu tämän maailman henki ja tilalle tulee Pyhähenki
    Tässä ei ole kyse misttään vaaditusta merkistä vaan parannuksesta

    Tässä ymmärtääkseni tilanne jossa Johanneksen opetuslapsilla ei ollut vielä sitä uudenliiton Pyhää henkeä joka Jeesusta seuranneilla oli
    Muuten erikoinen tilanne ja asia johonen ole perehtynyt ja välttämättä ymmärräkään.

    Nyt ei tilannetta kuitenkaan voi enää syntyä että olisi parannuksen tehnyt mutta olesi osaton Pyhästä hengestä

    Uskot Pyhänhengen asuvan jokaisen ihmisen sydämessä?
    Itse uskon myös niin mutta uskon myös että Pyhän hengen voi myös menettää hylkäämällä uskon ja hyvänomantunnon.

    Äänestä

  • ajh! kirjoitti:

    Eihän sinun ole pakko Raamattua uskoa, mutta se johtaa helposti juupas-eipäs keskusteluun.
    Kättenpäällepaneminen tarkoittaa siunaamista ja Pyhän Hengen saa silloin kun saa synnit anteeksi.
    Kyllä Paavalin parannus tapahtui vasta Ananiaan saarnassa.
    Jos väität, että Paavali sai armon jo Damaskon tiellä, niin väität Jeesuksen peruneen aikaisemmat puheensa (luuk 20:23)

    >Pyhän Hengen saa silloin kun saa synnit anteeksi.

    Minkäs tunnustuskirjan uudistetun laitoksen mukaista tämä oppi on?

    Äänestä

  • Elmeri kirjoitti:

    >>
    Ihminen täyttyy Pyhällä hengellä parannuksen armon saatuaan

    Ei aina. Tässä juuri sorrutaan siihen että vaadittaisiin autuuden ehtona armomerkki, eli että täyttyisi Pyhällä hengellä.
    >>

    Parannuksessa ihmisen sydämen asuksas vaihtuu
    sieltä poistuu tämän maailman henki ja tilalle tulee Pyhähenki
    Tässä ei ole kyse misttään vaaditusta merkistä vaan parannuksesta

    >>
    Ap. t. 19:1
    1 Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia.
    2 Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan".

    Tosin kyse oli Johanneksen opetuslapsista, mutta heistäkin Raamattu antaa hyvän todistuksen.
    >>

    Tässä ymmärtääkseni tilanne jossa Johanneksen opetuslapsilla ei ollut vielä sitä uudenliiton Pyhää henkeä joka Jeesusta seuranneilla oli
    Muuten erikoinen tilanne ja asia johonen ole perehtynyt ja välttämättä ymmärräkään.

    Nyt ei tilannetta kuitenkaan voi enää syntyä että olisi parannuksen tehnyt mutta olesi osaton Pyhästä hengestä

    >>
    1. Kor. 6:19
    Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?

    Kun ihminen tekee parannuksen, eli mielenmuutoksen, niin hän haluaa seurata tuota Jumalan henkeä joka on jokaisen ihmisen sisimmässä koska olemme Jumalan luomat.

    Pyhällä hengellä täyttyminen on puolestaan aivan eri asia. Sitä ei tapahdu välttämättä parannuksen yhteydessä, vaan sen Jumala antaa erikseen pyydettäessä ja tarvittaessa.
    >>
    Uskot Pyhänhengen asuvan jokaisen ihmisen sydämessä?
    Itse uskon myös niin mutta uskon myös että Pyhän hengen voi myös menettää hylkäämällä uskon ja hyvänomantunnon.

    ...On mahdollinen.

    >>
    Nyt ei tilannetta kuitenkaan voi enää syntyä että olisi parannuksen tehnyt mutta olesi osaton Pyhästä hengestä
    >>

    Näkisin niin, että kukaan ihminen ei ole osaton Jumalan Pyhästä hengestä. Pyhällä hengellä täyttyminen on eri asia, kuten yritin kertoa. Ajatellaanpa vaikkapa pakanoita, jotka eivät ole Jeesuksesta kuulleetkaan.

    Room. 2:14-16
    Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä- sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan."

    Eli pakanatkin ja ne, jotka eivät Jeesusta tunne, voivat tuntea Jumalan heidän sisäisen omantuntonsa kautta, jonka Jumala on istuttanut heidän sydämeensä. Hekin voivat tehdä parannuksen ja kääntyä Jumalan puoleen, luopua pahoista töistään, jne..

    Ajattelisin niin, että toki on mahdollista tehdä mielenmuutos molempiin suuntiin. Siksi Raamattu kehottaa "kilvoittelemaan" jotta säilyttäisimme hyvän omantunnon. Jos omatuntomme soimaa meitä, niin silloin on tehtävä parannus ja korjattava asia minkä tunnossamme tunnemme tai menetämme uskomme kun emme seuraa sitä Pyhän hengen ääntä, jonka sydämessämme tunnemme.

    Ja tätä vaikeaa asiaa voisi varmaan näin selittääkin

    "Jokaisella ihmisellä on sisäinen kaipuu luojansa puoleen"

    ja se että jumalatontakin Pyhä henki neuvoisi on aivan ok mielestäni

    Mutta se että on sydämen asukkaana hyvä taikka paha henki on seurausta parannuksesta tai sen tekemättä jättämisestä

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    >>
    Eihän se siitä muutu.

    Room.1:17. Sillä siinä se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, ilmoitetaan uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: vanhurskaan pitää elämän uskosta.
    >>

    Kun toistat tuota kohtaa ja olet sen varmaan kymmeniä, ellet satoja kertoja tälle palstalle syytänyt, välillä vääristellen sitä tyyliin "usko siirtyy..." Niin koitas välillä omin sanoin kertoa että miten tuo kohta mukamas perustelee sitä että usko olisi jonkinlainen viestikapula?

    Kyseisessä kohdassa kun kerrotaan evankeliumista. Sen löydämme Raamatusta. Tuossa kohdassa ei aseteta minkäänlaisia ehtoja uskon saavuttamiselle, vaan kerrotaan evankeliumista, ilosanomasta.

    Tässä aiempaa kohdasta Room.1:17

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000017515055

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000014254288#22000000014254288

    Noissakaan et ole kyennyt perustelemaan miten tuo kyseinen kohta millään tavoin tukisi sitä käsitystäsi että usko olisi viestikapula, joka siirtyisi toisen ihmisen julistuksen mukana tai vaatisi toisen ihmisen julistusta ollakseen Jumalan edessä pätevä.

    "usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan,
    ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy." (Hepr. 11:1)

    Tuon lujan luottamuksen ja ojentautumisen saavuttamisen ehdoksi kun ei Raamatussa aseteta mitään ehtoja tai tapoja miten se tulisi saavuttaa. Ei, vaan ratkaisevaa on ainoastaan se, löytyykö tuo luja luottamus ja ojentautuuko ihminen sen mukaan.

    Raamattu ratkaisee, eikä Raamatun ilmoitus muuksi muutu:

    * Joh. 3:16
    o Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

    * Joh. 3:18
    o Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.

    * 1. Joh. 4:15
    Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.

    * 1. Joh. 5:10
    Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä;

    * Joh. 11:26
    Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"

    * Matt. 10:32
    Jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa.

    * Ap. t. 2:21
    Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.'

    * Ap. t. 10:43
    Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta.

    * Roomalaiskirje 10:10-11
    Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen. Kirjoituksissa sanotaan: "Yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.

    kerro miten usko syntyy. Kohatsi keroo "vain", miten ihminen pelastuu. Luehan jatkokin:

    Room.10:10. Sillä sydämen uskolla me vanhurskaaksi tulemme, ja suun tunnustuksella me autuaaksi tulemme.
    11. Sillä Raamattu sanoo: jokainen, joka uskoo hänen päällensä, ei pidä häpiään tuleman.
    12. Ei ole yhtään eroitusta Juudalaisen ja Grekiläisen välillä; sillä yksi on kaikkein Herra, rikas kaikkein kohtaan, jotka häntä rukoilevat.
    13. Sillä jokainen, joka Herran nimeä avuksensa huutaa, tulee autuaaksi.
    14. Mutta kuinka he sitä avuksensa huutavat, jonka päälle ei he uskoneet? Ja kuinka he sen uskovat, josta ei he ole kuulleet? Mutta kuinka he kuulevat ilman saarnaajaa?
    15. Ja kuinka he saarnaavat, ellei heitä lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: oi kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka rauhaa julistavat, niiden jotka hyvää julistavat.
    16. Mutta ei he ole kaikki evankeliumille kuuliaiset; sillä Jesaias sanoo: Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?
    17. Niin tulee siis usko kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanan kautta.

    Äänestä

  • Kalle kirjoitti:

    Jumalan hurmahenki kuin valheenhenki, joka villitsee vl-herätysliikettä.

    PS. Paavalin kääntymisestä kertovassa kommentissa ei ollut mitään "hurmahenkisyyttä". Sinä koet vain monet Raamatun mukaiset asiat "hurmahenkisinä", koska valheen henkivalta sitoo sinua kuten myös vl-saarnaajia.

    , että Paavali ei ollut hurmahenki.

    Hurmahenki ja valheen henkivalta, yhtä kaikki.

    Äänestä

apt.10:44. Kuin Pietari vielä näitä puhui, lankesi Pyhä Henki kaikkein niiden päälle, jotka puheen kuulivat.
45. Niin ne uskovaiset ympärileikkauksesta, jotka Pietarin kanssa tulleet olivat, hämmästyivät, että pakanainkin päälle Pyhän Hengen lahja vuodatettiin.
46. Sillä he kuulivat heidän kielillä puhuvan ja Jumalaa ylistävän. Niin vastasi Pietari:
47. Taitaako joku kieltää näitä, jotka ovat niin Pyhän Hengen saaneet kuin mekin, vedellä kastamasta?

Äänestä

kun pitää selkeitä Raamatun tapauksia ja raamatunkohtia yrittää vääntää vl-harhakorvasyyhyyn. Mutta minkäs teet, kun olet sinne sudenpesään(vl-herätysliike) eksynyt.

Äänestä
  • vaan Jeesuksen jalan jäljissä kulkevia lampaita :)

    Äänestä

" Ap. t. 10:1
Niin oli Kesareassa mies, nimeltä Kornelius, sadanpäämies, Italian joukosta,
Ap. t. 10:3
Hän näki julkisesti näyssä, liki yhdeksättä hetkeä päivästä, Jumalan enkelin tulevan tykönsä ja sanovan hänelle: Kornelius!
Ap. t. 10:22
Mutta he sanoivat: sadanpäämies Kornelius, hurskas ja Jumalaa pelkääväinen mies, jolla on todistus kaikelta Juudan kansalta, on pyhältä enkeliltä käskyn saanut, että hänen piti sinun antaman kutsua huoneesensa, sinulta sanoja kuullaksensa,
Ap. t. 10:24
Ja toisena päivänä tulivat he Kesareaan; ja Kornelius odotti heitä, ja oli kutsunut kokoon lankonsa ja parhaat ystävänsä.
Ap. t. 10:25
Mutta kuin Pietari tuli sisälle, meni Kornelius häntä vastaan, ja lankesi hänen jalkainsa juureen, ja rukoili häntä.
Ap. t. 10:30
Ja Kornelius sanoi: minä olen neljä päivää sitten paastonnut tähän hetkeen asti, ja rukoilin huoneessani yhdeksännellä hetkellä, ja katso, mies seisoi kiiltävissä vaatteissa minun edessäni,
Ap. t. 10:31
Ja sanoi: Kornelius, rukoukses on kuultu ja almus ovat Jumalan edessä muistetut."

Jos seuraatte tätä kirjoitusta pitemmälle, niin huomaatte, että Kornelius ei saanut rukolemalla ja yksinäisyydessä syntejä anteeksi.
Vaan hänen luokse lähetettiin Pietari. Ja hän auttoi tämän K;n uskon tielle.

Äänestä
  • "34. Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: "Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön,
    35. vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen. "

    Korneliuksen tapauksessa Jumala opettaa sekä Pietaria että muita siitä, että kaikki ihmiset sukukuntaan ja syntyperään katsomatta ovat Jumalalle otollisia. Pelastus on siis tarjolla jokaiselle.

    Tämänkin kohdan vl-saarnaajat - kuten Sauluksen kääntymisen ja tuhlaajapoika-vertauksen - selittävät väärin omaan korvasyyhyynsä, jolla he pyrkivät osoittamaan, että pelastus ja syntien anteeksi saaminen tapahtuvat aina ihmisen kautta.

    Tämä on valheoppia.

    Äänestä

  • Akseli Temmes kirjoitti:

    "34. Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: "Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön,
    35. vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen. "

    Korneliuksen tapauksessa Jumala opettaa sekä Pietaria että muita siitä, että kaikki ihmiset sukukuntaan ja syntyperään katsomatta ovat Jumalalle otollisia. Pelastus on siis tarjolla jokaiselle.

    Tämänkin kohdan vl-saarnaajat - kuten Sauluksen kääntymisen ja tuhlaajapoika-vertauksen - selittävät väärin omaan korvasyyhyynsä, jolla he pyrkivät osoittamaan, että pelastus ja syntien anteeksi saaminen tapahtuvat aina ihmisen kautta.

    Tämä on valheoppia.

    kuinka usko syntyy, vaan se kerrottiin aiemmin:

    42. Ja hän käski meitä kansalle saarnaamaan ja todistamaan, että hän on se, joka Jumalalta on säätty elävien ja kuolleiden tuomariksi.
    43. Hänestä kaikki prophetat todistavat, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, pitää hänen nimensä kautta synnit anteeksi saaman.
    44. Kuin Pietari vielä näitä puhui, lankesi Pyhä Henki kaikkein niiden päälle, jotka puheen kuulivat.
    45. Niin ne uskovaiset ympärileikkauksesta, jotka Pietarin kanssa tulleet olivat, hämmästyivät, että pakanainkin päälle Pyhän Hengen lahja vuodatettiin.
    46. Sillä he kuulivat heidän kielillä puhuvan ja Jumalaa ylistävän. Niin vastasi Pietari:
    47. Taitaako joku kieltää näitä, jotka ovat niin Pyhän Hengen saaneet kuin mekin, vedellä kastamasta?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Petro kirjoitti:

Minulla on sellainen havainto, pitäneekö paikkaansa, että tuhlaajapojan ja Paavalin kääntymyksestä saarnaaminen on jäänyt vähemmälle ja nykyään keskitytään enemmän Corneliukseen. Ehkäpä palstan seurauksena vl-puhujat ovat tutustuneet Raamattuun ja todenneet, että näistä kolmesta tapauksesta vain Corneliuksen tapaus tukee vl-oppia. Pietarin sanojen kautta Cornelius kumppaneineen sai pyhän hengen.
Tuhlaajapojan armahti isä (1776) ja Paavali sai armon, evankeliumin ja apostolin viran Jeesukselta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu